Ei. Kuva: Pablo Heimplatz, Unsplash.

Kirjoitus pohjaa ensisijaisesti omiin kokemuksiini, mutta taustalla vaikuttavat myös Nörttityttöjen kirjoittajaryhmässä sekä ystävien kanssa luottamuksellisesti käydyt keskustelut. Kiitän kaikkia kanssani tissipohdintoihin osallistuneita ihania naisia ravistelevista ajatuksista ja jaetusta rohkeudesta.

Olen elänyt liivitöntä elämää nyt pian kaksi kuukautta. Toisin kuin kuvittelin, en ole saanut yhtäkään asiatonta kommenttia tai pitkittyneitä katseita. Jotenkin olin ajatellut, että maailma pysähtyy, autot kolaroivat ja ihmiset ympärillä pyörtyilevät, jos lakkaan käyttämästä rintaliivejä.

YLLÄTYS: näin ei käynytkään!

Heti alkuun on tarpeen huomauttaa, että kokeiluani on varmasti helpottanut se, että olen valkoinen cis-nainen, ja näin ollen koko kehoani ei eksotisoida tai erotisoida samalla tavoin kuin rodullistettujen naisten kehoja. Lisäksi rintani, vaikka eivät ehkä ideaalia edustakaan, sujahtavat aika hyvin normien sisään: niitä on kaksi, ja tissini ovat varsin symmetriset ja pyöreät. Koska rinnoissani ei ole juurikaan massaa, en joudu miettimään, miten selviän vaikkapa tihistä eli tissihiestä tai liikkeen aiheuttamasta epämukavuudesta.

Suhteeni rintaliiveihin on kuitenkin aina ollut vaikea. Hankin ensimmäiset rintaliivini joskus 11-vuotiaana. Tai pikemminkin ne hankittiin minulle, sillä äitini vain ilmoitti, että tarvitsen liivit. Muistoa värittää häpeä: äitini ja vaateliikkeen myyjä sovittelivat päälleni epämukavia, hankaavia liivejä ja keskustelivat niiden istuvuudesta, aivan kuin en olisi ollut paikalla ollenkaan. 

Ei ihme, että olen kokenut liivien käytön aina jotenkin pakotettuna ja ahdistavana.

Liivipakkoa ja tissipaniikkia

Liikkumisen myötä rintaliivien hankkiminen on muuttunut entistä ikävämmäksi puuhaksi. Tarpeeksi pienellä ympärysmitalla varustettuja liivejä ei tunnu löytyvän tavallisista vaatekaupoista lainkaan, ja oikein mitoitetut liivit saattavat helposti maksaa hunajaa. 

En myöskään pidä siitä, kuinka liivien reunukset pureutuvat lihaani. Joko liivit tuntuvat kiristävän, tai sitten ne ovat niin löysät, että olkaimet valuvat jatkuvasti. Vaihtoehtona tavallisille liiveille ovat toki esimerkiksi bralettet tai urheiluliivit, joita käytinkin jossakin vaiheessa ahkerasti.

Joko kiihottaa? Kuva: Hello I’m Nik, Unsplash.

En tiedä miksi ajattelin, että liivejä on pakko käyttää. Kenties liivit yhdistyvät mielessäni tietynlaiseen naisena olemiseen: liivitön nainen on väärällä tavalla seksikäs, liivittömät rinnat vastenmieliset ja irvokkaat. Liivitön nainen = ryhditön, yltiöseksuaalinen hippi. Liiveistä oli tullut minulle 2010-luvun korsetti: viktoriaanisella ajalla ajateltiin korsetin tuovan ryhtiä naisen ruumiin lisäksi myös moraaliseen olemiseen. Huomasin suhtautuvani samalla tavoin liiveihin.

Kauhistuin ajatuksesta, että joku vaivaantuisi tai kiihottuisi paidan läpi näkyvistä nänneistäni. Mutta miksi? Miksi minun pitäisi kantaa vastuu jonkun toisen vaivaantumisesta tai kiihottumisesta? Jokainen aikuinen vastaa omasta käytöksestään ja reaktioistaan itse. Ja jos jonkun elämä menisikin raiteiltaan tissieni takia, ongelma olisi varmaan jossakin ihan muualla kuin nänneissäni.

Kenen, miten ja millaiset rinnat saavat näkyä? Kuva: Annie Spratt, Unsplash.

