Elokuvan promojuliste.

Terry Gilliamin The Man Who Killed Don Quixote on elokuva, jonka valmistumista ollaan saatu seurata jo parikymmentä vuotta. Kirjoitin elokuvasta Nörttityttöjen blogiin muutama vuosi sitten. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä elokuva valmistui vihdoin 2018. Elokuvan ensi-iltaa jännättiin aina viime hetkille asti. Entinen tuottaja Pauli Branco yritti estää elokuvan esittämisen  oikeuksiin vedoten. Tätä sopimuskiistaa käytiin ratkomassa oikeudessa asti. Ensi-ilta kuitenkin pidettiin kuin pidettiinkin Cannesin elokuvafestivaaleilla toukokuussa 2018. Tämän jälkeen The Man Who Killed Don Quixote on kiertänyt  elokuvafestivaaleja Amerikassa ja  se on esitetty pienellä levityksellä Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa ja Portugalissa.

Suomessa The Man Who Killed Don Quixote nähtiin keväällä Helsingissä Orion-elokuvateatterissa ja äskettäin Espoo Cine-festivaaleilla.

The Man Who Killed Don Quixote on huumorilla sävytetty seikkailuelokuva,  jossa yhdistyvät nykyaika ja menneisyys sekä fantasia ja realismi.  Se kertoo epäonnisesta elokuvaohjaajasta Tobista (Adam Driver), joka  törmää vanhaan elokuvaansa Don Quixotesta. Elokuvan nimiroolia esitti paikallinen suutari (Jonathan Pryce),  joka uppoutui hieman liian syvälle rooliinsa. Don Quixote nappaa ohjaajan mukaan seikkailuun ja Tobi huomaa olevansa Sancho Pancha 1600-luvun La Manchassa.

 

The Man Who Killed Don Quixote on taattua Terry Gilliam -elokuvaa niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan se tarjoaa loistavaa pythonmaista huumoria ja upeita surrealistisia fantasiakohtauksia. Välillä elokuva kuitenkin valitettavasti menee hieman yli rajojen.  Tarinassa pudotaan syvälle Gilliamin ja toisen käsikirjoittajan Toni Grisonin vauhdikkaaseen mielikuvitusmaailmaan. Tarina poukkoilee päämäärättömän oloisesti niin, ettei siinä meinaa pysyä perässä.  Pakko on myös todeta, että muutama kohtaus menee valitettavasti  miltei myötähäpeän puolelle. Visuaalisesti jälki on kuitenkin tuttua hienoa Gilliamia. Kuvakulmat, fantasiahahmot ja lavasteet muistuttavat ohjaajan aikaisempia tuotoksia, niin hänen animaatioitaan kuin elokuviakin. 

 

Elokuvan promojuliste.

Näyttelijöistä on vain positiivista sanottavaa. Adam Driver eläytyy hienosti rooliinsa ja Jonathan Pryce on hullulla tavalla ilmiömäinen Don Quixote.  Toki elokuvaa katsellessa ei voinut olla miettimättä, että miten alkuperäiset näyttelijävalinnat Johnny Depp ja Jean Rochefort olisivat suoriutuneet rooleista. Tai Ewan McGregor ja John Hurt.

Elokuvan naisroolit jäävät aika ohuiksi, vaikkakin  Olga Kurylenko ja Joana Ribeiro suoriutuvat osistaan kiitettävästi.

The Man Who Killed Don Quixote on elokuva, jonka näkemistä on odottanut pitkään. Tunnelmat ennen elokuvaa olivat jokseenkin korkealla. Samalla sitä kuitenkin mietti, että voiko tästä tulla mitään kaikkien näiden vuosien ja mutkien jälkeen. Jos elokuvan olisi nähnyt 10 vuotta sitten, se olisi ehkä ollut pettymys. Mutta nyt olin tyytyväinen, että elokuva ylipäätänsä valmistui ja sen pääsi vihdoin näkemään. Tästä johtuen se saa anteeksi ainakin osan virheistään.  Vaikka tasoltaan se on aika kaukana Gilliamin parhaimmista elokuvista, se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen ja viihdyttävän parituntisen. Sen verran The Man Who Killed Don Quixote oli Terry Gilliam-fanin mieleen, että sen varmasti katsoo uudestaan. Uskon siihen, että se paranee uusintakatselulla, kuten Gilliamin elokuvat yleensä.