Tässä kuussa Nörttitytöissä vietetään teemakuukautta rakkauden parissa. Ja mikä sen parempi teeman ilmentymä kirjallisuuden parissa kuin Nörttityttöjen romantiikkakirjallisuussuositukset.

Reetta Järvenpää

Philip Pullmanin Universumin tomu -sarja alkaa Kultaisella Kompassilla

Romantiikka ja erotiikka tuntuvat olevan kirjallisuudessa jotenkin erityisen vaikeita aiheita käsitellä. Vihaan yli kaiken päälleliimattuja rakkaustarinoita ja seksikohtauksia, joilla ei ole mitään tekemistä kirjan varsinaisen juonen kanssa. Ärsyynnyn myös hyvin nopeasti siihen, jos toisistaan tykkäävät hahmot eivät saa sanottua asiaa toisilleen, vaan jännitettä yritetään pitkittää tyhjänpäiväisellä jahkailulla ja turhilla väärinkäsityksillä ja ristiriidoilla.

Hieman ehkä yllättäen, mielestäni nuorten kirjoissa kuvataan romanttista ja eroottista jännitettä usein paljon paremmin kuin aikuisille suunnatuissa. Phillip Pullmanin Universumin Tomu -trilogia ja Cassandra Claren Infernal Devices -sarja kuvaavat nuorta, joskin traagista, rakkautta hellyyttävästi, koskettavasti ja ennen kaikkea uskottavasti. Luurankona kaapissa mainittakoon ensimmäinen Twilight-kirja (Houkutus?). Loppusarjasta en sitten välittänytkään, vaan mielestäni loput kirjat olisi voinut jättää kirjoittamatta. Lähtökohtaisesti(kin) traagiselle rakkaustarinalle paras päätös on se, etteivät tyttö ja poika koskaan saa toisiaan.

Nina Niskanen

Seanan McGuiren urbaania fantasiaa

Olen aina kuvitellut, etten ole kovinkaan suuri romanttisen kirjallisuuden ystävä. Kaikissa romantiikkana minulle myydyissä kirjoissa on aina ollut hölmöjä naispäähahmoja, joiden halusin vain ottavan itseään niskasta kiinni ja ymmärtävän oman arvonsa. Useissa myös miehet olivat suoraan sanottuna… ikäviä. Lopulta muutama vuosi sitten joku huomautti, että myös esimerkiksi Jane Austen on romantiikkakirjallisuutta, vaikka sitä harvoin sellaisena myydään. Oma suuri suosikkini onkin Jane Austenin Persuasion, joka kertoo Austenilaisittain jo kypsemmästä nuoresta naisesta, joka 19-vuotiaana kieltäytyi kihlauksesta elämänsä suuren rakkauden kanssa ja kohtaa tämän kahdeksan vuotta myöhemmin, kumpikin suuresti muuttuneena.

Suurimmat suosikkini rakkaustarinoiden osalta kuitenkin löytyvät urbaanin fantasian puolelta. Esimerkiksi suuri suosikkini Seanan McGuire laittaa hahmonsa kamaliin tilanteisiin ja joskus välillä he rakastuvat täysin vääriin ihmisiin ja joskus jopa oikeisiin ihmisiin. Hahmot eivät kuitenkaan koskaan muutu täysin eri ihmisiksi rakastuttuaan ja se aiheuttaa välillä myös ongelmia suhteisiin, joita sitten yritetään korjata hirviöitä ja vallanhimoisia hulluja väistellessä.

Erotiikan osalta suosittelisin suoraan jättämään väliin 50 Shades of Greyn ja Harlekiinit ja etsimään käsiin Shanna Germainin tuotantoa. Germain kirjoittaa novellimittaisissa teoksissaan enemmän hahmokehitystä ja parempaa seksiä kuin E.L. James koko satoja sivuja kattavassa trilogiassaan.

