Liv Strömquistin sarjakuvakokoelma Einsteinin vaimo (Sammakko 2019) sisältää ajatuksia herättäviä kuvauksia naisten asemasta monissa kuuluisissa parisuhteissa. Strömquist käsittelee vaikeita aiheita osin huumorin kautta, mutta perustaa kertomuksensa faktoihin. Strömquistiä on nimitetty yhdeksi ruotsalaisen feministisen sarjakuva-aallon suurista tähdistä. Einsteinin vaimo on neljäs Strömquistiltä suomeksi käännetty sarjakuva-albumi.

Strömquistin kuvaamien tarinoiden kaavat ovat meille mediasta tuttuja: puolisoaan laiminlyöviä miehiä, naisia, jotka hoivaavat miestään kuin lasta, naisia, jotka odottavat kotona, kun mies käy vieraissa, manipulointia, sairaalloista mustasukkaisuutta, jatkuvaa valvontaa ja rajoittamista, naisia, jotka antavat miestensä ottaa puolisonsa saavutukset omiin nimiinsä, väkivaltaa. Mikä lukijalle tulee yllätyksenä, että monissa näissä tarinoissa miespääosaa näyttelee heille entuudestaan tuttu henkilö: Albert Einstein, Elvis Presley, Karl Marx, Edvard Munch, Josif Stalin tai Picasso.

Karujen parisuhdetarinoiden ohella Strömquist käsittelee myös muita naisiin ja heidän ihmissuhteisiinsa vaikuttavia aiheita: lapsia, ydinperhettä ja sitä, mikä on luonnollista. Erityisesti kysymys luonnollisuudesta on esitelty herkullisesti. Ihmisillä on taipumus perustella negatiivista suhtautumistaan sillä, että jokin ei ole luonnollista. Todellisuudessa luonnossa esiintyy hyvin moninaisia ilmiöitä, joten harva luonnottomaksi leimattu asia on lopulta luonnotonta. Toisaalta usein pidetään moraalisesti kyseenalaisena sellaistakin käytöstä, joka on täysin luonnollista – esimerkiksi seksin harrastamista useiden eri kumppanien kanssa. Strömquist havainnollistaa luonnollisuuteen vetoamisen paradoksaalisuutta useiden esimerkkien kautta.

Sarjakuvien suorasukainen ilmaisu luo monin paikoin huumoria ja tekee kuvatusta tilanteesta jopa absurdin. Vaikka tilanteet tuskin ovat todellisuudessa edenneet täsmälleen Strömquistin kuvaamalla tavalla, lukija jää pohtimaan, miten monet sarjakuvissa esiintyvistä miehistä ovat pystyneet säilyttämään julkisuuskuvansa arvostettuina tieteentekijöinä, taiteilijoina ja poliitikkoina. Strömquist on hyödyntänyt paljon lähteitä sarjakuviensa tekemisessä, ja pitkin albumia viitataankin erilaisiin tutkimuksiin, elämäkertoihin ja historiaa käsitteleviin teoksiin. Vaikka en lähtökohtaisesti epäillyt tarinoiden todenperäisyyttä, lähteiden tarjoaminen antaa mielestäni aivan erilaista painoarvoa Strömquistin sanomalle.

Einsteinin vaimo oli samalla hyvin ahdistava ja toisaalta varsin voimaannuttava lukukokemus. Osa ahdistuksesta johtunee siitä, että monet lukemani teokset ovat pyörineet vaikeiden, tyttöihin ja naisiin liittyvien aiheiden ympärillä, mutta Strömquistin sarjakuvia ei voi nimittää kevyeksi iltalukemiseksi. Toisaalta se, että näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan, muistuttaa siitä, että kukaan meistä ei ole yksin kokemustemme kanssa ja että voimme löytää vertaistukea ympäriltämme. Meidän ei tarvitse olla yksin, vaikka monet Strömquistin sarjakuvien naisista olivat.

Alkuteos: Einsteins nya fru (2018)

Arvostelukappale saatu kustantajalta.