Oikeastaan kaikki minut tuntevat tietävät, että juoksen mielelläni. Tavoitteellisemman juoksuharrastuksen aloitin pari vuotta sitten, ja lokakuussa minulla on tiedossa kolmas maraton. Eli, kun minulta kysytään, että haluanko osallistua johonkin juoksutapahtumaan, vastaan mahdollisuuksien mukaan myöntävästi. Tällä kertaa ystäväni kysyi suoraan, että haluanko ostaa häneltä osallistumisen tämän vuoden Tough Viking -tapahtumaan. No totta kai halusin! Ilmoittauduin Tough Vikingiin noin kolme viikkoa ennen koko tapahtumaa.

Valmiina starttiin. Kuva: Meri Heiskanen

Tough Vikingista lyhyesti

Kyseessä on haastava estejuoksutapahtuma, joka on lähtöisin Ruotsista. Tapahtumia järjestetään pitkin kesää eri puolilla pohjoismaita, myös Helsingissä. Rata vaihtelee paikoittain, mutta on noin 8–15 km pitkä. Helsingissä rata on 10 km, mutta mahdolliset sakkokierrokset pidentävät matkaa. Estejuoksutapahtumalla en nyt tarkoita sellaisia estejuoksuja, joita näkee yleisurheilukisoissa. Esteitä on radan varrella noin 30 kappaletta ja voivat olla mitä vain tasapainoilun, painavien esineiden kantamisen, kiipeämisen ja uimisen välillä. Tarkoituksena on, että esteet haastavat henkisesti ja fyysisesti. Jos jotain estettä ei pysty tai halua suorittaa, joutuu suorittamaan sakkokierroksen, mikä vuoden 2019 Helsingin tapahtumassa oli 5 kierrosta noin 10 metrin pituista lenkkiä.

Koska kilpailu on haastava, sille on asetettu ikärajaksi 18 vuotta, mutta 16-vuotias voi osallistua tapahtumaan täysi-ikäisen huoltajan kanssa. Tapahtumaa ei myöskään suositella uimataidottomille, sillä osa esteistä on vesiesteitä. Joko kahlataan lahden yli, lasketaan isosta liukumäestä mereen tai sukellellaan. Tapahtuman nettisivuilla annetaan hyvät vinkit valmistautumiseen.

Tapahtumassa on ajanotto, mutta mistään kilpailusta ei ole kyse. Tough Vikingissa on kyse selviytymisestä, jossa saa, ja jopa pitää, auttaa sekä tuttua että tuntematonta. Tapahtumassa tosin juostaan myös eliittisarjaa, johon päästäkseen miesten tulee juosta 10 km alle 38 minuuttiin ja naisten alle 42 minuuttiin. Mainittakoon tässä välissä, että itse juoksen 10 km noin 55 minuuttiin.

Ensimmäisellä esteellä. Kuva: Meri Heiskanen

Tough Viking Helsinki 5.9.2019

Kuten yllä jo mainitsin, ilmoittauduin Tough Vikingiin noin kolme viikkoa ennen tapahtumaa. Tuossa kohtaa minulla oli puolimaratontreeni kovasti päällä, joten en juurikaan harjoitellut erikseen Tough Vikingia varten. Estejuoksutapahtuma, kuinka vaikeaa se muka voisi olla?

Ensimmäiset pari estettä mietin, että eipä tässä mitään, hyvää höntsäilyä, kunnes vastaan tuli ensimmäinen roikkumista vaativa este. Tässä kohtaa olin jo muiden muassa ryöminyt, kantanut ehkä 15 kiloa painavaa ketjua (se kevyin kannettava) sekä käynyt pulahtamassa Töölönlahdessa (taisi olla hyvä aikakin heittää se talviturkki). Periaatteessa roikkumiseste ei näyttänyt vaativalta. Renkaita, joita pitkin piti edetä ehkä 10 metriä. Tämä oli kuitenkin hyvä este kertomaan minulle suoraan, että rata suosii pitkiä ihmisiä. Yli 180 senttisen oli huomattavasti helpompi yltää noihin renkaisiin kuin tällaisen alle 160 senttisen. Olen keskittynyt kuluneen vuoden aikana pääasiassa peruskestävyysharjoitteluun, joten en edes yrittänyt hypätä renkaille. Totesin, etten yllä ja lähdin nöyränä suorittamaan sakkokierrosta.

Myös seuraavat roikkumista vaativat esteet jouduin kiertämään saman yltämisongelman vuoksi. Köysiestettä tosin kokeilin. Esteellä oli aluksi muutama lyhyempi köysi, joita pitkin oli tarkoitus edetä roikkumalla pidempien köysien luokse. Sain otteen köydestä ja se tuntui tukevalta. Otin vauhtia ja sain jo kiinni seuraavasta köydestä, kunnes otteeni irtosi ja mätkähdin maahan. Koin myös pieniä kauhun hetkiä, sillä pääni kävi erittäin lähellä telineiden reunaa, väliä ei jäänyt kuin korkeintaan senttimetri! (Joo, saatan hieman liioitella.) Tästä putoamisesta jäi pieni shokkitila päälle, joka kesti aina iltaan asti.