Elämme yltiöpornoistuneessa todellisuudessa, joka on suorastaan vuorattu tisseillä, mutta jostain kumman syystä esillä olevien rintojen kuvasto on silti kovin kapea. Vain tietynlaiset rinnat saavat näkyä ja vain tietyllä tavalla. Paikalleen liisteröidyt, tennispallomaiset, nännisuojatut ja mahdollisimman ylöshilatut tissit ovat lopulta kovin keinotekoinen ja ahdas malli sille, millaiset ja miten rinnat saavat olla esillä ilman häpeää tai yliseksualisointia. Niin kauan, kuin luonnollisesti liikkuvat rinnat tai nöpöttävät nännit johtavat tissipaniikkiin, aiheesta on keskusteltava. 

Tissiutopia vai mahdollinen maailma?

Ensimmäistä kertaa ajatus liiveistä luopumisesta tuli mieleeni, kun törmäsin kuvagalleriaan 70-luvun katumuodista. Ensimmäinen reaktioni oli shokki: kuvissa kaikenkokoiset naiset kuljeskelivat ja suorittivat arkisia askareitaan ilman liivejä, rinnat irstaasti heiluen! Tuoltako ne tissit oikeasti näyttävät!

Sitten kauhistukseni vaihtui riemastukseen. Tällainen vapautettujen tissien todellisuus oli ihan oikeasti mahdollinen, itse asiassa se oli ollut mahdollinen jo vuosikymmeniä sitten! Mikä oikein esti minua nakkaamasta ylävartaloani puristavia härpäkkeitä mäkeen, jos kerran nämä upeat mimmit olivat tehneet niin jo 70-luvulla?

Minulle oli erityisen tärkeää huomata, ettei näin ole ollut aina, vaan rintojen muotoa, liikkuvuutta ja kokoa koskevat trendit ovat vaihdelleet historian saatossa paljonkin. Jos nännien näkyminen tuntuu kauhistuttavalta, kannattaa tutustua vaikkapa 50-luvun bullet-bra-muotiin ja ammentaa rohkeutta näistä tötterötisseistä. Tai tutkailla avoimin mielin 60-luvun monokini-muotia.

En väitä, että historian tissitrendit olisivat välttämättä yhtään vähemmän seksualisoivia kuin nykyinen meininki. Sen sijaan on hyvä tiedostaa, etteivät rintoja koskevat normit ja ihanteet ole kiveen hakattuja, vaan sidoksissa aikaan ja kulttuuriin. Tämä auttaa ymmärtämään, että normeja voidaan myös muokata ja murtaa.

Tissiteesejä ja vinkkejä vaihtoehtoiseen olemiseen

Rintaliivejä perustellaan kulttuurissamme moniin eri väitteisiin vedoten. Liivittömyyttä miettiessäni kävin läpi omia oletuksiani rintaliivien tärkeydestä ja pohdin, mistä ne mahtavat oikein johtua ja voisiko niitä kyseenalaistaa. Olen törmännyt muun muassa seuraaviin tissiteeseihin:

  • Rinnat alkavat roikkua, jos liivejä ei käytetä. Ensinnäkin, mitä väliä, roikkuvatko tissit vai eivät? Toiseksi, tutkimus osoittaa, ettei uskomus pidä paikkaansa.
  • Vaatteet on suunniteltu niin, että ne vaativat alleen ryhdikkäät liivit. Eikö vaatteiden pitäisi olla ihmisiä varten eikä toisinpäin? Huom. vintage-pukeutuminen, joka käsittää usein tietynlaiset alusvaatteet, on asia erikseen, mutta järjetöntä rohkaista nykymuotia omilla kulutusvalinnoillaan siihen suuntaan, että vaatteet vaativat alleen ikävästi puristavat nännisuojat. 
  • Liivit ehkäisevät niska- ja hartiakipuja. Näin voi toki olla, mutta Nörttityttöjen kirjoittajaryhmässä keskustelun myötä nousi esiin myös päinvastaisia kokemuksia: rintaliiveistä luopuminen oli saattanut jopa vähentää migreenejä. Itsekin totesin, että niska-hartiaseudun lihasjumit helpottivat kummasti sen jälkeen, kun luovuin liiveistä.
  • Liivittömät rinnat ovat esteettisesti vastenmieliset. Öö, mitä helvettiä? Jokainen tietysti tekee omaa ulkonäköään koskevat valinnat itse, mutta onhan se nyt kovin surullista, jos ainoa syy epämukavien liivien käyttämiseen on pelko siitä, ettei ole tarpeeksi viehättävä. Miksi ja ketä liiveillä oikein on tarkoitus miellyttää?
  • Liivittömänä saa epätoivottua huomiota. Saatan olla väärässä, mutta olen sitä mieltä, että yksi syy (naisten) rintojen yliseksualisointiin on niiden riittämätön normalisointi. Ei riitä, että puhumme rintojen yliseksualisoinnista, on myös tärkeää ihan konkreettisesti nähdä vapaasti liikkuvia rintoja ja nöpöttäviä nännejä. Jos vaikkapa työpaikalla joku huomauttaa liivittömistä rinnoista, tilanne pitäisi ratkaista niin, että esimies puuttuu kommentoitiin – ei niin, että nainen joutuu teippaamaan maitorauhasensa tiettyyn muottiin.

