Riippumatta siitä onko nörtti vai ei, 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun nahka-asuinen TV-sankaritar Xena on monille tuttu. Mytologisessa maailmassa ulkoisia vääryyksiä ja sisäisiä ristiriitojaan vastaan taistellut hahmo nousi symboliksi monille aikansa puheenaiheille, näistä päällimmäisinä naisenergia sekä seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Oma fanisuhteeni kyseiseen soturiprinsessaan alkoi joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla eli juuri tuolla 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin sarja oli muotoutumassa Hercules: The Legendary Journeysin spin-offista omaksi ilmiökseen. Ruotimatta sieltä alkanutta ja aina nykyhetkeen kestävää ihailujatkumoa sen enempää hyppään yläasteaikaan, jolloin löysin internetin ihmemaasta Xena Online Communityn.

Kyseisellä keskustelupalstalla pääsin vaihtamaan ajatuksia lempijaksoistani ja hahmojen edesottamuksista, mutta mikä tärkeämpää, pääsin osalliseksi lämpimästä yhteishengestä ja sain monta upeaa ystävää. Monet heistä tapasin oikeassa elämässä vuosia myöhemmin, tarkemmin ottaen tammikuussa 2012, kun matkustin Xena Conventioniin Los Angelesin Burbankiin. Perjantaista sunnuntaihin kestäneessä tapahtumassa tapahtui huikean paljon, ja ohessa antamani katsaus jää väkisinkin suppeaksi keskittyen vain muutamaan kiinnekohtaan.

Näistä aivan ensimmäisenä on korostettava viikonlopun yleisen ilmapiirin huomattavinta elementtiä, joka oli loistava ryhmähenki. Heti tapahtumapaikkana toimineeseen hotelliin saapuessani huomasin aulan täyttyvän iloisista jälleennäkemisistä. Paikalle kerääntyneiden ihmisten joukossa sisäiset ryhmät olivat kuitenkin häilyviä, ja monet liikkuivat avoimin mielin seurueiden välillä. Tapaan oli helppo liittyä ja ensikertalaisuudestani huolimatta tunsinkin pääseväni yhteisön osaksi jo ensimmäisten päivien aikana: jos tapahtumaa edeltäneenä torstaina pääsin ensikosketuksiin uusien tuttavuuksien kanssa ja perjantaina tutustuin yhä uusiin ihmisiin, niin lauantaina tuskin enää edes muistin, että olin lähtenyt tapahtumaan yksin. Viikonlopun aikana syntyikin monia uusia ystävyyssuhteita.

Varsinaisen ohjelmanytimessä oli erilaisia esiintymisiä sarjan tekijöiltä. Eräät viettivät lavallaoloaikansa luentotyyliin, toiset yleisön kanssa rupatellen, jotkut taas rakensivat aivan omanlaisensa shown. Näistä hauskimpiin kuuluivat hulvaton Inside the Actors Studio -haastattelusessio, jossa Claire Stansfield ja Tim Omundsonpukeutuivat rooliasujensa värisiin kylpytakkeihin ja vastailivat kysymyksiin kuin hahmonsa Alti ja Eli konsanaan; Michael Hurstin (Iolaus) hame-esiintyminen hurmaavana Widow Twankyna sekä Xenan ja Gabriellen eli Lucy Lawlessinja Renée O’Connorin näyttelemä kiihkeä vaihtoehto sarjan mielipiteitä jakavalle päätösjaksolle. Tapahtuman muita ohjelmamuotoja olivat muun muassa erilaiset huutokaupat, taidokkaita asuluomuksia esitellyt pukukilpailu, monet videot sekä fanien ennakkopyynnöstä järjestetty kymmenen vuotta aikaisemmin edesmenneen Kevin Smithin (Ares) kaunis muistohetki.

Päätapahtuman ohessa järjestettiin spesiaalia ohjelmaa erilaisia erikoislippuja vastaan. Mahdollisuuksia oli muun muassa tiettyjen näyttelijöiden ohjaamiin ryhmäliikuntatunteihin, illallistilaisuuksiin sekä henkilökohtaisiin kohtaamisiin sarjan tähtien kanssa.

