Tässä blogissa on jo aiemmin käsitelty nörttiyden moninaista olemusta. Jotkut ihmiset tuntuvat olevan kiivastuneita siitä, että me blogin kirjoittajat haluamme ymmärtää nörtti-termin mahdollisimman laajasti. Toinen ihmetystä herättänyt asia on kirjoittajien sukupuoli. Puhutaan huomiohuorauksesta ja haarojen levittelystä.
Ihmisen identiteetti on mielenkiintoinen asia. Haluaisinkin heittää kriitikoille kysymyksen. Kumpi on tärkeämpää identiteettiä määriteltäessä, millaisena muut sinut näkevät, vai millaiseksi itse tunnet itsesi?
Nörttitytön nopat
Itse pidän itseäni nörttinä. Harrastan roolipelaamista. Minulla on tällä hetkellä seitsemän noppasettiä – jokaiseen peliin oma, vaikka suurinta osaa voisi varsin hyvin pelata yhdellä ja samalla setillä. Kirjahyllyni on täynnä fantasiaa, scifiä ja kauhua, sarjakuvia, roolipelien sääntökirjoja sekä media-alan oppikirjoja. Unelmoin, että joskus minulla on huone, jonka seinät on vuorattu kirjoilla. Hihittelen t-paidalle, jonka rinnassa lukee NPC.
Pidän itseäni feministinä. Netin “nainen takaisin keittiöön” -vitsit ärsyttävät suunnattomasti, samoin naisvaltaisten alojen palkkakehitys sekä videopelien ja sarjakuvien epärealistiset naiskuvat. Vaadin oikeutta käyttää korkeita kenkiä ja lyhyttä hametta ilman, että perääni huudellaan törkeyksiä tai että tuntemattomat käyvät käsiksi. Itken lukiessani tarinoita tyttöjen pakkoavioliitoista, ympärileikkauksista tai kunniamurhista. Ärähdän välittömästi, jos tuntematon mies tytöttelee minua.
Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan pidä minua nörttinä. Perinteisen IT-nörtin muottiin en tosin mahdukaan. En irkkaa ja olen muutenkin huono tietotekniikan kanssa. Niin huono, että usein tietokoneet ja älypuhelimet kieltäytyvät toimimasta, jos olen samassa huoneessa (en liioittele, kysykää kavereiltani). Kynä-paperipelaamiseen ei juurikaan kulu rahaa, ja koska en vielä omista sitä NPC-paitaa, nörttiyteni ei näy päällepäin sitäkään vähää.
Minua ei myöskään pidetä feministinä, sillä en ole potkimassa nivusiin jokaista miestä, joka sattuu vilkaisemaan rintamustani. Vastustan sukupuolikiintiöitä, eikä kohtuni ole minulle Vapaudut Vankilasta -kortti. Päinvastoin. Keittiövitsejä enemmän minua suututtavat ihmiset, jotka käyttävät sukupuolta tekosyynä huonolle käytökselleen, tai mitätöivät toisen ihmisen hänen sukupuolensa perusteella. Minulle feminismi ei tarkoita miesten polkemista, vaan tasa-arvon tavoittelua. Egalitarismi on mielestäni typerä ja keinotekoinen termi.
Sen sijaan minua pidetään goottina ja/tai hevarina, mikä tuntuu kummalliselta, sillä en itse tunnista itseäni kummastakaan termistä. Myönnän, kuuntelen metallimusiikkia, mutta myös paljon muunlaista. Vaatteeni ovat väritykseltään melko tummia ja farkuissani on niittivyö, mutta siihenpä se jää. En värjää hiuksiani hevareille tyypilliseen tapaan tummaksi. Tunnen miehiä, joilta kestää minua kauemmin laittautua baariin. Kuljen julkisesti useammin tuulihousuissa kuin korsetissa, ja tanssin varsin mielelläni myös muuten kuin heiluttamalla tukkaani.
Joten mikä minä sitten olen? Nörtti vai hevari? Feministi vai vain nainen? Yksi jätkistä vai huomiohuora? Kenen mielipiteellä loppujen lopuksi on merkitystä?
Jos ihminen haluaa määritellä itsensä nörtiksi, hän saa niin tehdä.
Minä pidän itseäni nörttinä vaikka en harrasta roolipelaamista, en ole mikään tietokoneguru ja tietokonepelejäkään en pahemmin pelaa.
Itse asiassa tunnistan itseni sinun kuvauksestasi varsin hyvin, vaikka tietotekniikka ei minua noin paljon vihaakaan, enkä minä sitä.
