Yhteistyö on voimaa niin lautapelilaudalla kuin digitaalisissa peleissä. Pelaajat työskentelevät yhteisen päämäärän eteen: pahan kukistaminen, kaamealta kohtalolta pakeneminen ja resurssien kerääminen ovat tyypillisiä tavoitteita. Toisinaan peleissä heittäydytään nurjalle puolelle ja rötöstellään yksissä tuumin.

Joissain peleissä on erikseen yksinpelivaihtoehto, mutta osa haluaa pelata ryhmässä pelattavia pelejä yksin haastaakseen itseään. Esimerkiksi dungeonien soolottaminen MMORPG-peleissä on yleistä. Tärkeimpänä Nörttityttöjen kirjoittajat kuitenkin pitivät yhdessä tekemistä, joka auttaa syventämään ja ylläpitämään ihmissuhteita. Digitaalisia pelejä on mahdollista pelata, vaikka fyysistä etäisyyttä olisi paljon. Perinteiset lautapelit tarjoavat oivan tekosyyn kutsua kaveriporukka koolle. Kirjoittajille yhdessä pelaaminen on mukavaa parisuhdeaikaa. 

Maistuisiko merirosvoseikkailu kavereiden kanssa? Haluatko juosta hirviöitä pakoon yhdessä mielitiettysi kanssa? Lue Nörttityttöjen kirjoittajaryhmän yhteistyöpelisuositukset alta.

Kuvituskuva, jossa kaksi henkilöä pitelee konsolin ohjaimia.
Kuvaaja cottonbro palvelusta Pexels

Nita:

Olen kömpelö pelaaja ja hermostun helposti paineen alla, joten en halua pelata yhteistyöpelejä tuntemattomien kanssa. Kavereiden kanssa pelaaminen on kuitenkin hauskaa ja auttaa näkemään uusia puolia tutuissa ihmisissä.

The Elder Scrolls -pelisarjan ystävänä kiinnostuin the Elder Scrolls Onlinesta (ESO) sen ilmestyttyä, mutta minulla kesti useita vuosia tarttua MMORPG-peliin. Pelkäsin, ettei pelikokemus olisi samanlainen muiden pelaajien kanssa. Vuoden 2021 alussa ostin pelin Steamin alennuksesta, tein taikuutta harjoittavan korkeahaltian ja suuntasin tuttuihin maisemiin seurustelukumppanini kanssa. MMORPG-peliksi tarinavetoinen ja taistelumekaniikaltaan yksinkertainen ESO tuntuu sopivan minulle hyvin, kunhan en vain harhaudu suurempiin ryhmiin suorittamaan dungeoneita. Suosittelen peliä the Elder Scrolls -maailmasta pitäville pelaajille, jotka eivät taistelun tullen haikaile haastavien näppäinyhdistelmien perään, vaan haluavat keskittyä ympäristön tutkimiseen yhdessä muiden kanssa.

Uudempana tuttavuutena suosittelen Early Access -vaiheessa olevaa Phasmophobiaa. Neljälle pelaajalle suunnitellussa videopelissä pyöritään taloissa, vankiloissa ja muissa rakennuksissa etsimässä merkkejä haamuista. Pääasiallisena tehtävä on saada riittävästi vihjeitä rakennuksessa mellastavan haamun tunnistamiseksi, mutta lisäksi kokemusta ja mammonaa saa valokuvista ja pienemmistä saavutuksista, kuten poltergeistin todistamisesta. Peliä voi pelata myös yksin, mutta se on parhaimmillaan täydellä neljällä pelaajalla. Täysi kaaos on taattu, kun kaikki juoksevat pimeässä rakennuksessa ympäriinsä ja yrittävät paeta haamun lukitsemista ovista.

