Alustat: PC/Mac/Linux, PlayStation
4, Xbox One, Nintendo Switch
Kehittäjä: Krillbite Studio
Julkaisija: Raw Fury
Genre: seikkailu, tarinavetoinen, indie
Julkaisuajankohta: joulukuu 2019
Mosaic on tummasävytteinen ja surrealistinen tarinankerronnallinen kokemus, jossa varsinaista pelattavaa on varsin vähän. Halutessaan sen läpäisee kevyesti kolmessa tunnissa. Lyhyytensä lisäksi Mosaic jättää pelinä hieman toivomisen varaa, mutta temaattisena tarinankerronnallisena kokemuksena se on erittäin hyvä. Mikäli on kiinnostunut sen tyyppisestä kokemuksesta, jollaisen Mosaic tarjoaa.
Mosaicin keskiössä on yksittäinen, nimettömäksi jäävä, täysin tavallinen ihminen (valitettavasti jälleen kerran oletettavasti miespuolinen), jonka elämä häviävän pienenä osana modernin maailman valtavia kokonaisuuksia näyttäytyy pohjattoman merkityksettömänä, irrallisena ja yksinäisenä. Kuten valtavassa mosaiikkiteoksessa, yhdellä yksittäisellä sirpaleella ei ole juuri merkitystä kokonaiskuvan muodostumisen kannalta, ja tätä kokonaiskuvaa, sen merkitystä ja omaa osuuttaan kokonaisuudessa on mahdotonta nähdä tämän yksittäisen sirpaleen näkökulmasta. Mosaicissa tätä pienen osasen merkityksettömyyssuhdetta kuvataan ennen kaikkea suhteessa kahteen nykyaikaisen ihmiselämän keskeiseen osa-alueeseen: (urbaaniin) elinympäristöön ja työhön.
Elinympäristöä lähestytään yhdeltä kantilta tilana, esittämällä vahva kontrasti päähenkilön pienen yksiön riisutun ahtauden ja kaupunkiympäristön periaatteessa avarampien mutta kasvottomien ihmismassojen täyttämien kulkuväylien välillä. Lähestyttäessä elinympäristöä toisaalta ihmiskontaktien ja -yhteisöjen määrittämänä huomataan, että näitä tiloja yhdistää hieman erilainen, mutta lopulta pohjimmiltaan samankaltaisesta mosaiikinomaisesta pirstaleisuudesta johtuva irrallisuus ja yksinäisyys.
Vastaavasti valtavan Mosaic-korporaation rivityöläisen työtehtävät pilkottu niin pieniin ja yksinkertaisiin palasiin, että on mahdotonta nähdä, miten ne liittyvät mihinkään, saati sitten mitä merkitystä niillä on koko korporaation toiminnan kannalta.
Mosaicin keskeiseksi teemaksi ja eräänlaiseksi pelin tavoitteeksi nousee siis löytää ne yksilöllisen elämän ja siihen liittyvän subjektiivisen kokemusmaailman merkityksellistämisen mahdollisuudet, jotka yksilöllä tällaisessa maailmassa on. Kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti tämä tapahtuu löytämällä pelin maailmasta värin leimahduksia arjen harmauden vastapainoksi ja näkökulman muuttamiseksi.
Ainoa isompi kerronnallinen kritiikki kohdistuu vastaukseen, jonka Mosaic asettamaansa haasteeseen tarjoaa. Spoilaamatta voinen sanoa, että vastaus on omaan makuuni hieman turhan simppeli, suoraviivainen ja helppo löytää. Ehkä voisi sanoa jopa naiivi. Se on sitä siinä määrin, että pelille antamani arvosana putoaa suoraan siitä yhdellä tähdellä. Toisaalta peli ei kuitenkaan sorru turhaan älylliseen akrobatiaan ja pseudointellektualismiin, vaan pyrkii itse johdonmukaisesti toteuttamaan kertomuksensa sisältämää filosofiaa.
Mosaicia voi myös kritisoida lyhyydestä ja sisällön määrästä, varsinkin suhteessa sen hintaan (kirjoitushetkellä Steamissa 19,99 €). Lisäksi peli ei tekniseltä toteutukseltaan ole oikein missään suhteessa kehityksen aallonharjalla ja sisältää jonkin verran bugeja. Enimmäkseen ne ovat suhteellisen harmittomia grafiikka- ja äänibugeja, mutta omaan läpipeluuseeni mahtui myös kaksi pelin jumittavaa bugia, jotka pakottivat lataamaan edellisen tallennuksen uudestaan. Näin lyhyessä pelissä se on aika paljon, joskin pelin kontekstissa kenties voi löytää ironista hupia siitä, että töihin lähtiessä jääkin ikuisiksi ajoiksi limboon asuntonsa eteisen ja rappukäytävän väliin tai kun jää jumiin työpaikan aulaan hissien ovien pysyessä ikuisesti suljettuna. Tämän kokoluokan kehittäjän indiepeli saa jonkin verran anteeksi, mutta kokonaisuutena nämä tekijät häiritsevät kuitenkin sen verran, että arvosanasta putoaa toinenkin tähti.
