Äh, tämä on niin kiusallista, on viimeinen ajatuksesi, kun ydinräjähdyksen paineaalto keinuttaa konetta, ja joudut hallitsemattomaan syöksykierteeseen.
Voi sentään, olet kuollut. Ehkä sinun ei sittenkään olisi kannattanut yrittää olla sankari. Jos vain voisin palata sivulle 61 ja valita toisin. (s.110)
Rob Searsin kirjassa lukija pääsee seikkailemaan YK:n globaalin jatkuvuuden osaston nuorempana virkailijana. Työtehtävänä on estää maailmanloppu. Sellainen voi kuitenkin tulla mitä yllättävimmällä tavalla. Päähenkilö on varustettu vankkumattomalla itsetunnolla hoitaa maailmanlopun kriisiä. Siitä huolimatta on syytä pitää mielessä pomon saatesanat: ”Sinä pärjäät kyllä. Muista vain tahattomien seurausten laki. Et koskaan tiedä, millaisia tapahtumaketjuja toimesi voivat aiheuttaa.” (s.113)
Kirjan nerokkuus on siinä, että lukija pääsee itse valitsemaan, minkä käänteen tarinassa valitsee. Olisiko vihamielisen robotin taltuttamiseksi viisaampaa kutsua armeija apuun vai luottaa Elon Muskin tekoälyyn? Entä mikä olisi fiksu tapa toimia, kun Kim Jong-Un vitsailee Amerikkaa uhkaavasta ydinaseesta? YK:n virkailijana pääsee tapaamaan niin Putinia kuin Trumpiakin, mutta suurmiehistä selviydyttyäkin maailmanloppu saattaa silti koitua ihmiskunnan kohtaloksi, mikäli mehiläisten katoamista maapallolta ei pystytä torjumaan. Ja maailmanlopun ehkäisemisen rinnalla lähes yhtä tärkeää on edetä uratikkailla kohti seuraavaa ylennystä YK:n tiimissä. Henkilökohtaiset tapaamiset Vaaleanpunaisen Kamelian, Valkoisen Ruusun sekä Ruskean Liljan kanssa osoittavat, että verkostoituminenkaan ei välttämättä takaa suotuista urakehitystä. Suuret nimet nimittäin mielellään pitäytyvät omissa blokeissaan. Heillä on myös omia oikkujaan, mikä pitää ottaa huomioon toimintasuunnitelmaa luodessa.
”Me emme tavallisesti toimi näin”, sanot professori Wulle kohteliaasti, ”mutta voin soittaa puhelun tai pari puolestanne. Kenen kanssa haluaisitte puhua? Presidentti Xin?”
”Ilman muuta!” hän huudahtaa. ”Olen yrittänyt saada yhteyden häneen aiemminkin, mutta en usko, että hän haluaa tulla nähdyksi paikassa, jossa on niin paljon hunajaa”. Ilmeesi on varmaan selvästi hämmentynyt, sillä hän lisää: ”Tiedäthän, miten herkkä hän on siitä, että näyttää muka Nalle Puhilta.” (s. 116)
Poliittisista henkilöistä huolimatta kiinnostus politiikkaan ei ole mikään edellytys lukijakunnalle. Tarina tempaa mukaansa, jos vain on kiinnostusta keskittyä vaihtoehtoisten juonenkäänteiden komiikkaan. Interaktiivisuus tosin vaatii hieman keskittymistä lukijalta. Vaihtoehtoisia tarinoita on sen verran paljon, että välillä on haasteita muistaa, mitkä juonenkäänteet on jo lukenut. Haasteena on etenkin osata jatkaa lukemista oikealta kohdalta, mikäli ei ehdi tai jaksa yhdeltä lukemalta ahmia teosta alusta loppuun. Interaktiivisuuden takia voisin suositella kirjaa myös sellaisille lukijoille, jotka eivät normaalisti jaksa lukea kaunokirjallisuutta. 154 sivun kirjassa jokainen juonenkäänne tai luku on korkeintaan kahden sivun pituinen hersyvä toimintapätkä, jota tukevat osuvat kuvituskuvat.
Mustan huumorin ystäville luvassa on kepeä lukuhetki sankarillisten urotekojen ja toisinaan pelottavan osuvan ja tarkkasilmäisen parodian parissa. Itse ainakin pidin siitä, että kerrankin valtionpäämiehien absurdius naurattaa enemmän kuin itkettää.
Kirjailija: Rob Sears
Teos: Kim Jong-un ja kaverit – Valitse oma maailmanloppusi
Kääntäjä: Pekka Tuomisto
Kuvittaja: Doaly
Sivumäärä: 154 sivua
Kustannysosakeyhtiö Aula & Co, 2020
