Tekla Hultin – ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori Suomessa

Koulujen historiankirjat eivät juuri muista käsitellä naisvaikuttajia, mutta jos näin tehtäisiin, Tekla Hultin ansaitsisi ilman muuta paikkansa Suomen historian opetuksessa. Hän eli aikana, jona naisten koulutus oli edelleen hämmennystä ja jopa pahennusta herättävä asia. Monia ovia oli kuitenkin jo avautunut verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Hultin rikkoi aikansa yleisiä normeja, mikä teki hänestä ehkä jopa tahtomattaan Suomen naisasian ja naisten koulutuksen edistäjän. Olipa hänellä oma osansa myös perustuslaillisen vastarinnan ja naiskagaalin kehittämisessä ensimmäisen sortokauden aikana. Myöhemmin hän osallistui Suomalaisen naisliiton perustamiseen. Lienee siis selvää, että Tekla Hultin teki elämänsä aikana paljon: hän oli paitsi innokas taideharrastaja myös journalisti, poliittinen kirjailija, poliitikko, historioitsija ja tilastotieteilijä. Suurin intohimo oli politiikka, johon hän myöhempinä vuosinaan suuntasi lähes kaiken energiansa. Jälkipolvet eivät kuitenkaan muista häntä juuri poliitikkona, vaan Suomen ensimmäisenä naispuolisena filosofian tohtorina.

Tekla Johanna Virginia Hultin syntyi vuonna 1864 Karjalan Kannaksen Jaakkimassa suomenkielisen perheen esikoiseksi. Hänen isänsä oli henkikirjoittaja Julius Hultin ja äiti Edla Savander. Teklalle syntyi myöhemmin viisi sisarusta, mikä aiheutti jo valmiiksi heikossa taloustilanteessa olleeseen perheeseen kroonisen rahapulan. Lapsuudessa tutuksi tulikin alituiseen huhkiva lempeä isä, joka yritti parhaansa mukaan elättää suurta perhettään henkikirjoittajan pienellä palkalla. Henkikirjoittaja huolehti oman kuntansa väestönkirjanpidosta, joten työ oli vaativaa ja tarkkaa. Lapset ymmärsivät jo varhain, ettei työskentelevää isäntää saanut häiritä. Kehnosta taloustilanteesta huolimatta perheessä vallitsi harvinaisen koulutusmyönteinen ilmapiiri: taiteesta ja kirjallisuudesta kiinnostunut äiti harmitteli jatkuvasti oman koulutuksensa puutetta ja isäpappa totesi, ettei hänellä oikeastaan ollut muuta annettavaa lapsilleen kuin koulutus. Ehkä juuri tämän asenne tarjosi Teklalle mahdollisuuden kouluttautua niin pitkälle. Vaikutusta lienee myös sillä, että Isä-Hultinin oma koulutie oli aikoinaan karahtanut taloudellisten vaikeuksien kivikkoon.
 

Nuorena on vitsa väännettävä

Tekla oppi äitinsä opastamana jo varhain puhumaan ruotsia, ja kirjaimetkin tulivat tutuiksi satusetä Topeliuksen kirjojen avulla. Oppimisesta kiinnostunut Tekla oli riehakas lapsi, jota tuolloin pidettiin kovin poikamaisena. Hän halusi välttämättä kiinnittää puukon vyönsä alle ennen kuin ryntäsi leikkimään nuoremman veljensä ja naapurin pikkupoikien kanssa. Isältä puukkoleikit eivät juuri saaneet ymmärrystä. 8-vuotiaana Teklalle tarjoutui ensimmäinen tilaisuus opiskella, kun naapurin kappalaisten taloon saapui nuori kotiopettaja. Tytön suureksi harmiksi opetukseen sisältyi harvinaisen paljon laulua ja soittoa. Kummastakaan ei koskaan muodostunut kovinkaan mieluisaa vapaa-ajan harrastusta.

