Joitakin vuosia sitten kuulin väitteen siitä, kuinka yksittäinen Google-haku tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin puu sitoo vuoden aikana. En silloin tarkistanut (tai googlannut, heh) väitettä sen kummemmin tai ryhtynyt perehtymään asiaan, mutta ajatus jäi jäytämään jonnekin takaraivoon ja pulpahti sieltä pintaan pari viikkoa sitten, kun jälleen kerran istuin keittiössä aamukahvilla ja googletin tietoa siitä, ollaanko erinomaista k-dramaa, Salaista metsää, jatkamassa kolmannelle kaudelle. (Silloin tietoa ei vielä ollut tullut. Toivokaamme parasta.)

Haun näpyteltyäni mieleeni palasi tuo vuosia sitten kuulemani väite. Ahdistuin, sillä ADHD-ihmisenä minulla on tapana googlata kaikenlaista jatkuvasti. Tarkistelen useita kertoja viikossa, olisiko odottamilleni elokuville vielä ilmoitettu julkaisupäivää Suomessa, tai josko suosikkirunoilijaltani olisi tulossa uusi kirja. Kiinnostavat faktat, satunnaiset mieleen palaavat nippelitiedot ja muuten vain uteliaisuutta kutkuttavat kysymykset tulevat kirjoitetuksi Googlen hakupalkkiin silmänräpäyksessä, ehdin vain ajatella, tuostapa olisikin hauska tietää lisää!

Toukokuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 2021 päätin kuitenkin epätoivon puuskassa, että ei, nyt minä lopetan googlaamisen kuukaudeksi, kun se on kerran sellainen energiasyöppö ja saastehirviö. (En tarkistanut muistamaani väitettä silloin, koska se olisi pitänyt googlata. Duh.)

Sorruin ensimmäisen kerran vain vuorokautta myöhemmin, sillä googlaaminen tuli selkäytimestä. Sittemmin olen sortunut yhteensä yksitoista kertaa. Mutta lohdutuksen sana: yksittäisen googletuksen energia- ja päästökuorma ei kuitenkaan ole aivan noin valtava. Vaikka Google onkin maailmanlaajuisesti tarkasteltuna – ja tämän ei kyllä pitäisi yllättää – valtava energiasyöppö, ongelma syntyy kaikkien sen palveluiden kokonaisenergiakuormasta, ei yksittäisen ihmisen yksittäisistä Google-hauista. Meitä on vain yksinkertaisesti hurjan paljon, ja jokainen haku kuluttaa oman pienen palasensa kokonaiskuormasta.

En siis ole tähän mennessä pelastanut googlaamattomuudellani satoja puita, vaikka niin aluksi toivoinkin. Sen sijaan olen huomannut, että kokeilu on tehnyt minulle erittäin hyvää, ja seuraavaksi kerron, notta miksi.

Google-haku on aina sormien ulottuvilla, ja siksi sitä on helppo käyttää ajattelematta. (Kuva: Unsplash.)

Kuka tietää, mitä, missä ja miksi?

Aluksi totesin, että muistan ulkoa hyvin harvan verkkosivun osoitteen. Olen tottunut googlaamaan tieni kaikkialle, joten esimerkiksi paljon käyttämäni reseptiblogit tai uutissivustot eivät olleet tallennettuina kirjanmerkeissä, vaan seikkailin niihin aina Googlen hakupalkin kautta. (Olen kyllä tallentanut kaikenlaista muuta mystistä kirjanmerkkeihin kymmenen vuoden ajan. Nyt tuli nähtyä sekin, että niiden tallennusten organisoinnista voisi oikeasti olla hyötyä.)

Pohdiskelin kirjanmerkkejä järjestellessäni paljon sitä, että jos nyt ryhdyn kokeilun myötä etsimään reseptejä erityisesti vaikkapa viidestä suosikkiblogistani, kaventuuko maailmani. Tajusin, että tuskinpa, sillä usein olen tähänkin asti poiminut vain jonkin kymmenestä ensimmäisestä hakutuloksesta, ja resepteissä ne ovat olleet pääosin samoja sivustoja. Ylipäätään ymmärsin heti, että googlaamisessani olen usein tyytynyt klikkaamaan auki ensimmäisen linkin ja korkeintaan kaksi seuraavaa ja siinä se – kovin syvälllistä tiedonhakua en siis ole arjessani juurikaan harjoittanut.

