Dyyni on varmasti ainakin nörttipiireissä elokuvavuoden odotetuimpia uutuuksia. Frank Herbertin klassisen jättiromaanin filmatisointia on yritetty aiemminkin, mutta lunastaako ohjaaja Denis Villeneuven versio vihdoin lupaukset?

Maisema, jossa hiekkaa ja kuivia kivisiä maa-alueita.
Arrakis-aavikkoplaneetta. © 2020 Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Nita M.

Istuessani elokuvasalin penkkiin tiesin Dyynistä hyvin vähän. Pelasimme taannoin ystävieni kanssa sen maailmaan sijoittuvaa lautapeliä, jonka kautta tiesin rohdosta, eri suvuista ja hiekkamadoista. Muistin myös, että kyse on 1900-luvun puolivälin tienoilla kirjoitetusta tieteisromaaniklassikosta. Lähdin katsomaan elokuvaa, koska monet olivat siitä innoissaan ja halusin viimein tutustua teokseen, joka on kummitellut lukulistani perällä pitkään.

Spekulatiivisessa fiktiossa minua kiehtoo erityisesti maailmanrakennus, johon katson kuuluvaksi kaiken yhteiskunnallisista rakenteista rakennettuun ympäristöön. Dyynissä katseltavaa ja pohdittavaa riittää, sillä se on kiehtova sekoitus tieteisfiktiota ja fantastisia elementtejä. Tarinan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Arrakis-aavikkoplaneetalle, jonka tappavan kuumalla pinnalla leijuu hallusinogeenistä rohtoa. Rohto on aavikkoa asuttavalle alkuperäisväestölle pyhä aine, mutta muiden planeettojen asukkaille se on kultaakin kalliimpi huume – rohto nimittäin mahdollistaa tähtienvälisen matkailun laajentamalla navigaattoreiden tajuntaa.

Rohdolla vaikuttaa olevan taianomaisia ominaisuuksia ja uskonnollisia ulottuvuuksia, mutta elokuvan ensimmäisessä osassa niihin ei paneuduta. Elokuvassa esitellään myös sisarkunta, joka kykenee hallitsemaan toisten ihmisten mieliä äänellään. Tieteellisempää puolta edustavat etenkin erilaiset laitteet. Päähenkilö hankkii tietoja katselemalla hologrammeja, planeetalla lennellään hyönteismäisellä helikopterilla, ja rutikuivalla aavikolla selvitään suojapukujen avulla. Kontrasti mielenhallinnan ja teknisten apuvälineiden välillä kutkuttaa mielikuvitusta.

Oletin tarinan olevan hidastempoinen poliittinen draama, jossa keisarin alaisuudessa kinastelevat suvut taistelisivat olemassaolostaan ja Arrakiksen hallinnasta aseiden lisäksi juonittelun voimin. Todellisuudessa elokuva on hyvin toimintapainotteinen: taisteluihin käytetään paljon aikaa, ja monet henkilöhahmojen kehityksen kannalta tärkeimmistä kohtauksista kietoutuvat väkivallan ympärille. Taistelukohtaukset ovat hyvin rytmitettyjä ja onnistuvat luomaan kuvan siitä, että hahmot ovat oikeasti vaarassa, mutta mätkinnän oheen ei valitettavasti jää tarpeeksi aikaa hahmojen ja hahmosuhteiden rakentamiselle. Parhaiten elokuvasta jäivät mieleen loputtomiin lainehtiva aavikko ja hiekkamadon ammottava kita. Dyyni vaikuttaa maailmapainotteiselta tarinalta, mutta onko sen tarkoitus olla sellainen?

Nautin elokuvan katsomisesta. Vauhdikas tarina, hyvät erikoistehosteet ja onnistunut puvustus vetivät mukanaan. Kun mietin tarinaa, huomaan kuitenkin selvästi, että alkuperäisteos on kirjoitettu 1960-luvulla. Juonenkäänteet ja hahmotroopit ovat ajoittain ennalta-arvattavia ja jopa kliseisiä. Erityisesti Harkonnen-suku tuntuu lattean yksiulotteiselta, eikä tilannetta helpota rumuuden ja lihavuuden yhdistäminen jälleen kerran vain pahoihin hahmoihin.  Aion varmasti katsoa toisen osan, jos sellainen joskus julkaistaan, mutta täysin varauksetta en ylistä elokuvaa.