Seuraavana talvena Tekla kuitenkin koettiin jo tarpeeksi kypsäksi aloittamaan opinnot oikeassa koulussa. Karjalankannas kuului tuolloin Vanhaan Suomeen, alueeseen, joka oli sijainnut Venäjän yhteydessä jo 1700-luvulta lähtien. Se oli merkittävästi hyötynyt Venäjän tyttökoulujen myötävaikutuksesta. Tätä tyttöjen kouluttamisen perinnettä edusti myös Teklan ensimmäinen koulu. Sortavalan tyttökoulu oli Viipurin tyttökoulun oppilaan perustama, ja sitä pidettiin erittäin kunnioitettavana oppilaitoksena. Tekla ei päässyt koulussa helpolla, sillä Sortavalassa oltiin ankaria. Hän valmistui neljässä vuodessa hyvin pohjatiedoin, mutta sai vasta useita vuosia myöhemmin tietää olleensa todellisuudessa varsin hyvä oppilas. Koulutie ei kuitenkaan katkennut siihen, sillä tyttökoulun opinnot oli tarkoituksellisesti suunniteltu siten, että niitä saattoi luontevasti jatkaa Viipurin tyttökoulussa tai Helsingin valtion tyttökoulun opettajatarlinjalla. Sukulaisten vaikutuksesta Teklan seuraavaksi opinahjoksi kuitenkin valittiin vastikään perustettu Haminan yksityinen tyttökoulu.

Haminan yksityinen tyttökoulu oli ruotsinkielinen oppilaitos, joka valikoi oppilaansa kalleudellaan. Yksi lukuvuosi kustansi 800 markkaa, mikä oli tuolloin melkoinen summa. Kyseessä ei missään nimessä ollut yleinen koulu, jossa kaikki halukkaat tytöt saattoivat saada oppia. Tämän takia onkin mielenkiintoista, että suhteellisen vähävaraiset Hultinit valitsivat sen tyttärensä jatkokoulutuspaikaksi. Haminan koulun taso oli kuitenkin yleisesti tunnettu ja tunnustettu, minkä lisäksi Teklan eno oli sen tuntiopettaja ja johtokunnan jäsen.

Tyttökoulu oli yhteydessä kadettikouluun. Molemmat opinahjot käyttivät osin samoja tiloja sekä välineitä, minkä lisäksi niillä oli yhteisiä oppiaineita. Yhteisjärjestelyt eivät luonnollisesti miellyttäneet kaikkia, etenkään tyttökoulun opettajia, joilla oli kova huoli vastakkaista sukupuolta edustavien nuorten pitämisestä erillään. Puitteet kieltämättä olivat täydelliset salaiselle nuoruuden romanssille tai ainakin siitä haaveilulle, mutta Tekla ei elätellyt vaaleanpunaisia unelmia. Kadettipojatkin tunsivat hänet lähinnä Savanderien loistomajakan nimellä tytön räikeän punaisen tukan vuoksi. Lienee sanomattakin selvää, ettei nimitys juuri ilahduttanut murrosikäistä tyttöä. Kiusallisesta kouluajasta huolimatta Tekla suoritti opintonsa kunnialla. Hänellä oli erittäin hyvät pohjatiedot Sortavalan kautta, joten kuusivuotinen koulutus hurahti läpi neljässä. Tekla valmistui luokkansa priimuksena vuonna 1881, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa Jaakkimaan.

Haminan yksityisen tyttökoulun jälkeen alkoi huolestuttavasti näyttää siltä, että Tekla jättäisi opintonsa siihen. Perheen rahatilanne oli huono eikä tytöllä itsellään ollut selvää käsitystä jatkosta. Haminan tyttökoulun johtajatar kävi henkilökohtaisesti tiedustelemassa lahjakkaan oppilaansa jatkosuunnitelmia, mutta isä Hultin osasi todeta vain: ”En tiedä, miksi hän tahtoo tulla, mutta lukea hän vaan tahtoo.”

