WandaVision on ensimmäinen Marvel Studioiden luoma suoratoistosarja, jonka yhdeksän osaa julkaistiin myös Suomessa jakson viikkotahtia tammikuusta alkaen Disney Plussalla. Varsinkin Marvel-faneja luultavasti ilahdutti mahdollisuus palata Marvelin elokuvauniversumiin eli MCU:hun eeppisen End Gamen jälkeen, mutta sarja on saanut kehuja myös ammattikriitikoilta, ja Yhdysvaltain elokuva- ja televisio-ohjaajien liitto DGA nimesi sen ehdolle kisaamaan DGA:n parhaan lyhytsarjan palkinnosta. Mitä Nörttitytöt ajattelevat sarjasta?
Liisa K:
Hämmennys oli ehkä paras sana kuvaamaan fiiliksiä WandaVisionin trailerin ilmestyttyä, eikä se hälvennyt vielä aloitusjaksonkaan aikana: Miten ihmeessä siirryimme End Gamen lopun ajan tunnelmista mustavalkotelkkareiden aikakauden sitcomeihin? Ja miten Vision olisi taas elossa? (Tosin itse tähän järkeilin, että ei tuo Vision nyt alun perinkään tainnut olla varsinaisesti elossa, vaan varmaan hänet saatiin jollain lailla buutattua.) Mutta kun kyse on Marvelista, on toki kaikki mahdollista aikamatkailusta magiaan.
Alku oli siis tavallaan herttainen ja nostalginen, mutta ei ihan sitä, mitä olin odottanut. Parin ekan jakson jälkeen asiat alkavat kuitenkin hitaasti selviämään niin, että tarina nivoutuu osaksi isompaa kertomusta.
WandaVision on mielestäni selvästi suunnattu niille, joille elokuvauniversumi on tuttu. Jos sarjaa olisi katsonut ilman minkäänlaista Marvel-tietämystä, olisi katsominen voinut itselläni jäädä siihen ensimmäiseen osaan. Nyt ensimmäisen kauden päätyttyä voin kuitenkin kehua taidokkaasti kudottua juonta, jonka ansiosta WandaVision on samaan aikaan sekä aivan omanlaisensa että osa Marvelin elokuvauniversumia.
Kepeyden rinnalla sarjassa käsitellään suurempia teemoja, kuten surua ja menetyksen tuskaa, mutta myös toivoa ja rakkauden voimaa. Katsojalle on helpotus, kun supersankareita vilisevien Avengerseiden jälkeen pystytään keskittymään muutamaan hahmoon ja rajatumpaan tarinaan. Varsinkin Wandaa esittävä Elizabeth Olsen saa kunnolla käyttää näyttelijäntaitojaan, ja katsojat pääsevät paremmin tutustumaan hänen hahmoonsa, joka aiemmin on jäänyt hieman pinnalliseksi.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Captain Marvel oli ensimmäinen naissankarin “oma” elokuva Marvelilla. Mielestäni on hienoa, että myös Disneyn ensimmäinen oma Marvel-suoratoistosarja keskittyy vahvoihin naisiin. Wanda on eittämättä päähenkilö ja kaiken keskipiste, mutta itseäni ilahduttaa esimerkiksi Captain Marvelissa nähdyn Monica Rambeaun sekä ekoista Thor-elokuvista tutun Darcy Lewisin paluut.
Sarja esittelee myös uuden voimakkaan naishahmon, joka on Wandan “utelias naapuri Agnes”. Itse pidän siitä, että roolissa nähdään 47-vuotias Kathryn Hahn. Marvelissa on nimittäin harvemmin nähty yli 40-vuotiaita naisia merkittävissä rooleissa. Ehkä Disneyllä tiedetään, kuka ainakin meidän perheessä suoratoistopalvelua tilaa?
Voi olla, että koronavuoden aiheuttama tyhjiö tapahtumapuolella ja uusien elokuvien julkaisussa korostivat WandaVisionin merkitystä perjantai-iltojen pelastuksena. Kaiken kaikkiaan sarja on kuitenkin lupaava aloitus Marvel-suoratoistosarjoille, ja teinityttärenikin reaktioista päätellen meillä tullaan vielä palaamaan Westview’hun.
Anna H:
Captain America: Civil War -elokuvan jälkeen minulla ei ollut suurta kiinnostusta vierailla MCU-maailmassa; liian monta leffaa julkaistiin tiuhaan tahtiin, ja lähes kaikki elokuvat keskittyivät valkoisiin hetero-miehiin jotka heittivät populaarikulttuuriin liittyviä vitsejä. Näin ollen mielenkiintoni heräsi nähdessäni Wandavision -mainoksen, ja lähdin seuraamaan sarjaa toivoen että Wandan hahmoa päästäisiin tutkimaan enemmän koska elokuvissa sille ei ole annettu paljonkaan aikaa.