Kuvituskuva videopelistä.
Elder Scrolls Online. Kuva: Nita Mäenpää

Tuuli H: 

Pelaan paljon co-op -pelejä eri genrejä kaihtamatta. Yhteistyö ja hyvässä yhteishengessä kilpailu on minusta mukavaa. Se on ollut hyvä tapa pitää etänä yhteyttä kavereihin ja sukulaisiin.

Korona-ajan parasta viihdettä on ollut Raren kehittämä Sea of Thieves, digitaalinen merirosvoaiheinen moninpeli, jossa voi muodostaa 2–4 pelaajan tiimejä. Pelissä seilataan laivoilla, etsitään aarteita, taistellaan merihirviöitä ja luurankolaivastoja vastaan, ja joko upotetaan toisten tiimien laivoja tai muodostetaan liittoutumia. Oman laivan koko skaalautuu erinomaisesti oman tiimin pelaajamäärän mukaan: pienimmät alukset ovat ketteriä ja niitä voi ohjata yksinkin, mutta iso kolmimastoinen purjelaiva on täynnä kankeasti liikkuvia osia, joten sen operoiminen vaatii täyden miehistön.

Peli on täynnä jännitystä ja kiperiä tilanteita. Koska muiden pelaajien aikeita voi olla vaikea arvioida, myös pelko seikkailun aikana löydettyjen aarteiden menettämisestä on todellinen. Pelissähän kuitenkin on kyse merirosvoilusta eikä rosvojen tarvitse kaihtaa keinoja. Onneksi peli on myös siinä mielessä armollinen, ettei mitään oikeasti tärkeää voi menettää, ellei sitten hermojaan. Maltti onkin valttia. Pelaamisessa tärkeintä on hyvä kommunikaatio tiimin jäsenten kesken. Kun kerralla tapahtuu paljon ja äkkiä, esimerkiksi krakenin repiessä laivaa kappaleiksi, on hyvä että jokainen tiimiläinen löytää nopeasti roolinsa.

Jos kaikki yllämainittu tuntuu turhankin jännittävältä, Sea of Thieves mahdollistaa myös päämäärättömän ja rennon pelailun vaikkapa kalastamisen tai grogin kittaamisen merkeissä. Pelimaailma on todella kaunis, meren tyrskyt on mallinnettu erinomaisesti ja seikkailun tuntu on käsin kosketeltavaa. Välillä auringonlaskua tai täysikuuta meren yllä jää vain ihailemaan. Turhauttavia pay to win -mekaniikkoja ei ole. Peli palkitsee ahkerasta pelaamisesta kosmeettisilla palkinnoilla. 

Viimeisinä muttei vähäisimpinä suosituksina: Oman laivan mastoon voi vetää sateenkaarilipun, pelissä voi tehdä monen muotoisia pelihahmoja ja naispuoliset merirosvot voivat myös käyttää partoja, yarr! 

Jonas M:

Yhteistyölautapeleistä pidän eniten Gloomhavenista. Kyseessä on fantasiaseikkailu, jossa mennään päällisin puolin samoilla poluilla kuin Heroquestissa ja vastaavissa jo vuosia aiemmin, sankarit tappelevat luolastoissa, päihittävät hirviöitä  ja keräävät aarteita. Kaikki on vain toteutettu todella hyvin ja tuoreella tavalla. Kukaan ei joudu pelinjohtamaan vaan kaikki pelaavat sankareita. Vastustajat ovat monipuolisia ja skenaarioissa on haastetta. Oman sankarhahmon kehittäminen pelien välillä on oikeasti kiinnostavaa touhua eikä vain isompien bonusten jahtaamista (joskin kyllä sitäkin), taistelusysteemi on johdonmukaisen oloinen vaikka sisältääkin satunnaisuutta. Lisäksi peli on kuin joulukalenteri jossa koko ajan paljastuu jotain uutta aktiivisesti pelaamalla, uusia parempia kykyjä, uusia tehtäviä, esineitä ja kokonaan uusia hahmoja pelattavaksi. Peli onkin aivan valtavassa laatikossa majaileva järkäle.

