Halo 5:n kansikuva.

Halo 5:n kansikuva.

Alustat: Xbox One
Kehittäjä: 343 Industried
Julkaisija: Microsoft Studios
Genre: first-person shooter
Ikäraja: 16

Halo on teini-ikäinen ja etsii omaa polkuaan. Tämä vitososa on pääsarjan seitsemäs peli (Halo, Halo 2, Halo 3, Halo: ODST, Halo: Reach, Halo 4, Halo 5), mutta vasta nykyisen kehittäjän 343 Industriesin toinen peli. Alkuperäinen kehittäjä Bungie teki Halot Reachiin asti ja siirtyi sitten vääntämään Destinyä.

Olen ollut sarjan kova fani siitä ihan ekasta pelistä lähtien, vuonna 2001 ja Microsoftin ensimmäisellä Xbox-konsolilla. Se teki FPS-peleistä konsolipelejä. Olen pelannut ekan Halon läpi yli kymmenen kertaa, yksin ja kaverien kanssa, ja nytkin on kesken remasteroidun version läpipeluu. Jokainen osa sen ensimmäisen jälkeen on ollut minulle eri tasoinen pettymys. Poikkeuksena Reach nousi kirjoissani alkuperäisen tasolle.

Klassisia maisemia käytetään paljon hyväksi. Jutun kuvitus on Microsoftin mainosmateriaalia.

Klassisia maisemia käytetään paljon hyväksi. Jutun kuvitus on Microsoftin mainosmateriaalia.

Olin huolissani uudesta pelistä, koska ensimmäinen 343:n kehittämä Halo (4) ei vastannut odotuksiani oikein millään tasolla. Se vietti puolet ajastaan kopioiden kohtauksia vanhoista Haloista ihan menestyksekkäästi, ja muun aikaa hapuili omaa tietään etsien. Harha-askelten jälkeen tämä uusin tuntuu kurssin korjaamiselta.

 

Se on Halo

Varauksettoman hyvät uutiset ensin: Halo on edelleen ihanan, raikkaan värikästä räimettä verrattuna kilpailijoihin. Se on hyväntuulista räiskintää. Ei ole avaruusnatseja eikä haisevia örkkejä, ei vastenmielisen fasistista ideologiaa, ei eriväristen ihmisten toiseuttamista. Tämä on ainoa nykyaikainen ammuskelupeli jonka antaisin mielelläni nuorten käsiin.

Halo 5 on nätti peli. Melkein kaikki ympäristöt ovat postikorttiluokkaa kauneudessaan ja vain ihmissiirtokunta tuntuu kliseiseltä scifihutulta. Teknisesti varjojen puute pistää hieman silmään, eikä animaatio ole samalla tasolla kuin kaikki muu.

Vanha kunnon Master Chief, 14 vee!

Vanha kunnon Master Chief, 14 vee!

Peli on hyvä vetoamaan Halo-tarpeeseeni. Vanhoja musiikkiteemoja kierrätetään säästeliäästi. Tekee hyvää tavata John-117, tekoäly Cortana, tohtori Halsey, ja kaikki muut vanhat tutut. Uusi alien-laitoksen robottikaitsija Exuberant Witness muistuttaa niin paljon klassista 343 Guilty Sparkia, että hävettäisi, ellei se olisi niin tervetullutta. Vanhoja, rakkaita ajoneuvoja, kuten Scorpion-tankkeja, heitetään pelaajan syliin kiusallisen suorasukaisesti ilman mitään perusteita. Tarinakin on vain uusi versio siitä ensimmäisestä. Lopulta jopa kenttien nimet (“Call Me Cupid”) saavuttavat klassisen, vitsikkään tason. Kyllä se minulle sopii.

Silti minulla ei ole ollut varmaan koskaan ennen näin ristiriitaista fiilistä videopelistä. Hyvänä puolena 343 on entistä parempi matkimaan Bungien tyyliä, ja vanhoja Haloja – erityisesti sitä ensimmäistä – läheisesti muistuttavat kohtaukset ja elementit toimivat todella hyvin. Samoin 343:n omat lisäykset – varsinkin “Combine” neon-robotti-viholliset – toimivat nyt paremmin, kun kehittäjä ymmärtää omia työkalujaan perusteellisemmin. Valitettavasti Combinen suunnittelussa on tehty niin perustavanlaatuisia virheitä, ettei niitä korjata paremmalla toteutuksella.
 

Combine

Tässä niitä huonosti sulattamiani Combine-tyyppejä.

Tässä niitä huonosti sulattamiani Combine-tyyppejä.

Combinen vihollisvalikoimaa on ihan hauskaa ammuskella (hyppivät koirat, teleporttailevat sotilaat, heikkojen kohtien ampumista vaativat ritarit), mutta se ei koskaan pakota pelaajaa suhtautumaan vakavasti. Tämä on ongelma, koska Halo on nimenomaan ajattelevan ihmisen räiskintäpeli. Vanha kunnon mörkövalikoima (gruntit, elitet, jackalit, hunterit) vaatii aivan erilaista lähestymistä riippuen käytössä olevista aseista ja pelaajan taidoista. Combinea vaan tykitellään ihan millä sattuu, ja ainoa ero tilanteissa on kantaman riittävyys. Sentään nelosessa raivostuttaneet lentävät viholliset putoavat nyt helpommin. Klassisten vihollisten mielenkiintoinen tekoäly pitää taistelut elävinä; Combine tuntuu läpeensä tyhmältä. Vihollinen ei yllätä koskaan.