Mosaicin vetovoima perustuu sen huippuhyvin rakennettuun, kerronnan tematiikkaa erinomaisesti tukevaan tunnelmallisuuteen. Mosaicin maailma on väritykseltään sopivan tumma ja harmaa, mitä myös ajoittain pilkahtavat kirkkaammat värit mukavasti korostavat. Myös kylmiä sinisen ja ruskean sävyjä on käytetty hienosti tukemaan vaikutelmaa ja välttämään mustavalkoelokuvamaisuus. Myös toistuvat geometriset muodot, erityisesti kuusikulmiot, ovat hauska visuaalinen elementti. Lisäksi pelissä liikkuminen on juuri sopivan tuskaisaa laahustamista, jotta pelaajan huomio väkisinkin kiinnittyy tunnelmallisiin elementteihin pelin maailmassa. Ja toisaalta maailma on visuaalisesti tarpeeksi hieno, jotta liikkuminen ei liikaa ala turhauttaa.
Parhaimmillaan peli on aivan riipaisevan kaunis paitsi visuaalisesti myös kerronnallisesti. Kenties mieleenpainuvimpana esimerkkinä tällaisesta riipaisevuudesta voidaan mainita kohta, jossa peli aamuisella työmatkalla yhtäkkiä siirtyy rakennustyömaan läpi lentävän sitruunaperhosen näkökulmaan, ja pelaajan on perhosena yritettävä luovia rakennustyömaan vaarojen läpi.
Pelaajahahmon vuorovaikutus maailman kanssa on myös minimalistisen rajattua point and click -tyyliä ja pelin tematiikka huomioiden sopivassa suhteessa merkityksellistä ja merkityksetöntä. Lisäksi vuorovaikutus on toteutettu tavalla, jossa pelaaja ei koskaan oikein voi tietää, mitkä yksityiskohdat sisältävät lopulta merkityksellisiä interaktioita ja mitkä eivät – pelin juonen kannalta keskeisiä, hyvin ilmiselvästi merkityksellisiä kohtaamisia lukuun ottamatta.
Kerronnallisesti Mosaic etenee simppelien, merkityksettömiltä tuntuvien arkirutiinien ja maailman tiettyjen yksityiskohtien laukaisemien surrealististen kokemusepisodien vuorotteluna. Lisäksi kokemusta pirstaloi koko ajan mukana kulkeva älypuhelin, johon vähän väliä saapuu merkityksettömiä ilmoituksia, työnantajan painostusviestejä ja ilmestyy toinen toistaan ironisemmin toteutettuja sovelluksia, mukaan lukien deittisovellus, jossa on mahdollista yrittää deittailla vain vastakkaista sukupuolta (ja epäonnistua), ja puhtaasti välittömälle palkitsemiselle perustuva BlipBlop-klikkeripeli, jossa ei ole mitään sisältöä aina vain nopeammin juoksevien numeroiden ja sitä kautta aina vain nopeammin saavutettavien prestiisitasojen lisäksi.
Mosaicin toisena keskeisenä teemana onkin ihmisen ja teknologian vuorovaikutus ja sen vaikutus inhimilliseen kokemukseen ja sen pirstaloitumiseen. Tätä teemaa peli onnistuu kenties käsittelemään jopa aiemmin mainittua tyydyttävämmällä ja hieman moniulotteisemmalla tasolla. Kovin mairitteleva kuva ei kuitenkaan ole, ja kohtaamiset teknologian kanssa ovat lähes puhtaasti pahaenteisiä. On kuitenkin mielenkiintoista, kuinka peli onnistuu hienovaraisesti herättämään kysymyksen siitä, missä määrin pelin dystooppisessa maailmassa koneet ja teknologia ovat alkaneet manipuloida ja käyttää ihmisiä eikä päinvastoin – ja jättämään kysymyksen auki.
Tekijät mainostavat Mosaicia ”modernina seikkailupelinä”. Elämän ja subjektiivisen kokemuksen pirstoutumisen ja merkityksellistämisen haasteiden tematiikasta löytyykin paljon yhtymäkohtia 1900-luvun alkuvuosikymmenten modernistiseen ja maailmansotien jälkeiseen eksistentialistiseen taiteeseen ja filosofiaan. Toteutus ironisine feikkimainoksineen, pelinulkoisine nettisivuineen (https://www.mosaiccorp.biz/) ja meidän tarinanulkoisenkin maailmamme puolelle tunkeutuvine BlipBlop-mobiilisovelluksineen on kuitenkin nykyaikaisen postmoderni.
Kevyeksi, aivottomaksi ajanvietteeksi tai tarjoamaan voitettavia haasteita Mosaicista ei oikein ole. Omassa lajissaan se on kuitenkin aivan mukiinmenevä taide-elämys. Suosittelen Mosaicia ihmisille, joita yllä kuvattu tematiikka ja/tai synkänkaunis urbaani estetiikka puhuttelee.
Arvosana: 3/5
Peli on saatu ilmaisena arvostelukappaleena.
