Valtavirtaa vai indietä? Hahmon optimointia vai tarinankerrontaa? Fantasiaa vai scifiä? Vai jotain ihan muuta? Tänään Nörttitytöt kertovat suosikkiroolipeleistään.

Kuva © Laura Ollanketo

Jonaksen lempparit

Dungeons & Dragons

Dungeons & Dragonsin kaikki laitokset ja Pathfinder ovat varmaan se harrastekentän ja oman roolipelihistoriani isoin tekijä. Aloitin mukulana roolipelaamisen harrastajien parissa “Punaboksina” tunnetulla laitoksella suomen kielelle käännettyä Dungeons & Dragonsia. Peli oli täynnä omituisia ja selittämättömiä asioita, varsinkaan kun en itse omistanut sääntöjä ja ne olivat vain naapurissa asuvan kaverini hallussa. Maailma oli täynnä mysteerejä, en tiennyt mitään hirviöistä, taikaesineistä tai siitä miten maailma toimii. Myöhemmin säännöt hankittuani ja siirryttyäni pelaamaan Advanced Dungeons & Dragonsia tukeutuen sen englanninkielisiin sääntömanuaaleihin johdin vuosikausien ajan fantasiakampanjoita ystävilleni. Olen uusinut rakkauteni peliin sen uusimman 5. Laitoksen myötä istuen kahdessa kampanjassa pöydän ääressä pelaajana. Tällä hetkellä uusin sääntöjen versio tuntuu kaikkein parhaimmalta, helpolta, miellyttävältä ja fantasiaseikkailuun erityisen soveltuvaksi ja henkilökohtaisesti luontevimmalta.

Deadlands

Olin lukenut Deadlandsista keskustelupalstoilla ja törmäsin sen sääntökirjaan paikallisessa roolipelikaupassa, olin myyty heti sitä selailtuani ennen kuin pääsin tutustumaan edes ajan kanssa sääntöihin. Olen aina pitänyt eri genrejen sekoittamisesta mm. Fantasiaa ja cyberpunkkia sekoittavasta Shadowrunista. Tässä pelissä kauhu- ja oudot fantasiaelementit sekoittuivat villiin länteen ja steampunkkiin, joten se oli äärimmäisen vetovoimaisen oloinen. Esipuheessa Veijari nimeltä Brisco -lännensarjan näyttelijä Bruce Campbell lupasi vetää pelin omistajalle conipelin jos kustantaa hänelle kunnon ateriat, matkat ja hotellikulut. Kuvituksessa ja hahmoesimerkeissä oltiin mielestäni aikaa edellä kuvaamalla mm. Naisia ja yhdysvaltain vähemmistöjä rooleissa joissa heitä ei ole lännenkuvioissa usein nähty. Olin Deadlandsin pelinjohtajana useita vuosia ja siinä oli jotain hyvin omanlaistaan ja vaikeasti kuvailtavaa, omissa peleissäni oli kauhufantasiaa, villin lännen romantisointia, steampunkkia, toimintaräimettä ja hirviönmetsästystä. Deadlands on niin monen aineksen soppa että siinä varmasti jokainen voi vetää juuri itsensä näköistä peliä. Alkuperäisen ja  melko raskaan systeemin rinnalle on vuosien varrella ilmestynyt GURPS- ja D20-käännökset kuin pelintekijöiden omalle kevyemmälle Savage Worlds -järjestelmälle tehdyt käännökset. Olen hiljan herännyt uudelleen vanhan suosikin uuteen tulemiseen. Viimeisimpänä uutisena syyskuussa 2019 pelin suunnittelija Shane Lacy Hensley ilmoitti Savage Worlds Facebook-ryhmässä että hän on parin vuoden ajan suunnitellut kampanjamaailmaa uusiksi inklusiivisemmaksi, sellaiseksi että yhä useamman olisi helppo istua pöytään heittämään noppia ja lyömään korttia ystäviensä kanssa sen parissa.