Vuonna 1883 Tekla aloitti kuitenkin tyystin erilaisen oppilaitoksen penkillä. Helsingin suomalainen jatko-opisto oli nimensä mukaisesti suomenkielinen ja kaikille yleisesti tarkoitettu koulu. Sukulaisten suosituksilla oli tämänkin oppilaitoksen valinnassa osansa, vaikka olihan paikka luonteva valinta tunnetulle fennomaanille. Jatko-opintoja varten Tekla joutui ottamaan suuria summia lainaa. Kaikeksi onneksi sitä saatiin perhetutuilta, jotka eivät perineet korkoja ja lopulta antoivat loput lainasta anteeksi. Rahallisista vaikeuksista välittämättä Tekla aloitti uutteran opiskelun päämääränään pätevyys opettajattareksi. Hänen opintoihinsa sisältyi pedagogiaa, psykologiaa, matematiikkaa, suomea, ruotsia, saksaa ja ranskaa. Tekla jatkoi tutulla ja turvallisella priimuksen linjalla ja suoritti suurimman osan opinnoistaan kiitettävän arvoisesti. Jatko-opiston opintojen lisäksi hän suoritti vielä yksityisiä tutkintoja yliopiston puolella.

Vapaa-ajan harrastuksille riitti myös aikaa: Tekla harrasti useamman vuoden piirustusta Suomalaisen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Tästä harrastuksesta oli myöhemmin hyötyä taidearvostelujen kanssa. Opintojen loppupuolella lisäksi tuli vielä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Tuolloin kyseessä ei ollut mikään itsestään selvä tie, sillä naisylioppilaita oli vasta kaksi, hekin ruotsinkielisiä. Loppuaikaa opistossa kuitenkin varjosti isän kuolema. Hän kuoli juuri ennen Teklan valmistumista opettajattareksi. Isän kuoleman jälkeen Tekla työskenteli yhden talven ajan opettajattarena Hämeenlinnassa, missä hänen perin naisellisina pidettyä olemustaan hämmästeltiin suuresti. Olihan yleisesti tunnettu fakta, että ylioppilastutkinnon suorittaneessa naisessa täytyi olla jotain perin juurin miehekästä.
 

Yliopisto: alkuinnostus ja väsähdys

Teklan oli anottava erivapautta saadakseen oikeuden opiskella yliopistossa, vaikka vain muutamaa vuotta myöhemmin anomisesta tuli lähinnä muodollisuus. Erivapauden saaminen ei ollut läpihuutojuttu, sillä keisari oli hylännyt useita aiempia pyyntöjä. Ainoastaan yksi nainen oli valmistunut yliopiston kirjoilta maisteriksi Teklan aloittaessa opintonsa, ja ensimmäinen naispuolinen tohtorikin väitteli vain vuotta ennen häntä. Teklalle tämä erivapaus kuitenkin suotiin: tie Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon (Helsingin yliopisto) aukesi vuonna 1887. Hän oli kuten kuka tahansa täynnä intoa oleva ensimmäisen vuoden opiskelija.

Ensimmäinen lukuvuosi alkoi tarmoa puhkuen kunnianhimoisen kuuden kurssin voimin, vaikka tulevat vuodet veivät huomattavasti intoa opinnoista. Teklalla kuitenkin riitti kiinnostusta moniin eri aineisiin, sillä satunnaisesti hän osallistui jopa opintoihin kuulumattomille luennoille. Niin sanottuina pääaineinaan Tekla kävi Suomen historiaa, yleistä historiaa sekä suomen kieltä. Fennomaaniset juuret näkyivät nuoressa historioitsijassa. Taideharrastus jatkui piirtämisen ja taidehistorian luentojen muodossa. Vuonna 1891 valmistui Englannin siirtomaapolitiikkaa käsittelevä kandidaatintyö. Jo tuolloin oli suhteellisen selvää, ettei Teklalla ollut haaveita yliopistourasta. Urapolku ei tosin olisikaan ollut kovin todennäköinen, sillä yliopistojen virat eivät avautuneet naisille vielä vuosikausiin. Tällaiset elämän kovat realiteetit eivät tosin myöhemmin estäneet Teklaa luomasta uraa muilla miesvaltaisilla aloilla. Hänellä oli todennäköisesti mielessään opettajan pätevyyden hankkiminen, mutta stipendien puutteen vuoksi se jäi vain haaveeksi.

