Mielenterveysviikon blogipostaussarjamme päättää tänään kirjoitus eri terapiamuodoista, psykoterapiaan hakeutumisesta, sekä kaksi omakohtaista kokemusta avun piiriin pääsystä. Netti on tietoa pullollaan, ja joskus voi olla haastavaa paikantaa oikeat tiedonjyväset. Homma monimutkaistuu entisestään, mikäli haluaa hakea Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan – byrokratian kiemurat voivat olla haastavia terveellekin, puhumattakaan henkilöstä jonka mielenterveys on järkkynyt. Tämän postauksen ydin onkin kirjoittajien omissa, konkreettisissa poluissa terapiaan hakeutumiseen. Miten me haimme – ja saimme – apua? Kirjoituksen lopusta löydät myös linkkilistan, josta pääset käsiksi kirjoittajien hyödyllisiksi kokemiin tietolähteisiin.

Terapian tarpeessa?

Jokaisen elämässä tulee hetkiä, jolloin esimerkiksi stressi tai ahdistus tuntuvat ottavan ylivallan. Keskusteluapua ja tukea voi aluksi hakea vaikkapa omasta lähipiiristä, mutta mikäli mielen mustat pyörteet eivät ota hellittääkseen, voi terapia tulla kyseeseen. Viihteessä (esim. elokuvat ja sarjat) terapiassa usein käydään istumassa sohvalla tai nojatuolissa terapeutin heittäessä jonkun syvällisen aforismin, joka kuin taikaiskusta saa päähenkilön mielen solmut aukeamaan. Tosielämässä terapiamuotoja ja -suuntauksia on monia erilaisia, ja ne harvemmin perustuvat terapeutin tipauttelemiin totuuspommeihin. Terapeutin tehtävä on ennemminkin saada asiakas itse oivaltamaan asioita, ja auttaa tätä suuntauksesta riippuen erilaisten harjoitusten tai menetelmien avulla itse purkamaan haitallisten ajatusten noidankehää. Terapiaa voisi kuvailla mielen salitreeniksi, jossa tuloksia harvoin tulee ilman säännönmukaista harjoitusta.

Jos oma henkinen tilanne tuntuu jatkuvasti tai toistuvasti kipeältä, ja “normaalin” arjen suorittaminen haastavalta, on hyvä harkita avun piiriin hakeutumista. Ensiaskeleen voi ottaa esimerkiksi terveyskeskuksessa, tai työ- tai kouluterveydenhuollossa, joissa voit tiedustella mahdollisuutta psykologilla käynteihin. Mielenterveysongelmista ja terapiassa käymisestä puhumisen kynnys on nykyään onneksi melkolailla matala, mutta koska kyse on hyvin henkilökohtaisista ja jopa tuskaisista asioista, voi avun pyytäminen alkuun tuntua haastavalta. Pidä kuitenkin mielessä, että tunteesi ovat varmasti valideja, ja olet ehdottomasti avun arvoinen!

Varsinaiseen terapiaankin hakeutuessa vaihtoehtoja on lyhytaikaisesta kriisiterapiasta muutamia kuukausia kestävään lyhytpsykoterapiaan ja pitkäkestoiseen, usean vuoden kuntoutuspsykoterapiaan. Terapiaan voi hakeutua omakustanteisesti tai siihen voi hakea Kelan tukea, jolloin pitää Kelan hakemusten lisäksi täyttää tietyt ehdot (näistä lisää kirjoittajien kokemuksissa sekä lopun linkkilistassa). Keskeistä psykoterapiassa on, että kävijä on itse motivoitunut työstämään ongelmia ja penkomaan huonon voinnin syitä terapeutin avustuksella. Terapiassa käyminen voi ajoittain olla haastavaa ja rankkaa, mutta toisaalta se usein on edetessään myös erittäin palkitsevaa. Käynnin jälkeen voi tuntua siltä, kuin olisi juuri juossut maratonin: väsynyt, aivan loppuunsa uuvahtanut, mutta ylpeä ja huojentunut kuljetusta matkasta ja saavutetusta tavoitteesta.

Terapiasuuntauksia on myös useita, joten mielikuvat kaihoisana sohvalla makaamisesta ja äitisuhteesta terapeutille monologin pitämisestä voi heittää romukoppaan. Eri suuntauksista (esim. kognitiivinen, psykodynaaminen, ratkaisukeskeinen jne.) ja niiden taustoista ja tavoitteista voit hakea lisätietoa netistä, tai vaihtoehtoisesti voit pyytää suosituksia tai lisätietoa esim. koulu- tai työterveyspsykologilta. Nimikkeiden kanssa kannattaa olla tarkkana: psykoterapeutti on Valviran nimikesuojattu ammattihenkilö, joka on suorittanut hyväksytyn psykoterapeuttikoulutuksen. Terapeutti-nimikettä ei valvota tällä tavoin, joten periaatteessa kuka tahansa voi nimittää itseään terapeutiksi.

Kirjoittajien omat tiet avun luo

Yksi masennukseni oireista on se, etten muista asioita tarkkaan. En muista, kauanko koko prosessi oikeastaan kesti, tai mitä terapiasuuntauksia minulle suositeltiin, joten tämä selostus on hyvin ylimalkainen; ne asiat, jotka oikeasti muistan.


Kipuiltuani pitkään mielenterveysongelmien, masennuksen lisäksi ahdistuksen kanssa, yritin ja epäonnistuin haun saamisessa. Milloin kyseessä oli ymmärtämätön koulupsykologi, milloin asuin väärällä paikkakunnalla; luisuttuani niin huonoon kuntoon, etten pystynyt enää salaamaan tilannettani vanhemmiltani, lähdimme yhdessä ottamaan selvää polusta, jota pitkin voisin kulkea avun piiriin. Ehdin aloittaa psykologisen sairaanhoitajan tapaamiset kunnan kautta, kunnes muutin taas, ja koko prosessi täytyi aloittaa alusta. Ikäni puolesta en päässyt enää toiveestani huolimatta nuorisopolin puolelle, joten tapasin alkuun muutaman kerran aikuispuolen psykologisen sairaanhoitajan, minkä jälkeen siirryin kunnan tarjoaman psykologin vastaanotolle. Päädyimme yhdessä HUSin tarjoamaan lyhytterapiaan, joka kattaisi 20 käyntiä (lukuunottamatta tutustumiskäyntiä), ja täytimme hakemuksen yhdessä vastaanotolla. Hän myös toimitti hakemuksen puolestani eteenpäin. Minut neuvottiin Minduun sivuille (minduu.fi), ja aloin etsiä itselleni terapeuttia.


Olin hukannut ohjelappuseni, mutten uskonut sillä olevan väliä. Kun useampi terapeutti vastasi, etteivät he tarjoa HUS ostoterapiaa, uskoni koko systeemiin meinasi mennä. Jouduin taas kääntymään vanhempieni puoleen, ja äitini soitti HUSiin puolestani ja selvitti tarkan osoitteen, josta HUSin terapeutit löytyvät. Ahkerasta sivujen koluamisesta huolimatta en olisi löytänyt tätä tietoa itse. Lopulta löysin oman terapeuttini, ja 20 kerran jälkeen hain Kelan tukemaa terapiaa. Ensin kohtasin vaikeuksia psykiatrin antaman B-lausunnon saamisessa, sitten meni hetki siirtää psykiatrinen hoitoni julkiselta terveyskeskukselta YTHS:n piiriin, mutta lopulta sain hakemuksen maaliin. Jatkan yhä samalla terapeutilla, jolla aloitin HUS lyhytterapiassa.


Suosittelen lämpimästi jokaiselle HUS-terapiaa hakevalle kirjoittamaan tarkoin ylös osoitteen, josta terapeutit löytää, ettei koko terapia kaadu terapeutin löytymättömyyteen, kuten itselläni meinasi käydä. Näissä asioissa ei myöskään kannata jäädä yksin; jos byroktratian täyteiseen tiehen ei meinaa löytyä voimia, kannattaa pyytää apua läheiseltä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Vaikka prosessi saattaakin tuntua ylivoimaiselta, on se sen arvoista.


– Krista

Ensimmäinen askel matkallani kuntoutuspsykoterapian piiriin säännöllisen epäsäännöllisen ja kivikkoisen mielenterveyspalveluissa asioinnin jälkeen oli erään ihanan työterveyspsykologin tapaaminen. Hän kannusti heti ensitapaamisesta hakeutumaan Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan. Onnekseni minulla oli koko aloitusprosessin aikana tukena paitsi tuo työterveyspsykologi, myös oma puolisoni. En usko, että olisin silloisilla voimavaroillani selvinnyt siitä loputtomalta tuntuneesta paperien pyörittelystä ja määrämuotoisten säännösten sekä vaatimusten täyttymisestä.


Varsinainen projekti alkoi etsimällä käsiini lausunnot kaikista mahdollisista mielenterveyteen liittyvistä käynneistä käytännössä koko elämäni ajalta: lastenlääkäreistä YTHS:ään ja taas lukuisiin eri työterveyspalveluihin. Sitä kautta pystyin todentamaan minulle psykiatrin lähetteen kirjoittaneelle työterveyslääkärille, että minulla on historiaa avun piiriin hakeutumisesta ja näin ollen motivaatiota kuntoutukseen. Lähetteen tarvitsee, koska varsinaiseen hakemukseen vaaditaan psykiatrilta terapian tarvetta puoltava B-lausunto. Psykiatrilla käyntejä vaaditaan vähintään kaksi, minkä lisäksi pohjalla on oltava vähintään 3 kuukautta kestänyt arviointi-/hoitojakso (tämä kuittaantui työterveyspsykologin käynneilläni). Sitten vain Kelan hakemuksia täyttelemään ja sopivaa psykoterapeuttia etsimään. Huhhuh.