Itse tapaamistani ensimmäinen oli Hudson Leick, joka esiintyi Callisto-hahmollensa uskollisesti ilkikurisena ja nauratti lavalla ollessaan yleisöä pikkutuhmilla vitseillä. Viikonlopun aikana hän otti osaa mahdollisimman moniin tilaisuuksiin ja ilmaantui toisinaan jopa varsinaisen ohjelman ulkopuolella ihan vain hengailemaan fanien luokse. Suurin ero sarjan hurjaan soturittareen olikin se, että Hudson oli roolinsa ulkopuolella seesteinen, huomattavan helposti lähestyttävä, ja tapaamisemme perusteella myös todella kiva.

Kysymys tosin herää, miksi ilmeet vihjaisivat minun olevan, kaikista sarjan hahmoista, jotenkin samalla aaltopituudella Calliston kanssa.

Toinen kohtaamiseni oli Renéen kanssa, jolla on ollut tapana pukeutua fanitapaamisten ajaksi erilaisiin sarjasta tuttuihin rooliasuihin. Tämänkertaisen asuvalinnan suhteen kävi loistava tuuri: vastassa oli hymyilevä Renée klassisessa, jo lapsuusmuistojen ajalta tutussa Gabrielle-asussa sauvoineen ja kuuluisine ”vihreine urheilurintsikoineen”.

Huomion kiinnittivät myös asun paljastamat ilmiömäiset vatsalihakset.

Tapahtuman huipennuksena odotti lopulta sunnuntaina kohtaaminen Lucyn kanssa (ja kyllä, tämä tarkoittaa sitä, että olin ollut odotuksensekaisessa on-off-paniikissa koko viikonlopun). Astelin tilanteeseen yhdessä ystäväni Sarahin kanssa, joka teki minulle korvaamattoman palveluksen jakamalla tapaamiseen oikeuttavan lippunsa kanssani – ne kun olivat menneet loppuun kuukausia aikaisemmin vain hetki ennen kuin ehdin hankkia sellaisen itselleni. Edetessäni hänen vieressään jonossa en voinut uskoa todeksi, mitä oli tapahtumassa: olimme matkalla tapaamaan, hyvänen aika sentään, Xenaa!

Kun vuoromme sitten koitti, Lucy aloitti tervehtien meitä iloisesti. Hän piti keskustelua yllä ja teki tilanteen niin rennoksi kuin se ihmeellistä hetkeä elävälle fanille nyt vain voi olla. Hänen olemuksensa oli sekoitus haastatteluista tuttua hauskaa ja reipasta persoonaa sekä toisaalta juuri sitä tiettyä Xenan hahmosta välittyvää rentoa varmuutta: Kävi mielessä, että ihan sama mitä nurkan takaa nyt tulisi, niin eipä siinä oikeastaan pelottaisi.

Vuoden 2012 Xena con oli alunperin suunniteltu lajinsa viimeiseksi ja oli nimettykin sen mukaisesti The Final Journeyksi. Asiasta oli kuitenkin tapahtuman alla tehty jonkinlaista mielipidemittausta fanien keskuudessa. Jatkoa toivoneet palautteet sekä tämänvuotinen yleisömenestys tekivät tehtävänsä: Viikonlopun aikana varmistui, että Xena con järjestettäisiin sittenkin vielä ensi vuonna.Itse en laske sen varaan, että pääsisin osallistumaan siihen. Silti tiedän, että jos tieni sattuisi viemään tuolle puolen maailmaa, niin siellä odottaisi taas iloinen ja vastaanottava yhteisö. Minäkin pääsisin nyt osaksi niistä hyvän mielen jälleennäkemisistä, joita ensi askelillani hotellin aulassa hieman kadehtien seurasin – ja toisaalta saisin mahdollisuuden antaa oman panokseni siihen, että uudet ensikertalaiset pääsisivät samalla tavoin nopeasti huomaamaan olevansa yhtä arvostettu osa yhteisöä kuin vanhat konkarit.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Sarah, Lucy sekä allekirjoittanut iloinen kulkuri – matkabloggaava nörttityttö Maria