Metsän kronikka -novelliantologian kansikuva havupuun oksilla.Kirja: Metsän kronikka: Tarinoita puista
Toimitus: Mia Myllymäki, Anu Korpinen
Novelistit: Jussi Katajala, Anne Leinonen, J.S. Meresmaa, Mia Myllymäki, Teresa Myllymäki, Anni Kuu Nupponen, Tarja Sipiläinen, Nadja Sokura, M.A. Tyrskyluoto, Kari Välimäki
Kustantaja: Osuuskumma
Julkaisuajankohta: syyskuu 2019

Metsän kronikassa on jotain ilahduttavan hengellistä. Ei, kyse ei ole suoranaisesti uskon asioista – vaikkakin metsän edessä hiljentymisestä voidaan kai puhua hartautena. Novelliantologiassa ääneen pääsevät puunhalaajien lisäksi myös itse puut: aikojemme hiljaiset historioitsijat, hengitysilmamme helpottajat ja suojapaikan tarjoajat.

Antologian puut kertovat, muistelevat ja antavat neuvoa. Puissa asuu viisautta vuosisatojen takaa. Niiden juurakot välittävät viestejä matkojen päähän, mutta kaikelta ne eivät kykene itseään suojelemaan.

Novelleja lukiessa silmien taakse nousee välähdyksiä maailmasta vuonna 2019. Ilmastokriisi. Amazonin metsäpalot. Avohakkuut historiaan -aloite. Greta Thunbergin YK-puhe. Erityisesti Teresa Myllymäen Matkaajat, Anne Leinosen Valo kuvun alla sekä Anni Kuu Nupposen Puulaulu viittaavat määrittelemättömään menneeseen aikaan, jossa ihmisen toiminta on johtanut maailman puuston tuhoon, ja jälkipolvet joutuvat tekemään suuria uhrauksia voidakseen antaa metsälle – ja sitä kautta ihmiskunnalle itselleen – uuden mahdollisuuden alkuun. Näistä etenkin Nupposen novellissa esitelty orgaaninen avaruusalus arkirealistisine ongelmineen on omiaan herättämään mielikuvia metsästä ihmiskunnan pelastajana muussakin kuin perinteisessä hiilinielu-mielessä.

Metsä onkin monessa novellissa voiman ja lohdun lähde. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että metsässä oleskelu laskee sykettä, alentaa verenpainetta ja lievittää stressiä. Näitä hyötyjä saa parhaimmillaan välillisesti myös tästä antologiasta. Metsä elää ja hengittää sivujen läpi; se täyttää kaikki aistit. Voisin vaikka vannoa, että M.A. Tyrskyluodon verkkaan kehittyvä tarina eri puulajien sielunheimolaisuudesta, Hän joka ei laula, kuului lehtien kahinana korvissa ja tuoksui havuilta sateen jälkeen. (Anekdoottisena sivuhuomiona: sykekelloni on mitannut kokoelmaa lukiessa säännönmukaisesti vuorokauden matalimmat sykkeet.)

Toisaalta metsä voi myös toimia heikomman (ihmis)aineksen karsijana, joko tarkoituksellista oikeudenmukaisuuttaan, tai vain omalla elämän- ja tiedonjanollaan. Jälkimmäisestä esimerkkinä Kari Välimäen Kuolematon on mustassa huumorissaan samaan aikaan kylmäävä ja hulvaton, kun kahden konstaapelin naljailu saa yllättävän vastuksen vanhan hautausmaan omituisen pahkaisesta puusta. Varsinaisesti pelottavaksi metsä ei missään tekstissä mielestäni käynyt, vaikka pari novellia kauhumaisia piirteitä lainaakin.

Metsän kronikka: Tarinoita puista on melko tasalaatuinen kokoelma kirjoituksia, eikä varsinaisia heikkoja lenkkejä löydy. Novellit ilahduttavat erilaisilla näkökulmillaan, joissa kuitenkin on yhteisenä kantavana rakenteena syvä luonnon kunnioitus. Jos tunnistat itsessäsi suomalaisen spefin ystävän, ympäristövalveutuneen, metsätunnelmoitsijan, tai kaikki edellä mainitut, suosittelen nostamaan tämän antologian syksyisten iltojen lukulistalle.


Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.