Alustat: PC, Playstation 4, Xbox
Kehittäjä: FromSoftware
Julkaisija: Activision
Genre: toiminta, hiiviskely, roolipeli
Julkaisuvuosi: 2019

Heittokoukulla voi lentää kuin Spiderman ja kiertää hankalampien vihollisten taakse. Whee. (Kuva: FromSoftware)

Kun näin Sekiro: Shadows Die Twice -pelin trailerin, se iski tummalla estetiikallaan ja murretuilla värisävyillään. Läksinkin sitten pyytämään arvostelukappaletta, koska arvelin, että peli voisi kiinnostaa myös Nörttityttöjen lukijoita.

No, kävi ilmi, että se ei ollut yhtään minun pelini. Ei noin niin kuin yhtään. Tässä arvostelussa ei kuitenkaan olisi hirveästi järkeä, jos se kertoisi vain siitä, miten yritin pelata hirveän vaikeaa peliä ja turhauduin (vaikka olisi sekin varmaan hauskaa), joten annoin pelin testattavaksi poikaystävälleni. Joonas on minua huomattavasti kärsivällisempi ihminen, joka rakastaa haasteita eikä – toisin kuin allekirjoittanut – inhoa epäonnistumista. Näitä kahta kykyä Sekiro: Shadows Die Twice vaatii aivan jatkuvasti.

Oheisessa arvostelussa on siis kommentteja meiltä molemmilta, mutta pelitekniset huomiot ovat enimmäkseen Joonaksen käsialaa.

Mikä peli?

Sekiro: Shadows Die Twice on haastava hiippailutoimintapeli, jossa on mukana kevyesti roolipelielementtejä. Peli kertoo shinobista (ninjasta) nimeltä Wolf, jonka nuori mestari ja tärkeän hallitsijasuvun perillinen on siepattu. Wolf on menettänyt kaiken ja on siksi (kirjaimellisestikin) aivan pohjalla pelin alussa. Tästä sitten lähtee aukeamaan tarina, jossa metsästetään nuorta perillistä ja avataan takaumajaksojen kautta tapahtumia ennen pelin alkua. Juoni ei kuitenkaan varsinaisesti ohjaa peliä, vaan löytyy siroteltuina palasina pelaajan kasattavaksi matkan varrella. Se ei kuitenkaan ole pelin vahvimpia elementtejä – mutta eipä Sekiro siihen toisaalta pyrikään.

Toisinaan pelin maisemat ovat yksinkertaisesti hirveän kaunista katsottavaa. (Kuva: FromSoftware)

Pelin nimen kiinnostava loppuosa tulee siitä, että Wolf kykenee herättämään itsensä henkiin taistelussa kuoltuaan. Se ei kuitenkaan ole mikään loputon supervoima, vaan aina käytön jälkeen on odotettava ja tapettava tarpeeksi vihollisia, jotta ylösnousemus taas onnistuu. Pelistä löytyy myös sieltä täältä tallennuspisteitä, joissa lepäämällä ylösnousemuspylpyrät saa välittömästi täyteen, mutta samalla toki viholliset nollaantuvat, koska mikäpä sen hauskempaa.

 

Pelimekaniikka

Juuri edellä kerroin, että pelissä voi herätä henkiin. Kuolemisen ei siis pitäisi olla niin iso juttu, eikö totta? Väärin. Sekirossa nimittäin kuollaan tuon tuostakin ja yleensä kymmeniä kertoja samaan vastukseen. Mikäli sitä tulee sitten kuolleeksi kahdesti liian lyhyen ajan sisään, Wolf herää mystisen veistäjän takkatulen äärestä ja pitää aina vähän stressata sitä, josko joku sivuhahmoista sitten olisi tämän henkiinheräämisen seurauksena sairastunut lohikäärmeruttoon.

Eli: aina kun kuolet, on mahdollista, että sivuhahmot sairastuvat – ja kun he sitten sairastuvat, niiden hahmojen sivujuonia ei voi edistää ennen kuin hahmot on parannettu. Sekiro onkin siitä ikävä peli, että se toisaalta vaatii oppimista epäonnistumisten kautta, mutta kuitenkin rankaisee niistä, mikäli epäonnistut liian monta kertaa tai käy huono tuuri. Pelaaminen onkin jatkuvaa tasapainoilua sen suhteen, milloin kannattaa ottaa riskejä ja yrittää voittaa taistelu, milloin taas vain juosta pakoon ensimmäisen kuoleman jälkeen.

Taistelukohtauksien seuraaminen vierestä on myös miellyttävää, koska ne ovat visuaalisesti upeaa katsottavaa. (Kuva: FromSoftware)

Miten Sekirossa sitten voitetaan taisteluita? Suuren osan niistä voi ohittaa tai ainakin taistelua helpottaa hiippailemalla, jolloin suuren osan vihollisista voi tappaa joko suoraan tai heikentää. Itse taisteluissa kyse on yhtä paljon rytmistä kuin taktiikasta. Lukemattomien toistojen kautta pelaaja oppii painamaan nappeja oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä eli ennakoimaan vihollisen iskuja ja vastaamaan niihin.

