Kuva kirjasta.

Anniina Mikaman kirjasarja Taikuri ja taskuvaras on saanut varsin mukavasti huomiota ainakin kirjaharrastajien piirissä, etenkin kun sarjan toinen osa, Huijarin oppipoika, oli ehdolla nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi. Niinpä halusin kokeilla, että mistä kaikki puhe ja hehkutus oikein tulee.

Taikuri ja taskuvaras kertoo 1800-luvun loppupuolella Helsingin kaduilla asuvasta Minasta, joka varastelee henkensä pitimiksi. Hän päätyy varastamaan nuoren herrasmiehen kellon, joka osoittautuukin joksikin aivan muuksi. Salaperäinen Tom-taikuri tarjoutuu ottamaan Minan apulaisekseen, ja pian Mina onkin osa Tomin kuulua taikashow’ta. Molemmilla on kuitenkin menneisyydessään asioita, jotka kaipaavat vielä selvittelyä, ja tarinan edetessä paljastuukin kaikenlaisia salajuonia ja mystisiä vääryyksiä.

Suomessa kirjoitettu fantasia on pääosin nuorille suunnattua. Mikamakin iskee tähän suoneen, sillä kirja on ainakin kansainvälisillä standardeilla varsin klassista nuorten fantasiaa: pääosassa toimiva Mina on 16-vuotias ja varsin perinteinen, nokkava ja kykenevä nuori heppu. Kustantamon sivuilla kirjan ikäryhmäksi on ilmoitettu 12+. Olen lukenut suht reippaasti tähän kategoriaan kuuluvia kansainvälisiä teoksia, mutta mielestäni tämä kirja ei yllä ulkomaalaisten kavereidensa tasolle. Tarinan kieli on mielestäni suunnattu enemmän alakouluikäisille, ja jos kohderyhmänä todellakin on jopa toisella asteella olevat lukijat, mielestäni kirja aliarvioi lukijaa erittäin paljon. Suosittelisin teosta korkeintaan yläkouluikäiselle, ja minulla kesti hyvin kauan hyväksyä, että kirja on kirjoitettu kuten se on. Kieli oli ehdottomasti suurin puute koko teoksessa, enkä tajua, miten juuri kukaan ei tunnu valittaneen tästä seikasta.

Kielen vuoksi henkilöhahmot tuntuivat aika epäuskottavilta omissa ikäraameissaan. Minan olisi pitänyt olla 16-vuotias, mutta mielestäni hän vaikutti huomattavasti nuoremmalta. Hänen ja Tomin välillä kehrättiin alusta alkaen romantiikkaa, mikä tuntui hieman karmivalta, kun Tomia kuvattiin mies-sanalla siinä missä Mina antoi itsestään hyvin nuoren tytön kuvan. On varsin ymmärrettävää ja normaalia, että ihastutaan itseään vanhempaan henkilöön, mutta en millään saanut kiinni siitä, mitä Tom näki selvästi lapsekkaassa Minassa.

Itse tarinan miljöö on varsin kiva ja onnistunut steampunk-hengessään. Tomin talo on täynnä koneita, jotka ovat enemmän tai vähemmän eläviä ja todella ihmeellisiä. Yksi ihastuksen aiheeni oli lintu, joka vaikutti täysin aidolta, mutta oli sisältä kone. Talon yhteen huoneeseen myös piiloutuu metsä. Koneet ja niihin liittyvät jutut olivatkin ehdottomasti kirjan parhaimmistoa, ja niihin liittyvä varsin iso juonenkäänne kirjan lopussa pelasti tarinan aivan täydelliseltä flopilta. Kun tarinan kieleen ja kerrontatapaan tottui (tai turtui…), saattoi itse tarinasta jollain tapaa nauttiakin.

Aion uhkarohkeasti kokeilla vielä seuraavaa osaa, mutta valitettavasti odotukseni eivät ole järin korkealla. Siinä nimittäin hypätään menneeseen, vaikka ensimmäinen osa jäi katselemaan varsin voimakkaasti kohti tulevaisuutta.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (2018)
WSOY
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kaksi tähteä.
Tavistyttö

Lopuksi vielä videomuotoinen arvostelu kirjasta: