Elisan & Kisun kokeilevassa nörttikeittiössä oli tällä kertaa aiheena – vuodenaikaan sopivasti – kauhu. Monestakin syystä kauhu-teemaa tulkittiin tällä kertaa hyvin joustavasti: joko reseptin lähde tai itse ruoka oli kauhea – tai molemmat!

Kirjoina olivat tällä kertaa TrueBlood: Syötävää, juotavaa ja purtavaa Bon Tempsin tapaan (Gianna Sobol ja Alan Ball sekä Karen Sommer Shalett, suom.Irma Rissanen, 2012), A Zombie ate my Cupcake (Lily Vanilli, 2011), Murhaavan herkullista (Paula Arvas, 2007) ja Salatut (keittö)elämät (2001, Piitu Uski & Susanna Laaksonen).

kuvassa True Blood -keittokirja
TrueBlood -keittokirja. Kuva: Elisa Wiik

TrueBlood pohjautuu nimenomaan HBO:n televisiosarjaan, ja siinäkin noin kolmeen ensimmäiseen kauteen. Vampyyreistä huolimatta, TrueBlood sopii ympäristönä loistavasti keittokirjaksi: päätapahtumapaikoista yksi on baari/ravintola, ja yökerhoja on useampia. Merlotte’s bar and grill onkin saanut oman osionsa keittokirjassa, mikä on hyvin ymmärrettävää. Toisaalta Bon Temps sijaitsee Louisianassa, ja etelävaltiot ovat tunnettuja omintakeisesta keittöstään.

Kirja jakautuu karkeasti ottaen kolmeen osaan: juomia, kotiruokaa ja baariruokia. Kaikki reseptit esitellään hahmojen näkökulmista, mistä seuraa paljon ”sarjaa pohjustavia” repliikkejä, tyyliin: ”Marcus piti patapaististani todella paljon. Toivoin, että Samkin pitäisi siitä. En vain arvannut, että Marcus haistaisi sen niin kaukaa.” (S.115). Nämä ovat sinänsä ihan hauskoja, mutta niitä on aivan liikaa ja haiskahtavat kömpelöiltä käännöksiltä. Lisäksi reseptien nimet viittaavat hahmoihin tai sarjan tapahtumiin. Nekin kuulostavat kömpelöiltä, aivan liian pitkiltä ja vähän väkisin väännetyiltä, kuten Surun pyyhkivä punasilmäkastike ja kinkkupihvi. Mutta on sinne eksynyt muutama “niin huono, että hyvä” helmikin, kuten Ei kiinnosta sun succotash.

Reseptien teksteissä viitataan myös sarjan tapahtumiin, ja ainakin nopealla tarkastuksella ykköskaudelta nämä ruoat ihan oikeasti esiintyvätkin sarjassa ko.kohtauksissa – Sookie todellakin tilaa gin & tonicin mennssään Fangtasiaan ensimmäistä kertaa! Itse päädyimme kokeilemaan muita drinkkejä, sillä gin & tonic ei nyt ole varsinaisesti kaikkein eksoottisin vaihtoehto.

Ruoat ovat hyvin etelävaltiolaisia, eli pekonia ja muuta eläinrasvaa käytetään paljon, samaten uppopaistamista. Kasvisruokia on mukana muutamia, ja vegaanisia häviävän vähän. Ainesosien vaihtamisen helppous vaihtelee suuresti, sillä joissain resepteissä on paljon erilaisia lihoja ja makkaroita, jotkut taas vaativat vain yhden ainesosan vaihtamisen. Esimerkiksi Jasonin lihasotku (Sloppy joe) on helppo tehdä soijarouheella tai vegejauhelihalla.

Hieman erikoisena ratkaisuna jälkiruokia on vain vähän, ja niistä osa on omana (pienenä) osionaan ja osa taas sekoitettu muiden reseptien joukkoon. Juomavalikoima on sinänsä mielenkiintoinen, että melko monessa reseptissä käytetään pohjana TruBlood-juomasekoitusta (jonka korvaavan rubiinimikserin resepti löytyy kirjasta). Hieman kuitenkin ihmetyttää miksi noidat/keijut/ihmissudet haluaisivat sitä omiin juomiinsa sotkea… Juomien kohdalla lokalisointi on jäänyt hieman kesken, sillä niistä tosi monissa käytetään ainesosia, joita ei Alkon listoilta löydy.

