Tässä artikkelissa käsittelen yksinomaan pöytäroolipelaamista, eli pöydän ääressä tapahtumaa pelaamista, johon usein (joskaan eivät aina) kuuluvat hahmolomakkeet, nopat ja pelimaailmaailmaa ja/tai pelin sääntöjä esittelevät kirjat, mutta jossa ei pukeuduta hahmon vaatteisiin kuten liveroolipeleissä. Yksi pelaajista on pelinjohtaja, joka kuvailee pelimaailmaa ja viime kädessä ratkaisee, mitä pelissä tapahtuu; muut pelaavat kukin omaa hahmoaan.

Roolipelaamisesta on netti pullollaan erilaisia esittelyjä ja kuvauksia, niin roolipelaamisesta yleensä kuin yksittäisistä peleistä. Yleiskuvaus siitä, mitä roolipelaaminen on, löytyy esimerkiksi Alter Ego ry:n sivuilta. Pelejä, pelinjohtajia ja pelaajia on monenlaisia; pelit voivat sijoittua fantasiamaailmaan, menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Tässä jutussa keskityn kuitenkin omiin kokemuksiini, ja painopiste on nimenomaan teemassa nörttityttö roolipelaa – miten ehkä sukupuoleni on näkynyt suunnittelemissani peleissä ja niiden teemoissa. Puhun ensisijaisesti nimenomaan pelinjohtajana, sillä viime vuosina olen huomattavasti enemmän vetänyt pelejä kuin pelannut niissä. Tarkoitukseni ei ole stereotypisoida muita naisia, vaan puhun jatkossa lähinnä itsestäni, vähäisemmässä määrin peleissäni olleista (nais)pelaajista.

Väkivalta ja sen seuraukset

Pinkki noppa sivustolta http://4iphonewallpapers.com/

Kun pelissä on naisia, niin keskitytään enemmän ihmissuhteiden pelaamiseen kuin taistelemiseen. Tämä stereotypia pitää paikkaansa ainakin omissa peleissäni, vaikka tietysti on vaikea sanoa, mikä merkitys on sukupuolella ja mikä henkilökohtaisilla preferensseillä. Toki peleissäni, genrestä riippuen, on myös taisteluita, ja noppiakin yleensä heitetään. Silti taistelumanööverien yksityiskohtaiset kuvailut ovat minusta yleensä aika tylsiä, enkä niihin yleensä kulutakaan merkittäviä määriä aikaa tai luovuutta. Sääntöjärjestelmien yksityiskohtien kahlaaminenkaan ei ole minulle koskaan ollut roolipeleissä pääasiassa, ja mieluummin vain heitän noppaa ja siitä päättelen seuraukset sumealla logiikalla kuin käytän kesken pelisession puoli tuntia sääntökirjaa lukien.

Peleissäni taisteluissa ovat tärkeintä niiden seuraukset: tärkeämpää kuin se, kuinka paljon kukin sai pisteissä mitattua vauriota, on se, mitä väkivallasta seuraa. Haavoittuiko joku pelaajahahmoista, ja miten se vaikuttaa hänen toimintaansa jatkossa? Kuoliko taistelussa joku, ja mitä seurauksia – henkisiä, sosiaalisia, juridisia – sillä on? Joutuiko joku mukaan taisteluun vasten parempaa tietoaan, vakaumustaan, tai toisen hahmon tekemisten seurauksena, ja mitä siitä seuraa?

Tapoja ja komediaa

Pelini eivät ole kuitenkaan mitään pelkkää synkkyyttä moraalisten ongelmien parissa, pikemminkin päinvastoin. Historialliset ja vaihtoehtohistorialliset pelini ovat usein genreltään paljolti tapakomediaa: erilaisten kulttuurien kohtaaminen johtaa herkullisiin ja huvittaviin väärinkäsityksiin ja absurdeihin selkkauksiin. Edellä mainitut väkivallan seurauksetkin voivat poikia absurdia huumoria, kuten juuri viimeisimmässä pelissäni. Yksi pelaajahahmoista, brittiläisen imperiumin tiedustelupalvelun upseeri, oli junaryöstöyrityksen yhteydessä saanut ampumahaavan hartiaansa, ja toinen hahmo, porukan lääkäri, oli määrännyt hänet tiiviiseen vuodelepoon. Haavoittunut sankari oli kuitenkin luonteeltaan helposti tylsistyvä ja lisäksi kova naistenmies, joten hän salaa karkasi heti, kun muiden silmä vältti, läheiseen baariin olutta juomaan ja naisseuraa iskemään. Muut pelaajahahmot sitten perään huolissaan siitä, ettei haavoittunut kaveri joudu vaikeuksiin tai puolikuntoisena tappeluun, tai muuten paljastu (hahmot halusivat pitää matalaa profiilia, sillä kaksoisagentit olivat heidän jäljillään).