Ekat muutamat jaksot olivat hyviä parhaimmillaan; Elisabeth Olsenin ja Paul Bettanin kemia on ihanaa katseltavaa mutta toisen jakson puolella, oma keskittymiseni alkoi loppua kun tarinassa ei sinänsä edetty vaan pysyttiin vihjeiden tiputtelussa. Vasta kun tarinaan alkoi ilmestyä muitakin merkittäviä hahmoja, alkoi tarina kiinnostamaan.
WandaVision on loistava katseluelämys mikäli aiemmissa elokuvissa heräsi kiinnostus tietää enemmän Wanda Maximoffista ja Visionista. Sarja keskittyy nimenomaan näiden kahden väliseen kemiaan sekä heidän tarinaansa niin yksilöinä kuin parina; milloin he alkoivat välittämään toisistaan, mitä he merkitsevät toisille, ja mistä kaikesta he unelmoivat.
Samanaikaisesti tämä on myös sarjan pieni heikkous; tarinaan liittyi niin uusia kuin vanhoja tuttavuuksia sivuhahmoina, joista kukin toi tarinaan jotain mielenkiintoista mutta valitettavasti heistä kukaan ei pääse millään konkreettisella tavalla vaikuttamaan tarinan kulkuun. Monica Rambeau (Teyonah Parris), Jimmy Woo (Randall Park), ja Darcy Lewis (Kat Dennings) ovat sarjan parhaat hahmot mutta kukaan heistä ei pääse tekemään muuta kuin jankuttamaan kaikille että “tämä on väärin, meidän pitäisi kuunnella heitä.”
Lopuksi annan kyllä Disney+ -palvelulle pisteet siitä, että ovat päättäneet julkaista yhden jakson kerran viikossa. Käytäntö on tuonut samaa yhteisöllistä fiilistä missä pääsee muiden katsojien kanssa fiilistelemään juuri nähtyä jaksoa sekä pohtimaan seuraavan jakson tapahtumia.
Ira H:
WandaVision käynnisti Marvelin ”neljännen vaiheen” eli studioiden 2021-2023 tuotantokattauksen ja asetti heti riman muita tulevia sarjojaan varten todella korkealle. Sarjaan oli mielenkiintoista hypätä mukaan, sillä sille ei ollut vielä olemassa varsinaista vertailukohtaa MCU:n (Marvel Cinematic Universe) sisällä eikä täten siis myöskään suuria rajoittavia ennakko-oletuksia. Tosin vaikka ennakko-odotuksia olisikin joskus ollut, sarjan traileri ja pari ensimmäistä jaksoa tyhjensivät pöydän vanavedessään melkoisen tehokkaasta – ensimmäiset tuntemukset sarjaan liittyen ovat varmasti lähes kaikilla katsojilla tiivistettävissä sanaan ”hämmennys”. Wandan (Elizabeth Olsen) ja Visionin (Paul Bettany) yhdeksän jakson mittainen tarina osoittautui kuitenkin lopulta todella toimivasti rytmitetyksi paketiksi, joka toi lisää perspektiiviä viimeisimpien Avengers-elokuvien aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin.
Endgame:n (2019) tunteikkaista tapahtumista ei ole kulunut kuin muutama viikko WandaVision:in ensimmäisen jakson käynnistyessä. Kaikki Thanoksen (Josh Brolin) ja Ikuisuuskivien aiheuttama suuri trauma, suru ja menetys ovat siis vielä todella pinnalla hahmojen muistissa ja tuntemuksissa, ja tämä toimii katalyyttinä sarjan tapahtumille. Uusien katsojien voi siis olla jokseenkin haastavaa päästä täysin sisään WandaVision:in tarinaan, elleivät Marvelin aikaisemmat tuotokset ole heille edes jossain määrin entuudestaan tuttuja. Lisäksi näillä näkymin ensi vuoden keväällä ilmestyvä Doctor Strange in the Multiverse of Madness -elokuva tulee todennäköisesti vaatimaan jonkinasteista tietämystä tämän sarjan juonikaaresta, sillä Wanda nähdään siinä myös yhdessä päärooleista.