Kuvituksena on käytetty todella paljon isoja ja upeita kuvia sarjasta, joka tekee keittokirjasta fanille mieluisan keräilyesineen. Kääntöpuolena siinä on se, että vain noin puolessa kirjan resepteissä on kuva valmiista ruuasta.

Kuvassa Salatut (keittiö) elämät -keittokirja ja kauhufiguureita
Salatut (keittiö)elämät -kirja. Kuva: Elisa Wiik

Salatut (keittiö)elämät ilmestyi jo vuonna 2001 ja on monin tavoin aikansa kuva. Televisiosarja kuvaa tavallisten ihmisten elämää, ja niinpä keittokirjakin kuvaa hyvin tavallisten suomalaisten ruokia, ja oikeastaan hyvä niin. Vaikka monessa kohdassa ollaan aika sterotyyppisiä – suurin osa kasvisruoista on naishahmojen reseptejä, vanhemmat mieshahmot eivät niin kokkaa jne. – on siellä kuitenkin melko monipuolisesti erilaisia perusruokia ja ne tuntuvat hahmoille uskollisilta, mikä on tärkeää. Kirjaa onkin ollut kirjoittamassa sekä yksi näyttelijöistä että sarjan käsikirjoittaja itse. Nämä ovat aidosti niitä reseptejä, joita voisi kuvitella itsekin tekevänsä arki-iltana. Pääpaino on tässäkin kyllä liharuoilla, mutta myös kasvisreseptejä on mukaan mahtunut yllättävän paljon, ja mukana on sekä pääruokia että jälkiruokia (ja tietenkin juomia). Myös kala on kivasti mukana, ja yksi vanhemmista mieshahmoista kuvataankin kalastuksesta innostuneena, joka on saanut lapsensakin pitämään kalasta. Valitettavasti ruoista ei ole kuvia.

Monet liharuoat ovat myös helposti modattavissa kasvisversioiksi, eli esim.pekoni ei ole aivan yhtä tärkeä makuaine kuin TrueBloodissa. Vastaavasti näiden ruokien ainesosien löytäminen lähikaupasta on pääosin todella helppoa, vaikka vuonna 2001 sushi on vielä melko eksoottista! Tässä huomaa hyvin suomennos vs. suomalainen keittokirja -eron. Mutta miksi ihmeessä Salatut elämät pääsee mukaan kauhuruokiin? No, vuonna 2001 Salkkarit oli toki vain televisiosarja, mutta myöhemmin siitä on tunnetusti tehty kaksi spin-off elokuvaa, jotka edustavat kauhu-genreä! Virallisesti ainakin, pelottaviahan ne eivät ole. Olisimme halunneet valita tehtäväksi tällä kertaa ”alkuperäisen” Salkkari-pahiksen Akin ruokia, mutta valitettavasti Akin reseptit olivat liian tavanomaisia ja tylsiä (lasagne, uuniomenat), että päädyimme ihan toiseen, ehkä kauheampaankin, ratkaisuun!

Kuvassa A Zombie ate my cupcake -keittokirja ja kauhuteemäinen nukke.
A Zombie Ate My Cupcake – kirja. Kuva: Elisa Wiik

A Zombie Ate My Cupcake -kirjan alaotsikko on “25 deliciously weird cupcakes recipes” ja se johtaa ikävä kyllä harhaan. Pääpaino kirjassa on kuppikakkujen koristelulla ja sivuilta löytyy ainoastaan seitsemän varsinaista taikinareseptiä. Niistä kaksi ovat vanilja ja suklaa, kahdessa taikinan juju on väriaine ja kolme ovat hieman tavallisuudesta poikkeavia: lime, hunaja & manteli sekä pekaanipähkinä & muskotti & kaneli.

Suurin osa opuksesta esittelee siis kuppikakkujen koristeluja ja niiden kuvia onkin hauskaa katsella ja ihastella. Jokaisesta koristellusta kuppikakusta on iso koko sivun kuva reseptin vieressä ja teemat ovat hyvin Halloweeniin ja kauhuun sopivia. On zombien käsiä, kummituksia, luita, ötököitä, korvia ja verta. Mutta hieman kummallisesti sivuilta löytyy myös muutama täysin genreen kuulumaton koristeluohje. Söpöisät ravut, planeetat, sateenkaaret ja jalokivet eivät ole erityisen pelottavia eivätkä oikein tunnu puolustavan paikkaansa muiden koristeluiden seassa.