Kelan tukema psykoterapia tähtää työ- tai opiskelukyvyn vakauttamiseen, eli hakemuspapereissa keskitytään paljon siihen, miten arvioit terapian hyödyttävän tai parantavan työelämässä pysymistä tai opinnoissa etenemistä. Lisäksi kuntoutuspsykoterapiaa antavan terapeutin tulee olla Kelan palveluntuottajalistalla, mistä esim. oman alueen terapeutteja voi lähteä hakemaan. Psykiatrilta kannattaa myös tiedustella, minkä suuntauksen terapiaa hän sinulle suosittelisi. Itselleni esimerkiksi suositeltiin ratkaisukeskeistä psykoterapiaa, jossa pyritään tunnistamaan menneisyyden kolhuista muodostuneet vahvuudet ja suunnataan katse niiden tukemana parempaan huomiseen. Suoria henkilösuosituksiakin saatat saada, mutta muista, että tuettu kuntoutuspsykoterapia kestää jopa kolme vuotta (ja toki mahdollista on jatkaa tuen päättymisenkin jälkeen)! Valitse siis psykoterapeutti sen mukaan, kuka itsellesi tuntuu hyvältä. Terapeutin ja asiakkaan välillä tulisi olla vahva luottamussuhde, ja jos jo alkuun tuntuu että kemiat eivät kohtaa, voi mielen solmuja olla todella haastavaa aukoa yhdessä. Toisaalta taas kannattaa luottaa intuitioonsa myös hyvässä. Itse löysin oman terapeuttini heti ensimmäisestä, jonka kanssa olin sopinut tapaamiskäynnin – tunsin välittömästi voivani olla avoin ja rehellinen, ja ajattelimme molemmat samoin psykoterapian tavoitteista. Tapaamiskäynneistä tiedustellessa kannattaa varmistaa ainakin, onko terapeutilla tilaa ottaa uusia asiakkaita, ja mitä hän veloittaa tapaamiskäynnistä.


Tämä polku ei ollut helppo eikä yksinkertainen. Itselläni hoitoonpääsy kesti laskentatavasta riippuen 15 vuotta tai varsinaiseen “putkeen” vihdoin päästyäni, ensimmäisestä työterveyspsykologin kanssa keskustelusta ensimmäiseen terapiakäyntiin, 8 kuukautta. Se on pitkä aika, ja yksi esimerkkitapaus johon (onneksi!) läpimenneessä kansalaisaloitteessa terapiatakuusta otetaan kantaa. Todella syvissä ja synkissä vesissä kahlatessa, voimavarojen ollessa valmiiksi jo kortilla, on kuntoutuspsykoterapiaan hakeutuminen melkoinen myllytys ja maratonjuoksu. Turvaudu läheistesi apuun niin paljon kuin mahdollista, ja muista että mikäli sinulla herää esimerkiksi itsetuhoisia ajatuksia, ole hetimiten yhteydessä esim. valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tai mielenterveysneuvontaan! Olet tärkeä.


– Ella

Et ole yksin!

Edellä olevat kertomukset ovat kahden ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia, joissa on kuvattu kaksi hieman erilaista ja toisaalta hyvin samanlaista hoitopolkua. Tarkempia tietoja psykoterapiaan hakeutumisesta (esim. korvauksista ja Kelan ehdoista) löytyy hyvin kiteytetysti esim. Mielenterveystalon artikkelista Miten pääsen hoitoon?

Tällä kirjoituksella haluamme paitsi tuoda vertaiskokemuksia aiheesta esille, myös kannustaa ja tukea psykoterapiaa harkitsevia. Omaa pahoinvointiaan ei kannata vähätellä, eikä varsinkaan jäädä syyttelemään itseään. Usein mielenterveyden häiriöiden taustalla on voimakkaita, sietämättömiä tunnetiloja (kuten ahdistus tai suru), traumaattisia kokemuksia tai jopa aivojen toiminnan häiriöitä – tai osaa, tai kaikkia näistä. Psykoterapiassa näitä opetellaan turvallisesti yhdessä terapeutin kanssa kohtaamaan, käsittelemään ja hyväksymään.

Joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Et siis ole yksin – eikä yksin myöskään ole pakko pärjätä. Mielenterveyden häiriöistä ja terapiassa käymisestä avoimesti puhuminen ei välttämättä ole helppoa tai kaikissa tilanteissa mahdollista, eikä asiaa kannata tuoda väkisin esille mikäli se itsestä tuntuu epämukavalta. Toisaalta me haluamme puhua antaaksemme äänen myös niille, joilta se vielä puuttuu. Siksi toivommekin, että saat tästä kirjoituksesta voimaa hakea tarvitsemaasi apua, tai johdattaa jonkun läheisen hänen tarvitsemansa avun luo. Tässä vielä linkkilista, joka terapiaa harkitsevan kannattaa poimia talteen:

Kuva: Ella Lopperi