Toisaalta Combinen aseet ovat vain erinäköisiä perusaseita, mikä viestii siitä että 343 on ymmärtänyt Halon taistelun dynamiikan, eikä ole ottanut riskejä sen kanssa. Se ei ole vain onnistunut laajentamaan palettia mitenkään merkityksellisellä tavalla. Jokainen taistelu Covenantia (klassiset viholliset) vastaan tuntuu hyvältä ja aina Combinen (uudet jannut) ilmestyessä ei voi kuin huokaista pettymyksestä.

Itse Combinea pahempi lisä sarjaan on pomotaistelut. Vitosessa pääsee kohtaamaan Ikuisen Vartijan neljä-viisi kertaa (sekosin jo laskuissa). Ikuinen Vartija on hitaasti liikkuva, viisimetrinen scifi-ritari, jota pitää ampua selkään. Kaikki mieleenpainuvat kohtaukset Halossa ovat taiten rakennettuja taisteluskenaarioita, joissa käytössä olevat aseet, vihollisvalikoima, tarkistuspisteet, ja kenttä muodostavat kutkuttavan kokonaisuuden. Superörmö, joka istuu kattilan pohjalla ja kestää lyijynsyöntiä parikymmentä minuuttia, ei vaan kestä vertailua.
 

Uudet vaatteet eivät istu

Ongelma ei rajoitu pelimekaniikkaan. 343:n lisät Halon maailmaan eivät tunnu oikeilta. Ymmärrän että edistystä on turha vastustaa, mutta kyllä se tekee pahaa kun hyvin rakennettuun ja kovaan scifimaailmaan aletaan lisäämään suoraan Final Fantasyistä repäistyjä lentäviä jättiläisrobotteja kiiluvine silmineen, jotka tekevät koristeellisia käsikoreografioita levitoiden kesken matsin ja syytävät hitaasti lentäviä energiapalloja ympäriinsä.
 

Matkalla on opittu

Melkein kaikki maisemat ovat postikortin kauniita.

Melkein kaikki maisemat ovat postikortin kauniita.

Vihollisvalikoiman ongelmista huolimatta 343 on oppinut rakentamaan hienoja kohtauksia. Peli ei ala kovin vahvasti ja lopussakin kompastellaan, mutta väliin mahtuu todella makeita kokonaisuuksia. Monivaiheinen rynnäkkö ison joukon kanssa Eliittien kotiplaneetan rauniotemppeliin on ehtaa Haloa, kuten myös siihen liittyvä kanjonitaistelu scifi-trampoliineineen, ja valtavan Kraken-robotin tuhoaminen. Samoin yöllinen ilmaisku Covenantin merelliseen pääkaupunkiin (tai jotain, en pysynyt juonessa kärryillä), jossa juostaan koko kaupungin läpi ilmapuolustusta tuhoten, on eeppinen. Vaikka parjaankin 343:n vuoren kokoisia lentäviä animerobotteja, sellaisen runkoa pitkin kohti maanpintaa juokseminen on kyllä hiton hienoa. Lopussa päästään vielä käytännössä ekan Halon maisemiin, vaikkakin eri rengasmaailmassa. Se tuntuu hyvältä.

Usein mittakaava kuittaa mekaaniset ongelmat. On tuhlailevaa tyhjentää superase toisensa jälkeen isolla taistelukentällä, mutta onhan se hauskaa. 343:n ongelmat korostuvat pienemmissä taisteluissa, joissa ei vaan meinaa riittää mielenkiintoa.
 

Uusia temppuja

Koko jengi koossa.

Koko jengi koossa. Mukana Nathan “Kapteeni” Fillion!

Yksinpelissäkin mukana kulkevat kolme kaveria ovat oikeasti hyödyllisiä ja muuttavat taisteluiden rytmiä mielenkiintoisesti, kun kuolemaa seuraa lyhyt armonaika, jolloin kaveri voi nostaa sinut takaisin jaloillesi jatkamaan taistelua. Tuntuu, että ei ole matkalla yksin. Kavereiden kommentointia tulee ikävä, jos on viimeisenä jaloillaan. Vihollisten valitseminen kavereiden kohteeksi on mielekäs lisä Haloon.
Lähitaistelutilanteet sen sijaan ovat muuttuneet kovin sekaviksi. Kokonaisuutta ei vaan suunniteltu alun perin neljää Spartania varten. En onnistunut käyttämään uutta hyppysyöksyä kertaakaan toiminnan aikana.

Toinen uhri neljän pelaajan co-opin alttarilla on klassiset hunter-viholliset. Ennen yksikin hunter vaati keskittymistä ja kaksi samanaikaisesti oli tiukka haaste. Nyt parat ovat ihan hampaattomia neljää Spartania vastaan.

