Säästäenkin kerätty omaisuus voi herättää kateutta. Siksi siitä voi olla vaikea puhua. (Kuva: Unsplash.)

Tänään neljä Nörttityttöä kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan rahaan liittyen. Miksi siitä on niin vaikea puhua?

*

Ystäväni vanhemmat ovat molemmat todella hyväpalkkaisissa töissä ja tämä luonnollisesti näkyy asumisessa ja muussa. Huomaan välillä olevani todella kateellinen, kun oma eläminen on tietyssä määrin kädestä suuhun. Kateellisuus tuntuu ikävältä, koska ystäväni on todella maanläheinen. Hän ei esittele vaurauttaan ja ymmärtää olevansa tässä suhteessa hyvässä asemassa. Silti hän ei huomaa välillä kuinka se, että rahaa on, vaikuttaa häneen. Nimittäin siinä missä minä mietin esim. uutta tietokonetta pitkään, vertaan ja tutkin missä saa halvimman hyvän, hän menee ja ostaa uusimman ja hienoimman.

Toisaalta, enkö minäkin niin tekisi jos rahaa olisi? Todennäköisesti.

*

Omaa suhdettani rahaan leimaa lama-ajan lapsuus. Vanhempani eivät olleet varakkaita, vaan tavallisia perusduunareita. Äiti oli oli pitkään kotona meidän lasten kanssa. Lama konkretisoitui isäni työnantajan konkurssin ja isän työttömyyden muodossa. Muistan, miten vanhempani lukivat lehdestä lapsilisän leikkauksista. Puolisoni perhe ei taas suuremmin lamasta kärsinyt, ja huomaan tämän siinä, miten eri tavoin suhtaudumme rahaan. Omassa lapsuudessani rahaan liittyi valtava määrä huolta ja huomaan edelleen pelkääväni jotain yllättävää muutosta, joka voi viedä minulta kaiken, puolisoni on paljon huolettomampi.

Aikuisena minulla on ollut sekä huonoa että hyvää tuuria. Aluksi työnsaanti oli vaikeaa, ja tein pätkätöitä ja olin työttömänäkin. Kun lopulta sain töitä, tuntui kuin tuuri olisi kääntynyt, ja olen saanut nauttia ylennyksistä ja palkankorotuksista. Nykyisin taloudellinen tilanteeni on parempi kuin olisin ikinä uskaltanut unelmoida, ja voin esimerkiksi harrastaa rahastosijoittamista. Vaikka nykyinen asemani on ilman muuta etuoikeutettu, ei lähtökohtani ole sitä. Siksi huomaan häpeileväni omaa hyvää asemaani. Ystäviini verrattuna olen myös selvästi muita varakkaampi, ja välillä saan aika piikikkäitäkin kommentteja tämän takia. Tuntuu, että kaikki olettavat asemani johtuvan siitä, että olisin lapsuudesta asti ollut etuoikeutettu, eikä tästä mikään ole omaa ansiotani. Keskiluokkaisuuteen pitäisi suhtautua pilkallisen ironisesti, mutta salaa olen tavattoman kiitollinen siitä, että kun lasku tulee, voin maksaa sen saman tien ja minulla on aina varaa ostaa lapselleni uudet ja ehjät vaatteet. Hävettää nauttia tästä, mutta nautin silti, salaa kylläkin.

*

Minulla on aina ollut hyvä taloudellinen tilanne, mutta opiskelijana rahaa oli tietysti vähemmän käytettävissä kuin nyt matalapalkka-alalla työskennellessäni. Ystäväni eivät ole superrikkaita, mutta toisilla on enemmän rahaa kuin toisilla. Olen ollut pettynyt, kun ehdotukseni ravintolaan menemisestä tai muusta aktiviteetista on tyrmätty siksi, että ei ole rahaa. Olen myös itse kiemurrellut, kun on ehdotettu ravintolailtaa, eikä minulla oikein olisi halua käyttää vähiä rahojani sellaiseen. En ole osannut itse sanoa sitä ääneen. Periaatteessa minulla on rahaa käytettävissä, mutta käytännössä haluaisin säästää sitä isompia tavoitteita varten. Pelkään kuulostavani siltä, että en vain halua törsätä nimenomaan viettääkseni aikaa tämän ihmisen kanssa.

