Nörttitytöt

Monster Hunter 3 Ultimate - WiiU - kansiJulkaisija: Capcom
Alusta: WiiU
Ikäraja: PEGI 12

Monster Hunter on periaatteessa yksinkertainen peli. Pelaaja opettelee selviytymään ja metsästämään hirviöitä epämääräisen historiallisessa, eksoottisessa maailmassa. Tarinaa ei varsinaisesti ole, on vain alati huikeampia hirviöitä ja niiden metsästämisessä tarvittavien tavaroiden hankkimista. Metsästää voi yksin tai porukalla.

Monster Hunter on mielenkiintoinen pelisarja. Se on kotimaassaan Japanissa myynyt konsoleita jo vuosia ja pitkälti opettanut koko kansan moninpelaamaan. Länsimaissa menestystä ei ole näkynyt. Vastaava tapaus on Dragon Quest, joka sai lännessä menestystä vasta PS2:lle julkaistun kahdeksannen osansa myötä.

Pelin tekee mielenkiintoiseksi sen simulaatiomainen ote – sikäli kuin sellaisesta voidaan puhua sarjakuvamaisessa, värikkäässä kolmannen persoonan seikkailussa. Pelaaja kerää satoja erilaisia raaka-aineita marjoista ja sienistä hirviöiden luihin ja kakkaan. Niitä yhdistellään sadoiksi erilaisiksi esineiksi, joista edelleen tehdään työkaluja, aseita ja panssareita, joita metsällä tarvitaan. Tämä “grindaamiseen” perustuva pelimekaniikka on hyvin koukuttava, jos sellaiselle on altis. Erityisesti vahva tavaroiden yhdistelymekaniikka (”crafting”) on psykologisesti ja mekaanisesti mukaansatempaavaa. Tiedät kyllä, jos olet sellainen pelaaja!

Monster Hunter 3 Ultimate - kuva

Tällaisiin sopivan alkukantaisiin paratiisimaisemiin uppoutuu mielellään, sen minkä valikkojen kahlaamiselta ehtii.
(Kuvat ruutukaappauksia pelistä.)

Jos taas roinan grindaaminen paremman roinan saamiseksi ei saa sinua vaivatta pauloihinsa, peli on hyvin puuduttava. Suurin osa ajasta menee joko syvällä kankeassa menujärjestelmässä esineitä vertaillen ja yhdistellen, tai sitten peppu pystyssä maata tonkien, odottaen että kaivamisanimaatio loppuu. Vaimoni mainitsi, että pelin pelaaminen kuulosti yksikätisen rosvon pelaamiselta, ja siltä se pitkälti tuntuukin. Koskaan ei tiedä mitä maasta tai vasta kaadetusta hirviöstä löytyy – jos mitään. Suurin osa pitkän ajan jännitteestä tulee hyvin harvinaisten raaka-aineiden etsimisestä, joka on armotonta tuuripeliä. Pelisession aikana keskeinen jännite puolestaan muodostuu siitä, mitä roinaa pidät aivan liian pienessä repussasi, ja mitä heität menemään vasta löytämäsi sienen tieltä. Niin, ei se kyllä ole järin jännittävää. Lisäkiusaa tulee aivan liian pienestä tekstistä.

Omien tavaroiden keräämisen lisäksi pelaaja pyörittää kotikylänsä kalastuslaivastoa, kauppalaivaa ja maanviljelyä. Nämä ovat periaatteessa makeita sivujuttuja, joita rakastaisin missä hyvänsä muussa pelissä, mutta Monster Hunter onnistuu tekemään siitä niin hankalaa ja sekavaa, ettei tyydytystä hyvin tehdystä työstä vaan tule.

Sitten on tietysti se itse metsästäminen. Sarjan jatkuessa siihen on kehitetty paljon erilaisia ulottuvuuksia ja hirviöt vaativat tarkkaa ajoittamista ja asemointia, että kohtaamisista selviää ehjin nahoin. Ongelmana on käsittämättömän kankeat, tahmeat ja monimutkaiset kontrollit. Hahmo jää jumiin monen sekunnin pituisiin liikesarjoihin, jotka hyvin usein suuntautuvat viholliseen, joka on vaihtanut paikkaa jo liikesarjan alkaessa. Asiaa ei auta se, että hahmo ylipäätään reagoi asioihin turhauttavalla viiveellä, ikäänkuin hän kuuntelisi ensin mitä haluat ja tekisi sen vasta sitten. Tässä on kyllä haastetta ja oppimista ja syvyyttä, mutta ihan vääristä syistä. Esimerkiksi Dark Soulsin monessa mielessä vastaavaa – haastavaa, syvää ja oppimista vaativaa – taistelua tulee ikävä.