Pelimekaniikka on kunnianhimoinen ja vaikea toteuttaa, mutta Sekiro onnistuu siinä silti. Pelistä löytyy monipuolisuutta, sillä viholliset tekevät erilaisia asioita ja siksi pelaajankin on opittava vastaamaan eri tavoilla. Kun viholliset hyökkäävät, on tilannetta luettava puhtaasti näköaistin ja visuaalisten vihjeiden varassa, koska peli itsessään ei anna mitään muita apuja siihen, koska pitää torjua. (Silloin kun vihollisen voi tappaa yhdellä iskulla, peli kylläkin näyttää sen.) Jotta taisteleminen olisi vielä vähän vaikeampaa, osa vihollisista saattaa jopa hämätä odottamalla sittenkin vielä hieman pidempään iskunsa kanssa, jotta torjunta meneekin hukkaan.

Tärkeässä osassa taisteluita on myös puolustusmekaniikka, joka perustuu siihen, että iskut torjutaan oikealla hetkellä. Mitä enemmän pelaaja tai vihollinen torjuu, sitä enemmän se myös vie voimavaroja, ja kun iskuja on torjunut liian paljon lyhyen ajan sisällä tai omat hipat ovat vähissä, torjumisestakin tulee vaikeampaa ja lopulta se ei onnistu hetkellisesti lainkaan. Silloin on siis oikea aika iskeä – tai pelaajan tapauksessa juosta pakoon tai ottaa köniin.

Oman mausteensa taisteluun tuovat hiljalleen kehitettävät taidot, joita pelaaja voi valita lisää saatuaan tarpeeksi kokemuspisteitä ja tasoja. Useimmiten taidot eivät ole pelissä välttämättömiä, jos sen rytmin ja tekniikan muutoin oppii, mutta ne voivat kyllä olla hyödyksi, mikäli pelaaja jää jumiin. Silloin uusia taitoja grindaamalla voi myös eteneminen helpottua.

Lisäksi Wolfilla on mekaaninen käsivarsi, johon voi kerätä erilaisia lisäosia aina rakennusten välillä hyppimisen mahdollistavasta heittokoukusta valtavaan kirveeseen. Joskus oikean lisäosan löytäminen ja käyttäminen on välttämätöntä tiettyjen vihollisten päihittämiseksi.

Vahvuudet ja heikkoudet

Kuten aiemmin sanoin, Sekiro on hyvin vaikea peli. Se ei myöskään pitele pelaajaa kovin paljon kädestä, vaan suurin osa asioista on opittava erehtymisen ja epäonnistumisen kautta. Taistele ja kuole, yritä uudelleen, kuole taas ja yritä vielä uudelleen – siinäpä on kiteytettynä pelin sisältö. Jos et jaksa jauhaa samoja vihollisia kymmeniä kertoja, Sekiro ei todennäköisesti ole sinun juttusi. Toisinaan sitä ajautuu myös taisteluun ahtaissa tiloissa, ja ne ovat pelin heikkous, sillä huono kamerakulma tai pimeys tuntuvat lähinnä turhauttavilta.

Toisaalta: jos saat tyydytystä siitä, että viimein onnistut, ja että hiljalleen opit monimutkaiset liikesarjat ja aavistat paremmin vihollisten hyökkäyksiä ja toimintamalleja, todennäköisesti pidät pelistä. Kärsivälliselle ja haasteita rakastavalle pelaajalle Sekiro sopii oikein hyvin, varsinkin jos tummasävyinen estetiikka ja hiiviskely miellyttävät myös. Pelissä vuotaa ja roiskuu paljon verta, eikä se nyt muutenkaan ole juoneltaan erityisen aurinkoinen.

Katoilla kiipeillessä näkee myös maisemia, joita katselee mielellään. (Kuva: FromSoftware)

Pelissä juoni ei ole keskiössä, mutta tunnelmanluonnissa se onnistuu erinomaisesti. Sekiroa värittää tietynlainen surumielisyys, epätoivoisuus ja synkkyys. Kun pelaaja käy uudelleen ja uudelleen samoja vihollisia vastaan, se samalla myös kertoo jotakin Wolfin hahmon päämäärästä ja siitä, ettei tällä ole oikeastaan enää oikein mitään menetettävää. Samalla tilanteen vaikeus ja mahdottomuus korostuvat, kun viholliset aina aluksi vaikuttavat ylivoimaisilta.

Myös kenttäsuunnittelu (ja sen kartattomuus) on pelissä kohdillaan. Kaikkia kolmea ulottuvuutta hyödynnetty ja esimerkiksi katot ja kielekkeet tarjoavat mahdollisuuden tarkistella maailmaa eri näkökulmista. Reittejä tuntuu lähes aina olevan monia. Lisäksi löytyy tarpeeksi piiloja ja koloja ja ei-niin-ilmeisiä kulkumahdollisuuksia, oikoreittejä ja salakäytäviä.

 

Naishahmot eivät Sekirossa kyllä pääse valokeilaan, koska heitä ei juurikaan ole. (Tosin yksi pelin esteettisesti hienoimmista päävastustajista on iäkäs naisshinobi, Lady Butterfly.) Toisaalta pelissä hahmot nyt eivät muutenkaan ole kovin syvällisiä tai keskeisessä roolissa.

Peliä ei voi suositella kaikille, mutta omassa lajissaan se on kunnianhimoinen ja erittäin onnistunut. Siksi Nörttitytöt antavat pelille viisi tähteä – mutta sillä varauksella, että sinulla on aiemmin mainittuja piirteitä: kärsivällisyyttä, kykyä sietää epäonnistumisia ja aikaa loputtomiin toistoihin. Jos näitä löytyy, ole hyvä – pöytä on katettu.

 

Mrs. Darth Vader