HOT OSM eli Humanitarian OpenStreetMap on vapaaehtoistyötä josta harva on tiettyjen ammattipiirien ulkopuolella kuullut. Itsekin törmäsin ensimmäisen kerran koko käsitteeseen vuoden 2018 Paikkatietomarkkinoilla. En ole itse mukana HOT-vapaaehtoistoiminnassa mutta sen verran mielenkiintoisesta jutusta on kyse että siitä sietää kertoa eteenpäin. Humanitäärinen kartoitustyö ja siihen liittyvä toiminta on nimittäin Suomessa tällä hetkellä kovassa nosteessa.

Monilla maailman katastrofialueilla nopean toiminnan ja avun tehokkaan perille saamisen esteenä ovat puutteelliset kartat tai jopa kokonaan puuttuvat aineistot. Avuksi siis tarvitaan karttoja, luotettavaa tietoa.

Satelliittikuvien perusteella kartoittamiseen on olemassa vapaasti hyödynnettävät työkalut, työn jakamiseen ja tarkistamiseen myös omat välineensä ja organisaationsa, tarvitaan vain vapaaehtoisia. Joukkoistamisen aikakaudella voidaan yhdessä tekemällä saada aikaan huomattavan paljon laadukasta materiaalia.

En ole itse pystynyt tutustumaan tähän vapaehtoistyön muotoon ajanpuutteen vuoksi sillä kaikkein parhaimmalla tavalla eli tekemällä itse. Olen kuitenkin sitä mieltä että tässä olisi hyvin nörttimäisen sopivaa vapaaehtoishommaa, jossa voi tehdä jotain konkreettista ihan kotoa istuen, jopa pelastaa ihmishenkiä aineistoilla joilla apu löytää perille.

Humanitarian OpenStreetMap aineistojen parissa työskentely mahdollistaa konkreettisen avustustyön tekemisen ilman että tarvitsee sitoutua välttämättä kovinkaan pitkäjänteiseen työskentelyyn. Omalla vapaa-ajalla kartanpiirtäminen sen mukaan miten jaksaa tai lyhyenä rykäisynä osallistuen Mapathon-tapahtumiin ovat molemmat mahdollisia. Mapathoneissa kokoonnutaan ihmisten ilmoille ja puurretaan porukalla jonkin kohteen parissa.
 

Mapathon Intiassa
Lähde: Missingmaps.org

 
Vuokko Heikinheimon Paikkatietoa vapaaehtoisvoimin esitelmän kuvausta lainatakseni HOT-prosessissa on kolme selkeää vaihetta.
  

HOT-prosessin kuvaus. Lähde: Vuokko Heikinheimo ja Missingmaps.org

 
Vaihe 1: Vapaaehtoiset jäljentävät etänä satelliittikuvia OpenStreetMappiin.
 

Mapathonissa Beirutissa Lähde: Missingmaps.org

 
Vaihe 2: Paikallisyhteisön vapaaehtoiset lisäävät yksityiskohtia kartalle.
 

Kartoitustöissä kentällä Malawilla. Lähde: Punainen risti ja Missingmaps.org

 

Tietoa keräämässä Kongossa.
Lähde: Missingmaps.org

 
Vaihe 3: Avustusjärjestöt hyödyntävät kartta-aineistoja avun perille viemiseen ja ennaltaehkäisevään työhön.
 

Tarkistamassa aineistoa paikan päällä Keski-Afrikan tasavallassa. Lähde: Missingmaps.org

 
Ensimmäinen vaihe on se, johon jokaisella on mahdollisuus osallistua ja päästä mukaan. Alla olevien linkkien kautta löytyy yhteisöjä, tietoa ja linkkejä joilla alkuun pääseminen onnistuu jos mielenkiinto on herännyt.

Humanitarian OpenStreetMap Teamin verkkosivut

Humanitarian OSM Teamin Wikisivusto

HOT OSM Finland Facebookissa

HOT-OSM Finland vapaaehtoisten ryhmä Facebookissa

LearnOSM verkkosivut kartanpiirtämiseen opetteluun

Kiitokseni aineistosta ja tuesta HOT-OSM Finland-ryhmälle.