Gloomhaven. Kuva: Colin and Sarah Northway


Gloomhavenin on myös saatavilla videopelinä Early Access -vaiheessa Steamissa, pelin omaa suurta kampanjaa ei siinä vielä tätä kirjoittaessani ole mutta se on tulossa. Videopeliversio on hyvä ja edullinen tapa testata pitääkö pelistä ja Gloomhavenin kevyempi lautapeli spinoff tai esiosa “Jaws of The Lion” on budjettiystävällinen noin viidenkympin itsenäinen versio jos ei halua upottaa yli sataa euroa koko järkäleeseen.

Tuuli V.:

Jos kaipaa erityisesti kaksinpelattavia yhteistyöpelejä esimerkiksi kumppanin kanssa pelattavaksi, tässä joitain suosituksia:

Trine-pelisarja Trine on suomalainen tasohyppelypeli, jossa pelataan kolmella hahmolla ja yritetään ratkaista kenttien erilaisia älypulmia. Asetelmana on varsin onnistunut keskiaikafantasia, jossa hahmoina on velho, varas ja soturi. Peliä voi pelata sekä yksin että yhdessä. Pelejä on yhteensä neljä, joista uusin on julkaistu 2019. Peli toimii paremmin kaksiulotteisena, mutta Trine 3:n kolmiulotteinen maailma ei ole aivan täydellinen floppi, vaikkei tuokaan yhtään lisäarvoa pelikokemukselle (enemmän vaan haittaa pelaamista). 

Sojourn – Kirjoitin Sojournista aikanaan arvostelun, jossa jo suosittelin sitä tietynlaiseksi parisuhde-peliksi. Peli on yksinpeli, mutta koska itse en nauti yksin puzzle-pelien peluusta, on pelikokemus ollut paljon kivempi, jos kumppani on ollut messissä ja olemme yhdessä pohdiskelleet ratkaisua puzzleen. On muuten aivan tajuttoman kaunis peli. 

LEGO Harry Potter – Jos on Potter-fani, HP Lego -peleistä saa hupia myös aikuisena! Pelaaminen onnistuu sekä yksin että yhdessä, ja ainakin Xboxilla telkkarin ruutu jakautuu onnistuneesti kahdeksi näytöksi, jos pelihahmot ajautuvat toisistaan liian kauas. Samaa ei tapahdu mm. Lego Star Warseissa, joita en kyllä voi suositella kaksinpelattavaksi.

Portal 2 – Lisää ihan puhtaita puzzle-pelejä scifi-ympäristössä. Luodaan portaaleja, joiden läpi hypitään tietyssä tilassa ja yritetään päästä kentän läpi. Toimii erinomaisesti kaksinpelinä, mutta vaatii tietynlaista innostumista puzzleista.

  • Legendary: A Marvel Deck Building Game – Yhteistyölautapeli, jota voi pelata 1–5 henkeä. Olen kokeillut pelata 2–5 pelaajalla, ja kaikilla pelaajamäärillä pelaaminen onnistui hyvin. Kallis investointi, mutta peliä voi modifoida varsin paljon ja pelikokemusta näin laajentaa ja jatkaa.

Ella:

Yhteistyöpelit ovat mitä parhain tapa viettää aikaa kavereiden kanssa – etenkin jos välimatka on pitkä, eikä muuten päästä tapaamaan kovin usein. Erään ruotsalaisen ystäväni kanssa olemme kunnostautuneet pakohuonehenkisissä puzzle-peleissä, joista We Were Here -sarja on ehdoton suosikkimme. Pelien kuluessa pelaajat ovat usein eri tiloissa, joista käsin ja radiopuhelimen välityksellä kommunikoiden pitäisi yhteisin toimin ratkaista pulmat, jotta molemmat pääsevät etenemään. Kommunikaatiotaidot ja hoksottimet pääsevät todelliseen testiin, kun kaveri putoaa kaivoon joka alkaa täyttyä vedellä, ja pitäisi yhteistyönä tulkata mitä tikkaiden säätömekanismin hieroglyfit tarkoittavat! Kun pitkän pähkäilyn jälkeen johonkin pulmaan vihdoin syttyy oivallus, radiopuhelimet rätisevät tuuletuksen määrästä.