Roikkumista vaativien esteiden lisäksi ongelmia minulle aiheuttivat kiipeämistä vaativat esteet. Aitojen yli sain punttausapua pariin kertaan, mutta Töölönlahteen laskeva liukumäki, superslide, minun oli jätettävä väliin. Kärsin korkeanpaikankammosta ja tuo nyt oli vaan liian korkea minulle. Kiipesin vähän matkaa kunnes totesin paniikin iskevän. Ei kun takaisin alas ja sakkokierrokselle. Hieman myöhemmin matkalla tuli vastaan noin 10 metrin korkeuteen nousevat köysitikkaat. Tarkoituksena oli kiivetä ne ylös, soittaa kelloa ja tulla takaisin alas. Lähdin kiipeämään, mutta taas sama paniikki alkoi iskeä. Olin jo tulossa alaspäin, mutta jokin pääni sisällä pakotti yrittämään loppuun. Kiipesin yhden tikkaan kerrallaan ja kokeilin heiluttaa tikkaita, josko se kello soisi sillä tavalla. Ei soinut. Pari tikasta vielä ja olin sen verran korkealla, että ylsin juuri ja juuri soittamaan kelloa. Se yksi kolahdus riitti minulle. Alaspäin kiipeäminen oli pahempaa kuin ylöspäin. Itkin jo täysillä pelon vuoksi ja kuulin kuinka vieressä olleet alkoivat tsempata. “Ei enää paljoa, et ole enää korkealla, kohta pääset jatkamaan!” Tuon voimalla selvitin sen ainoan korkealle menevän esteen, jonka pystyin. Pursin kaikin voimin tikkaista sekä käsillä että jaloilla, ja nyt olen täynnä mustelmia. Pientä siihen verrattuna, että näin vieressäni makaavan miehen, kun pääsin itse turvallisesti alas tikkailta. Hän oli pudonnut.

Köysitikkaat. Kuva: Meri Heiskanen

Oma suosikkiosioni Tough Viking -reitillä oli niin sanottu Mountain Climb -este. Käytän sanoja “niin sanottu”, sillä tuo ei ollut varsinaisesti este, vaan kyseessä oli muutaman kilometrin, korkeintaan kolmen mittainen pätkä, joka juostiin Alppiharjun poluilla ja kallioilla. Olen vähitellen alkanut harrastaa enempi polkujuoksua, joten tästä vähäisestä kokemuksesta oli hyötyä. Kenkävalintani, Hoka OneOnen Speedgoat, osoittautui juuri täydelliseksi.

En muista tarkkaan kuinka monella esteellä jouduin turvautumaan sakkokierroksiin. Kaikki olivat sellaisia, jotka vaativat roikkumista tai kiipeämistä. Loppusuoran kaltevan seinän olisin halunnut selvittää, mutta aloin olla jo sen verran puhki, että vauhtini loppui heti alkuunsa. Kaltevaa seinää seurasi jääallas, jossa oli taas sukellettava. Voin sanoa, että Töölönlahdessa oli vielä ihan lämmintä vettä, kun tuohon vertasi. Viimeinen este oli valtava konteista tehty pyramidi. Olin jo kärsinyt matkalla parista pienestä korkeanpaikankammoni aiheuttamasta paniikkikohtauksesta, joten päätin skipata tuon pyramidinkin. Plus, edelleen se pituuden aiheuttama haaste.

Lopulta ylitin maaliviivan ajassa 1:52:29, pisin aika mitä olen koskaan käyttänyt 10 kilometrin matkalle.

Jääallas maalisuoralla. Kuva: Meri Heiskanen

Vinkkejä Tough Vikingille

Tämä tulee olemaan vähän sellainen “älä tee niin kuin minä tein, tee niin kuin minä sanon” osio. Tough Vikingia mainostetaan haastavana tapahtumana, ja sitä se onkin. Varmasti kovakuntoisinkin saa tästä paljon irti. Mahdoton tuo ei silti ole. Sanoisin, että jos jaksaa juosta 10 km yhteen putkeen, niin Tough Vikingistä selviää ihan hyvin. Vaikeimmat esteet voi aina kiertää.

Juoksemisen lisäksi suosittelen ehdottomasti voimaharjoittelua. Mikäli noita esteitä ei halua kiertää, niin käsilihaksia ja ponnistusvoimaa tarvitaan matkalla. Tapahtuman sivuilla jopa kehotetaan harjoittelemaan tiettyjä esteitä etukäteen. Kannattaa tutustua niihin siis hyvin: paremmin, kuin vain lukaisemalla parhaat vinkit kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Suosittelen myös sitä polkujuoksua, jotta Mountain Climb -osio sujuu myös helposti.

Kimpassa on myös aina mukavampaa, joten suosittelen ottamaan kaverit mukaan! Näin monella roikkumisesteellä, kuinka kaveriporukat auttoivat toisiaan, käytännössä kantoivat toisensa esteiden läpi. Mikään sääntö ei kiellä tällaista, vaan tapahtumanjärjestäjät nimenomaan rohkaisevat auttamaan toisia.

Tuon oman putoamisen aiheuttaman shokkitilan seurauksena mietin, että lähdenkö enää koskaan Tough Vikingille. Lauantai-iltana olisin vastannut “en”, nyt vastaan “saa nähdä.”

Maalissa. Kuva: Meri Heiskanen