Kun opiskelijoina käytiin syömässä, haettiin vitosen hampparit. Sitten pikkuhiljaa siirryttiin keskihintaisiin ruokapaikkoihin. Nyt hyvissä työpaikoissa olevilla ei ole oikein mitään rajaa ravintoloissa.

Haluaisin käyttää rahaa järkevästi omistusasuntoon, mutta näillä tuloilla se merkitsee kompromissien tekemistä. Olisi ihanaa, kun voisi asua hulppeassa asunnossa hyvällä alueella ja olisi kiva näköala. Mutta toisaalta tuntuu järjettömältä asua vuokralla, kun se raha vain katoaa eikä mitään hyötyä jää omaan käteen. Auto on toinen tapaus, missä haaveet jäävät haaveiksi. Mukava hybridi- tai sähköauto olisi huippu, mutta liian kallis. Huomaan välillä myös turhautuvani siihen, että arvotan aina rahan korkeimmalle: pitää olla järkevä, pitää säästää rahaa, pitää tehdä hyödyllisiä sijoituksia. Mitä jos päättäisi käyttää rahansa siihen, että eläminen olisi ihanaa! Rahasuhteeseeni vaikuttaa varmasti se, että olen lama-ajan lapsi. Ylipäätään uskon, että ihmisten rahasuhde kehittyy lapsuuden tapahtumien, temperamentin ja muiden tekijöiden yhteisvaikutuksessa ja siihen voi olla vaikeaa itse vaikuttaa.

*

Minulla on säästössä kymmeniä tuhansia euroja. En ole saanut kotoa rahallista pesämunaa vaan olen säästänyt kaiken palkastani, joka on ollut 2500–3000 e/kk koko kymmenvuotisen työurani ajan. En oikein osaa pitää säästöjä omana ansionani. Onni ja rakenteet ovat olleet puolellani: olen valkoinen, cis, hetero ja kaiken lisäksi terve ja olen löytänyt aina töitä.

Yliopistoaikoina olin usein kaveriporukassa se, jonka piti laskea rahat tarkasti. Se harmitti. Jatkuva varovaisuus rahan kanssa oli välttämätöntä ja väsyttävää. Muistan silti halveksineeni salaa erästä ystävääni, joka omisti osakkeita ja sai niistä hieman osinkoja. Mielestäni hän ei olisi ansainnut rahoja, koska ei paiskinut niiden eteen hommia.

Mutta mitä teen nykyään itse? Aloin koronavuonna lukea sijoitusoppaita, säästää rahaa rahastoihin ja ostaa osakkeita. Motiivini on se, että tavallisella säästötilillä inflaatio syö säästöjen arvoa. Haluan, että säästöni elättävät minua vanhuudessa, enkä ole vielä löytänyt sijoittamista parempaa keinoa säilyttää niiden arvo. Äänestän silti vasemmalta ja haluan maksaa kunnolla veroja ja elää hyvinvointivaltiossa, jossa on iso julkinen sektori.

Näen sukuni perinnön itsessäni: olemme olleet työväenluokkaa, kunnes nuorin sukupolvi on lähtenyt luokkaretkelle keskiluokkaan. Siksi keskiluokkaisuus, sijoittaminen ja varallisuus ovat minulle uusia asioita. Niitä pitää harjoitella. Niitä pitää sovitella omakuvaan, eivätkä palaset aina tunnu sopivan yhteen. Ne tuntuvat oudoilta ja jotenkin vääriltä. Tavallaan minulla ei ole syytä nolostella säästöjäni, koska olen tienannut kaiken itse. (Ja vaikka olisin perinyt rahat, tarvitsisiko niitä silloinkaan pyytää anteeksi?) Toisaalta kuitenkin nolottaa. Oma hyväosaisuus hävettää. Jos kerron jollekulle säästöistäni ja sijoituksistani, onko se rehvastelua? En halua rehvastella enkä olla kateuden kohde, joten olen mieluiten hiljaa.