Kandidaatintutkinnon valmistuttua Tekla aloitti lisensiaatintyön ja väitöskirjan valmistelun. Samanaikaisesti suunta kääntyi kohti uusia haasteita: hänestä tuli vuonna 1893 Päivälehden toimittaja. Tekla itse pelkäsi leimaa, jonka naispuolisena toimittajan saisi, mutta rohkeni lopulta antautua journalistiselle uralle läheisten rohkaisemana. Toimituksessa Tekla vastasi ulkomaanosastosta, mikä osin mahdollisti väitöskirjan tekemisen myös muualla kuin Suomessa. Kun tutkimus vaati arkistomatkoja ulkomaille, Tekla toimi lehden kirjeenvaihtajana. Arkisen aherruksen ohella väitöskirja valmistui viisi vuotta kandidaatintutkinnon suorittamisesta. Aiheena oli Suomen vuoritoimen historia, mikä oli todennäköisesti seurausta väitöskirjan ohjaajan kiinnostuksesta tilastotieteisiin pohjaavaa historiantutkimusta kohtaan. Tekla väitteli tohtoriksi 1896, mutta hänen väitöskirjansa itsessään jäi toisenlaisen kohun varjoon. Suomenkielinen Tekla oli nimittäin kirjoittanut tutkimuksensa ruotsiksi, mikä herätti vastaväittelijässä varsin kielteisen reaktion. Kielitieteellis-historiallinen tiedekunta ei nähnyt kielivalinnassa mitään ongelmaa, mutta media pyöritti huhujen ravitsemaa kohumyllyä reippain ottein. Teklan väitöskirja tosin sai jonkinlaista palautetta: tutkimus ei itsessään ollut kovin erikoinen, mutta sitä kehuttiin arkistolähteiden käytöstä.
 

Ammatillinen suunnanmuutos

Tohtoriksi väiteltyään Tekla ehti vielä saada päätoimittajan viran Isänmaan ystävät – lehdestä, mutta pesti jäi hyvin lyhyeksi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin lakkautettua lehden heti seuraavana vuonna. Kaikeksi onneksi Teklan mielenkiinto olikin jo alkanut siirtyä lehtimaailmasta muualle. Hän haki 1899 erivapautta sukupuolestaan hakeakseen vapaana ollutta Tilastollisen Päätoimiston toisen aktuaarin virkaa. Hän sai oikeuden hakea ja tulla nimitetyksi, mutta virka jäi tuolloin saamatta. Vuonna 1900 samainen virka kuitenkin vapautui, ja Teklaa onnisti. Virka oli hyvä ja sen taloudelliset edut olivat huomattavat. Teklan koulutus ei ehkä täysin vastannut viran vaatimuksia, vaikka hän olikin tehnyt väitöskirjansa taloushistoriallisesta aiheesta, mutta hän täydensi puutteita yliopiston kautta. Virka ei loppujen lopuksi kuitenkaan tyydyttänyt vauhdikkaaseen toimittajan työhön tottunutta Teklaa, joka koki työn puuduttavan yksinkertaiseksi. Kaikeksi onneksi hän saattoi osin keskittyä omiin mielenkiinnon kohteisiinsa, kuten naisten ja köyhien yhteiskunnalliseen asemaan.
 

Vaalitappio – kaikinpuolinen pettymys

Ensimmäisen sortokauden lopulla määrättiin Suomeen perustettavaksi yksikamarinen eduskunta ja pidettäväksi vaalit. Suomalaisille puolueille tulikin äkkiä kiire valmistella vaaliohjelmaa ja – koneistoa. Teklaa politiikka veti puoleensa vastakohtana tylsälle tilastotyölle. Poliittista taustaa oli jo tyttökouluvuosista saakka: Sortavalassa hänet tunnettiin intohimoisena fennomaanina ja Haminan tyttökoulussa hän sai ystäväperheen Mechelinien toimesta kasvatuksen liberaaliin politiikkaan.