Muutenkin olen ottanut peleihini sekä tiedostaen että tiedostamatta vaikutteita romanttisen komedian genrestä ihmissuhdesotkuineen, väärinkäsityksineen ja tungettelevine sukulaisineen. Näin roolipelaamista voikin pitää erittäin tyttömäisenä harrastuksena, siinä missä romanttisen komedian genren elokuviakin 🙂

Sukupuolet ja seksuaalisuudet

Macho Women with Guns – yleensä peleissämme näkyy kuitenkin enemmän
ns. tavallisia naisia 🙂 Kuvan lähde http://images.geeknative.com

Pelieni pelaajissa on usein ollut naisia puolet, tai jopa kaikki, kuten parhaillaan pyörivässä agenttiseikkailupelissäni. Näin on itsestäänselvää, että myös hahmoista monet ovat naisia, ja peleissä on hyvinkin erilaisia naishahmoja. Kun pelaajat ovat itsekin joko naisia tai aikuisia naisten kanssa säännöllisesti pelaavia miehiä, naishahmot ovat yleensä realistisia tai ainakin pelimaailmaan nähden kohtuullisen uskottavia; minibikineihin pukeutuvia miestennielijä-amatsoneja ei juuri näy. (Sitten on kyllä erikseen peli nimeltä Macho Women with Guns, jos haluaa päästä revittelemään noilla stereotyypeillä…)

Useimmille tuntemilleni roolipelaaville naisille on myös kohtuullisen luontevaa pelata mieshahmoa, jos pelimaailma sitä vaatii, tai muuten vain vaihtelun vuoksi. Pöytäpelaaminen tarjoaa aina mahdollisuuksia kokeilla monenlaisia hahmoja, kun pelaajan ulkoinen olemus tms. ei aseta rajoja samalla tavoin kuin liveroolipeleissä. Kun ihmissuhteet ovat peleissäni usein keskeinen teema, ja siihen liittyvät myös romanttiset ja eroottiset suhteet, niin säännöllisesti pelaajat pelaavat myös hahmoja, joiden seksuaalinen suuntautuminen on heidän omastaan poikkeava. Seksuaaliseen tai sukupuoliseen vähemmistöön kuuluvan hahmon pelaaminen pelimaailmassa, jossa suhtautuminen poikkeavuuksiin on meidän maailmaamme huomattavasti jyrkempi, voi olla avartavaa ja tuoda peliin mielenkiintoista lisämaustetta, kun hahmoryhmä yrittää suhtautua poikkeavaan toveriinsa, jonka taipumukset mahdollisesti johtavat tämän vaikeuksiin. Näin kävi muun muassa taannoisessa pelissäni, jossa yksi hahmoista oli biseksuaali hermafrodiitti; muiden hahmojen mielestä tämä oli aivan ok, mutta syrjäisemmillä ja takapajuisemmilla seuduilla muut hahmot joutuivat jatkuvasti suojelemaan tätä ennakkoluuloisempien paikallisten vihalta.

Loppusanat


Tässä kirjoituksessani olen tietoisesti käsitellyt pelejäni hyvin yleisellä tasolla. Niitä, jotka harrastavat roolipelejä, saattaa kuitenkin kiinnostaa, mitä pelejä me sitten pelaamme. Itse pidän eniten peleistä, joissa nykypäivään tai historiaan on mausteeksi lisätty yliluonnollisia elementtejä tai joku muu twisti; suosikkipelejäni ovatkin Cthulhu, World of Darkness -pelit (etenkin Werewolf, Mage ja Changeling) sekä erilaiset omat kyhäelmät, kuten parhaillaan käynnissä oleva steampunk-teknologioilla maustettu viktoriaaniseen aikaan sijoittuva peli, jossa pelaajat pelaavat agentteja. Scifi-pelejä pelaan vain harvoin, mutta poikkeus vahvistaa säännön: yksi suosikkejani on GURPS Vorkosigan. Paitsi että se perustuu kirjoihin, joita rakastan (niistä ehkä joskus toiste tässä blogissa), niin siinä on pääelementtinä juuri erilaisten kulttuurien kohtaaminen, joka tarjoaa erittäin hedelmällisiä mahdollisuuksia herkullisiin väärinkäsityksiin ja sekaannuksiin. Nämä ovat pelaamisen suola.