Kuvassa yrityksen ja erehdyksen kautta kaverin kanssa kasattu silta pelistä We Were Here Together. Kuva: Ella Lopperi

Varmoja adrenaliinin purskahduksia tarjoaa pomminpurkupeli Keep Talking and Nobody Explodes. Toisella pelaajalla on edessään ajastimella varustettu räjähde, toisella piiitkä ja seikkaperäinen manuska ohjeita. Olen pelannut tätä peliä muutaman eri kaverin kanssa, ja on aina yhtä mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi eri ihmisten kanssa käytetyt kuvaukset erilaisista nappuloista ja symboleista muodostuvat. Toisen lambda on toisen töyhtöpäinen A.

Jos et hätkähdä kauhuelementeistä, on lopuksi suositeltava myös selviytymispeli The Forestia. En olisi ikipäivänä tarttunut peliin yksin, mutta puolison ja kaverin kanssa muodostamamme rämäpäinen kolmikko rakensi hyvällä svengillä piskuisen mökkimme ympärille ansoja karmivien mutanttien yöllisiä hyökkäyksiä vastaan. Rakentelun, kauhun ja metsästäjä-keräilyn lomasta aukenee lopulta melko yllättäen myös mukiinmenevä juoni.

Sonja H.:

Onko pelaaminen parasta samalta sohvalta? Playstation 4 -konsolille pari suositusta. Me taidettiin kumppanin kanssa aloittaa yhteistyöpelit lyhyen puoleisesta Never Alone -pelistä, jossa ratkaistaan yhdessä puzzleja toinen inuiitin ja toinen ketun hahmossa. Peli on jo suhteellisen vanha (vuodelta 2014) eikä pituutta pelillä ollut hirmuisesti, että se oli aika nopeasti pelattu. Sen parissa kuitenkin viihtyi aikansa ja kyseinen peli onkin myös PS3 ja Xbox One -konsoleillekin.

Ja löytyyhän co op -pelattavaa myös naapurista! Ruotsalainen Unravel 2 oli viihdyttävä pulmapeli. Aloitimme tosiaan kakkososasta, eikä se haitannut menoa, vaikka ensimmäistä osaa ei ollutkaan pelannut. Unravel on julkaistu 2018 Playstation 4:n lisäksi myös Xbox Onelle ja vuotta myöhemmin Switchille. Kun sanon pelin tulevan naapurista, siltä se näyttääkin ja paetessanne ukkometsoa, on ehdottomasti hyvin kotoisat oltavat!

Meidän (minun ja kumppanin) suosikki kuitenkin on aika uunituore peli vuoden 2021 keväältä. It takes two on kekseliäs, viihdyttävä ja nokkela pulmapeli, jossa yhteistyö on voimaa. Ideana onkin saada tämä nukeiksi muuttunut eron partaalla oleva aviopari takaisin ihmisiksi – ja ehkä myös rakkaus voittamaan! Tätä voi myös pelata etäyhteydellä, mutta kyseessä on nimenomaan kaksinpeli. Siinä, missä Never Alonessa hyödennettiin molempien hahmojen “kykyjä” pistää It takes two homman uudelle levelille. Nimittäin pelihahmot saavat kaikenlaisia apuvälineitä ja hyvinkin eri tyyppisiä, millä sitten pulmia ratkoa. Tasohyppelynä ja sopivan vaativana pulmapelinä vailla vertaansa, joka myös näyttää hyvältä. Tämän saa PS4 ja myös PS5 -konsolille! Vahva suositus minulta sille ja kuullut kyllä myös muualta kehuja!

Kuvituskuva videopelistä.
Unravel 2. Kuva: Playstation Europe

Ira H.:

Yhteistyöpelit ovat olleet osana arkeani lapsuudesta saakka. Nuoremman veljeni kanssa tulimme pelanneeksi läpi esimerkiksi The Return of the King -pelin ties kuinka moneen otteeseen PlayStation 2 -konsolilla. Tuohon aikaan peleissä ei vielä ollut olemassa autosave-mahdollisuutta, joten kentät täytyi läpäistä paljon huolellisemmalla otteella, mikä pitikin tehokkaasti adrenaliinin kyllästämää keskittymistilaa huipussaan. Nettipelit eivät olleet vielä mahdollisia myöskään, joten Sormusta lähdettiin tuhoamaan nimenomaan jaetulla näytöllä samalta konsolilta. Ja kukapa ei nauttisi mahdollisuudesta astua pelikaverinsa kanssa suosikki Saattueen jäsenensä saappaisiin keskelle Keskimaan eeppisten tapahtumien tuoksintaa!

Fantasian lisäksi kauhupelit soveltuvat oivasti yhteistyöpelaamiseen. Kyseisen genren tarkoituksena on nostattaa pelaajassa muun muassa epämukavuuden, inhotuksen ja stressin tunteita, mutta myös johdattaa heidät helpottuneisuuteen näistä tiloista selviytymisen kautta. Jaetun trauman sanotaan vahvistavan ystävyyssuhteita ja yhteistyökauhupelien voidaankin nähdä tekevän juuri näin: pelaajat joutuvat tukeutumaan toinen toisiinsa niin peliruudun sisä- kuin ulkopuolellakin selvitäkseen tarinan kauhistuttavista käänteistä. Itse olen pelannut co-oppina muun muassa Resident Evil 5 -peliä (PS3/4, Xbox 306/One ja Nintendo Switch) ja Dark Pictures Anthology -sarjaa (PS4 ja Xbox One). Capcomin kehittelemä RE5 edustaa klassisempaa toimintakauhua eli pelaajakaksikko joutuu selvittelemään jälleen uutta globaalia bio-orgaanista uhkaa ja taistelemaan samalla tiensä lukuisten erilaisten zombievihollisten joukkioiden läpi. Saumaton yhteistyö on avainasemassa tarinan vaarallisessa maailmassa selviytymiseen ja peliseuraa voi hankkia joko internetin välityksellä tai jakamalla ruudun samassa tilassa olevan ystävän kanssa. Dark Pictures Anthologyn pelit (tähän mennessä ilmestyneet Man of Medan ja Little Hope) ovat puolestaan tarinavetoista kauhua. Niissä pelaajien omat valinnat vaikuttavat suoraan hahmojen kohtaloihin ja juonen kulkuun, joten varaa hätiköityihin liikkeisiin ei juurikaan ole. Tämä luo pelihetkiin vielä aivan uudenlaisen jännitteen perinteisten kauhuelementtien lisäksi ja toisaalta kannustaa myös useampaan pelikertaan erilaisten hahmokohtalojen saavuttamiseksi. Näitäkin teoksia on mahdollista pelata niin ikään netin välityksellä tai samalta konsolilta ystävän kanssa.

Yhteistyöpeleistä puhuttaessa ei sovi myöskään unohtaa illanistujaisten takuuvarmaa tunnelmannostattajaa eli SingStaria (PS2/3/4)! Peleissä on mahdollista valita useita eri laulutiloja yhteisesityksiä varten ja niiden avulla on myös mukava treenata omaa lauluosaamistaan. Valitettavasti PlayStation Storesta ei ole enää mahdollista ostaa lisää kappaleita omalle laululistalle, mutta levyiltä löytyy itsessään onneksi aina laaja kattaus kaikenlaista musiikkia ystävien kanssa luriteltavaksi.