Paul ja Lady Jessica aavikkopuvut päällä aavikkomaisemassa.
Timothée Chalamet Paul Atreidesin roolissa. Hänen äitiään Lady Jessicaa esittää Rebecca Ferguson. © 2020 Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Liisa K: 

Dyyni on komeaa katsottavaa. Tarina vie katsojan Caladanin jylhistä merimaisemista Arrakisin hehkuvalle hiekka-aavikolle, ja kuvat ovat mietittyjä, näyttäviä ja mittakaavaltaan suuria, aina hirmuisista hiekkamadoista lähtien. Vaikka itse kuvittelen Arrakisin suunnilleen Helvetin esikartanoksi, saa elokuva silti kaivettua tuostakin seudusta esiin runollisuutta ja kauneutta. Elokuvan puvustus ja Hans Zimmerin musiikki tukevat hienosti kokonaisuutta.

Henkilökuva.
Zendayan esittämällä fremen-hahmolla mehusteltiin ja vihjailtiin elokuvassa paljon, mutta itse näyttelijäsuoritukset jäävät potentiaaliseen jatko-osaan. © 2020 Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Elokuvan näyttelijäkaartissa on tunnettuja nimiä, jotka eivät tuota pettymystä. Pääroolissa nähdään nyt 25-vuotias Timothée Chalamet. Hän on aavistuksen varttunut teini-ikäisen Paul Atreidesin rooliin, joskin kirjoihin perehtymätöntä katsojaa tuo tuskin haittaa. Muuten Chalamet sopii rooliin ulkoisesti loistavasti ja saa hahmoon riittävästi nuoruuden herkkyyttä. Tosin elokuva ei ymmärrettävästi yllä kirjan tasolle pojan päässä vallitsevan sisäisen ristiriidan ja epäilysten kuvaajana.

Hieman yllättävää oli, että elokuvan mainonnassa paljon käytetyn Zendayan rooli jäi loppujen lopuksi aika pieneksi. 

Näyttelijäsuorituksista vaikuttavan roolin tekee Paulin äitiä Lady Jessicaa esittävä Rebecca Ferguson, joka nousee myös elokuvan toiseksi päähahmoksi. Itseäni ilahdutti se, että Ferguson kuvattiin äärimmäisen luonnollisesti meikattuna, mikä ei ole kovin tavallista, kun kyse on kuitenkin herttuan jalkavaimosta. Tosin koko jalkavaimokäsite tuntuu hieman hassulta nykyisenä avoparien aikana, kun kysymys on kuitenkin herttuan perillisen äidistä. Mutta ehkä tämä kuvaa osaltaan Dyynin hierarkista yhteiskuntaa ja poliittista peliä: kyseessä on järjestetty avoliitto, jonka ohella on haluttu jättää auki avioliiton mahdollisuus muiden mahtisukujen kanssa. 

Elokuvan alkupuolella tapahtumat vyöryvät eteenpäin osin niin vauhdikkaasti, ettei hahmojen ja tapahtumien motiiveihin ehditä juuri syventyä. Kirjassa tulee jo alusta alkaen selväksi, että vallanvaihto Arrakisilla ei ole Atreideseille pelkästään mahdollisuus, vaan ennen muuta uhka, jonka he itsekin tajuavat. Elokuvassa tämä ja vaaran alituinen olemassaolo eivät nouse samassa määrin esiin, vaikka niihin viitataankin. Muutenkin poliittinen juonittelu jää enemmän taka-alalle, kun keskitytään esittelemään paikkoja ja maisemia.

Teemallisesti elokuvassa nousevat esille siirtomaiden riisto ja ihmisten eriarvoisuus, mutta kovin pitkälle ei niiden pohdinnassa edetä. Katsojalle jää melkoiseksi arvoitukseksi esimerkiksi se, miten kukaan on voinut selvitä polttavassa hiekkaerämaassa ennen huipputeknologian apua.

Tempoilevan alun jälkeen elokuvassa on myös kohtia, jotka jäävät junnaamaan paikoilleen. Filmin loppupuolella tuntuu välillä siltä, että aavikolla harhaillaan ikuisuuden. Taistelukohtauksiin käytetään suhteessa paljon aikaa, ja varsinkin viimeinen mätkintä tuntuu jo varsin puuduttavalta ja turhalta, vaikka se tarinan myöhemmän kehityksen kannalta olisikin perusteltua. Tätähän me emme saa ensimmäisen osan perusteella tietää, sillä tarina jää auttamattomasti, vaikkakin odotetusti, kesken. 

Lopputekstien tunnelmaa kuvasi hyvin kanssakatsojan tokaisu ystävälleen leffasalin takarivissä: jäädäänkö nyt tänne odottamaan toista osaa?

