Findie ry esittäytyi taannoisessa Fanfestissä lyhytelokuvanäytöksellä, jossa olivat mukana pätkät Place To Stay (Lentävä Lehmä Films), Palasokerimies (Viro Tuotanto), Kartanlukija (Time Films / Maa Films), Peto (Jo-Jo the Dog Films)ja Takaisin Puuhun (Flatlight Films Oy). Kirjoittelen nyt lyhesti tästä kulttuurikokemuksesta.

Alkuun lyhyt Findien esittely: “Findie ry (Finnish Independent Movie Association ry, epävirallinen lyhenne FINDIE) on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen riippumattoman elokuvan tunnettuutta ja lisätä ihmisten kiinnostusta elokuvaamisharrastusta kohtaan. Yhdistys toimii riippumattomien elokuvantekijöiden yhteenliittymänä.” (Lähde: www.findie.fi)

Findie-meininkiä valoittaa hyvin tämä yhdistyksen toiminnasta kertova tunnin mittainen dokkari:

Minut Findie-dokkari sai miettimään suomalaisen indie-elokuvan ja amerikkalaisen indie-elokuvan välistä eroa. Oma amerikkalainen elokuvakäsikirjoituksen opettajani Marianne Connor, joka on tuottanut useita amerikkalaisia indie-elokuvia, määritteli joskus kaikki suomalaiset elokuvat indie-elokuviksi – budjettinsa puolesta. Siinä missä amerikkalaisessa elokuvateollisuudessa indieksi kutsutaankin ensisijaisesti isojen elokuvastudioiden ulkopuolella, verrattain pienellä budjetilla (joka voi kuitenkin hyvin vastata Suomen elokuvasäätiön rahoittaman ja Finnkino-levitykseen pääsevän pitkän elokuvan budjettia) tuotettua, yleensä kuitenkin enemmän tai vähemmän ammattimaista leffatuotantoa, Suomi-indien määritelmään tuntuu liittyvän vahvasti ainakin jonkinasteinen amatöörimäisyys (usein esimerkiksi opiskelijaleffat mieletään Suomessa indieksi).

Harrastelijuuden lisäksi indie-leimaa määrittää Suomessa suhde Elokuvasäätiöön, SES:n, jonka turvin pääosa kotimaisista ammattimaisesti tuotetuista pitkistä elokuvista tehdään. Tässä suhteessa SES onkin ikään kuin kotimainen vastineemme Hollywoodin suurille elokuvastudioille. Toisaalta amerikkalaisesta näkökulmasta nimenomaan SES – valtiollinen, Veikkaus-varoin rahoitettu, taiteen tukijärjestö on nimenomaan indie-tyyppistä elokuvaa tukeva elin.

On ymmärrettävää, että näistä lähtökohdista findiemme saattavat erota tekniseltä ja kerronan tasoltaan isostikin amerikkalaisista tai muista ulkomaisista vastineistaan. Kaikki Fanfestin katselmuksessa nähdyt pätkätkään eivät olleet ihan Sundance-tasoa. Toisaalta esimerkiksi mainostoimisto Flatlight Filmsin Arttu Niemisen ohjaama poeettinen Takaisin Puuhun on niin teknisesti kuin kerronnaltaakin ihan kansainvälistä leffafestaritasoa.

Visuaalisesti ja näyttelijäntyöltään näyttävä pätkä on myös scifistinen, indieleffayhdistys Lentävä Lehmä Filmsin tuottama ja Jesse Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama Place to Stay, joka onkin niittänyt kunniaa myös kansainvälisillä leffafestareilla. Place to Stayn juoni jäi tosin allekirjoittaneelle hieman liiankin avoimeksi – tarinalta tuntui uupuvan teema ja väittämä. Hyvältä kuitenkin näytti, sitä ei voi kieltää.

Enemmän tarinaa oli Viro Tuotantojen Uneton48-tapahtumassa tuotetussa ja kisan vuonna 2011 voittaneessa elokuvassa Palasokerimies. Sympaattinen lyhäri osoittaa, että hienon elokuvapätkän voi todella tehdä kahdessa vuorokaudessa kengännauhabudjetilla – kunhan idea on hyvä ja pätkää kannattelee loistava pääosan näyttelijä. Palasokerimiestä ei voi moittia oikeastaan mistään muusta kuin paikoitellen epätasaisesta äänimiksauksesta (jota olisi ehkä voinut vähän rukata niiden 48 tunnin jo päätyttyä…) Musta komedia palasokerimiehestä löytyi kokonaisuudessaan YouTubesta:

Kannattaa katsoa myös Palasokerimiehen sympaattinen Making of:

Findie-katselmuksen hämmentävintä antia olivat näytöksen alkupaloina esitetyt, aidon kotikutoiset Kartanlukija ja Jo-Jo the Dog Filmsin Peto. Etenkin ensimmäisen huumori ja sanoma menivät allekirjoittaneelta täysin ohi. Peto taas oli ihan hauska kieli poskella väännetty farssikomediapläjäys, mutta vertailu huomattavasti ammattimaisempiin Palasokerimieheen, Place to Stayhin ja Takaisin Puuhun ei oikein ollut sille eduksi. Osana Findie-leffojen kirjon esittelyä Kartanlukija ja Petokin kuitenkin puolustivat katselmuksessa paikkaansa. Kenties ajatuksena oli nimenomaan osoittaa, että findieläiseksi ryhtyessään ei tarvitse olla leffaseppä syntyessään? (Eipä sillä, Petokin on kyllä voittanut kansainvälisten lyhytelokuvien kilpasarjan Screen Stockport Independent Short Film and Television Festival -elokuvafestivaalilla Englannissa. Peto voitti lyhytelokuvien kilpasarjan myös italailaisella Valpolicella Film Festival -elokuvafestivaalilla 2011.)

Olen itse koulutukseltani elokuva-alan ammattilainen, mutta tällä hetkellä päivätöissä muissa media-alan hommissa – kuten varmasti moni muukin elokuvakoulunsa käynyt. Findien näytös herätti ajatuksen, että ehkäpä leffoja voisi tosiaan tehdä päivätyönsä ohessa harrastukseksi vähän vähemmän vakavalla asenteella. Tuli muun muassa mieleen, että pitäisiköhän osallistua nörttityttöporukalla vaikka seuraavaan Uneton48-rykäykseen, joka järjestettäneen keväällä 2014.