Epätarkat tekstuurit ja leijuvat varjot heikentävät vahvan visuaalisen tyylin tehoa.

Epätarkat tekstuurit ja leijuvat varjot heikentävät vahvan visuaalisen tyylin tehoa.

Monter Hunterin maailma on kaunis. Periaatteessa. Hetkittäin kaukaiset savannit ja kirkkaansiniset laguunit vievät täysin mennessään ja maailmaan haluaa muuttaa asumaan, mutta suurimman osan ajasta vakavasti puutteellinen tekninen toteutus muistuttaa sinua siitä, että pelaat kelvottomasti korkeampaan resoluutioon käännettyä, alkujaan PS2:lle tehtyä peliä. Tai oikeastaan tämä on HD-versio Wiin Monster Hunterista, mutta se on edelleen vain isomman ruudun versio PS2:n/PSP:n Monster Hunterista ja se valitettavasti näkyy.

Pelimaailma on jaettu nykystandardeilla naurettavan pieniin areenoihin, joiden välissä on latausruutu. Näille alueille syntyy sattumanvaraisesti niin hirviöitä kuin luonnon aarteitakin – malmiesiintymiä, kukkia, sieniä, sun muuta. Ne liukuvat näkyviin ja taas pois maailmasta ihan pelaajan nähden, mikä tuntuu suorastaan hämmentävältä. Näyttää siltä, että peli toimii edelleen PS2:n muistirajoitusten mukaan, joita ei tietenkään enää ole olemassa.

Pelin maasto ja hahmot ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja siitä huolimatta tehoja ei näytä riittävän valaistukseen tai edes sulavaan pyörimiseen. Tekstuurit ovat epäselvää, epämääräisen väristä mössöä. Siellä täällä vastaan tulee hienosti tehtyjä hirviöitä ja maisemia, jotka saavat toivomaan sitä peliä, joka tämä olisi voinut olla. Harvoin näkee peliä, jossa on näin sykähdyttäviä välähdyksiä upeasta kokemuksesta, jota ei kuitenkaan pääse koskaan todistamaan.

WiiU:n tauluohjaimesta on jonkin verran iloa. Karttaa on kätevää ja tunnelmallista tarkastella sylistä ja taskujen tonkiminen keskellä toimintaa on paljon helpompaa tabletilla kuin jo muutenkin sekavilla perinteisillä kontrolleilla. Muuten ohjain jää sivuosaan, vaikkakin kiitosta voi antaa siitä, että tabletin näyttämät asiat saa muokattua erittäin kattavasti mieleisikseen.

Pelisarjan vahvuudesta kertoo se, että yhtään pidemmissä pelisessioissa rumuuden, toiston ja kankeuden unohtaa. Uuden, dramaattisen hirviön kohtaaminen saa sykkeen nousemaan ja sohvametsästäjän astumaan ruutuun sisään. Tutkittavaa ja kokeiltavaa on niin paljon, että pelistä innostuessa siitä tulee helposti pitkäaikainen harrastus, jossa vaaditaan keskustelupalstoilla notkumista ja oppaiden lukemista.

Mielikuvituksellinen, hienosti suunniteltu maailma värikkäine hahmoineen houkuttelee, mutta keskeneräinen toteutus tekee sen nauttimisesta vaikeaa. Tämä ei kelpaisi edes  vanhaksi Xbox 360/PS3 -peliksi ja vielä vähemmän “seuraavaksi sukupolveksi”. Tuntuu jotenkin pikkumaiselta valittaa niin paljon toteutuksesta, kun pohjalla olevissa ideoissa on niin paljon voimaa, mutta näin monen iteraation jälkeen on jo lupa odottaa edes nykypäivän standardeille päivittämistä.

Tiivistelmä

+ Tinkimätön metsästäjän saappaisiin istuttaminen
+ Luonnon ihmeet ja kauneus (hetkittäin)
+ Tekemistä on paljon ja pitkään

– Kankeat kontrollit
– Pahasti jälkeen jäänyt tekninen toteutus
– Ruma

Arvosana:

Tavistyttö

Tavistyttö