Odotus saattaisi kuitenkin olla pitkä, koska toisen osan tekemisestä ei ole ainakaan julkistettu päätöstä, eikä materiaalia sitä varten ole tiettävästi myöskään kuvattu. Eipä silti, jos toinen osa tulee, niin kyllä tuonkin varmasti haluaisin isolta kankaalta nähdä. Juuri pitkälti visuaalisuudesta ja vaikuttavasta kokonaisuudesta annan Dyynin ensimmäiselle osalle neljä tähteä.

Kirjoittaja on lukenut Dyynin kauan sitten, eikä muista siitä juuri muuta kuin hiekkamadot – ne kun tekivät lähtemättömän vaikutuksen myös kuviteltuina. 

Kirjasto taustana. Paul seisoo tuolissa istuvan isoäitinsä edessä.
Paul kunnioitetun Bene Gesseritin ”kunnianarvoisa äiti” Gaius Helen Mohiamin kanssa Caladanissa. © 2020 Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Ira H:

En ollut tutustunut Dyyniin aikaisemmin niin elokuvan, kirjan kuin videopelinkään muodossa, mutta tämä Villeneuven versio kiinnitti huomioni heti ensimmäisen trailerin saavuttua nähtäville. Elokuva vaikutti ensikatsauksella mahtipontiselta, jännittävältä ja tähtien täyteiseltä, joten suuntasinkin innolla katsomaan sitä ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tultua eteeni.

Mahtipontinen oli tosiaankin oikea sana kuvaamaan tätä elokuvaelämystä. Dyyni on ensimmäisestä minuutistaan lähtien visuaalinen mestariteos – siinä ei ole ainoatakaan epämääräisesti tai laiskasti kasaan laitettua kuvakulmaa. Niin elokuvan laajat aavikkomaisemat, palatsien sisäiset lokaatiot kuin erilaiset henkilökuvatkin näyttävät kaikki taiteellisen huolitelluilta. Onkin vaikea kuvitella, että Dyyni jäisi seuraavassa Oscar-gaalassa kokonaan ilman visuaalisuuteen liittyviä palkintoja. En voi siis suositella tarpeeksi sen näkemistä ja kokemista isolta valkokankaalta, sillä kotiteatteri ei vain millään tule tekemään sille tarpeeksi oikeutta.

Pidin kovasti elokuvan rauhallisemmasta etenemistahdista. Fantasiamaailmojen rakentaminen on aina haasteellinen tehtävä adaptaatioelokuvissa, mutta mielestäni Dyynistä saa ilman kirjatietouttakin hyvin otteen. Se esittelee hahmonsa ja maailmansa sopivalla vauhdilla, joskin aina löytyy toki myös aspekteja, joihin olisi voinut syventyä vielä lisää (esim. Bene Gesserit -hahmot, Ääni, sukujen historia). Elokuva ei myöskään tunnu mässäilevän upeilla ja henkeäsalpaavilla toimintatehosteillaan vain pelkän näyttävyyden vuoksi, kuten monissa toimintaelokuvissa on tapana. Sen sijaan eeppisyys tuntuu pitkälti olevan vain natiivi osa tämän tietyn tarinan maailmaa. Tämä rauhallisen vakaa kerrontaote onnistuu tekemään Dyynistä hyvin tuoreen tuntuisen scififantasian.

Myös elokuvan näyttelijäkaarti tekee vaikuttavat suoritukset. Timothée Chalamet, Oscar Isaacs ja Rebecca Ferguson tuovat kaikki omanlaistaan arvokkuutta kunnioitetun Atreidesin suvun hahmoihin, ja Jason Momoan huumori on mukava lisä tarinan muuten vakavamman puoleiseen sävyyn. Zendayan fremen-hahmosta olisi ollut mukava nähdä vielä lisää, mutta ehkäpä hänen koko potentiaalistaan päästään nauttimaan mahdollisen jatko-osan puitteissa. Eikä sovi tietenkään unohtaa Hans Zimmerin mieleenpainuvaa sävellystyötä!

Villeneuve pitää vakaasti ja neljän tähden arvoisesti kaikki elokuvan langat käsissään, ja Dyynin massiiviselle tarinalle jää odottamaan jatkoa innolla. Mitään varmistusta seuraavasta osasta ei vielä valitettavasti ole olemassa, mutta tämän ensimmäisen osan saaman suurimittaisen positiivisten arvioiden määrän luulisi kyllä takaavan seikkailulle vielä jatkoa ennemmin tai myöhemmin.