Aikuisena olemisen parhaita puolia on se, että saa olla juuri sitä mitä on ja määritellä itsensä juuri sellaiseksi kuin on.
Minua tämän blogin nörtti-määritelmien aiheuttavat negatiiviset reaktiot lähinnä huvittavat.
Nörtittely on läheistä sukua homottelulle, tytöttelylle ja erinäisille rasistisille herjauksille. Lapsilta murretaan edelleen hampaita valtavirrasta poikkeavan ajattelun takia. Aikuisia ihmisiä edelleen marginalisoidaan ja väheksytään “nörttistereotyypin” sosiaalisten poikkeavuuksien ja ammatti-identiteetin tähden. Daily Shown taannoinen SOPA-katsaus on pieni moderni klassikko aiheesta.
Nyt pari ensimmäistä nörttipolvea ovat kasvaneet aikuisiksi ja väsänneet ne huikean hauskat tv-sarjat, huumaavat videopelit ja murtaneet myytit erinäisten harrasteiden rappiollisuudesta ja omasta arvostaan. Ei siitä niin kauaa ole, kun roolipelaajia pidettiin yleisesti saatananpalvojina ja videopelit olivat hyödytöntä ajanhukkaa.
No, jotkut oppivat, että “nörtit” voittavat aina lopulta. Nyt kaikkien “pitää olla vähän nörtti”. Ihminen saa toki herjata itseään miten tykkää, mutta ei myöskään mun ole mikään pakko laskea mielestäni sinne kuulumattomia mun kanssa samaan (identiteetille merkitsevään) viiteryhmään. Mä en tunne juuri mitään yhteenkuuluvuutta ns. “kuluttajien” kanssa.
Meidän kokemusmaailma on ainakin sen verran erilainen, että se sai minut (ja monet mun polven “vanhan liiton nörtit”) välttelemään leimaa mahdollisimman paljon ja eristäytymään hyvin samanmielisiin klikkeihin. Nyt mitä nuoremmat kaverit tekee näyttää enemmän joltain muotisuuntaukselta jolla on lopulta melko vähän tekemistä “meidän juttujen” kanssa.
+++
Todennäköisesti mun tuohtuminen on aiheetonta, vahingollista ja olen muutenkin väärässä. On hillittömän hienoa, että telkkarissa on nykyään melkein älykkäitä sarjoja, hyviä harrastuksia harjoitetaaan ja kehitetään itseäni fiksumpien toimesta ja notta monet tyypit voi tehdä pelaamisesta elinkeinon. Ja että jästien harjoittama väheksyntä ja marginalisointi on hiljalleen vaihtumassa jonkinmoiseen pelonsekaiseen kunnioitukseen.
Eikä sillä, etteikö “uudella polvella” olisi yhtään sen vähempää oikeutta määrittää identiteettiään miten tykkää. Näinhän se menee kaikessa.
Mutta mä epäilen, et sä viihtyisit montaakaan minuuttia “meidän” kantapöydässä säieteorian, kääntäjäoptimoinnin ja usein aika rankan toisinajattelun keskellä. Meille molemmille kynnys jengiin pääsemiselle lienee jonkinmoinen: “pitää olla vähän nörtti”. Mikä tarkoittanee täysin eri asioita molemmille.
Mäkin oon miettiny tätä ihan samaa juttua. Muut aina ihmettelevät mun harrastuksia ja toteavat siihen sitten, että “ai et kyllä näytä nörtiltä. Sähän pukeudut normaalisti..” Niin siis miltä nörtti näyttä? Mä en kuulemma saisi olla kiinnostunut meikkaamisesta, koska nörttejä ei kiinnosta meikit. Okei. En kyllä itse kutsu itseäni nörtiksi, vaikka mä kyllä olen nörtti. Suomenkielen “nörtti” on jollain tavalla huono sana, tai se on mun mielestä niin suppea termi (vaikka todellisuudessahan se ei sitä ole). Ruotsiksi on paljon helpompi sanoa, mihin nörttikategoriaan oikein kuuluu: filmnörd, spelnörd (pelit), nördnörd (läppä) jne jne. Mutta tää ei ehkä oikein edes liittynyt asiaan.
Tosiaan takaisin aiheeseen. Mä yritän olla lokeroimatta itseäni ja selitän aina, että minä olen minä, ei mua voi lokeroida yhteen kategoriaan.. Mutta välillä sitä kumminkin miettii, että mikä mä nyt oikeasti olinkaan?
