Seisoskelemme pihalla odottelemassa, että vanhan kartanon ovet avataan ja pääsemme tutustumaan siihen. Lokakuinen perjantai-ilta on viileä ja aurinko on juuri laskemassa. Päivänvaloa riittää vielä kuitenkin sen verran, että voimme ihastella kartanon komeita muotoja ja kaunista pihapiiriä. Olemme tulleet paikalle pitkää tietä pitkin, jota reunustavat valtavat jalopuut ja koivut. Kartano itsessään suorastaan hehkuu valkoisena keskellä ei mitään.

Louhisaaren kartano sijaitsee Askaisissa, Maskun kunnassa, kolmisenkymmenen kilometrin päässä Turusta. Valkoinen barokkilinna on ollut asutettuna jo 1400-luvulta lähtien, ja sen kuuluisimpia asukkaita ovat Flemingin ja Mannerheimin suvut. 1960-luvulta lähtien kartano on ollut Museoviraston omistuksessa. Nykyään kartanossa ei enää asuta vaan siellä järjestetään opastettuja kierroksia, jollaiselle minäkin perheineni olin osallistumassa eräänä lokakuisena perjantai-iltana.

Oven avaa mustiin pukeutunut nainen. Hänellä on valkoiset kasvot ja punaiset silmät. Monotonisella äänellään hän pyytää meitä astumaan sisään ja parinkymmenen hengen joukko kierrokselle osallistujia lipuu hieman hermostuneesti naurahtaen kartanon painavista pääovista kylmään eteisaulaan. Louhisaaren kartanon kummituskierros voi alkaa, kunhan paikalle saadaan ensin opas.

Säikähdyksen saattelemana opas, Bertta-kummitus, ottaa (karmea) hymy huulillaan vieraat vastaan ja kehottaa varautumaan siihen, että saatamme kierroksella tosiaan nähdä kummituksia. Lisäksi Bertta kertoo kartanon historiasta ja siellä asuneista henkilöistä, erityisesti Herman ja Anna Flemingistä. Herman oli Flemingin suvun viimeinen, joka asui Louhisaaren kartanossa. Tämän jälkeen kartano siirtyi Mannerheimien omistukseen. Herman tunnettiin äkkipikaisena ja mustasukkaisena miehenä, joka tarinan mukaan telkesi vaimonsa pieneen koppiin matkoille lähtiessään. Eräänä kertana Herman unohti mainita asiasta palvelusväelle, ja vaimo nääntyi nälkään. (Yksi Herman Flemingin kolmesta vaimosta on todella kuollut Louhisaaren kartanossa, mutta vahvistusta tarinalle se ei yksinään tuo.)

Anna ja Hermanin tarinaa seurataan opastetulla kierroksella kutkuttavan jännästi ja soljuvasti. Muutenkin opastus on paitsi informatiivinen, myös hauska ja eri osiot punotaan saumattomasti yhteen. Säikähdyksiltäkään ei vältytä. Opas, Bertta-kummitus, on roolissaan arvaamaton, mutta toisinaan myös naurettava. Kierrokset on toteutettu yhteistyössä muun muassa Naantalin Teatterin kanssa, joten näyttelijäsuoritukset ovat laadukkaita.

Kierroksella tutustutaan koko kartanoon, muun muassa pirunkammariksi kutsuttuun huoneeseen, Annan kohtaloksi koituneeseen koppiin ja hulppeisiin saleihin. Ylin kerros edustaa 1600-luvun tyyliä ja toisessa kerroksessa sisustus noudattelee 1700-1800-lukua. Kierros huipentuu paksujen puuovien taakse kartanon kellariin, jossa valot sammuvat yllättäen…

Louhisaaren kartanon kummituskierroksia järjestetään vuosittain lokakuussa ja Halloween-viikonloppuna. Ikäraja kierrokselle on 12 vuotta, ja meidän perheemme 12-vuotiaan mielestä se oli juuri passeli ikä – ainakaan hän ei suosittele kierrosta yhtään nuoremmille.