Ann-Catrin Sundelin

Kim Fielding Brute

Minä löysin romanttiset kirjat varhaisessa teini-iässä. Ensimmäinen romanttiikkagenren kirja oli Jean M Auelin Hevosten laakso joka löytyi vanhempien kirjahyllystä. Ei ehkä täysin sopiva kirja 13-vuotiaalle, mutta siitä minun matkani alkoi. Teini-iässä minut löysi usein suosikki antikvariaatista, jossa minä vaihdoin ja ostin harlequinejä. Harlequinit olivat halpoja ja helppoa luettavaa, mutta olihan niissä omat huonot puolensakin, kaikki eivät olleet maailman parasta luettavaa. Tästä hyllystä löytyi toki oma pitkäkestoinen suosikkikirjailija, Nora Roberts.

Koska romantiikkakirjallisuuden tarjonta on hyvin laaja, minä olen vähitellen löytänyt omat suosikkialueet. Fantasiakirjat johon tarinaan kuuluu romanttinen jännite on yksi, toinen on miesrakkaus, siis tarinat jotka keskittyvät kahden miehen välille syntyvään rakkauteen. Yksi viime vuoden suosikeista oli näiden kahden kombinaatio, Kim Fieldingin kirja Brute.

Kirsi Koo

Vampyyri Lestat koko kasarikomeudessaan

En ole koskaan erityisesti lämmennyt kirjoille, jotka perustuvat ainoastaan romanttiselle suhteelle. Olen kyllä lukenut jokusen Harlekiinin ja muita vastaavia, mutta koen niiden sisällöllisesti kolisevan tyhjyyttään. Ongelmana usein on, että kuvattuna pelkän romanssin kautta, kirjan hahmot jäävät pinnallisiksi pahvinukeiksi.

Jotta kirja ja hahmot vetävät puoleensa ja romanssi synnyttää minussa tunteita, tulee kirjassa yleensä olla muutakin kuin pelkkä kahden hahmon saattaminen yhteen ja siihen päälle liimattu lähes olematon juoni. Hyviä romansseja löytyykin tällöin yllättävistä paikoista – joskus romanssi voi olla kirjassa todella pienessä osassa, mutta silti koen sen merkityksellisenä. Joitakin mieleen tulevia esimerkkejä ovat Alistair MacLeanin Saalistus Barentsinmerellä, Wilbur Smithin Kätketyn haudan arvoitus, Mary Stewartin Wildfire at Midnight ja Anne Ricen Vampyyri Lestat.

Hyvissä historiallisissa romaaneissa on monesti erittäin hyvin kirjoitettuja, joskus tosin erittäin traagisia rakkaustarinoita. Suosikkejani ovat esimerkiksi Alexandre Dumas’n Pariisin verihäät ja Kuningatar Margot, Sharon Penmanin The Sunne in Splendour ja Here Be Dragons sekä Anne Golonin Angelika-sarja.

On toki myös mielestäni hyvin toimivia kirjoja, jotka on alun perinkin kirjoitettu romansseiksi ja joiden sisältö on lähes puhtaasti romanttista. Tällaisia ovat mm. Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo, Marsha Canhamin The Pride of Lions ja vaikkapa Madeleine Brentin (Peter O’Donnellin salanimi) Midzi, tulitukka.

Henna Teitto

Shirley Conranin Pitsiä

En muista mitään erityistä kirjaa romanttisen kirjallisuuden saralta, joka olisi ensimmäisenä herättänyt kiinnostukseni lajiin. Koen olevani aika romantiikan nälkäinen jo perusluonteeltani. Lapsena minua kiinnostivat prinsessasadut ja “he elivät elämänsä onnellisina elämänsä loppuun saakka”- tyyppiset loppuratkaisut. Joskus 10-12- vuotiaana löysin tyttökirjojen jatkoksi Anni Polvan kepeän romanttiset kirjat. Ja pari vuotta myöhemmin Mirkka-sarjaa lueskeltuani Tuija Lehtisen muun tuotannon. Kiitos romantiikan nälkäni, luin kaikki kirjastosta löytämäni Jane Austenit ja Brontën sisarusten kirjat.