Mary, voihan suomeksikin sanoa olevansa leffanörtti, sarjisnörtti, musanörtti jne. Tai sit voi olla ihan nörttinörtti. 😉
Ano, alunperin haukkumasanoina esiintyvien termien ottaminen yhteisön positiiviseksi identiteetiksi on sanojen voimauttavaa käyttöä. Anglosaksisessa kontekstissa tunnetaan jopa käsite “nerd pride”, jonka toivoisin leviävän suomalaiseenkin ajatteluun (esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Nerd )
Nörttiyden kirjossa on tottakai erilaisia viiteryhmiä, joiden jutut eivät välttämättä täysin aukea toisilleen – eikä tarvikaan. Täällä meillä nörttitytöissäkin ensin yksi kirjoittaa, ettei tajua mitään tietotekniikasta ja sitten toinen kirjoittaa jutun ohjelmontikielistä. Minusta on vaan jotenkin kivempaa heitelle palloa nörttiporukalta toiselle kuin linnoitautua kukin omiin poteroihimme jupisemaan vain niiden kaikkein samanmielisimpen kanssa.
Ps. Haluaisitko kirjoittaa meille juttua säieteoriasta tai kääntäjäoptimoinnista? Toisinajattelukin kelpaa.
Jee! Joku samanmielinen! En pelaa roolipelejä tai konsoleita (tai muutakaan), mutta muuten kuulostaa yllättävän tutulta. On myös toisinajattelua täällä suunnalla: vaikka äitiys ja nörttiys voi esiintyä samassa ihmisessä jne., minä en ole se ihminen. Olen tyttö mutta kammoan perinteistä naiskuvaa perheenäitinä. Tämä on myös yksi syy joka tekee minusta erilaisen, jopa eristyneen: en ole ns.”tarpeeksi jätkä” kosmetiikkafriikkeyteni ja lievän kotoiluni kanssa ollakseni miesporukassa “kuin yksi pojista” (huoh mikä klisee!), mutta olen muiden naisten seurassa outolintu kun rakastan actionleffoja ja supersankarisarjiksia enkä halua lapsia tai omakotitaloidylliä. Ihanaa kuulla jostain samanhenkisestä, ainakin harrastusten puolesta. Kuntosali anyone? 😉
Ihan odotettava reaktiohan tuo kiivastuminen ja huorittelu on, kun mietitään millainen porukka Internetin synkkiä syövereitä asuttaa. Vaikka “uudenlaiset” nörtit ovatkin ihan sosiaalisesti hyväksyttävä porukka, “perinteiset” nörtit joille tietotekniikka ja videopelit ovat jossain määrin pakopaikka eivät ole kadonneet mihinkään. Noin 16-25-vuotiaat vanhoihin stereotypioihin sopivat sosiaalisesti rajoittuneet kärttyiset nörttimiehet ovat aina suhtautuneet vihamielisesti kaikkeen mikä koetaan häiritsevän heidän lintukotojensa rauhaa, kaikki naiset ja miehet jotka eivät ole neitsyitä (ns. normaalihomot) menettävät kaiken uskottavuutensa mikäli menevät paljastamaan itsensä. Tällaiset nörtit ovat konservatiivisia ja pyrkivät muodostamaan äärimmäisen homogeenisiä yhteisöjä, otetaan esimerkiksi vaikka linkeistä löytyvän Ylilaudan alalauta /a/ eli Japanijutut. Siellä saa helposti paskaa niskaansa kaikesta mikä vihjaa, että postaaja ei olisi yksinäinen neitsytmies.
Näitä nörttejä saattaa ärsyttää myös se, että sellaiset kiinnostuksen kohteet jotka tekivät heidän lapsuudestaan helvettiä ovatkin yhtäkkiä jotain muoti-ilmiötä kunhan niiden harrastaja ei ole ruma tai epäsosiaalinen nörttihissukka.
Haarojen levittämisestä puhuminen taas johtuu pääosin näiden neitsytnörttien seksuaalisesta katkeruudesta. Kaikki seksuaalisesti aktiiviset naiset leimataan lutkiksi ja ollaan katkeria siitä että nörttinainen saa penistä menemällä baariin ja “levittämällä haaransa” samalla kun nörttimies ei todennäköisesti saisi vaginaa vaikka yrittäisikin.
Vai saisiko sittenkin? Tässä olis empiirisen tutkimuksen paikka. Aihetta sivuilee uusin päivityksemme Nörttityttöjen pipareista. (Ei ole tiedeartikkeli keittotaidosta, valitettavasti. Teemme sellaisen ehkä myöhemmin.)