Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2019) on inspiroiva kokoelma tutkimusmatkailijanaisista viime vuosisadan alun tienoilta. Kankimäki on työtön, lapseton sinkku, joka potee kriisiä oman elämänsä merkityksettömyydestä ja suunnattomuudesta. Hän kertoo omasta elämästään itseironisesti ja jatkuvasti itseään öisin ajattelemiinsa naisiin verraten. Tutkimusmatkailijanaiset hän taas nostaa jalustalle, ihannoi ja kerää heiltä neuvoja – huumoria unohtamatta.

Kankimäki on tehnyt vaikuttavaa taustatyötä etsiessään tietoa ja tarinoita noista unohdetuista historiallisista tutkimusmatkailijanaisista, joita hän kutsuu yönaisiksi. Kankimäki saa yönaiset kuulostamaan pelottomilta, (joskus jopa uhka)rohkeilta, päättäväisiltä, periaatteistaan tinkimättömiltä oman tien kulkijoilta. Kankimäki kertoo pieniä, hauskoja knoppitietoja näistä naisista: kuka matkasi maailman ympäri vain pelkkä käsilaukku matkatavaroinaan, kuka ei luopunut pitkästä, mustasta mekostaan edes viidakoissa ja suistoissa, kuka pelleili kannibaalien kanssa ja kuka sairastui vakavasti autiomaan ylittävällä vaelluksellaan (ja selvisi hengissä). Kateellisena luin, miten aikoinaan lääkärit määräsivät masentuneille, ahdistuneille ja elämäänsä kyllästyneille naisille lääkkeeksi matkustamista ja erityisesti pitkää merimatkaa. Lääkärin määräyksestä matkustelua jopa vuosia ympäri maailmaa!

Inspiroivista naiskuvistaan ja -kuvauksistaan huolimatta Kankimäki kirjoittaa kuitenkin loppujen lopuksi (myös) omasta henkilökohtaisesta kriisistään: siitä, että valkoinen länsimaalainen nainen ei löydä elämälleen merkitystä ja hakee sitä matkustaen ympäri maailmaa. Pidin erityisesti niistä kohdista, joissa Kankimäki käsittelee kriisiään ja elämäänsä nimenomaan tästä näkökulmasta, mutta niitä kohtia oli valitettavan vähän. Pidin Kankimäen huumorista, itseironiasta ja tyylistä kirjoittaa. Kerronta vei mennessään ja teos soljui mukavasti eteenpäin.

Kankimäen teos on omaelämäkerrallista pohdintaa, knoppitietoa ja tarinoita tutkimusmatkailijanaisista, neuvoja yönaisilta ja kuvauksia henkeäsalpaavista maailmankolkista. Se on fiktiota, faktaa ja matkapäiväkirjaa. Jokin kirjassa kuitenkin tökkii. Ehkä se on nykyisen ilmastokriisin aikana (lento)matkustelun ihannointi ja nimenomaan se, että omaa henkilökohtaista kriisiään voi yrittää ratkaista maapallon ja ilmaston kustannuksella – ja vielä kirjoittaa siitä kirja. Minulla tökki myös yönaisten sinuttelu. Kankimäki puhuttelee yönaisia jatkuvasti etunimellä: hän puhuu Karenista, Idasta tai Nelliestä ja saa näin aikaan tytöttelevän ja vähättelevän vaikutelman – puhutaanhan tässä kuitenkin uraauurtavista, henkensä alttiiksi laittaneista ja yhteiskunnan normeja rikkovista suurnaisista. On vaikea kuvitella, että joku kirjoittaisi samanlaisen teoksen miehistä ja puhuttelisi heitä Kristofferina, Bartholomeuna tai Davidina Kolumbuksen, Diasin tai Livingstonen sijaan. Kirja oli myös jokseenkin epätasapainoinen. Se alkaa huikealla Afrikka-osiolla, jossa upeat maisemat, syvä pohdiskelu ja erityisesti kirjailija Karen Blixen saavat paljon tilaa ja ajatuksia. Sitten siirrytään 1800- ja 1900-luvun taitteen yönaisiin, ja tämäkin osio on vielä inspiroiva, hauska ja sytyttävä, vaikka yönaisten osiot kaventuvatkin melkoisesti Blixeniin nähden. Kolmas osio taas kertoo 1500-luvun naistaiteilijoista, ja tämä on teoksen tylsintä antia – tätä osiota lukiessa ihmettelin, olenko todella lukenut samaa kirjaa koko ajan, sillä niin suuri ero oli alun Afrikka-osioon.

Kaikesta huolimatta Kankimäen teos on inspiroiva ja vaikuttava kaikilla yönaisillaan. Erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteen tutkimusmatkailijanaiset (muun muassa Nellie Bly, Isabella Bird ja Mary Kingsley) sykähdyttivät itsevarmuudellaan, periksiantamattomuudellaan ja asenteellaan. Vaikka Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -teoksessa onkin omat heikkoutensa, voi siihen suhtautua hauskana ja mielenkiintoisena tietokirjana tutkimusmatkailijanaisista.