Ensimmäinen eroottinen kirja, jonka luin, löytyi kotini kirjahyllystä. Jo vuosia hyllyssä oli ollut kirja, jonka selkämyksessä luki koukeroisesti sana “Pitsiä”. Oletin sinisilmäisesti sen kertovan pitsistä, joten en ollut siitä kovin kiinnostunut. Kunnes kerran tylsistyneenä otin sen hyllystä ja selailin sitä. Shirley Conranin Pitsiä oli aika mielenkiintoinen ja tietyllä tapaa herättävä lukukokemus 14-vuotiaalle. Silloin teini-ikäisenä mikä tahansa seksikohtaus kirjassa oli melkeinpä koko kirjan jännin juttu. Olen huomannut, etten nykyään perusta siitä, että tarinaan on lätkitty seksiä ihan vaan sen seksin takia. Siksipä oikeastaan hypin Fifty Shadesin seksikohtausten yli. Jopa ei niin kauhean hyvin kirjoitettu tarinakin oli kiinnostavampi, kuin toisiaan toistavat sekstailusessiot.

En nykyisin ole enää niin kirjatoukka, kuin teininä tai parikymppisenä. Luen enimmäkseen fantasiaa. Aina en jaksa ajatella suuria ja siksi välillä pitää saada sitä kevyttä hömppääkin. Parasta onkin, kun fantasiakirjoissa on romanssin elementtejä tai päinvastoin. Olen edelleen onnellisten loppujen perään. Ehkä siksi tykkäänkin yhä lukea nuorille aikuisille suunnattuja kirjoja. Niissä useimmiten on sopiva annos romantiikkaa ja sitten se onnellinen loppu.

Soile Kontio

Judith Kranzin Manhattanin valtiatar

Murrosikäisenä lukutoukkana löysin Judith Krantzin kirjat ja luin niitä yhä uudelleen. Krantz kirjoittaa viihdettä: arkikin tuntuu säkenöivältä sankarittarien uurastaessa tavoitellessaan unelmiaan, ja usein tarinat sijoittuvat myös loisteliaaseen rikkaiden ja kuuluisien maailmaan. Juonet ovat dramaattisia ja polveilevia. Monissa Krantzin kirjoissa käydään läpi saman perheen useampi sukupolvi, ja henkilöitä on muutenkin paljon: päähenkilönaisten ystäviä, rakastajia ja vihollisia, sillä pahiksiakin näissä kirjoissa toki on. Joskus paha saa palkkansa, joskus taas rahanahneen ja häikäilemättömän kuoren alta paljastuu onneton ihminen, joka saattaa sittenkin löytää onnensa tarinan kuluessa.

Krantzin kirjoissa on runsaasti erotiikkaa ja itselleni huomionarvoisesti myös naisten välisiä seksikohtauksia. Olen pohtinut, onko Krantzin kirjojen lukeminen jopa vaikuttanut asenteisiini seksuaalisuuden moninaisuutta kohtaan. Muistikuvieni mukaan elämänpiirini oli muuten hyvin heteronormatiivista, mutta Krantzin kirjoissa naisten välisiä suhteita kuvataan sivuhenkilöiden kautta siinä kuin muitakin.

Krantz ei kerro kohtalokkaasta rakkaudesta, joka iskee voimalla nuoren ja viattoman naisen elämään ja johtaa väärinkäsitysten ja mutkien kautta onnelliseen loppuun. Rakkaustarinoita on kirjoissa useita ja niiden kulut ovat vaihtelevia. Seksikohtauksissa on myös vaihtelua, vaikka eri kirjoissa samanlaiset kohtaukset toistuvatkin, esimerkiksi kun kokenut ja taitava henkilö viettelee nuoren naisen – tuntien tietysti tämän ruumiin paremmin kuin tämä itse! Melko hyvän kuvan Krantzin kirjojen elämää suuremmista tunnelmista saa Smart Bitches, Trashy Books -sivuston Tähtitaivas-kirjaa käsittelevästä arviosta ja keskustelusta.