Manteaut ojennukseen. Museokeskuksen lehtinen opastaa ajanmukaiseen tyyliin. Kuva: Turun museokeskus

Kotitaloustöitä opettelevalta tytöltä kitketään huonot luonteenpiirteet kuten laiskuus ja ylimielisyys. Käytöstavat ovat olennainen osa kasvatusta, eikä minkäänlaista niskurointia katsota hyvällä.

Turun museokeskuksen julkaisema kuvitteellinen 1600-luvun naisten lehti opastaa aatelisnaisten kasvatuksessa. Museokeskus on julkaissut mielenkiintoisen lehden osana Muutama sananen naisista -näyttelyä. Turun linnassa esillä oleva näyttely valottaa naisten elämää aikana, jolloin tieteellinen vallankumous nosti päätään euroopassa, Galileo ja Newton loivat teoriansa ja sellaiset filosofit kuten Leibniz, Descartes, Spinoza ja Hobbes muotoilivat länsimaista ajattelua. 1600-luvulla vallitsevista normeista poikkeava ajattelu oli usein vaarallista miehillekin. Esimerkiksi yllämainituista lähes kaikki joutuivat aikanaan jonkinlaisten syytösten kohteeksi. Myös noitavainot riehuivat Euroopassa ja ulottuivat myös Suomeen. Aika ei siis ollut erityisen suotuisa naisten itsenäiselle ajattelulle.

Muutama sananen naisista -näyttely on nostanut esittelyyn joitain niitä Turun linnan seudulla vaikuttaneista merkkinaisista, jotka ovat onnistuneet jättämään nimensä suomalaisiin historiankirjoihin.  FT Veli Pekka Toropainen on myös tehnyt väitöskirjansa samasta aiheesta (Päättäväiset porvarskat) ja hänen tutkimuksensa ovatkin olleet pohjana myös näyttelylle. Turku oli 1600-luvulla poliittisesti Suomen merkittävin kaupunki, ja kaupankäynti ja vuorovaikutus muun Euroopan kanssa tapahtui pitkälti Turun kautta.

Hanna Ollikainen näyttelee piika Liisa Jaakontytärtä Turun linnan näyttelyn lyhytelokuvissa. Kuva: Ville Mäkilä / Turun museokeskus.

Tienraivaajia ja arjen ylläpitäjiä

Millaista sitten oli porvarisnaisten ja piikojen elämä? Pääosin näyttelyssä keskitytään voimaannuttaviin kertomuksiin niistä, jotka onnistuivat navigoimaan maailmassa, jossa naisten mahdollisuudet olivat monin tavoin rajoitettuja. Leskeys soi 1600-luvulla naiselle harvinaisen mahdollisuuden määrätä itse varallisuudestaan ja siksi ei olekaan yllättävää, että monet näyttelynkin naisista ovat leskiä. Oletusarvoisesti naisen asioiden hoidosta vastasi hänen aviomiehensä tai hän oli sukulaismiestensä holhouksessa.

Näyttely herättää katsojassa monenlaisia ajatuksia. Millaista voimaa on täytynyt olla niillä naisilla, jotka ovat uskaltaneet ja pystyneet raivaamaan ennakkoluulot ja lain asettamat esteet tieltään? Esimerkiksi Ingebor Gerdner taisteli useasti oikeudessa perintönsä hallintaoikeudesta. Usein ne henkilöt, joiden puoleen hän kääntyi pyytäessään apua, eivät olleet halukkaita auttamaan häntä. Tästä huolimatta hän onnistui turvaamaan omaisuutensa. Tämän on täytynyt olla käsittämättömän uuvuttavaa ja vaatia laajaa tietotaitoa. Varakas itsenäinen nainen on varmasti myös herättänyt kateutta niin naisissa kuin miehissäkin: vahvan suomalaisen matriarkan on pitänyt pitää langat tiukasti käsissään. Monet menestyneistäkin naisista ovat jääneet historiankirjojen ulkopuolelle ja siksi onkin hienoa, että Turun museokeskus on nyt nostanut heitä esiin historian hämäristä. Suosittelen kiinnostuneille myös tutustumista Toropaisen väitöskirjaan sekä näyttelyyn liittyvään kirjaan, 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista.

