Varsinainen conviikko onkin jo takana, mutta meillä on muutama juttu takataskussa. Ne ilmestyvät kerran viikossa maaliskuun ajan.

Vaikka Suomessa riittää coneja joka kuulle (ja monille useampiakin!), saattaa jossain vaiheessa iskeä hinku lähteä katsomaan, mitä muissa maissa tapahtuu. Elisa & Kisu kertovat kokemuksistaan ulkomaisista, tällä kertaa eurooppalaisista, coneista. Kisun fokus on pohjoismaisissa kansallisissa coneissa, Elisan taas mediaconeissa.

Suomen ulkopuolella on sekä fanien että ammattilaisten järjestämiä coneja. Suomessa suurin osa coneista on nimenomaan harrastajien järjestämiä – mikä ei todellakaan tarkoita, että niiden laatu olisi mitenkään heikompi!

Pohjoismaiset kansalliset conit (Swecon, Norcon, Icecon) ovat Finnconin kaltaisia kirjallisuuteen painottuvia coneja. Muutamia isoja eroja kuitenkin on. Toisin kuin kotimainen Finncon, nämä conit – ja conit maailmalla yleensä aina muutenkin – ovat maksullisia osallistujilleen. Kansallisten conien osallistumismaksut ovat verrattain maltillisia, yleensä n. 20-40 euroa/viikonloppu. Pääsylippujen sijaan conit myyvät jäsenyyksiä, millä halutaan painottaa tapahtuman fani-pohjaa: faneilta faneille, eikä järjestäjiltä faneille. Kaikki osallistujat ovat osa samaa yhteisöä, ja jäsenten panos otetaan mielellään vastaan niin ohjelman tekemisessä kuin muissakin vapaaehtoishommissa.

Tapahtumien pääpaino on voimakkaasti kirjallisuudessa, mutta toki muitakin fandomiin liittyviä aiheita käsitellään. Kunniavieraat ovat yleensä aina hyvin tunnettuja kirjailijoita ja oikeastaan poikkeuksetta todella mielenkiintoisia! Toinen iso ero on – ainakin Ruotsissa – tapa, jolla conin järjestäjäkaupunki valitaan. Suomessa Finncon kiertää kaupungista toiseen melko järjestelmällisesti, Ruotsissa taas conit “kilpailevat” oikeudesta järjestää nimenomaan Swecon. Toki yhteistyö toimii sielläkin, eli kilpailut tapahtuvat yleensä varsin hyvässä hengessä ja voittajaconiin lähtevät tietenkin ns. kaikki. Icecon taas järjestetään vain joka toinen vuosi, ja 2020 Icecon onkin vasta kolmas laatuaan.

Pohjoismaiset kansalliset conit ovat yleensä melko paljon pienempiä kuin oikeastaan mitkään suomalaiset conit. Swecon isoimpana on yleensä n. 350-500 jäsentä, Iceconin katto on 100 jäsentä. Paikallisten kielten osaaminen ei ole mitenkään välttämätöntä, sillä esimerkiksi Sweconissa ohjelmaa on aina ruotsin lisäksi englanniksi, ja pari kertaa sitä on ollut suomeksikin! Norconissa ohjelmaa on norjan ja englannin lisäksi ollut ruotsiksi, ja Iceconin kieli on kokonaan englanti. Ohjelmaa on yleensä n. 2-4 rinnakkaista ohjelmalinjaa kolmen päivän aikana (perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan), Iceconissa hieman vähemmän. Myyjiä on yleensä myös paikalla, mutta toki vähemmän kuin Suomessa. Ruotsin coneissa on myös yleensä mukana käytettyjien kirjojen myyntitaho Fantikvariatet, josta on valitettavankin helppo ostaa edullisia käytettyjä kirjoja enemmän kuin käsimatkatavaroihin oikeasti mahtuukaan.

Miksi sitten kannattaisi lähteä ulkomaille conaamaan, kun Suomessa oikeastaan on kaikki varsin hyvä tarjonta? Ensimmäinen tärkeä syy on tietenkin ihmiset. Kisu kertoo: “Ensimmäisessä Ruotsin-conissani tunsin viitisen ihmistä, joten yritin aktiivisesti tutustua muihinkin. Toisella kerralla tunsinkin jo kymmenen, sitä seuraavalla kaksikymmentä ja nykyään ulko-ovelta ilmoittautumispisteelle kestää aina 20 minuuttia, kun pitää pysähtyä juttelemaan kaikkien kavereiden kanssa!” Ruotsin Swecon onkin hyvä “aloituscon”, koska siellä on yleensä aina myös parikymmentä suomalaista osallistujaa. Koska kansalliset conit ovat yleensä pienempiä kuin Finncon, pääsee esimerkiksi kunniavieraiden kanssa juttelemaan yleensä vieläkin helpommin kuin Suomessa.

Toki matkustaminen itsessäänkin on hauskaa, ja turismiinkin kannattaa varata hieman aikaa! Uskomattomana muistona Iceconista Kisulle jäi mieleen dead dog -bileet ja paikallinen järjestäjä, joka houkutteli kaikki ulos pubista katsomaan poikkeuksellisen kirkkaita revontulia aivan Reykjavikin keskustassa! Sekä paikalliset että ulkomaiset osallistujat olivat kaikki aivan ihmeissään!