Supersankarigenren narratiivit ovat usein hyvin toimintaa täyteen ahdettuja, joten WV tuntuukin rauhallisemman etenemistahtinsa ansiosta todella tuoreelta teokselta kaltaistensa joukossa. Ensimmäiset toiminnallisemmat hetket esitellään vasta kolmannen jakson tienoilla, jolloin sekä katsojalle että sarjan hahmoille alkaa hiljalleen valottumaan, mistä kaikessa onkaan oikein kyse. Tällä tahallisen verhotulla kerronnalla on kaksi tärkeää vaikutusta: se tuo katsojat lähemmäs sarjan hahmoja ja tarjoaa mahdollisuuden vilkkaaseen teorisointiin. Sarjan alussa olimme aivan yhtä ymmällämme mustavalkoisista, sitcom-tyylisista käänteistä kuin Wanda ja Visionkin, ja pääsimme myötäelämään heidän kanssaan kaikki uudet viikoittaiset paljastukset; olimme heidän kanssaan samalla viivalla, emme kaikkitietävässä asemassa. Samalla jokaisen ”stand by” ruudun ilmestyttyä eteemme jakson päätteeksi pystyimme siirtymään keskustelemaan muiden WV-fanien kanssa siitä, mitä olimme juuri nähneet. Tästä muodostui nopeasti yksi jokaisen viikon kohokohdista: mm. arvuuttelin ihmisten kanssa sarjan ison pahiksen henkilöllisyyttä, hypetin Wandan uusia asuja, pohdin kuka Kostajista saattaisi tehdä cameon ja tietysti myös popitin sarjan musiikkeja (tiedätte kyllä mistä kappaleesta puhun).
Kerronnallisen tyylinsä lisäksi itseeni vetosi WandaVision:issa eniten myös sarjan tematiikka. Supersankaritarinoissa suru ja menetyksen käsittely jäävät helposti kaiken toimintaräiskeen jalkoihin, mutta WV ei vain lakaise nopeasti Wandan aikaisempia kokemuksia maton alle päästäkseen käsiksi omaan tarinaansa. Wandan suru ON sen tarina. Jakso jaksolta katsojaa kuljetetaan surun käsittelyyn liittyvien viiden vaiheen (kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen) läpi hahmojen mukana ja sarja onnistuu lopulta nivomaan vaikuttavasti yhteen surun ja rakkauden keskinäisen suhteen: ”mitä suru onkaan, ellei rakkauden jatkuvaa selviytymistä”. Wandan annetaan elää ja käsitellä tuskaansa rauhassa, mikä on hienoa, mutta ilmassa leijuu kuitenkin alati myös muistutus surun vaarallisuudesta. Ilman tunteidemme asianmukaista käsittelyä saatamme päätyä satuttamaan kanssaihmisiämme, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa kipuumme. Sarjan pääkäsikirjoittaja Jac Schaeffer halusikin varmistaa, ettei Wandaa täysin päästetä pälkähästä omien, surun nimissä tekemiensä vääryyksien suhteen sarjan päättyessä, vaan että hänet jätetään niin sanotusti ”harmaaksi” hahmoksi niin sarjan katsojien kuin Westview’n asukkaidenkin silmissä (TVLine, 9.3.2021).
Voin siis suurella lämmöllä suositella WandaVision:ia Marvelin fanikunnalle sen alkumetrien hämmentävyydestä huolimatta. Se on jännittävä, tunteikas ja uudenlaiselta tuntuva ohjelma, josta oli vaikea olla innostumatta. Toivottavasti myös tämän viikon perjantaina 19.3.2021 Disney Plus -palvelussa käynnistyvä seuraava MCU-sarja, Anthony Mackien ja Sebastian Stanin tähdittämä The Falcon and the Winter Soldier, yltää tasoltaan samaan kuin nämä pari kuukautta meitä jo viihdyttänyt ”WandaVision-Wan-WandaVision”.
Kaisa V:
Vanhan ajan amerikkalainen sitcom ei ole ominta genreäni, ja kahden ensimmäisen WandaVision-jakson jälkeen en oikein tiennyt mitä ajatella sarjasta. Olen tyytyväinen, että jatkoin kuitenkin katsomista. Seuraavilla jaksoillaan WandaVision lunasti paikkansa MCU:ssa. Asetelmaa rakennetaan hitaasti, ajan kanssa, ja näin jälkikäteen tarkasteltuna oikein hyvä niin. Striimauspalvelun formaatti sallii aivan erilaista variaatiota kuin perinteinen televisiolähetystoiminta: WandaVisionin ensimmäiset jaksot ovat sitcomille tyypillisesti varsin lyhyitä, ja pitenevät loppua kohti draamasarjalle tyypillisempiin mittoihin samalla kun sarjan tunnelma muuttuu.
WandaVision onkin ennen kaikkea draamasarja. Toki siinä on kaikkea muutakin, komediasta toimintaan, mutta keskiössä ovat suru ja menetys. Vaikka loppua kohti toiminta lisääntyy, ei sarjan teemaa ja tunnelmaa oikein voi verrata muihin MCU:n tuotoksiin. Tässä ei pelasteta maailmaa vaan pureudutaan ennen kaikkea yhden hahmon sielunelämään.
