Kassandra Montagin Tulvan jälkeen on tarina äidistä joka etsii tytärtään tulvineessa maailmassa. Se on kuin Cormac McCarthyn Tien ja Waterworld-elokuvan perillinen, mutta ei onnistu luomaan yhtä vahvaa tunnelatausta. Ajankohtaisista teemoistaan huolimatta kirja on nimittäin kaukana ongelmattomasta.

Kerronta ei etene kronologisesti, vaan kokonaiskuva muodostuu takaumien avulla.  Päähenkilö on kahden lapsen äiti Myra. Hänen vanhempi tyttärensä Row on ollut vuosia kateissa. Veden uhattua perheen kotia, Myran puoliso Jacob oli ottanut tyttärensä ja paennut, jättäen raskaana olevan Myran pärjäämään omillaan. Nyt Row on 13 ja Myra saa kuulla, että hän on mahdollisesti Laakso-nimisessä paikassa (entinen Grönlanti), vaarassa joutua siitoslaivalle. 

Kaapparit pitävät hedelmällisiä naisia laivoilla synnyttämässä lisää jäseniä miehistöihinsä. Myra haluaa mennä pelastamaan Row’n, mutta pohtii vaarantaako samalla nuoremman – ja hyvin rasittavan – tyttärensä Pearlin hengen. Pearl kun ei kirjan aikana paljoa muuta tee kuin valittaa, ettei äiti kuuntele häntä ja sitten kynsii tätä. Lukija saa lopussa huomata, että Myran pakonomainen matka Laaksoon toden totta vaatii henkiä.

On hyvin hämmentävää, kun Myra kertoo, ettei varmaan olisi rakastunut Jacobiin, ellei katastrofi olisi synnyttänyt kauhua, joka muuttui eroottiseksi ja tehneensä Row’n tietoisesti “näyttääksen pitkää nenää” maailmalle. Minulla ei todellakaan tulisi mieleeni hankkia lasta tilanteessa, joka on noin epävakaa ja tuntemamme maailman loppu. Lisäksi Myra kertoo, kuinka hän oli aina odottanut elämänsä alkavan ja vasta saatuaan lapsen elämä “oli alkanut toden teolla”. Hieman ikävä kommentti kaikille niille, jotka eivät lasta voi saada. 

Sadan vuoden tulvan aikana syntyvyys ei ollut pudonnut niin kuin olisi voinut odottaa, vaan pysynyt tasaisena. Jotkut ihmiset, jotka olivat aiemmin halunneet lapsia, olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät pystyisi huolehtimaan heistä veden lähestyessä heidän kynnystään. Ja toiset, joille asia ei ollut koskaan ollut erityisen tärkeä, olivat äkkiä alkaneet pyöräyttää lapsia maailmaan joka vuosi.  (s. 154)

Tulvalle ei voida antaa järkevää selitystä ja kirja herättääkin enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa. Ainoa hatara teoria siihen, miksi liki koko maapallon maapinta-ala on jäänyt veden alle on, että maankuori on haljennut merenpohjan alla ja sieltä tihkuu vettä. En ole geologi, mutta jotenkin tämä hypoteesi suuresta maanalaisesta vesivarannosta ontuu, sillä merenpinnan korkeus ei tuollaisesta muuttuisi. 

Tarvittaisiin vähintään maanjäristyksen aiheuttama tsunami, jotta vesi lähtisi liikkeelle kirjassa kuvaillun tavoin – ja silloinkin se palautui jonkin ajan kuluttua takaisin. Eri asia, jos syynä olisi ollut jäätiköiden sulaminen, mikä ei sekään varmaan riittäisi peittämään suurinta osaa Yhdysvalloista jättäen vain korkeimmat vuoristot vedenpinnan ylle. 

Toinen ongelma tulee tarinan sijoittamisesta 1000 vuoden päähän. Jopa 100 vuotta nykyhetkestä eteenpäin tuntuu venytetyltä. Päähenkilö kun on katsonut televisiota, käyttänyt radiota ja internetiä ja toimiston kahvimukit lapsen kuvalla ovat edelleen olleet ilmiö. En omista kristallipalloa, mutta 1000 vuoden päästä maailman tulisi olla edes jossain määrin erilainen kuin omamme, onhan maailma 1000 vuotta ennen omaa aikaamme erilainen kuin nyt. Montagin kertomuksessa mikään ei ole muuttunut hyökyaaltomaisesti etenevän veden, sen aiheuttamien pakolaisvirtojen ja uusiin paikkoihin siirtyneiden asumiskeskittymien lisäksi. 