Lily: 

Pelaajana kokemukseni on usein yhdistelmä vahvaa kilpailunhalua ja keskinkertaista suorittamista – en esimerkiksi juuri koskaan voita monen pelaajan lautapeleissä tai pääse läpi videopelejä. Niinpä yhteistyöpelit sopivat minulle oivallisesti! Saan kohdistaa kilpailullisuuttani itse peliä vastaan ja tappion osuessa kohdalle se ei kirpaise samalla tavalla. 

Videopeleistä suosikkipelinä omassa peliporukassa on Klei Entertainmentin Don’t Starve Together. Pelissä vetoavaa ovat suloiset grafiikat ja loputtomiin jatkuva pelimaailma sekä lukuisten päivitysten ja erikoistapahtumien tuomat uudet ominaisuudet. Peliä voi myös pelata yhteistyössä melko rennosti varmaankin hamaan tappiin asti, mutta useimmiten peli päättyy meidän porukkamme kohdalla siihen, että kaikkien hahmot lopulta kuolevat vähitellen ankarammaksi muuttuvissa olosuhteissa. Tai sitten olot kurjistuvat sen verran, että suosiolla heitämme pelin roskiin ja aloitamme alusta. Meillä pelaamisessa kun tärkeää on rentous ja leppoisa keskustelu pelaamisen lomassa. 

Samaan peliin mahtuu kerrallaan 1–6 henkilöä ja välillä yhteispeliversiota tulee pelailtua myös itsekseen, pelimaailman yksityiskohtiin tutustuen. (Pelistä on olemassa myös erillinen yksinpeliversio Don’t Starve lisäosineen, jota voin suositella lämpimästi.)

Lautapelejä pelaamme eniten perheen kanssa ja mukana peleissä on usein eri tasoisia pelaajia. Koko perheen kanssa pelattavana yhteistyöpelinä meillä on usein Matt Leacockin Salaisuuksien saari. Pelissä etsitään neljää aarretta hiljalleen mereen vajoavalta saarelta. Peliä pelataankin paljolti keskustellen ja yhdessä jokaisen pelaajan siirtoa miettien, sillä pelaajille arvotaan alussa erilaisia erikoisominaisuuksia jotka auttavat pelissä. Sattumallakin on kuitenkin juuri sopivasti osuutta, sillä pelikierroksen aikana pelilauden olosuhteet ehtivät usein muuttua ennen kuin useamman pelaajan ominaisuuksia hyödyntäviä pelikuvioita on saatu toteutettua. 

Aikuisempien peliseurueiden kanssa pelaamme usein saman pelisuunnittelijan Pandemia-peliä, joka on toiminut innoittajana Salaisuuksien saarelle. Peli on käytännössä monimutkaisempi versio Salaisuuksien saaresta ja nyt oikean maailmanlaajuisen pandemian puhkeamisen myötä sen pelaaminen on saanut uusia sävyjä. 

Burgle Bros.. Kuva: Mikko Saari

Toinen kutkuttava yhteistyölautapeli on Tim Fowersin Burgle Bros.,, jossa pelaajat muodostavat murtovarastiimin ja murtautuvat tarkasti vartioituun rakennukseen. Salaisuuksien saaren tavoin pelilauta koostuu laatoista jotka voivat muuttua pelin aikana pelaajien tekemien valintojen seurauksena. 

Lautapelien saralla seuraavana aluevaltauksena suunnitelmissa on testata erilaisia pakohuonepelihenkisiä yhteistyöpelejä. Ainakin tosielämässä pakohuonepelit ovat olleet positiivisia pelikokemuksia, joten on kiinnostavaa nähdä, kuinka kokonaisvaltainen ja jossain määrin myös fyysinen kokemus taipuu kotiolohuoneessa pelattavaksi älypähkinäksi.