Fennomania, liberalismi ja yhteiskunnallinen uudistusinto sekoittuivat iloiseksi ideologiseksi sopaksi. Ensimmäisen sortokauden aikana hän oli lisäksi toiminut aktiivista vastarintaa harjoittaneessa kagaalissa sekä perustuslaillisessa vastarinnassa. Vaalien aikaan Teklan huolenaiheena oli kuitenkin porvarinaisten passiivisuus vaalien suhteen. Hän yritti saada aikaan jonkinlaista yleistä vaaliliittoa kaikkien perustuslaillisten naisten välille, mutta joutui lopulta tyytymään vain nuorsuomalaisten naisten liittoon. Liitto alkoikin kiivaan agitoinnin naisten herättämiseksi ja äänien keräämiseksi eri vaalipiireissä. Tekla itse päätyi ehdokkaaksi Viipurin läänin itäiseen vaalipiiriin. Kyseisen vaalipiirin ehdokasluku oli huomattavan korkea, mutta Tekla otaksui tulevansa suhteellisen varmasti valituksi. Vuonna 1906 Tekla ja nuorsuomalaiset naiset saivatkin valmiiksi vaaliohjelmansa. Se keskittyi vaatimaan kunnallista äänioikeutta, avioliiton oikeuksien tasavertaistamista sekä virkoihin liittyvien sukupuolirajoituksien poistamista. Erityisesti viimeinen oli Teklalle läheinen aihe, jonka kanssa hän joutui myös myöhemmin kamppailemaan.

Ennen vaaleja Tekla kunnostautui ottamalla kantaa tärkeisiin kysymyksiin ja kiertelemällä puhumassa oman vaalipiirinsä alueella. Hän julkaisi suomettarelaista senaattia arvostelleen kirjasen Perustuslaillinen hallitus ja suomettarelainen hallitus, jossa suomi kovasanaisesti myöntyväisen hallituksen politiikkaa. Sanallinen sodanjulistus luonnollisesti aiheutti melkoisen kiivasta mielipiteenvaihtoa sanomalehdissä ja kirjeitse. Tekla itse piti kirjasensa vaalipropagandallisia ansioita kiistämättöminä. Kirjoittaminen lienee ollutkin hänen vahva puolensa, sillä häntä ei kansanedustajakaudellaankaan tunnettu kovin kummoisena puhujana.

Vaalien tulos oli kuitenkin monella tapaa pettymys: sosialistit, kuten Tekla SDP:tä kuvasi, ja suomettarelaiset kahmivat äänet. Teklan kotiseudulla nuorsuomalaisten kannatus oli hyvin vaihtelevaa eikä naisten vaaliliitosta lopulta valittu kuin kaksi henkilöä.

Hän ei ollut toinen heistä. Luonnollisesti vaalien rökäletappio aiheutti naisten vaaliliitossa liikehdintää. Päädyttiin kutsumaan pääkaupunkiseudun nuorsuomalaiset ja perustuslailliset naiset yhteen kokoukseen. Tuossa kokouksessa perustettiin Suomalainen naisliitto, jonka perustajajäsen myös Tekla Hultin on. Hän toimikin naisliiton puheenjohtajana vuosina 1907–1909. Hänen mielenkiintonsa naisten kansalaissivistyksen edistämiseen liiton kautta riitti kuitenkin vain siihen saakka, että hänet valittiin kansanedustajaksi vuonna 1908. Teklan kannat erosivat muutenkin naisliiton yleisesti hyväksytyistä mielipiteistä, minkä takia hän oli jatkuvasti tukkanuottasilla muun johdon kanssa. Hän piti naisten yhteisiä listoja jopa naiiveina, koska ei uskonut kaikilla vaaliliiton jäsenillä olevan yhteisiä päämääriä naisten poliittisten oikeuksien kasvattamisen ulkopuolella. Jokaisella naisella oli omat mielipiteensä poliittisista asioista, eikä Tekla suostunut tinkimään omistaan.
 

