Nörttitytöt

Shadows of Esteren on alunperin ranskankielisenä julkaistu roolipeli, joka on pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään joukkorahoitusta pelimateriaalien julkaisemisessa. Kyseessä on fantasiapeli, jossa on vahvoja, tunnelmallisia kauhuelementtejä. Pelin maailma on murroksessa, ja pelimateriaalissa keskeinen rooli on uskonnollisten, maagisten ja tieteellisten maailmanselitysten välisellä kilpailulla. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin ennen kaikkea goottilaisesta kauhusta, jonka edessä kaikki nämä selitykset ovat enemmän tai vähemmän voimattomia. Hämärissä elää jotakin vierasta ja tuntematonta, nimellä feondas (“vihollinen”) kutsuttuja olentoja, joiden synnystä ja olemuksesta on pelin maailmassa monenlaisia teorioita, mutta vähän – jos lainkaan – tietoa. Jotkut näistä vieraista olennoista saattavat muistuttaa eläimiä, kasveja tai ihmisiäkin, mutta ovat poikkeavia ja vieraita, ja juuri siksi pelkoa herättäviä.

11fc10d2063a471ceea2b4f4125ec50d_large

Shadows of Esterenin kuvitusta. Kuvan lähde: https://www.kickstarter.com/projects/1176616619/shadows-of-esteren

Pelaajahahmot ovat seikkailijoita, jotka kukin omasta syystään eivät pakene vastakkaiseen suuntaan, kun kuulevat jossain kylässä tapahtuvan outoja ja pelottavia, vaan lähtevät enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti tutkimaan tilannetta. Kyse on siis fantasiamaailmaan sijoittuvan outoja yliluonnollisia ilmiöitä tutkivan pelaajahahmoryhmän seikkailuista.

Shadows of Esteren pyrkii kuitenkin keskimääräistä tunnelmallisempaan ja kenties vakavampaankin lähestymistapaan. Roolipelaamisen merkitystä korostetaan, ja monissa skenaarioissa pyritään nimenomaan psykologiseen kauhuun. Tätä tukee sekin, että feondasit ovat mahdollisimman vieraita ja käsittämättömiä, eri lailla pelottavia kuin esimerkiksi populaarikulttuuri-ikoneiksi kesytetyt Cthulhu-mythoksen hahmot. Paikoin skenaarioissa on mukana myös kokeellisempia lähestymistapoja, kuten kohtausten pelaamista ei-lineaarisessa järjestyksessä. Toisaalta näitä aspekteja olisi voinut vielä myös syventää esimerkiksi kuvaamalla keskeisten npc:iden luonnetta, käytöstä ja taustaa vielä syvemmin ja monivivahteisemmin. Psykologinen kauhu on pelissä mukana myös sitä kautta, että Call of Cthulhun tapaan pelaajien mielenterveys saattaa horjua kauheisiin asioihin törmäämisestä. Pelaajahahmoille on jo ennakkoon määritelty, minkälainen on heidän luontainen tapansa reagoida yliluonnollisilta vaikuttaviin kauhuihin.

Hankkeiden tuotantoarvot ovat varsin korkeat. Pelikirjat ovat visuaalisesti korkeatasoisia, ja goottilainen kuvitus on tunnelmallista. Tunnelmallisuuteen on kuitenkin pyritty myös muuten, monenlaisten valinnaisten yksityiskohtien avulla. Pelillä on omia musiikkikappaleitaan ja -levyjään, elokuvallisen jylhää taustamusiikkia, ja pelikirjat viittaavatkin toistuvasti sopivaan taustamusiikkiin. Rahastusta? Vai pyrkimystä taiteellisen vision ja tunnelman mahdollisimman hyvään luomiseen? Tarjolla on myös runsaasti oheismateriaalia, kuten figuureja, skenaarioihin liittyviä pelidokumentteja, grafiikkaprinttejä pelitaiteesta ja jopa konsertti-dvd pelimusiikista sinfoniaorkesterin soittamana. Kyse on siis toisaalta pitkälti tuotteistusta pelimaailmasta, mutta toisaalta myös kunnianhimoisesta monimediaprojektista.

Omat Esteren -kirjani, jotka sain pakettina osallistuttuani The Monastery of Tuath -teoksen joukkorahoitukseen.