Myös piikojen maailma on edustettuna näyttelyssä. 1600-luvun palvelusväen olisi ollut varmasti vaikea uskoa, että heille rakennetaan 400 vuotta myöhemmin oma tilansa näyttelyyn. Piiat ja palvelusväki olivat tärkeä osa yhteiskunnan ja kotitalouksien toimintaa, mutta luokkayhteiskunnassa arvostus ei näyttäytynyt tasa-arvona. Piikojen elämä on epäilemättä pitänyt sisällään paljon naisten oikeuksiin ja luokkayhteiskuntaan liittyviä vaaroja, samalla kun maineen säilyttämistä pidettiin ensiarvoisen tärkeänä. Näitä asioita sivutaan näyttelyssä hyvin maltillisesti ja keskitytään piikojen suorittamiin tehtäviin, sekä keskivertopalvelusväen päivärytmiin. Laajakankailla esitettävät upeat (ja historiallisesti mahdollisimman oikeaoppisesti tehdyt) elokuvapätkät 1600-luvun elämästä elävoittivät kokemusta.

 

Näyttely herättää pohdiskelemaan

Kävijänä minuun teki erityisesti vaikutuksen piian vaatteisiin puettu nukke, joka jollain aavemaisella tavalla puki materiaksi omat ajatukseni. Oli jollain tavoin pysäyttävää tajuta se kasvottomuus, joka oli monien ajan naisten kohtalona. Kuin symboloiden tätä, mallinukke seisoi esillä ja hänen elämäänsä kuvattiin, mutta hänen persoonalliset piirteensä ja henkilöhistoriansa jäivät hämärän peittoon. Hänen elämänsä oli merkityksellistä hänelle itselleen, mutta yhteiskunnalle hän oli tärkeä tehtävänsä puolesta, olemalla piika. Edes juridisesti hän ei ollut täysivaltainen kansalainen. Ehkä hän ei itse pysähtynyt miettimään oikeuksia ja niiden puutetta: kaiken puurtamisen keskellä sellaisia tuskin ehti ajatella. Ja millaista elämän on täytynyt olla niille, jotka ovat joskus iltaisin istuneet alas ja miettineet millaista olisi elää toisin? Luokkayhteiskunnan rajat olivat tiukat ja palvelusväen olot riippuivat paljon talonväestä. Mallinuken hameenhelman juuressa luki pääkallon kuvalla varustettu teksti  “Älä koske.”

 

Tarkemmin näyttelyä kierrellessäni huomasin, että myös porvarisnaisten olomuotoa esitteleviltä nukeilta puuttuivat kasvot. Yliväinä, mutta ilman kasvoja – tai muita persoonallisia piirteitä – nuket seisoivat ympärilläni kuin Doctor Who sarjan ‘Rose’ -jakson mallinuket.

 

En tiedä, onko kasvottomuus ollut näyttelynjärjestäjiltä tietoinen valinta vai hieno esteettinen sattuma. Koska museossa lähes kaikilla muilla mallinukeilla oli kasvot, tämä toi kuitenkin syvällisen ja melko aavemaisen lisäkerroksen näyttelyyn. Hämärässä huoneessa tuli epämiellyttävä tunne, että nuket voisivat laskeutua jalustoiltaan ja vetää minut mukaan tuohon outoon maailmaansa. Ehkä ne olivat vihaisia tai vielä pahempaa: tiukkapipoisia porvarskoja. Ja olihan minulla housut ja tennarit. Okei, ei enempää Doctor Whota minulle. Tai ei sentään. Tarvitsin selvästi tujakan annoksen modernia yhteiskuntaa.

Kipitin pimeästä kellarista ulos, Apple-liikkeen ohitse ja menin hampurilaiselle. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Suosittelen Turun linnassa käymistä kaikille historiasta, fantasiasta ja vahvoista tunnelmista nauttiville. Kapeat käytävät ja 1300-luvulla rakennetut muurit ovat ajatuksia herättävä kokemus. Linna itsessään on merkittävä osa Suomen historiaa: keskiaikainen kuninkaansali oli Suomen merkittävin huone aikanaan. Siellä voi katsoa ulos samoista ikkunoista kuin kuninkaalliset ja aateliset. Wibbley wobbley.

 

Muutama sananen naisista -näyttely Turun linnassa 8.3.2019–8.3.2020.
Näyttelyssä esitettävien lyhytelokuvien tekemisestä on luettavissa artikkeli Turun museokeskuksen sivuilla.
Veli Pekka Topparisen väitöskirja Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670