Täällä tuntui siltä kuin olisimme aivan yksin, viimeiset ihmiset maailmassa. (s. 378)

Kirjan aikajanakin ontuu. Myra kertoo, että hänen syntyessään maiden rannikot olivat peittyneet. Pahin tulva kesti kuusi vuotta. Silti tapahtumaa kutsutaan sadan vuoden tulvaksi, vaikka “tulva ei kestänyt tarkkaan ottaen sataa vuotta, koska kukaan ei tiennyt varmasti, milloin se oli alkanut”. Heti perään sanotaan kuitenkin “se kesti lähes sata vuotta, vähän kauemmin kuin ihmisen elinikä” ja kerrotaan Myran isoisän äidistä, jonka syntyessä New Orleans oli vielä ollut olemassa ja tämän kuollessa ei enää. Myran ikää ei sanota, mutta hän oli varmaan kolmissakymmenissä, kun tulva vyöryi hänen kotitaloonsa Row’n ollessa pieni. En tiedä mitä Montag on tarkoittanut ihmisiällä, mutta tämä matematiikka ei vain tunnu loogiselta. 

On myös outoa, kuinka puhdas tuo uusi maailma on. Merissä ei juurikaan ole muovia, toisin kuin esimerkiksi Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjassa Routasisarukset, jossa meriin on muodostunut saarien kokoisia muovilauttoja. Myöskään maailman lukuisat ydinvoimalat eivät aiheuta ongelmia, niin kuin ne tekevät mm. Risto Isomäen Sarasvatin hiekassa. Tällaiset uskottavuuteen liittyvät ongelmat rikkovat tarinan immersion.

Olin uneksinut, että kaikki meressä oli kuollut aivan kuin myrkky olisi täyttänyt sen. tai ehkä se oli muuttunut liian kuumaksi tai kylmäksi eikä ollut mitään paikkaa, minne mennä, vain mailikaupalla sinistä myrkkyä. Äkkiä vesi oli aivan vääränlaista eikä yksikään olento pystynyt muuntumaan riittävän nopeasti pysyäkseen mukana, joten kalat kuihtuivat ja vajosivat merenpohjaan, jonne niitä kasautui satapäin. Pieniä joukkohautavuoria aaltojen alla. (s. 323)

Erikoisesti kirjassa ei ollut sivunumeroa lukujen viimeisellä sivulla, vaikka usein numerointi puuttuu vain koko kirjan viimeiseltä sivulta. Kirjan käännös ontuu paikoin, lauserakenne tökkii ja joitakin ilmaisuja toistellaan useaan kertaan (synonyymit olisivat olleet paikallaan). Välillä tekstissä on myös hyvin erikoisia kohtia, joista ei voi aina tietää, onko kyseessä kirjoitusvirhe vai vain todella hämmentävä, runollinen kielikuva, kuten muotoilla puuta kuin kohtua. Tässä muutama mieleen jäänyt lainaus: “kynttilän aalto kirkastui ja himmeni kuin aalto”, “Raivon putous kasvoi sisälläni kuin liekki, joka hiipii hitaasti ylös selkäpiitäni” ja “Hermoni alkoivat sulkeutua kuin osteri, joka sulkee meren ulkopuolelle”. Myralla on kaiken lisäksi omitunen suhden kehoonsa. Esimerkiksi stressaavan tilanteen lauetessa hän tuntee luunsa irtonaisiksi nivelissään. 

Pearl taas katsoi maailmaa aivan kuin hän olisi kuunnellut jotakin kaukaista ääntä, aivan kuin hänellä olisi ollut kolmas käsi, jolla hän kurotti koskettamaan jotain näkymätöntä. (s. 292)

Osa tekstin rytmityksen ongelmista kumpuaa varmasti myös alkuteoksesta. Esimerkiksi kaikki kirjan seksikohtaukset ovat hyvin vaivaannuttavia. Kerrankin Myra kertoo, kuinka “Hänen kätensä kosketus ihollani herätti kuuman kosteuden reisieni välissä” ja kuinka “Tunne Danielia kohtaan oli kasvanut hitaasti ja tasaisesti, kunnes se valtasi minut kokonaan, aivan kuin sammal leviää puun pinnalla, kunnes koko runko on vihreä ja pysyy sellaisena siihen asti, että se kaatuu maahan.”  

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen (415 sivua)
Kääntäjä: Hanna Arvonen 
HarperCollins Nordic 2020

Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.