Koristeluissa tarvitaan paljon sokerimassaa, marsipaania, elintarvikevärejä, pipertelyä sekä taiteellisuutta. Ainoastaan yhdessä ohjeessa on muutama kuva muotoilusta, muuten kotileipurit saavat vain yrittää parhaansa yhden mallikuvan perusteella. Tämän lisäksi leipoessa kirjaa on vaivalloista käyttää: yksittäisellä reseptisivulla on yleensä kyseiseen koristeluun liittyvä erityisohje, mutta muut reseptiin tarvittavat ainekset ja ohjeistukset löytyvät eri puolilta kirjaa, joko aivan kirjan lopusta (taikinat ja peruskuorrutteet) tai muista resepteistä (kastikkeet ja erikoiskuorrutteet). Pahimmassa tapauksessa leipurin pitää vaihdella neljän eri reseptisivun välillä yhden ainoan kuppikakkusatsin valmistumisen aikana. Hyvää resepteissä on se, että mitat on ilmoitettu sekä amerikkalaisina kuppeina että eurooppalaisille tutumpina grammoina ja millilitroina.

Kuvassa Murhaavan herkullista -keittokirja, miekan muotoinen paperiveitsi ja mini-nuija
Murhaavan herkullista -kirja. Kuva: Elisa Wiik

Murhaavan herkullista – Ruumiin kulttuurin koekeittiö on kokoelma reseptejä Suomen dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehden Koekeittiöpalstalta. Reseptit liittyvät kaikki jotenkin dekkarikirjoihin: jotkut niistä ovat suoraan kirjoista, toiset kirjailijoilta ja osa on saanut innoituksensa kirjoissa mainituista aineksista. Jokaisen ohjesivun alareunassa on mainio pieni infolaatikko, joka antaa tietoa reseptiin liittyvästä kirjailijasta, kirjasta/kirjasarjasta sekä kyseisestä ruoasta. Vaikka laatikon tekstit ovat vain muutaman kappaleen pituisia, on niihin saatu taitavasti mahtumaan paljon mielenkiintoista tietoa.

Kirjan ohjeet on jaettu kuuteen eri osioon: alkuruoat, väliruoat, pääruoat, jälkiruoat, pöytä on katettu ja juomat. Väliruoissa pitäisi kai teoriassa olla kevyitä ruokia, mutta sieltä löytyvät pastat ja risotto ovat kyllä ihan pääruokia vastaavia täyttävyydeltään. Pöytä on katettu -osiossa on kolme isompaa menukokonaisuutta: teetä Agatha-tädin seurassa, komissario Palmun kanssa Kämpissä ja Pepe Carvalhon merellinen illallinen.

Reseptit ovat pääasiassa hyvin liha- ja kalapainotteisia, mutta jälkiruokien lisäksi kuusi kasvisruokaohjettakin löytyy, joista kaksi on vegaanisia. Suurin osa muista resepteistä on hyvin pienellä vaivalla muutettavissa kasvisruokavalioon sopiviksi, mutta muutama erikoisempia kaloja ja lihoja sisältävä ruoka tuskin on. Oikeastaan kaikki reseptit, jälkiruoat mukaanlukien, ovat tuhtia kotiruokaa, jota on helppo valmistaa. Erityismaininnan ansaitsee “Cannelonit à la Nilsen”, joka on nykyään yksi vakioreseptejä Elisan kodissa.

Mitä tällä kertaa kokkailtiin!

Kuvassa punainen drinkki.
Dead on the Beach. Kuva: AnoMuumi

TrueBlood keittokirjasta napattiin kaksi drinkkiohjetta, jotka molemmat pohjautuvat “rubiinimikseriin” (joka on siis joko TruBlood-virallista juomaa tai sitten itse Jaffasta&grenadiinista&sitruunamehusta tehtyä pohjaa). Juomiksi valikoituivat – Alkon tuoteluettelon myötä – Dead on the Beach ja Lovin’ in the Coven. Molemmat olivat aika yksinkertaisia “sekoita/ravista aineet” drinkkejä, Lovin’ in the Covenissa mukana oli myös hieman kananmunan valkuaista vaahtoa tuomassa (voi korvata kikherneliemellä). Tässä huomasi myös selkeän virheen keittokirjassa: raaka-ainelistassa on “5 tippaa TruBloodia”, ohjeessa käsketään täyttämään lasi sillä… Molemmat drinkit olivat ihan hyviä, melko makeita tosin! Elisan mielestä juomat olisivat voineet olla makeampiakin, ne olivat aika viinaisan makuisia.

