True crime on jo pidemmän aikaa pinnalla ollut ilmiö. Todelliset rikokset ovat varmasti kiinnostaneet ihmisiä kautta aikain, mutta viime vuosina genre on noussut pinnalle niin podcastien, dokumenttien kuin kirjojenkin muodossa. Itsekin olen ajautunut tähän kelkkaan, ja erityisesti podcastit ovat olleet kovassa kulutuksessa. True crime -tapauksista kertova Jäljillä-podcast oli ensimmäinen sellainen, jota aloin kuunnella. Ei siis ihmekään, että innostuin kovasti kuullessani, että Tilda Laaksoselta, eli podcastin niin kutsutulta hostilta (puhujalta), on tulossa aiheeseen liittyvä kirja.

Kuva: Kustantaja

Jäljillä – Selvittämättömiä rikostapauksia meiltä ja maailmalta -kirjassa kerrotaan tosimaailmassa tapahtuneista rikostapauksista, joista ei vielä ole puhuttu samannimisessä podcastissa. Osa tapauksista on true crime -intoilijalle hyvinkin tuttuja ja sellaisia, joista joku muu suomalainen true crime -podcast on jo tehnyt jakson. Tässä kirjassa kuitenkin sukelletaan tapauksiin paljon syvemmälle kuin normaalissa podcast-jaksossa, ja lisäksi teokseen on haastateltu rikosalan ammattilaisia, joiden antamat kommentit tuovat lisää syvyyttä kirjan kertomaan.

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat varsin suuret, pidän Jäljillä-podcastista todella paljon ja odotan aina innolla uutta jaksoa. Lisäksi toivoin, että tässä kirjassa pääsisi vielä syvemmälle kuhunkin tapaukseen. Erityisesti rikosten selvittämättömyys vetosi minuun – tällaisissa tapauksissa pääsee aina spekuloimaan itse tapahtumien kulkua ja lopputulosta. Podcasteissa monesti myös puhuja saattaa spekuloida tapahtumia, kirjassa tätä tosin ei välttämättä aivan samalla tavalla voi tehdä.

Päädyin lukemisen sijaan kuuntelemaan kirjan useammastakin syystä, mutta ehkä eniten siksi, että Tilda Laaksonen lukee kirjansa itse. Kuuntelen nykyään varsin paljon äänikirjoja ja kokemukseni perusteella voisin sanoa, ettei Laaksonen ole äänikirjan lukijana sieltä perinteisimmästä päästä. Mielestäni tähän kirjaan hänen äänensä ja lukutapansa sopii kuitenkin varsin hyvin. Innostuinkin kirjasta niin paljon, että kuuntelin sen muutamassa päivässä. Äänikirjaformaatti itsessään ei ehkä kuitenkaan ollut tälle kirjalle paras vaihtoehto.

Siitäkin huolimatta, että pidin itse kirjasta ja sen konseptista, jäi lopputuloksesta mielestäni hieman sekava ja viimeistelemätön fiilis. Faktoja sekoitetaan paljon ”tarinan” eli kunkin rikostapauksen kertomisen sisään, jolloin tapauksesta tulee välillä kovin katkonainen kuva. Toisinaan myös muita tapaukseen liittyviä rikoksia kerrotaan kesken kaiken, mikä vahvistaa entisestään rikkonaista rakennetta. Itse asiassa pari kertaa kävi jopa niin, että ehdin välissä kerrotun tapauksen aikana jo unohtaa, missä kohtaa alkuperäisessä, ”raamitarinassa”, oltiinkaan menossa ja mitä oli viimeksi tapahtunut. Fyysisessä ja ehkä jopa e-kirjaformaatissa tämä varmasti toimii huomattavasti paremmin, mutta äänikirjassa tällainen ratkaisu ei vain ole paras mahdollinen.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että tapauksiin saa eräänlaista lisäsyvyyttä ammattilaisilta, joita kirjaa varten on haastateltu. Äänikirjamuodossa lainaukset eivät kuitenkaan aina ole kovin toimivia – joskus oli kovin vaikea päätellä virkkeen tai jopa koko kappaleen kokoisen lainauksen alussa, että kyse on lainauksesta, sillä äänikirjamuodossa tämä kävi ilmi vasta lainauksen lopussa. Samoin lainauksissa kovin monesti toistetaan lainatun henkilön koko nimi ja titteli, tämä tuntuu välillä vähän turhalta. Ehkä olisin kaivannut jotain muuta tapaa viitata henkilöön, jonka nimi on kirjan aikana mainittu jo todella moneen kertaan. Oma nimimuistini on oikeasti varsin huono, mutta silti koen sen ehkä jollain tapaa lukijan aliarvioimisena, että sama titteli kokonimineen täytyy mainita kirjan aikana mahdollisesti jopa useaan kymmeneen kertaan.

Kuten jo aiemmin sanoin, olisin myös toivonut hieman viimeistellympää lopputulosta – ehkä esimerkiksi yksi luku- ja kuuntelukerta lisää ennen julkaisua olisi jo tehnyt ihmeitä. Kirjan luvut eivät erotu kovin hyvin toisistaan, kenties lukunumerot olisivat helpottaneet tätä. Tai edes se, että väliä edellisen luvun loppuun olisi ollut sekunti tai pari enemmän. Nyt jäi pariin kertaan sellainen fiilis, että luvun vaihtumista ei meinannut edes huomata. Tavallisessa äänikirjaksi luetussa kirjassa tämä ei välttämättä edes ole huono asia, mutta tässä kirjassa tapaus selkeästi vaihtuu luvun vaihtuessa, ja siksi selkeä erottelu olisi ollut vain plussaa. Toinen viimeistelemättömyyden tunteeseen vaikuttava seikka oli se, että kirjassa käytetään useaan kertaan outoja sanavalintoja ja -muotoja. Myönnän, etten ole äidinkielen asiantuntija, mutta jotkut sanavalinnat särähtivät kovasti korvaani. Nämä olivat ehkä pitkälti kirjoittajan itsensä tottumukseen sopivia, sillä muistelisin samantyylisiä lausahduksia olevan myös podcastissa. Kirjassa ne kuitenkin häiritsevät huomattavasti enemmän – podcast on kaikesta huolimatta puheohjelma, mutta kirja asiatekstiä, jonka itse koen tarpeelliseksi olla huomattavasti enemmän kieliopin mukainen kuin puheohjelman.

Siitäkin huolimatta, että kritisoitavaa kirjasta loppujen lopuksi löytyi yllättävän paljon, pidin sen kuuntelemisesta. Viihdyin varsin mallikkaasti kirjan parissa monta tuntia, eikä kertaakaan ollut sellainen olo, että ”loppuisipa tämä jo”. Voin hyvillä mielin suositella kirjaa kaikille true crime -intoilijoille. Kirjalta ei kannata odottaa suuria oivalluksia tai paljastuksia, eikä myöskään kovinkaan paljon kirjailijan omia spekulaatioita. Vaikka suuri osa tapauksista on varmasti entuudestaan tuttuja, ainakin yhtään genreen aiemmin tutustuneelle lukijalle, sai tästä mielestäni silti irti paljon uutta infoa ja nippelitietoa. Huolimatta kirjan pienistä ongelmista, voin siis hyvillä mielin sanoa, että tämä kirja kannattaa käydä kuuntelemassa!

Tilda Laaksonen: Jäljillä – Selvittämättömiä rikostapauksia meiltä ja maailmalta (303 s., 10h 47min)
Otava, 2021