Suomalaisuuden asiaa ajamassa

Vuoden 1907 vaalit olivat Teklalle paitsi yleisesti myös henkilökohtaisesti pettymys. Hän piti itseään koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella pätevämpänä kansanedustajaksi kuin useimpia muita, minkä takia tappio vaaleissa olikin melkoinen isku. Hänen onnekseen keisari kuitenkin hajotti eduskunnan vuonna 1908, jolloin vaalit järjestettiin uudestaan. Tällä kertaa Tekla osallistui taistoon Viipurin läänin läntisessä vaalipiirissä, minkä lisäksi hän muisti kampanjassaan avoimesti korostaa pätevyyttään tehtävään. Taktiikka oli toimiva, sillä hänet valittiin kansanedustajaksi aina vuoteen 1924 saakka.

Kansanedustajana Hultin keskittyi lähinnä ajamaan naisten, lasten ja heikompiosaisten asemaa. Hän saattoi usein huijata vastustajansa täysistunnoissa myöntämään, etteivät heitä oikeastaan kiinnostaneet naisten asiat. Naisten tasa-arvo oli Teklalle henkilökohtaisesti tärkeä asia, sillä hän oli saanut kokea sen epäkohdat hyvin selkeästi ammatillisen uransa aikana. Vuonna 1912 hän haki erivapautta sukupuolestaan voidakseen tulla valituksi ensimmäisen aktuaarin virkaan, mutta tämä oikeus evättiin. Virka sisälsi edustustehtäviä, jotka eivät päättävän tahon mielestä nuorsuomalaiselle naiselle missään nimessä sopineet. Tekla toki muisti mainita tästä vääryydestä varsin kovaäänisesti eduskunnassa.

Hän julkaisi myöhemmin myös kirjoituksen Vaalikehotus naisille, jossa käsiteltiin miesten ylimielistä asennetta naisten asioita kohtaan eduskunnassa. Teklaa ei kuitenkaan voida pitää varsinaisesti naisasialiikkeen kansanedustajana, sillä hän vältteli tarkoituksellisesti tuota leimaa. Lapsena poikatyttönä tunnettu Tekla halusi ajatella olevansa tavallaan kuin yksi miehistä, sillä ”herrat pitivät häntä toverinaan.” Hänen intressinsä eduskunnassa keskittyivät voimakkaasti autonomian ja myöhemmin itsenäisyyden ajamiseen, kuten fennomaanille sopi.

Tekla tuli tunnetuksi asiallisena ja kylmäpäisenä poliitikkona, joka jännitti hieman puhumista. Kansanedustajan uransa lopetettuaan hän toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna sekä kirjoitti poliittisia kirjoituksia.
 

Tekla?

Tekla Hultin oli voimakasluonteinen ja päättäväinen nainen, joka ei pelännyt rikkoa rajoja. Aina hänen kanssaan ei oltu samaa mieltä, mutta kokenut ja pitkälle koulutettu nainen suorastaan vaati kunnioitusta. Omalla tavallaan hän edisti suomalaisuuden ja Suomen naisasialiikkeen syntyä tarjoamalla esimerkin niin suomenkielisenä ylioppilaana kuin aktiivisena itsenäisyyden puolestapuhujana. Hän vältti huolellisesti leimautumista tahojen edustajaksi, sillä hän halusi toimia itsenäisenä ja suhteellisen riippumattomana. Poliittinen puolue vaihtuikin kansanedustajan uran aikana useaan otteeseen. Tekla ei koskaan mennyt naimisiin, vaan asui kansakoulunopettajana toimineen sisarensa kanssa Helsingissä. Ystäville oli tärkeä osansa hänen elämässään, vaikka hekään eivät voineet seisoa palavan intohimon, politiikan, tiellä. Loppujen lopuksi Teklan luonnetta leimasi alusta loppuun saakka äidiltä peritty kiinnostus kirjoittamista ja tietoa kohtaan.
 

Lähteet:

Elina Katainen 2005: ”Ensimmäinen naispuolinen historiantohtori Tekla Hultin”, artikkeli kokoomateoksesta Oma pöytä – naiset historiankirjoittajina Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Venla Kiiski 1978: Tekla Hultin, poliitikko. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.