Omat Esteren -kirjani, jotka sain pakettina osallistuttuani The Monastery of Tuath -teoksen joukkorahoitukseen.

Pelin tuotanto pyörii pitkälti joukkorahoitusten varassa, ja joukkorahoittajillekin markkinoidaan aktiivisesti erilaisia lisäosia, kuten edellä mainittuja figuureja ja musiikkijulkaisuja, jotta rahoittajat tilaisivat myös näitä ennakkoon. Sen sijaan pelikirjoja ja muuta materiaalia ei ole juurikaan tarjolla fyysisissä pelikaupoissa Suomessa tai maailmallakaan, vaan peliä myydään ja markkinoidaan nimenomaan Kickstarterin ja jossain määrin pdf-pelijulkaisuja myyvien nettikauppojen kautta. Onko tämä roolipelimarkkinoinnin tulevaisuus? Suomessahan myös viime vuosina isoja roolipelijulkaisuja, kuten lapsille ja nuorille suunnatut Myrskyn sankarit sekä Astraterra, on rahoitettu nimenomaan joukkorahoituksella.

Itse osallistuin viime vuonna avoinna olleeseen Shadows of Esteren -joukkorahoitushankkeeseen saatuani vinkin siitä kaverilta. Hankkeessa kerättiin rahoitusta The Monastery of Tuath -nimisen lisäosan tekemiseen. Kyseessä on ohuehko kirja, joka ensin kuvaa pelimaailman luostareita ja elämää niissä yleisellä tasolla, ja sisältää sen jälkeen lyhyen pelikampanjan, jossa pelaajahahmot ovat tulleet tutkimaan erään luostarin outoja tapahtumia. Alunperin innostuin pelistä ja mainitusta rahoituskampanjasta oikeastaan juuri siksi, että tätä teosta kuvailtiin Ruusun nimi -henkiseksi, ja Ruusun nimi on yksi ehdottomia suosikkikirjojani.

Paketin saamisessa kirjan valmistuttua oli omat hankaluuteensa – posti ilmeisesti hukkasi ensimmäisen ja pelifirma joutui lähettämään uuden – mutta paketin viimein saatuani olen fiilistellyt kirjojen goottilaisen jylhää mutta kaunista ulkoasua. Mukana ovat luostariteoksen lisäksi kolme aiemmin ilmestynyttä pelikirjaa. Prologue on myös ilmaiseksi ladattavana pdf-muodossa, ja kuvaa perussäännöt sekä sisältää mallihahmoja ja kolmesta skenaariosta muodostuvan lyhyen kampanjan, jonka avulla peliin ja sen maailmaan voi tutustua. Universe on pelin varsinainen peruskirja, joka sisältää sekä maailmasta että pelin säännöistä laajemmat kuvaukset, ja sisältää kaiken pelaajien tarvitseman tiedon. Travels on puolestaan suunnattu pikemminkin pelinjohtajalle, ja sisältää tarkempia maailmakuvauksia, toisen kampanjan materiaalit sekä valikoiman ei-pelaajahahmoja, jotka voi liittää omaan kampanjaan. Kampanjakirja The Monastery of Tuath sisältää puolestaan alkuun melko laajan kuvauksen pelimaailman luostarielämästä ja sitten itse skenaarion; spoilaamatta todettakoon, että siinä kietoutuvat pelimaailman kauhut erilaisiin inhimillisiin, luostarin sisäisiin kuvioihin. Mukana tuli pahvinen kansio, jossa oli pelaajille annettavaksi ja kierrätettäväksi kampanjaan liittyvät ingame-materiaalit sekä ei-pelaaja-hahmojen kuvat.

Kokonaisuutena Shadows of Esteren on tutustumisen arvoinen peli, mikäli synkkä fantasia kiinnostaa. Se soveltuu erityisesti pelaajaryhmille, jotka kaipaavat peleiltä sekä synkkän fiilistelevää roolipelaamista että aktiivista seikkailua; toimiakseen ihanteellisesti peli edellyttää sekä kiinnostusta hahmojen mielenliikkeisiin että mysteerien ratkomiseen.

P.S. Shadows of Esterenillä on nyt vielä viikon verran uusi joukkorahoituskampanja käynnissä, ja niihin osallistuminen saattaa olla helpoin tapa saada pelin kirjoja käsiinsä.