Turun Science Fiction Seura ry palkitsee vuosittain parhaaksi äänestetyn suomen- tai ruotsinkielisen spefinovellin Atorox-tunnustuksella. Kilpailua on järjestetty 80-luvun alusta saakka, ja sen tavoitteena on nostaa kotimaisen tieteiskirjallisuuden tunnettuutta – Atorox-pystin jakaminen noteerataankin laajasti myös valtamediassa. Ehdokasasetteluun voi kuka tahansa ehdottaa mieleistään, edellisenä vuonna julkaistua novellia, ja varsinaiseen kisaäänestykseen ehdokkaista tehdään vielä karsinta TSFS:n kokoaman esiraadin toimesta. Vuonna 2020 ehdokasasettelusta äänestykseen edenneitä novelleja on kaikkiaan 21 kappaletta. Novellien lukemiseen äänestäjillä on aikaa kaksi kuukautta ennen äänestyksen kalmarajaa 7.6. Itse kilpailusta voi lukea lisää täältä. Jos kiinnostuit, laitahan itsellesi muistutus ensi vuoden alkukeväälle tutustua aikatauluun ja ilmoittautua äänestäjäksi!
Atorox-äänestäjäksi voi siis ilmoittautua myös yksilönä, mutta Nörttityttöjen kirjoittajaporukka muodosti arviointia ja pohdintojen pallottelua varten oman raatinsa. Vaikka lopulliset äänet annetaan itsenäisesti, saa raadista kaikukoppaa ja peilipintaa omille luku-urakasta nousseille ajatuksille. Raadin kokoontuessa (etänä) vedämme samalla myös yhteen lyhyesti jokaisen novellin, ja tänään alkavassa postaussarjassa jaamme tuumailumme myös teille, arvon lukijamme! Pidemmittä puheitta lukuaikataulun ensimmäisen viikon kimppuun.
Huomaathan, että postauksissa ilmestyvät arviot sisältävät juonipaljastuksia novelleista!
Tapio Hietamäki: Linnean laulu (Portti 4/2018)
Hietamäen novellissa hypätään kirkkaimmista parrasvaloista haaveilevan nuoren naisen farkkuihin ja vaihtoehtohistoriaan. Päähenkilö Linnea ihannoi 80-luvun suurinta pop-ikonia Marja Malista, joka esiintymislavoilla hurmaamisen lisäksi toimi radikaaleissa poliitisissa ryhmissä sekä eli puoliksi kulissien takana nautintoainehuuruista elämää. Idoli kohtaa karun lopun, ja kun novellin päähenkilö keplottelee itsensä näyttelemään tätä elämäkertaelokuvaan, alkaa Malisen elämä nivoutua Linnean kokemuksiin niin arjessa kuin unissa. Raatimme piti novellin kirjoitustyylistä mutta piti loppuratkaisua melko ennalta-arvattavana. Toisaalta tätä ei välttämättä koettu huonona, mutta jotain pientä yllätystä tai käännettä jäimme kaipaamaan. Pohdimme myös, toivatko vaihtoehtohistorian raamit ja yliluonnolliseen viittaavat unet riittävästi spefi-maustetta kertomukseen.
Teemu Korpijärvi: Vainaansaari (Juhannusmorsian – valon ja varjon tarinoita, Varjo Kustannus)
Nuorisoporukka palaa viettämään juhannusta Vainaansaarelle sen jälkeen, kun yhden veli on muutamaa vuotta aiemmin kadonnut mystisesti samassa paikassa myös juhannusjuhlan yhteydessä. Kaveripiirin historioitsija osaa kertoa Vainaansaarella lieneen asutusta jo ennen kristinuskon aikaa Suomessa, ja niinpä tarinakin kääntyy nopeasti kohti entisaikain riittejä. Ei aikaakaan, kun kadonneen sisar vuotaa kuukautisvertaan uhrikivelle ja Tuonelan väki, veli etujoukoissaan, tulee noutamaan siskon mukaansa. Raatimme harmitteli töksähtelevää kieltä, jota olisi voinut kenties hioa lisää, mutta aidontuntuisesta tunnelmasta pidettiin. Mielenkiintoinen kertomus, jossa erityisesti kuukautisveren merkitys herätti ajatuksia. Epäselväksi kuitenkin jäi, oliko sillä muuta merkitystä kuin toimia juonen jouduttajana.
Anu ja Eero Korpinen: Hiljainen väki (Juhannusmorsian – valon ja varjon tarinoita, Varjo Kustannus)
Umpihumalainen Rauli käy pitkälle kotimatkalle juhannusyönä. Viina vauhdittaa matkan tekoa mutta alkaa hämärtää näkökykyä ja ymmärryksen tasoa ikävästi, kun paikallinen nähtävyys eli ihmisenkokoiset nuket tuntuvat irvailevan ja käyvän hetki hetkeltä enemmän iholle. Huuruista huolimatta Rauli ei valitettavasti näe kuitenkaan näkyjä, vaan nuket todella ovat heränneet eloon ja tulevat lopulta noutamaan juhannusuhrin joukkoonsa. Raatimme piti tekstiä sopivalla tavalla karmivana, ja keskustelua heräsi mm. ajankohtaisesta yhteydestä nallehaasteeseen ikkunoissa napittavine pehmoeläimineen. Hyvää kuvailua ja mielenkiintoinen kirjoitus, joka sai raadin myös tutkimaan, ovatko juhannusnuket totta vai tarua. Tottahan ne! TJEU!
Arttu Tuominen: Korpikumpu (Juhannusmorsian – valon ja varjon tarinoita, Varjo Kustannus)
Lapsuudessa ystävystynyt kaveriporukka on ajautunut aikuistuttuaan kukin tahoilleen, joten yksi heistä päättää lämmittää ystävyyden uudelleen kutsumalla koko köörin juhannukseksi mökille grillaamaan. Syntyy grillimestaruuskilpailu, jossa nokitellaan vuosi vuodelta erikoisemmilla ja omituisemmilla herkuilla. Loppua kohden vähemmän yllättävästi kekseliäin grillituote päätyy olemaan yhden porukan jäsenen oma munuainen. Raati piti kirjoitusta mukaansa tempaavana ja helppolukuisena. Hahmot jäivät hieman etäisiksi, mutta kiinnostus pysyi yllä vaikka lopun saattoikin arvata jo ensimmäisillä sivuilla. Eniten raatia puhututti tämän tekstin kohdalla spefin määritelmä, sillä suoranaista spefi-elementtiä tai yliluonnollista komponenttia emme löytäneet, kauhuvivahdetta lukuunottamatta.
Kolmen viimeisen novellin ollessa samasta juhannus-teemaisesta antologiasta toistui niissä melko luontaisesti samoja piirteitä: suomalaiseen kansanperinteeseen olennaisena osana istuva ryyppääminen, mutta mielenkiintoisesti Vainaansaaren ja Hiljaisen väen kohdalla myös ”vainajien” herääminen. Raatimme herätteli muistiaan juhannukseen liittyvistä uskomuksista ja mm. juhannustaioista, jotka tosin perinteisesti keskittyvät enemmän naimaonnen ja hyvän tulevaisuuden takaamiseen.
Olivatko novellit tuttuja? Minkälaisia ajatuksia ne ovat herättäneet?
Ensi viikolla jatkamme postaussarjaa seuraavien novellien arvioinnilla, stay tuned!
Hauskaa, että bloggaatte novelleista! 🙂
T. Atorox-vastaava