Mitä syntyy, kun nuori rakastuu, kokee identiteettikriisin, yrittää kasvattaa itseään käytännössä yksin ja kannatella harteillaan masentuneen poikaystävän lisäksi kaikkia maailman vääryyksiä?
Siitä syntyy Dodo.
Dodon päähenkilöllä, yhdeksäsluokkalaisella Iinalla, on paljon salaisuuksia. Hän hoitaa vakavaa masennusta sairastavaa Tuukkaa ja koko ajan hankalammaksi huollettavaksi osoittautuvaa Dodoa täysipäiväisesti. Hän on lakannut käymästä koulua, mutta sitä vuorotyötä tekevä äiti ei tiedä – vielä. Kun Iinan lintsauskuvio lopulta paljastuu, hän saa suunnata maaseudun rauhaan vieraaksi käyneen isän luokse, joka hylkäsi Iinan aikanaan alkoholin vuoksi. Mutta kuka nyt huolehtii Tuukasta, joka ei välillä pääse edes sängystä ylös, ja Dodosta, joka raatelee niin huonekalut kuin hoitajansa?
Se on piilottanut sen
maailmassaselviytymisvälineet:
kynnet hampaat siivet sisun.
s.49
Dodo (2020) on J. S. Meresmaan säeromaani, joka käsittelee nuoren maailmantuskaa, kasvamista ja identiteettiä. Teksti on runoteosten tapaan lyhyenpuoleinen, vain reilut 150 sivua. Kieleltään ja kerronnaltaan teksti on helppolukuista, vaikka myös tulkinnalle jää tilaa ja kerroksia. Asettelunsa puolesta teos muistuttaa selkoromaania, ja mietinkin lukiessani, että vaikka teoksen teemoista ja vertauskuvista saakin enemmän irti harrastunut lukija, sitä voisi nopealukuisuutensa ja pituutensa puolesta suositella myös vähemmän lukevalle nuorelle. Myös vertauskuvia avataan lukijalle melko avuliaasti, joten niiden kanssa nuorikaan lukija ei jää yksin.
Dodo tosiaan tarjoaa lukijalleen runsaasti pohdittavaa. Kuinka paljon vastuuta ja kestettävää voi sälyttää yhdelle nuorelle? Mikä Dodo on? Missä luuraavat teoksen aikuiset? Viimeinen kysymys kiusasi minua eniten, sillä teoksen nuoret tuntuvat kaikki pärjäävän oman onnensa nojassa parhaansa mukaan pitkälti ilman aikuisia muuten kuin kyydin antajina kohteeseen. Toki nuorten toimijuudesta pisteet, mutta kuinka moni nuori selviäisi ehjänä Iinan kokemasta prässistä?
Mä silitän sen otsaa.
Mietin mun omia selviytymisvälineitä.
Missä ne on.
Mitä ne on.
Mihin mä oon ne piilottanut.
s.49
Opettajana mietin erityisesti lintsaamisen käsittelyä teoksessa: harvan Iinan tapaan elävän nuoren käy kovinkaan hyvin ilman mittavia lastensuojelun ja koulun toimenpiteitä. Samoin karvani nousevat pystyyn Tuukan ja Iinan välisestä ikäerosta, sillä kuinka paljon yhteistä todella on lukion jo päättäneellä nuorella aikuisella ja ysiluokkalaisella? Dodon päähenkilö on ikävuosiaan kypsempi nuori, mutta todellisessa maailmassa peruskoululaisten kanssa seurusteleville aikuisille on vähemmän mairittelevia kutsumanimiä kuin poikaystävä. Tässä kohtaa kukkahattuni kiristää jo omaakin päätäni, mutta en keksi yhtään järkevää syytä, miksi vähintään 18-vuotias, ehkä vanhempikin, nuori haluaisi seurustella peruskoululaisen kanssa. Ysiluokkalaiselle vanhempi poikakaveri voi olla itsetuntoa boostaava ja ikätovereiden parissa jopa ihailua herättävä asia, mutta miltä näyttää peruskoululaisen kanssa riiusteleva 18–19-vuotias samanikäisten nuorten silmissä?
Kaikesta kritiikistäni huolimatta Dodolla on ansionsa. Luultavasti oma kriittisyyteni herääkin teoksen henkilökohtaisesti ja ammatillisesti itseäni lähellä käyvistä aiheista ja juonesta, ja voisin hyvin nähdä sen saavan paremman vastaanoton nuoremman lukijan käsissä. Teoksessa riittää tutkisteltavaa teemapuolella, mutta se ei ole kuitenkaan erityisen vaikea tai vaativa teos. Säeromaaniksi se on helposti lähestyttävä. Ilahduin myös teoksen rohkeudesta tutkailla monisuhteisuutta ja seksuaalista suuntautumista positiivisessa valossa. Itseään etsivä, sateenkaareva nuori voisi saada tästä paljonkin irti. Minusta olisi kiinnostavaa myös kuulla, mitä teoksen henkilöiden ikäinen lukija ajattelisi teoksesta, ja luultavasti vinkkaankin Dodoa oppilailleni tulevaisuudessa – harkitusti.
J. S. Meresmaa: Dodo (157 s.)
Kansi: Karin Niemi
Myllylahti 2020
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