Kolmannesta jaksosta eteenpäin olin koukussa. WandaVision tarjoaa twistejä ja yllätyksiä – erityisesti viitosjakson loppu onnistui lyömään täysin ällikällä. Sitä ei kovin usein MCU:ssa tapahdu. Useamman kerran olin jakson katsottuani sanaton, ja sitä varsinkaan ei kovin usein tapahdu. Joka viikko odotin innolla perjantaita, että pääsisin katsomaan seuraavan jakson. Sarjan julkaiseminen jakso kerrallaan oli mielestäni hyvä valinta. Tiedän, että jotkut päättivät olla katsomatta sarjaa ennen kuin kaikki jaksot oli julkaistu, jotta voisivat katsoa kaikki jaksot putkeen. Monen sarjan kanssa olen itsekin tehnyt niin, mutta WandaVisionissa tauko jaksojen välissä oli mielestäni hyvästä. Siinä ehti hieman sulattelemaan ja pohtimaan edellistä jaksoa – ja tietenkin odottamaan seuraavaa.
Oli ilahduttavaa seurata vuosikymmenten vierimistä, ja näin maallikon silmissä puvustus oli suunnattoman onnistunut. Sarjassa ilahduttivat myös monipuoliset naishahmot, joista osa oli ennestään tuttuja. Uusi tuttavuus oli utelias naapuri Agnes, jota esitti mainio Kathryn Hahn – yksi sarjan parhaita roolituksia.
SPOILERIVAROITUS! ÄLÄ JATKA ETEENPÄIN, ELLET OLE NÄHNYT JO SARJAA.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Kaisa V:
Pidin sarjasta kovasti, mutta erityisesti yksi asia jäi häiritsemään. Päättelemättönäksi jääneitä juonenpätkiä oli toki useampikin, esimerkiksi koko todistajansuojelukuvio, mutta minua eniten häiritsemään jäänyt asia ei varsinaisesti liittynyt juoneen vaan seurauksiin. Mielestäni sarja ohitti kovin (liian!) keveästi sen, että Wanda oli orjuuttanut ja kiduttanut tuhansia ihmisiä, tehnyt sellaista henkistä väkivaltaa, joka varmasti aiheutti elinikäisiä traumoja. Tätä ei kauheasti käsitelty. Aivan kuin Wandan teot olisivat jotenkin jos ei nyt oikeutettuja niin ainakin perusteltavia hänen oman traumansa ja surunsa kautta. Wanda perui taikansa, ja kaikki unohdettiin. Nyt passaa juoda teetä, opiskella Darkholdia ja valmistautua Doctor Strange in the Multiverse of Madnessiin. Todellakin kismittää, ettei aihetta käsitelty sen enempää, etenkin kun muutoin sarja oli niin mainio.
Liisa K:
Sarjan ekan kauden loppuratkaisu on minusta pikemminkin vääjäämätön kuin yllättävä: noilla spekseillä ei oikein voinut odottaa onnellista loppua. Mutta MCU:n tapaan auki jää useita tarinan säikeitä, joista on hyvä jatkaa. Marvelin elokuvista tutut after creditit eli lopputekstien jälkeiset kohtaukset petaavat suoraan jatkoa sarjan tapahtumille. WandaVisionille ei silti ole ainakaan vielä luvattu jatkokautta, vaan Vandan tarina jatkuu toisaalla. Tässä mielessä sarja oli selvä aloitus uudelle Marvel-aikakaudelle. Se toi myös entistä selvemmin esiin Wandan roolin mahtavana purppuranoitana.
Ihastuin sen verran hahmoina Agnesiin ja Wandan lapsiin, että näkisin mielelläni heidät uudelleen. Tähän suuntaanhan loppujaksossa vähän vihjattiinkin. Sarjakuvia lukeneet spekuloivat jo varhaisessa vaiheessa Agnesin oikean henkilöllisyyden Agathaksi, joka sarjakuvissa toimii jonkinlaisena taikuuden opettajana Wandalle. Varsinaisen pääpahiksen puuttuminen sarjasta olikin yllätys itselleni. Vaikka laulu sanoo, että kaiken takana oli Agatha, ei Agatha kuitenkaan aiheuttanut Westview’n lumousta, vaikka olisi Wandaa siihen suuntaan ohjaillutkin. Agatha lähinnä yritti hyötyä tilanteesta.
Lasten kohdalla taas pidin hieman kummallisena kohtausta, jossa Wanda kiitti poikiaan siitä, että he olivat valinneet hänet äidikseen. Omalla logiikallani en tosin pysty selittämään, kuinka Wandan pojat olisivat olemassa sen jälkeen, kun taika raukesi, mutta no jaa… Olihan siellä se loppukohtaus… Ja tämä on edelleen MCU, joten ehkä kaikkea ei tarvitsekaan heti ymmärtää.