Forbidden Lands

Aloitin roolipeliurani mysteerinomaisten fantasiaseikkailujen parissa jossa jokaisen kukkulan takana saattoi odottaa yllätys, pelottavia hirviöitä tai omituisia raunioita. Forbidden Lands tai alkuperäiseltä ruotsalaiselta nimeltään Svärdets sång kolahtaa siksi todella kovaa. Sen säännöt luovat uudelleen nykyaikaisella toteutuksella 80-luvun roolipelaamista jäljittelevän kokemuksen. Kaikki maat ja mannut joita tutkitaan ovat tuntemattomia, raunioissa olet ensimmäisenä paikalla ja haasteet ovat kuolettavia ja henki on hyvin höllässä. Synkkäsävyinen vaarojen ja mysteerien maailma odottaa rohkeita seikkailijoita. Varsinkin pelinjohtajani puhe siitä kuinka tämä on tarina siitä kuinka kohtasitte loppunne ja jokainen tarina on merkityksellinen takasi että peli ja sen maailma voittivat minut puolelleen. Jälleen kerran itsekin olen vain pelaajana, sääntökirjat ovat ystävälläni ja salaisuudet niiden kansien välissä eivät ole luettavana omassa kirjahyllyssä vaan ne täytyy voittaa pelaamalla ja ansaita pelimaailmaa tutkimalla. Tästä tulee juuri se kutkuttava tunne jonka voi tavoittaa vain roolipelaamalla.

Tuuli V:n lemppari

Ikuisuusvankila

Elämäni ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa pöytäroolipeli, jota olen pelannut, on Vehka Hakosen vielä testausvaiheessa oleva Ikuisuusvankila. Pelissä ryhmä pyrkii pakenemaan Ikuisuusvankilasta, joka muuttuu koko ajan. Vankilasta paetakseen täytyy ratkaista, kuinka pääsee kymmenen erilaisen huoneen läpi aina uudelle ovelle, joista viimeinen vie lopulta ulos. Aikaa tähän kaikkeen on yksi tunti. Todella helppo pelattava ensimmäiseksi roolipeliksi ja kesti vain tunnin.

Kuva © Laura Ollanketo

Anna M:n lempparit

Fiasco

Jason Morningstarin hitiksi noussut indieroolipeli Fiasco on Coenin veljesten elokuvien hengessä kehitetty tarinankerrontapeli, jossa hahmojen suuret suunnitelmat menevät kauhistuttavalla ja hulvattomalla tavalla pieleen. Kevyt sääntöjärjestelmä perustuu kuusisivuisten noppien heittelyyn ja jokaiselle hahmolle annettaviin kohtauksiin, joissa viedään tarinaa kohti vääjäämätöntä fiaskoa. Olen itse suuri tarinallisuutta tukevien pelimekaniikkojen suosija. Fiascossa mekaniikat onnistuvat tässä mielestäni erinomaisesti, eikä turhaa sääntöjahkaamista tai taulukoita ole käytännössä lainkaan. Fiascossa ei ole varsinaista pelinjohtajaa, vaikka jonkun peliporukasta onkin hyvä olla tutustunut sääntöihin edes viittellisesti. Sääntökirjassa on neljä valmista skenaariota, mutta verkosta skenuja löytyy loputtomasti. Fiasco toimiikin konseptina käytännössä mihin tahansa ympäristöön tai aikakauteen vietynä: itse olen pelannut sitä niin nykyajassa kuin fantasiamaailmassakin. Lämmin suositus!

Lady Blackbird

http://www.onesevendesign.com/ladyblackbird/

Lady Blackbird on ilmaiseksi pdf-tiedostona ladattava skenaario, jossa on valmis lähtöasetelma ja valmiit hahmot. Viktoriaaniseen steampunk-maailmaan sijoittuva peli on hyvin tarinakeskeinen, mitä myös mekaniikat tukevat. Lady Blackbirdissa on pelinjohtaja, jonka tehtävänä on heitellä pelaajien eteen erilaisia ongelmia ja vastuksia ja kannustaa heitä pelaamaan pidäkkeettömästi, vaikka tarinaa kuljetetaankin yhdessä. Pelissä keskeistä on jokaiseen hahmoon määritellyt “avaimet”, joita käyttämällä pelaaja voi kehittää hahmoaan ja pelata juonta tiettyyn suuntaan. Mekaniikka perustuu kuusisivuisten noppien pooliin, jossa noppamäärä vaihtelee onnistumisten ja avainten käyttämisen mukaan. Skenaarion voi pelata 1-3 session aikana käytännössä valmistautumatta, vaikka aloittamista nopeuttaakin, että pelinjohtaja on kartalla mekaniikasta ennen pelin alkua. Halutessaan juonta voi kehitellä itse ja venyttää peliä vaikka kampanjaksikin. Lady Blackbird on teemallisesti ihastuttava, helposti lähestyttävä seikkailupeli, jota suosittelen erityisesti niille, jotka suhtautuvat epäilyksellä roolipelien sääntömekaaniseen puoleen.