Iron Man Marvelin osastolla, Comic Con Stockholm 2019. Kuva: Elisa Wiik

Mediaconeiksi kutsumme tapahtumia, jotka ovat kaupallisesti järjestettyjä ja joiden ohjelma koostuu kokonaan TV-sarjojen ja elokuvien näyttelijöiden haastatteluista sekä paneeleista. Jos ennen niihin lähtöä on kokemusta vain faneilta faneille -coneista, voi tapahtumassa iskeä kulttuurishokki. Kunhan siihen valmistautuu etukäteen, on näissäkin tapahtumissa vallan mukavaa.

Siinä missä kansallisconeihin lähtemisen syynä ovat muut fanit, mediaconin ehdoton vetonaula on sen vierasvalikoima. Suomessa ei ole vielä tapahtumia, jotka vetäisivät suosittujen sarjojen supertähtiä tai joilla olisi varaa maksaa heidän vaatimiaan esiintymispalkkioita. Ainoa mahdollisuus nähdä fanittamansa henkilö on lähteä maan rajojen ulkopuolelle. Amerikkaan asti ei tarvitse lähteä; niinkin lähellä kuin Tukholmassa on vuosittainen Comic Con Stockholm. Elisa on käynyt neljä kertaa Supernatural-sarjalle omistetuissa Asylum-coneissa Briteissä ja kerran Tukholman Comic Conissa, kun vieraana oli Matthew Mercer.

Mediaconeissa kannattaa varautua siihen, että kaikesta ylimääräisestä joutuu maksamaan. Useissa tapahtumissa sisäänpääsymaksu takaa vain pääsyn coniin, ei mitään muuta. Faneilta faneille -tapahtumissa kunniavieraiden nimmarit eivät maksa erikseen, mutta mediaconeissa on eri meininki. Tietyissä tapahtumissa voidaan toki myydä erilaisia lippupaketteja, jotka saattavat sisältää nimmarit tietyiltä vierailta. Luonnollisesti myös erillisen valokuvaajan ottamat kaverikuvat tähtien kanssa maksavat, Mercerin tapauksessa myös selfiet.

Hetkeä ennen Q&A:n alkua. Ohjelman aikana ei saanut kuvata. Comic Con Stockholm 2019. Kuva: Elisa Wiik

Jos tavoitteena on saada nimmari, ohjelmaa ei välttämättä pääse näkemään niin hyvin kuin haluaisi. Jos tapahtumassa on useita vieraita, nimmarisessiot on aikataulutettu usein samaan aikaan kuin puheohjelma ja jonottaessa voi vierähtää pitkä tovi. Siinäkin tapauksessa, että nimmarisessiot ja puheohjelma vuorottelevat, on jonottajia niin paljon, että osa päättää jonottaa ohjelman aikanakin. On hyvä siis miettiä etukäteen, onko tärkeämpää nähdä vieras ohjelmassa vai saada häneltä nimmari ja/tai kaverikuva.

Yhdelle tietylle sarjalle omistetut conit panostavat hyvin myös ohjelmaan. Asylum-coneissa olikin paljon yksittäisten näyttelijöiden haastatteluita, parihaastatteluita ja useiden näyttelijöiden paneelikeskusteluja. Suurimmassa osassa fanit pääsivät kysymään kysymyksiä ja se määrittikin hyvin pitkälle sen, mistä ohjelmassa puhuttiin. Jos päädyt fanina tällaiseen tilaisuuteen, yksi hyvä nyrkkisääntö on muistaa, että näyttelijöillä ei yleensä ole syvällistä tietoa hahmonsa motivaatioista tai siitä, miksi kirjoittajat ovat tehneet tiettyjä ratkaisuja.

Comic Con Stockholmissa oli sen sijaan hyvin selkeää, että pääosassa oli asioiden myyminen eikä ohjelma. Suurin osa hallista oli myyntialuetta ja hallin perällä oli vain muutama keskikokoinen ohjelmasali. Mercerillä oli viikonlopun ohjelmassa kaksi tunnin kestävää Q&A-sessiota (yksi per päivä) ja puolen tunnin haastattelu sunnuntaina. Haastattelija ei myöskään ollut yleisössä aiemmissa ohjelmanumeroissa, joten hänen kysymyksensä olivat osaksi samoja kuin fanien. Mercer oli kuitenkin niin viihdyttävä vieras, että coniin kannatti todellakin lähteä.

Jos siis muiden maiden conit kutkuttavat yhtään, suosittelemme reissaamista lämpimästi. Loppuun kuitenkin varoituksen sana: ensimmäinen kynnys ulkomaille conaamaan lähtemiseen on korkein. Kun sen on kerran ylittänyt, seuraava lähtö on jo paljon, paljon helpompi!

Swecon 2020, Fantastica
https://fantastika2020.com/

Icecon 2020
http://icecon-reykjavik.is/en/

Comic Con Stockholm 2020
https://www.comicconstockholm.se/en/