Esittelin kirjoitukseni edellisessä osassa viisi (omasta mielestäni) laadukasta sarjaa vahvoilla naishenkilöillä. Tässä osassa kerron, mitkä loput viisi pääsivät vielä listalle. Kyselin Geek Women Unite! -Facebook-ryhmässä muiden ehdotuksia listalle. Niitä tuli kiitettävä määrä, kiitos niistä! Ajanpuutteen vuoksi en kerinnyt tekemään niistä enää omaa listausta tähän postaukseen, mutta aion laatia niihin pohjautuen vielä uuden kirjoituksen!

Toivottavasti tältä listalta löytyy uutta katsottavaa, tai sitten innostaa katsomaan uudelleen näitä hienoja sarjoja!

Kiitos Annalle myös arvokkaasta palautteesta ja parannusehdotuksista!

Michiko to Hatchin. Kuva: Crunchyroll

Michiko to Hatchin (2008)

Orpotyttö Hana elää adoptioperheessään kuin Tuhkimo. Hän raataa kotitöissä ja ”sisarukset” kiusaavat häntä julmasti. Kesken perheen illallisen ikkunan läpi rysähtää vankikarkuri Michiko moottoripyörällä ja ottaa Hanan mukaansa. Häkeltynyt tyttö saa tietää naisen olleen hänen isänsä entinen rakastettu. Kaksikko lähtee etsimään Hanan, eli Hatchinin, isää Etelä-Amerikkaa muistuttavalla mantereella. Lisähaastetta etsinnälle tuovat perässä kulkevat lainvartijat. Matkan aikana kaksikko kohtaa paljon ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan selviytyä maailmassa, jossa pärjäävät ennen kaikkea häikäilemättömät ja itsekkäät.

Michiko ja Hatchin ovat toistensa vastakohtia kaikessa. Michiko on tummahiuksinen ja -ihoinen, Hatchin taas vaalea. Michikolla on räiskyvä hälläväliä-luonne, Hatchin on hiljainen mutta enimmäkseen järkevä ja vastuuntuntoinen. Michiko on myös varsinainen action-sankari, eikä pelkää käyttää nyrkkejään tai tuliaseitaan, jos tilanne sitä vaatii. Hatchin käyttäytyy usein kaksikosta aikuismaisemmin. Michikolla ei ole aikaisempaa kokemusta lapsista, eikä hänellä riitä aina kärsivällisyyttä Hatchinille. Kahden varsin erilaisen hahmon kemia kuitenkin toimii hyvin ja heistä tulee toisilleen tärkeitä.

Sekä Mitchiko että Hatchin ovat uskottavia hahmoja. He ovat inhimillisiä ja tekevät virheitä. Hatchin on tunnollinen, mutta lapsena hän on hivenen hyväuskoinen. Michikon arvostelukykyyn ei toisaalta ole luottamista – Hatchinin isä vaikuta juuri etsimisen arvoiselta mitä enemmän katsoja tietää hänestä.

Värikkäiden ja koskettavien sivuhahmojen lisäksi sarjassa on kolmaskin merkittävä naishahmo. Kaksikkoa jäljittää sinnikkäästi Michikon lapsuudenystävä, poliisi Atsuko Jackson, joka pisti kaksitoista vuotta sitten hänet vankilaan.

Erityisen elävän ja todellisen sarjan maailmasta tekee sen raadollisuus. Suurin osa ihmisistä on kiinnostunut omista eduistaan. Köyhyys, rikollisuus ja rikollisjengit ovat arkipäivää. Sarjasta löytyy traagisuutta, mutta humoristinen ote takaa sen, ettei sen maailma ole liian synkkä ja murheellinen. Tässä sarjassa naisten vähäpukeisuus on kerrankin perusteltua ja toteutettu hyvin. Michiko viihtyy epäkäytännöllisissä näyttävissä korkkareissa ja vähäpukeisissa vaatteissa, mutta se sopii niin hyvin hänen persoonallisuuteensa, ettei se tunnu lainkaan fanserviceltä.