Ennakkoon valtavalta ja epäpyhältä tuntuva lisä sarjaan on tähtäimen läpi tiirailu vasemmasta liipaisimesta vetämällä kuin Call Of Dutyssä ikään. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja se on niin hyvin toteutettu, että tuntuu kuin se olisi ollut pelissä aina. Hauskana lisänä ilmassa tähtäily käynnistää rakettimoottorit, jotka pitävät Spartanin hetken paikoillaan.
 

Tarina

Uutta verta Spartanien riveissä.

Uutta verta Spartanien riveissä.

Peli jakautuu kahteen osaan: John-117 (“Master Chief”) jahtaa tekoäly Cortanaa Blue Teamin kanssa, ja Spartan Locke Osiris-tiimeineen jahtaa Master Chiefiä. Tarina on lopulta ihan mielenkiintoinen, mutta se ei pääse käyntiin ennen kuin ihan lopussa. Pari viimeistä kohtausta saakin jo odottamaan jatkoa. Tuntuu että sinänsä hyvät näyttelijät (Nathan Fillion!) menevät hukkaan, kun minkäänlaista hahmokehitystä ei ole tarjolla ja motivaatiot ovat luokkaa “sotilaskomentaja sanoi niin”.

Reachissa usean Spartan-supersotilaan ryhmä onnistuttiin tekemään uskottavaksi, ja nelosen henkilökohtainen tehtävä pelastaa Cortana oli hyvää motivaatiota. Vitosessa suuren osan ajasta en oikein tiedä, mitä olen tekemässä ja miksi. Jossain vaiheessa pitää käydä etsimässä vanha kunnon elite-liittolainen Arbiter… en vain tiedä että miksi, tai mitä väliä sillä on. Tämä korostuu kun pelaaja laitetaan juoksemaan tehtävän antajalta toiselle, jotka kaikki höpisevät teknomaagista puppua. “Tekoälyjen nuoruuden lähde” on jo niin paksua, että silmät pyörivät päässä. Sitä on hyvin vaikea välittää mistään muusta kuin seuraavasta taistelusta. Jos se olisi tarkoituksellista, tämä voisi olla ihan mielenkiintoinen tapa lähestyä ammuskelupelin stooria. Näin ei kuitenkaan ole, ja sitäpaitsi Call Of Duty 4 teki sen jo paremmin.

Toisaalta taas iso tuotantobudjetti näkyy ja tuntuu, ja pelissä piisaa toinen toistaan siistimpiä hetkiä. Ne vaan jäävät kaikki fyysisten temppujen tasolle, eikä tunnetta ole mukana missään. Ei tämä mikään Destiny-tyyppinen rimanalitus ole, mutta sarjalta on lupa odottaa paljon enemmän.
 

Warzone

Varsinkin Warzone-moninpeli on värikästä räimettä.

Varsinkin Warzone-moninpeli on värikästä räimettä.

En ole koskaan päässyt kunnolla sisään Halon suosittuun moninpeliin, enkä osaa arvioida miten se on muuttunut edellisistä osista. Uutena juttuna on kuitenkin “Warzone”-moninpeli. Se on “kaikki yhdessä ja samassa pelimuodossa”; on tukikohtien valloitusta, tekoälyä vastaan taistelua, ja tiimipohjaista ihmisiä vastaan taistelua. Se on oikein hauskaa, kunhan ensin vaimennat muiden pelaajien mikrofonit; Halon pelaajakunta on edelleen suht nuorta, enkä minä ainakaan jaksa kuunnella esiteinien ilkkumista. Warzone tarjoaa monta eri tapaa tehdä pisteitä, ja tuntuukin että matseissa voi olla hyödyllinen vaikkei pärjäisikään kaksintaisteluissa toisia pelaajia vastaan. Isoja pomoja kaataessa molemmat tiimit saattavat olla ampumassa rinnakkain, kilpailemassa kaatopisteistä ja yrittämässä päättää, keskittyisikö viholliseen vai pomoon. Tilaa onkin niin puolustajille, hyökkääjille, kuin kaksintaistelumestareillekin. Vaikka olin jatkuvasti pistetilaston hännillä, peli ei tuntunut turhauttavalta. Kentät ovat aika isoja ja jäin kaipaamaan karttaa.
 

Yhteenveto

Halo on nyt lähtenyt uudelle polulle. Se palasi monessa mielessä lähtöruutuun voidakseen ottaa uuden kurssin. 343 on eri kehittäjä kuin Bungie, mutta nyt tuntuu että he ovat löytäneet sopivat saappaat ja ovat valmiita matkaan. Toivottavasti Combine saa joko kenkää tai uuden suunnittelukierroksen ensi kertaa varten, mutta siitä huolimatta: ensi kertaa odotellessa.

HYVÄÄ

+Se on Halo
+Vitosen lisäykset sarjaan ovat melkein kaikki hyviä

HUONOA

-Nelosen lisäykset sarjaan eivät toimi edelleenkään
-Tarina on ihan eksyksissä

 

Arvostelu

Todellinen nörttityttö

Todellinen nörttityttö

****