Kukkuu. Kuva: Annie Spratt, Unsplash.

Kuten jo heti alkuun totesin, liivittömyys ei ole kaikille toimiva vaihtoehto. Jokainen keho on yksilöllinen, jokaiset rinnat omanlaisensa. Kirjoittaja-ryhmässä käydyssä keskustelussa liivien plussiksi nostettiin muun muassa seuraavat asiat:

  • Liivit ehkäisevät rintojen alusten hikoamista. 
  • Rintaliivit ehkäisevät kivuliasta rintojen liikettä.
  • Liivit suojaavat rintoja ja etenkin nännejä kylmältä.

Vaikka itselleni liivittömyys kaikessa muussa paitsi urheilussa toimii erinomaisesti, täydelle liivittömyydelle löytyy myös käypiä vaihtoehtoja. Toiset nörttinaiset vinkkasivat muun muassa seuraavia keinoja rintojen vapauttamiseen:

  • Urheiluliivit ovat usein mukavammat kuin kaarituelliset push-upit

    Bralette on usein kaarituellisia liivejä mukavampi vaihtoehto. Kuva: Stephany Lorena, Unsplash.

  • Binderi voi toimia ratkaisuna esimerkiksi silloin, kun suhde rintoihin on hankala tai haluaa välttää rintojen alusten hikoilun – tai miksei ihan muutenkin, kannattaa kokeilla! Ryhmäläiset kehuivat etenkin gc2b:n valmistamia bindereita.
  • Liivittömyyttä voi harjoitella ja toteuttaa itselle turvallisessa ympäristössä, esimerkiksi kotona tai kavereitten kanssa.
  • Jos nännit hankaavat epämiellyttävästi paitaan tai niiden näkyminen haittaa, ne voi teipata urheiluteipillä.
  • Mikäli istuvia rintaliivejä on hankala löytää, ilmaisia ohjeita sopivien liivien tekemiseen voi katsoa esimerkiksi kotimaisen Make Bran sivuilta.

Lopuksi

Palataan vielä takaisin kokeiluuni. Kuten alkuun jo totesin, maailma ympärilläni ei suistunut raiteiltaan, vaikka päätin hankkiutua eroon liiveistäni. Jännitykseni ei sen sijaan kadonnut aivan heti, mutta parin viikon päästä en oikeastaan edes muistanut enää koko asiaa. Niin nopeasti liivittömyydestä tuli minulle arkea.

Joku lukijoista voi ihmetellä, miksi tisseistä ja liivittömyydestä pitää puhua vielä herran vuonna 2019. Minäpä kerron: aion meuhkata tästä asiasta tasan niin kauan, kun ystäväni, jolla on isot rinnat, joutuu valitsemaan peittäviä paitoja, ettei kuulisi seksistisiä heittoja setämiehiltä. Aion vaahdota rinnoista niin kauan, kun asiakaspalvelussa työskentelevä nainen pukee liivit ylleen vain siksi, koska pelkää asiatonta kommentointia töissä.

Oikeastaan aion sössöttää tisseistä niin kauan, kunnes ketään ei enää kiinnosta – kunnes tissit ovat pelkät tissit.

Lisää lueskeltavaa rinnoista ja liivittömyydestä

Aiheesta Nörttityttöjen blogiin on kirjoittanut aiemmin Juulia Hakunti

Tutustu Jasmin Kaukon käynnistämään #vapautarinnat-kampanjaan

Opastuksia rintojen tutkailuun

Nörttityttöjen tissikysely parin vuoden takaa

Nörttityttöjen kokemuksia liiveistä