Michiko to Hatchin taitaa olla myös tämän listauksen ainoa naisohjaajan tekemä sarja. Sayo Yamamoto on ohjannut myös Lupin the Third: Mine Fujiko to Iu Onna -sarjan (2012), jossa seikkailee päähenkilönä Lupin III-franchisesta tuttu varas Fujiko Mine. Hänen tunnetuin ohjauksensa on kuitenkin ehdottomasti Yuri!!! On Ice, josta tuli melkoinen ilmiö ilmestymisvuonaan 2016.

Versailles no bara. Kuva: Crunchyroll

Versailles no bara (1979)

Vuonna 1755 ranskalaiseen aatelisperheeseen syntyy jälleen kerran tyttölapsi isän suureksi mielipahaksi. Hän haluaa niin paljon miespuolisen perillisen, että päättää antaa lapselle nimen Oscar ja kasvattaa hänet poikana. Lahjakkaan Oscarin kasvettua aikuiseksi hänestä tulee kuninkaallisen kaartin komentaja, kuten suvussa on ollut tapana. Vaikka kaikki tietävät Oscarin todellisuudessa olevan nainen, häntä kohdellaan miehenä eikä hänen arvovaltaansa kyseenalaisteta. Vierellään hänellä on uskollinen palvelija ja lapsuudenystävä André.

Yksi Oscarin tehtävästä on suojella nuorta prinsessaa Marie Antoinettea. Itävaltalainen prinsessa on hyväntahtoinen, mutta auttamattoman naiivi. Hän joutuu moniin vaikeuksiin yrittäessään navigoida Versaillesin hovin juonitteluissa – myös koska tekee tyhmiä päätöksiä. Hovijuonitteluiden ja kummankin päähenkilön henkilökohtaisen draaman taustalla kytee kansan tyytymättömyys aateliston pröystäilyyn ja viha kuningasperhettä kohtaan.

Versailles no baran ilmestymisaika näkyy vahvasti sarjan tyylissä ja animaatiossa. Animaatiossa käytetään paljon still-kuvia ja animaatiota kierrätetään. Ylidramaattisuus voi tuntua tahattoman koomiselta nykyanimeen tottuneesta katsojasta. Jos pääsee yli vanhentuneen animaation ja ylidramaattisuuden, on kuitenkin luvassa hyvin pätevä henkilökeskeinen tarina ja hieno historiallinen kehys. Kansan alati kasvava tyytymättömyys paisuu sarjan edetessä yhä vain suurempiin mittakaavoihin vaikuttaen lopulta kaikkien ranskalaisten elämään peruuttamattomasti.

Versailles no bara päätyi tälle listalle pääasiassa sen ikonisen päähenkilön vuoksi. Oscarin edeltäjänä voisi pitää Osuma Tezukan Princess Knight -mangan päähenkilöä, joka on prinssiksi pukeutuva prinsessa. Oscarin hahmo tasapainottelee mieheyden ja naiseuden välimaastossa. Ulkonäöltään häntä voisi pitää enemmän bishounena. Hänellä on pienemmän silmät kuin muilla isosilmäisillä naishahmoilla, mutta kuitenkin feminiisemmät piirteet kuin mieshahmoilla. Nykyisin animessa ja mangassa näkyy koulutyttöjen ihailemia androgyynisiä naishahmoja lähinnä vitsinä, mutta sarjan ilmestymisen aikaan Oscarin kaltainen hahmo oli jotain uutta.

Marie Antoinette on historiallisena hahmona tietysti sidottu enemmän oikeisiin tapahtumiin eikä hänen kanssaan ole voitu käyttää samanlaisia vapauksia kuin Oscarin hahmossa. Marie Antoinette kypsyy sarjan aikana, mutta hän ei tunnu kuitenkaan ymmärtävän velvollisuuksiaan kuningattarena. Sarja kohtelee häntä melko sympaattisesti, mutta hänen itsekkyyttään tai muita heikkouksiaan ei piilotella. En ole tutustunut todelliseen historialliseen henkilöön, joten en voi sanoa miten sarjan versio vertautuu häneen.

Sarjassa esiintyy luonnollisesti lukuisia todellisia historiallisia henkilöitä. Kuningas Ludvig XV:n rakastajatar, kreivitär du Barry käy valtataistelua Marie Antoinetten kanssa. Suuressa roolissa ovat myös Marie Antoinetten rakastaja Hans Axel von Fersen ja itse Maximilien Robespierre.

Sarja perustuu Ryoko Ikedan samannimiseen mangaan.  Sen valtavasta suosiosta Japanissa kertoo, että sarjaan perustuva musikaali on naisista koostuvan Takarazuka-teatterin suosituin esitys. Takarazuka esittää vieläkin sarjaan perustuvia spin off -esityksiä. Udon Entertainment teki suuren kulttuuriteon, kun aloitti mangan julkaisun ensimmäistä kertaa englanninkielisenä vuonna 2020. Ikedan toisesta mangasta, tyttökouluun sijoittuvasta Onisama E -sarjasta (1991), on myös tehty animeadaptaatio. Se on, jos mahdollista, vieläkin dramaattisempi kuin Versailles no bara.

Nana. Kuva: Madman Entertainment

Nana (2006)

Nana Komatsu on 20-vuotias nuori nainen, joka on onnensa huipulla! Hän pääsee vihdoin matkustamaan kotikaupungistaan poikaystävänsä luokse Tokioon. Junassa hän kohtaa samannimisen ja samanikäisen nuoren naisen. Muuta yhteistä heillä ei ole, sillä toinen Nana on itsenäinen punk-henkinen muusikko, Komatsu taas on lapsellinen ja riippuvainen muista, erityisesti miehistä. Tokiossa he sattumusten kautta päätyvät kämppiksiksi ja yhteiselo kahden hyvin erilaisen naisen välillä alkaa. Toinen Nana antaa Nana Komatsulle lempinimen Hachi (suosittu koirannimi Japanissa), sillä hän muistuttaa tottelevaista, mutta huomionhakuista koiraa. Hatchi painiskelee poikaystävä- ja työkuvioidensa äärellä, Nana taas tuli Tokioon haaveinaan aloittaa laulajan uransa.

Animessa on nykyisin hyvin usein naispuolisia hahmoja. Omasta mielestäni mikään muu sarja ei kuitenkaan ole onnistunut kuvaamaan kahden naisen ystävyyttä niin kiinnostavasti kuin Nana. Nanalta menee hermo välillä uikuttavaan Hatchiin, mutta tytöt lämpiävät nopeasti toisilleen ja heistä tulee toisilleen tärkeitä. Vaikka molemmilla on omat mieskuvionsa, niin heidän välinen ystävyytensä on sarjan kantava voima. Mielestäni tämä on piristävä valinta, sillä monissa naiskatsojille suunnatuissa sarjoissa päähenkilön romanttiset suhteet miehiin ovat tärkeämpiä kuin platoniset ystävyyssuhteet.

Kummatkin Nanat ovat sarjan päähenkiöitä eivätkä he jää toistensa varjoon. Heillä on niin vahvuuksia kuin heikkouksiakin, kuten todellisilla ihmisillä. Hatchi tekee kenties päätöksensä enemmän olosuhteiden pakosta, mutta päättää pysyä päätöksissään, jotta voisi saavuttaa omat unelmansa. Nana työskentelee määrätietoisesti laulajanuransa eteen, mutta ei ole kenties niin vahva ja itsenäinen, kuin mitä aluksi luuli.

Koska kyseessä on ihmissuhteisiin pohjautuva josei-sarja, hahmot ja heidän väliset suhteet ovat elintärkeitä. Onneksi Nana hoitaa sen puolen hyvin. Muut hahmot tuntuvat todellisilta ihmisiltä ongelmineen, vaikka traagisia menneisyyksiä ja vaikeita ihmissuhteita löytyy melkein kaikilta. Realistisen tuntuisen sarjasta tekee myös sen keskittyminen muihin kuin ihmissuhteisiin. Vaikka hahmot miettivät ja murehtivat ihmissuhteita, he myös pitävät hauskaa yhdessä. Näin ollen hahmojen väliset siteet tuntuvat todellisilta. Ihmissuhdeongelmien lisäksi musiikkiteollisuudella on sarjassa suuri rooli Nanan ja hänen bändiystäviensä tavoitellessa kuuluisuutta.

Muut tärkeät hahmot ovat suurimmaksi osaksi miehiä (onhan kyse josei-sarjasta), mutta muitakin naishahmoja on (en kerro heistä enempää spoilereitten takia). Hachin vanha ystävä, Junko, on järjen ääni ja antaa Hatchille tiukkaakin palautetta hänen hölmöilystään.

Manga valitettavasti jäi tauolle sen tekijän Ai Yazawan sairastuessa. Sittemmin Yazawa on päässyt sairaalasta, mutta aktiiviseen mangantekoon hän ei ole palannut. Sarja ei kata kokonaan jo ilmestynyttä mangaa, mutta se loppuu melko hyvään kohtaan. Yazawalta on ilmestynyt englanniksi ja suomeksi myös muotimaailmaan sijoittuva Paradise Kiss –manga, jota suosittelen ennen kaikkea mangana.

Juuni Kokuki. Kuva: Crunchyroll

Juuni Kokuki (2002)

Isekai-sarja ennen isekai-sarjoja. Epävarma lukiolaistyttö Yoko kohtaa salaperäisen vaaleahiuksisen miehen, ja kohta hirviöt hyökkäävät hänen kimppuunsa. Yoko ja hänen kaksi luokkatoveriaan joutuvat meressä olevan portaalin kautta toiseen maailmaan, joka muistuttaa menneen ajan Kiinaa. Kolmikon on selviydyttävä vieraassa maailmassa, jonka kieltä jostain syystä ainoastaan Yoko puhuu ja ymmärtää. He eivät kuitenkaan kohtaa ystävällisiä ihmisiä, vaan heitä yritetään käyttää hyväksi. Yoko joutuu kohtaamaan ensimmäistä kertaa karun maailman.

Juuni Kokukissa ei ole sen enempää vahvoja naisrooleja kuin muissakaan sarjoissa, mutta päähenkilön kasvu on mielestäni parhainta, mitä olen nähnyt animessa. Miellyttämisenhaluinen ja ulkopuoliseksi itsensä kokeva tyttö järkyttyy uudessa ja julmalta vaikuttavassa maailmassa. Toisaalta hyväsydämisistä ihmisistä löytyy myös toivoa. Sarjan lopussa Yoko on aivan erilainen kuin sen alussa. Juuni Kokuki seuraa myös muita hahmoja useiden jaksojen ajan.  Muita merkittäviä naishahmoja ovat japanilaistyttö Suzu ja entinen prinsessa Shoukei. Yokon tavoin he ovat katkeria maailmalle heidän kohtaamiensa vastoinkäymisten takia, mutta lopulta ottavat vastuun teoistaan ja tekevät aktiivisesti päätöksiä mihin suuntaan elämässä he haluavat mennä. Varsinkin Suzu ja Shoukei ovat alussa varsin epämiellyttäviä hahmoja, mikä tekee heidän kasvustaan sitä hienompaa.

Sarja on myös erittäin pätevä fantasiasarja kiinnostavalla maailmanrakennuksella. Yleensä fantasia aiheisissa animesarjoissa maailmanrakennus jää hyvin ohueksi, mutta Juuni Kokukissa on hyvin suunniteltu järjestelmä esimerkiksi hallitsijoiden valitsemista varten ja lasten saantikaan ei ole tässä maailmassa naisten varassa.

Sarja on adaptaatio Fuyumi Onon kirjoittamasta samannimisestä romaanisarjasta. TokyoPop ehti julkaista englanniksi neljä ensimmäistä osaa. Valitettavasti tällä hetkellä millään julkaisijalla ei ole kiinnostusta sarjan loppuosien julkaisemiseen. Fuyumi Ono on myös kirjoittanut vamppyyriaiheisen Shiki-nimisen romaanisarjan, josta on tehty samanniminen anime.

Shoujo Kakumei Utena. Kuva: Nozomi Entertainment

Shoujo Kakumei Utena (1997)

Pakko myöntää, että tämä sarja on suosikkisarjani kautta aikojen. Siksi kaikkeen kirjoittamaani kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Utena Tenjou kohtaa lapsena prinssin. Hän vaikuttuu niin, että päättää itsekin ryhtyä sellaiseksi! Nyt 14-vuotias Utena käy koulua Ohtorin akatemiassa ja on poikamaisella olemuksellaan saavuttanut koulun tyttöjen suosion. Hän haastaa ylimielisen kendojoukkueen kapteenin kaksintaisteluun tämän särjettyä hänen parhaan ystävänsä Wakaban sydämen. Utenan yllätykseksi kaksintaistelu käydään juuri sille tarkoitetulla areenalla ja Saionji näyttää olevan tosissaan, sillä hän taistelee oikealla miekalla. Utena voittaa taistelun ja saa palkinnon: Anthy Himemiya -nimisen tytön, joka kutsuu itseään Ruusunmorsiameksi. Anthyn voittanut saa Ruusunmorsiamen myötä voiman ”tuoda vallankumous maailmaan”. Vain oppilaskunnan jäsenillä on oikeus taistella Anthysta. Luvan taisteluihin he ovat saaneet salaperäiseltä Maailmanlopulta. Utenaa kauhistuttaa Anthyn riepottelu taisteluiden keskellä, mutta ajautuu silti jatkuviin kaksintaisteluihin oppilaskunnan muiden jäsenien kanssa.

SKU:n hahmot ovat erityisen hyviä heidän moniulotteisuutensa takia. Utena vaikuttaa tyypilliseltä päähenkilöltä, kirkasotsaiselta ja oikeudentuntoiselta, mutta hänestä paljastuu myös itsekeskeinen puoli. Hän joutuu tasapainottelemaan oman prinssin haluavan prinsessan ja Anthyn pelastavan prinssin roolin välillä. Anthy taas vaikuttaa passiiviselta ja alistuvalta, mutta hänen eteerisen hymynsä takana on synkkiä tarkoitusperiä. Kaksikon suhteessa on myös romanttisia sävyjä. Sarjan viimeinen jakso päättää todella hienosti kummankin hahmot tarinakaaret.

Kaikilla muilla hahmoilla on omat syynsä saada voittajalle luvattu salaperäinen voima, joka voisi tuoda ”vallankumouksen” heidän elämäänsä. Muita tärkeitä naishahmoja ovat oppilaskunnan jäsen ja miekkailujoukkueen kapteeni, Juri, joka kaipaa ihmettä. Isoveljeään Tougaa rakastava Nanami muistuttaa shoujo-sarjoista tuttua suosittua ja rikasta kiusaajatyttö-hahmotyyppiä, joka nauraa käsi suun päällä: ”Ohhohhohhoo!” Hänkin kypsyy sarjan aikana. Sarjan toisessa kaudessa naissivuhahmot saavat paljon ruutuaikaa ja heidän tarinoitaan käsitellään yllättävän syvällisesti lyhyessä ajassa.

Sarja on tullut tunnetuksi myös symboliikan käytöstä, josta keskustellaan vieläkin faniyhteisössä. Kaikille välttämättä hämärää symboliikkaa vilisevä sarja ei ole mieleen. Itse koin, että tärkein symboliikka on melko hyvin ymmärrettävissä. Kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää, ja ohjaaja välttämättä ei itsekään ole ajatellut niiden taustalla olevan minkäänlaista syvällisempää merkitystä.

Minun on hyvin vaikea kuvailla mikä tekee sarjasta hyvän, sillä vaikka sen perustarina on hyvin yksinkertainen ”prinssi pelastaa prinsessan”, se kestää uskomattoman paljon katsomiskertoja. Olen katsonut sarjan ainakin kolme kertaa. Löydän siitä jokaisella katsomiskerralla aina uusia puolia: vastenmielisillekin hahmoille löytyy enemmän myötätuntoa. SKU mielletään usein feministiseksi sarjaksi, sillä se käsittelee prinsessan ja prinssin roolien tarpeellisuutta ja kenties patriarkaalisesta maailmasta murtautumista. Tästä voi jokainen muodostaa omat mielipiteensä. Itselleni SKU on ennen kaikkea sarja vapautumisesta.