Kuvassa ruissipsejä ja dippiä.
Siljan teiniperversio. Kuva: AnoMuumi

Salkkareista napattiin kirjan omituisin resepti, Siljan teiniperversio! Käytännössä kyse oli ruislastujen kanssa tarjottavasta tahnasta, johon tulee kermaa, majoneesia, currya, banaania ja anjovista! Maku oli… erikoinen ja jakoi ruokailijoiden mielipiteitä, mutta jos anjoviksen korvaisi tonnikalalla, saisi tästä ehkä aika kivan uuniperunan täytteen.

Kuvassa kuppikakkuja
Shattered glass -kuppikakut. Kuva: AnoMuumi

A Zombie Ate My Cupcake -kirjasta halusimme kokeilla “Shattered Glass” -kuppikakkuja, sillä se ei vaatinut pipertelyä massojen kanssa eikä meistä kumpikaan ollut kokeillut tehdä aiemmin sokerilasia. Lasin tekeminen oli vähän liiankin pitkällinen prosessi: keittely ja hämmentely vei tunnin ja jähmettyminen toisen tunnin. Kuumaa sokerilientä ei oikein voinut jättää yksin hellalle porisemaan ja se vaati myös lämpömittarin sekä äärimmäistä varovaisuutta kaadettaessa. Valitsimme hieman vääränlaisen vuuan lasin jähmettymisalustaksi ja lasista tuli sen takia kovin paksua, resepti kun ei antanut osviittaa vuoan mitoista. Tämän seurauksena lasin pirstominen vaati voimaa ja irronneiden palasten syönti oli hankalaa, etenkin kun niihin tuli todella lasinterävät reunat. Ensi kerralla pitää kokeilla uunipeltiä (jos ensi kertaa koskaan tulee, sen verran työläs prosessi oli).

Verenä toimivan kirsikkakastikkeen korvasimme sitruunamehulla notkistetulla kirsikkahillolla, tähän aikaan vuodesta Suomesta on hyvin vaikeaa löytää tuoreita kirsikoita. Muutenkin tuntui liian aikaavievältä keitellä kirsikkakastike alusta asti itse muutaman lusikallisen takia. Taikinoista valitsimme tähän limetti-version ja se toi ihanaa raikkautta muuten todella makeaan kokonaisuuteen. Reseptistä tuli luvatun kahdeksan kappaleen sijasta seitsemän ja kuorrutteeksi riitti puolet ohjeen määrästä, joten muissakin ohjeissa voi olla heittoja. Vaniljakuorrutteen voisi tulevaisuudessa vaihtaa tuorejuustokuorrutteeseen, se voisi toimia paremmin.

Kuvassa piirakka ja teeleipiä.
Kotiaispiirakka ja juustoteeleivät. Kuva: AnoMuumi.

Murhaavan herkullista -kirjasta testiin pääsi kaksi eri ohjetta: kotiaispiirakka (englantilainen maalaispiirakka perunalla, sipulilla ja juustolla) sekä Agathan juustoteeleivät. Kummatkin olivat todella maukkaita, mutta teeleipiä tuli luvatun 15-20 kappaleen sijasta ainakin kaksinkertainen määrä – mikä ei lopulta tuntunut kuitenkaan yhtään liian suurelta määrältä, hyvin upposivat testisyöjiin! Piirakan suhteen taikinan voisi varmasti korvata myös kaupasta saatavalla valmiilla pohjalla, sillä se on hyvin perusohje. Elisan mielestä tosin itsetehty perustaikina on parempaa kuin kaupan, joten mielipiteitä on monia. Kisu taas on ihan liian laiska tekemään taikinoita itse jos kyse on ihan perustaikinasta…

Kauhukeittokirjoissa oli siis taas kerran valikoimaa, ja muutama ”teemaan sopiva” jäi vielä seuraavaankin kertaan. Näissä oli aika selkeä ero siinä, oliko kyseessä ”tehdään kauhusta lähtökohtansa ammentavia ruokia” vai ”tehdään kauhean näköisiä ruokia” – jälkimmäisessä lopputulos on hieno, mutta ne vaativat paljon osaamista, aikaa, ja työkaluja.