Tämä on kokeilun myötä muuttunut. Jos nyt haluan tietoa esimerkiksi möhkäkaloista, menen ensimmäiseksi Wikipediaan ja klikkaan auki artikkelin lopussa olevat lähteet. Jos aihe vielä senkin jälkeen kiinnostaa, jatkan tarkistamaan, olisiko kirjastossa kirjoja aiheesta. Koska olen kirjoilla Helsingin yliopistossa, minulla on myös pääsy moniin akateemisiin tietokantoihin, jotka normaalisti ovat maksumuurin takana (ärh!), ja olen alkanut hyödyntää niitäkin laajemmin.

Hauskinta on kuitenkin ollut se, miten laajalle googlaaminen ulottuu. Kun eteen tulee tilanne, jossa pitää vuokrata pakettiauto tai selvittää nuudeleiden keittoaika, ehdin usein jo avata hakuikkunan ennen kuin edes ajattelen asiaa. Onkin omanlaisensa pulmapeli yrittää keksiä ratkaisu siihen, kuinka tiedon voisi löytää muutoin.

Wikipedia auttaa alkuun, samoin kirjanmerkit ja kirjastot. Mutta ehdoton suosikkini on kuitenkin tämä:

Wanha klassikko, eli kaverilta kysyminen! Jos vaikka muistan, että luin aikoinaan jonkin hyvän kirjan, jonka nimeä en vain saa mieleeni, laitan viestiä ystävälle ja kysyn, sattuisiko hän sitä muistamaan. Soitan isälle, jos mietin, paljonko huoneen seinien maalaamiseen menee maalia. Kysyn kaverilta, onko hän katsonut jotakin uutuussarjaa, ja mitä hän on siitä mieltä. Pyydän kämppistä kertomaan suosikkinuudelireseptinsä.

Ilmiselvä juttu, tiedän. Mutta maailmassa, jossa Google on aina näppien ulottuvilla, kysymysten esittäminen ystäville, kavereille tai vaikkapa kirjaston työntekijöille ei olekaan aina niin tavanomaista. (Suosittelen muuten tätä loistavaa Helsingin kaupunginkirjaston kysymyspalvelua.) Se on kuitenkin parhaimmillaan hyvin antoisaa ja avartavaa – ja jos vastausta ei löydy, niin aina voi sitten viimeisenä oljenkortena googlettaa.

Mitä opin?

Olen kahdessa viikossa oppinut jo muutaman tärkeän seikan. Tuossa aiemmin kerroinkin, että tietoa on tullut etsittyä vähän erilaisia reittejä pitkin ja kavereilta kysyminen on lisääntynyt. Ne ovat molemmat mainioita asioita.

Lisäksi olen oppinut tarkkailemaan paremmin sitä, kuinka usein oikeasti arjessa olen turvautumassa juuri Googlen hakutuloksiin. Olipa kyse sitten kasviskeittoreseptistä, Google-hakujen ympäristöhaitoista tai sopivasta häämekosta – vastauksen etsiminen alkaa aina googlauksesta. Ja sitä tapahtuu aivan jatkuvasti.

Nyt kun pysähdyn hakupalkin ääreen ehdittyäni, päädyn usein muotoilemaan kysymyksen uudelleen ja pohtimaan sitä, mitä hyötyä tiedosta minulle on, millaisella tarkkuudella haluan vastauksen, mitä tahdon saavuttaa ja kuinka luotettavan vastauksen Google-haku ehkä antaisi – ja mistä mahdollisesti saisin paremman.

Aion jatkaa kokeilua edelleen. Täysi googlaamattomuus tuskin koskaan onnistuu – eikä sen tarvitse tavoite ollakaan! –, mutta nautin itseni haastamisesta ja siitä, että opettelen taas vähitellen etsimään tietoa ja vastauksia myös muilla tavoin. Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla?