A Collection of Bad Moments on Sky Trail Ltd:n kehittämä ja julkaisema puzzle-peli. Pieni kokoelma sisältää viisi lyhyttä peliä, joissa pelaajan pitää selvittää tiensä ulos erilaisista kiperistä tilanteista. Huoneiden teemat vaihtelevat ilmalaivailusta avaruusseikkailuun. Vähän pelin julkaisemisen jälkeen Nörttitytöt saivat pelin arvosteltavakseen, ja Tuuli ja Vehka tarttuivatkin toimeen.
Tosielämän suositut Room Escape -pelit saivat innoituksensa flash-pohjaisista peleistä, joten tuntuu hieman nurinkuriselta puhua virtuaalisesta huonepakopelistä. Sellaiseksi kokoelmaa kuitenkin kuvailisin. Pelissä on vr-tuki ja first person -näkymä ja vahva laatikkomaisesta ympäristöstä pakenemisen meininki.
Pahassa paikassa: ensivaikutelmasta, grafiikoista ja tunnelmista
Pelissä pääsee muun muassa vierailemaan kuun pinnalla. (Lähde: pelin promokuva.)
Aloitan pelin virtuaalimaailmasta, jossa ympäristö on piirretty parilla vihreällä viivalla vasten mustaa taustaa. Mieleen tulevat ensimmäiset koskaan pelaamani 3D-sokkelot. Retro ilme miellyttää.
Peli antaa melko pian vihjeitä siitä, mitä pitää tehdä. Keikka olisi näiden vihjeiden perusteella lastenleikkiä, mutta kontrollit ovat todella kömpelöt ja pelin kulku sekavaa. Kun tartun laatikkoon (oletan että se on laatikko), tämä sysimusta objekti alkaa vispata pitkin näkökenttää peittäen entuudestakin heppoisesti piirretyn maailman ääriviivat niin että heikommalle tulee yrjö syliin. Kun pudotan epähuomiossa esineen joudun äheltämään hyvän aikaa sitä takaisin kouriini epätietoisena siitä, onko peli kaatunut. Jos en olisi koskaan ennen pelannut tämän tyylisiä pelejä, minulla ei olisi pienintäkään käsitystä siitä mitä pelissä tapahtuu ja mitä minun olisi tarkoitus tehdä. Sokea räveltäminen tuottaa tulosta ja läpäisen kentän ymmärtämättä mikä tarkoitus teoillani oli.
Ainoa suunta on eteenpäin, joten kokeilen seuraavaa kenttää, jossa on lupaava tieteisseikkailuun viittaava ympäristö ja mukavat tekstuurit, jotka valavat uskoa siihen että ensimmäisen skenaarion yksinkertainen tyyli oli tietoinen valinta. Ennen kuin ehdin kunnolla katsella ympärilleni näytön päivitys hyytyy aivan täysin. Pudotan grafiikat niin köpöisiksi kun mahdollista, mutta se ei auta. Jokin graafinen elementti hirttää suorituksen. Hetken päästä peli kuitenkin rullaa taas. Jos niin voi sanoa.
-Tuuli
Pelin idea miellyttää. Samoin nostalgisia fiiliksiä herättävät grafiikat, jotka tuovat mieleen 90-luvulla pelaamani pelit. Aloitankin pelaamisen positiivisin mielin ja kiitän tekijöitä hyvästä ensivaikutelmasta. Pian se kuitenkin varisee, sillä minun on vaikea hallita kontrolleja tai ylipäätään vuorovaikuttaa pelin maailman kanssa toivomallani tavalla. Hetkittäin peli vastaa valitettavan konkreettisesti otsikkoaan, sillä vaikka peli ehtisikin vähän aikaa toimia erinomaisesti, jossain kohtaa jokin mättää ja pelihetki sukeltaa huonompaan suuntaan. Retroilun ja kiinnostavien pohjaideoiden vuoksi puzzleja kahlaa silti läpi, mutta sisua ja kärsivällisyyttä se vaatii.
-Vehka
Kömpelö, mutta sitäkin kankeampi: kontrollit, pelimekaniikka ja logiikan puute
Erilaiset peliskenaariot etenevät tahmeasti. Huomaan puhuvani koko ajan ääneen: “Mitä tää nappi tekee, ai tää ei tee mitään? Hetkinen, nyt tää teki jotain? Miksei siitä tullut ääntä? Voi ei, tossa on taas tommonen jakoavain, joka alkaa propelloida jos yritän kantaa sitä. Ei kai mun taas tartte poimia tota? Ai se onkin tällä kertaa liimattu tohon pöytään. Hyvä.”
Turhaudun nopeasti, kun mikään pelimaailmassa ei tunnu reagoivan toimintaani. Napsuttelen seiniä, lattioita, kaikkea mikä näyttää siltä, että siihen voisi koskea. Ehdottomasti turhauttavinta pelissä on se, ettei pelaaja voi tietää, mitkä esineet on mahdollista poimia ja mitkä ei. Kun esimerkiksi pöydällä on kahvikuppi, valokuvia ja polaroid-kamera, kaikki esineet täytyy rämpyttää läpi ennen kuin sattumalta yksi valokuva nousee pöydältä. Se tarttuu kiinni vieressä olevan käsienpesualtaan hanaan, ja siinä se sitten pärisee maailman tappiin. Kenttä on käynnistettävä uudestaan.
Lopulta alan läpäistä kenttiä läpipeluuohjeiden avulla, mutta sekin on puuduttavaa. Ilmalaivataistelussa pitäisi laittaa kanuunankuula kanuunaan. Miten? Ruutu feidaa, kanuunankuula katoaa. Mitä se tarkoittaa? Ammuinko? Osuinko viholliseen? Muutaman sekunnin päästä kenttä hajoaa palasiksi. Valistunut arvaukseni on, että vihollislaiva ampui omani kappaleiksi. Kaipaan epätoivoisesti edes jotain pelin kulkua selittäviä äänitehosteita. Peli ei tarjoa mitään palautetta, kun pelaaja tapailee tietään pelin läpi.
Grafiikoissa ja peliympäristöissä on vaihtelevuutta, ja niillä leikittely onkin yksi pelin hyviä puolia. (Lähde: pelin promokuva.)
Kenttien selvittämiseen ei ole useampia vaihtoehtoja. Asiat täytyy tehdä tietyssä järjestyksessä, ja muutamassa kentässä on aikaraja. Suosikkini oli kenttä, jossa pelaaja on jumissa pilvenpiirtäjän katolla ja joutuu pakenemaan vihollisagentteja. Tarinallisesti vahvin asetelma jää positiivisesti mieleen. Ilmalaivataistelusta sen sijaan puuttui kertojaääni kokonaan. Koska mitään tarinallista selitystä tilanteelle ei ole, minipeli tuntuu demolta.
-Tuuli
Enimmäkseen reaktioitani pelin kenttiin kuvaavat seuraavat kysymykset: “Miten tää toimii? Öm… mikä logiikka tässä oli? Mitä ihmettä mun pitää tehdä? Voisiko joku auttaa?”
Kysymyksiin ei valitettavasti juurikaan vastata. Peli ei pidä lainkaan kädestä, ja vaikka joissakin peleissä se olisi plussa, olisi A Collection of Bad Moments ehdottomasti kaivannut esimerkiksi parempaa help-osiota tai laajaa tutoriaalia. Nyt vuorovaikuttaminen maailman kanssa, ongelmien ratkaisujen päätteleminen ja kenttien läpäiseminen ovat enimmäkseen sokeassa huitomista. Toki lopputulokseen pääseminen on sitten tunnetasolla varsin huojentavaa, mutta palkitsevuutta siitä ei samalla tavoin saa kuin huolellisesti päätellystä puzzlesta. Paljon tuntuu olevan kiinni kärsivällisyydestä ja jääräpäisyydestä.
-Vehka
Kannattiko lähteä?
Haluaisin sanoa, että A Collection of Bad Moments on juuri sitä mitä nimi lupaa, mutta muutaman euron hintaista indie-peliä ei voi katsoa samanlaisten kakkuloiden läpi kuin ison studion hiomaa AAA-peliä. Pienen budjetin peliksi A Collection of Bad Moments yrittää tosissaan. Pelin kantava idea on hyvä, ja kentät soveltuvat mainiosti VR-ympäristöön. Kentät eroavat toisistaan tunnelmaltaan, ja pelialueen ympäröivää maailmaa luodaan pienten vihjeiden avulla. Näin ollen pienet kentät eivät tunnu liian klaustrofobisilta. Pelaaja voi kuvitella pelin taustalle tarinan, johon olisi vaivatonta lisätä jatkossa enemmänkin kenttiä.
Pilvenpiirtäjäkentän värimaailma on pehmeä ja harmoninen, mutta ongelmiinhan sielläkin päädytään. (Lähde: pelin promokuva.)
Paikoitellen pelin tekstuurit toimivat hyvin ja näyttävät lähes näteiltä. Parempi äänimaailma selkeyttäisi pelin kulkua. Ohjattavuuden parantelu, grafiikan viilaaminen ja kerronnan lisääminen tekisi niinikään pelille hyvää.
-Tuuli
Kaikesta negatiivisesta palautteestani huolimatta olen ihan iloinen siitä, että peli tuli pelattua (lähes) läpi. Suomalainen indiepeli oli kiinnostava kokemus, ideat hauskoja ja retrot grafiikat viehättivät. En voi sanoa kokemuksen olleen varsinaisesti positiivinen, mutta pelillä oli hetkensä. Lisäksi ilahduttaa sen tekijöiden halu tuoda lisää sisältöä: sitä on pelille julkaistu jo ilmaisen lisäosan verran, joka odottelee vielä pelaamista. Toivon, että alkuperäisen pelin virheistä osa olisi korjattu, mutta en ole aivan vielä uskaltanut tarttua siihen. Aion kuitenkin sen tehdä, sillä pelissä piilevä potentiaali luo uskoa siihen, että hiomalla siitä saisi kelpo puzzlepelin.
-Vehka
Peli pähkinänkuoressa
Hyvää:
+ Erinomainen idea
+ Kentät ovat tarpeeksi erilaisia
+ Halpa hinta, kotimainen peli
+ Hauskat, mielikuvitukselliset ongelmatilanteet puzzlejen taustalla
Huonoa:
– Kaikki muu
Pelille on vaikeaa antaa arvosanaa: toisaalta sen pelattavuus ja mekaniikka pudottaisivat arvosanan kahteen tähteen, toisaalta hyvästä yrityksestä ja innostuksesta tehdä peliä tekisi mieli antaa enemmän. Mikäli puzzlet kiinnostavat, ei parin euron sijoitus juuri tunnu lompakossa, ja samalla tulee tuettua suomalaista pelialaa. Kannattaa siis harkita, jos pelin huonot puolet on valmis sietämään.
Nörttitytöt saivat pelistä ilmaisen arvostelukappaleen.
