Marvel Studios’ CAPTAIN MARVEL. Captain Marvel (Brie Larson) Kuva: Film Frame. © Marvel Studios 2019.

Kun Captain Marvel saapui leffateattereihin naistenpäivän kynnyksellä, sai se trollit liikkeelle saman leffasarjan Black Pantherin tai Star Warsin Last Jedin tavoin: rutkasti murska-arvosteluja jo ennen elokuvan ilmestymistä.

Tämä ei kuitenkaan näytä karkottaneen katsojia, sillä avajaisviikonloppunaan elokuva ylsi kansainvälisesti kuudenneksi kovimpaan tulokseen. Ikinä. Ja paremmin vertailtavilla kotimarkkinoillaan se sijoittui avajaisviikonloppunaan toiseksi suosituimmaksi supersankarielokuvaksi heti Black Pantherin jälkeen.

Tämä tietysti on varsin ilahduttavaa, sillä kyse on Marvelin ensimmäisestä naissankarin ympärille tehdystä leffasta.

Mutta mitä mieltä naissupersankaruuden asiantuntijat, eli nörttitytöt, ovat itse elokuvasta?

 

Koko elokuva tuntui iskevän silmää juuri minulle”

Carol Danvers ei ollut minulle etukäteen kovin tuttu hahmo. Olen nähnyt hänen piipahtavan Captain Marvelina Ms. Marvel -sarjakuvassa, ja Kelly Sue DeConnickin kirjoittamat Captain Marvelit ovat kiinnostaneet kovasti DeConnickin muiden sarjakuvien perusteella (Bitch Planet, Pretty Deadly), mutta en ole saanut niitä hankittua vielä käsiini.

Välttelen myös aktiivisesti näiden megaelokuvien ennakkospekulaatioita, sillä katson minua kiinnostavat elokuvat mielellään niin ”puhtaina” odotuksista kuin mahdollista. En ollut siis aivan varma, mitä odottaa Captain Marvelilta, muuta kuin vihdoin sitä ensimmäistä naisvetoista Marvel-elokuvaa. Kävi ilmi, etten voi kirjoittaa tästä perinteistä elokuva-arvostelua, sillä Captain Marvel oli minulle jotain aivan muuta kuin elokuva. Se oli kokemus.

On hirveän vaikea pukea sanoiksi, mitä elokuvateatterissa koin. Uskon, etten ole yksin asian kanssa. Olen rakastanut elokuvia, joissa on pelkkiä miehiä. Olen rakastanut elokuvia, joissa naiset ovat hupsuja hupakoita, vamppeja, äitejä tai tyttäriä. Olen samaistunut vaivattomasti miessankareihin vuosikymmenet.

Vasta viime vuosina olen herännyt huomaamaan, miltä tuntuu nähdä itsensä edes jossain määrin valkokankaalla sankarin roolissa. Olen itkenyt Force Awakensin aikana, kun kuvittelin mitä Reyn hahmo olisi tarkoittanut minulle nuorena. Elin vahvasti Jyn Erson kapinahengen mukana Rogue Onessa. Pakahduin, kun Wonder Woman uhmasi sotatantereella miesten varoitteluita ja neuvoja ja näytti kaikille, mistä hänet on tehty.

Captain Marvel osui silti johonkin aivan uuteen hermoon. Tämä koko elokuva oli minulle. Minulle. Eikä millään sellaisella geneerisellä tavalla, joka edellyttää ainoastaan pääosanäyttelijän sukupuolen vastaavan sitä sukupuolta, johon itse on sosiaalistettu.

Marvel Studios’ CAPTAIN MARVEL. Captain Marvel (Brie Larson). Kuva: Film Frame. © Marvel Studios 2019.

Koko elokuva tuntui iskevän silmää juuri minulle. 1990-luvun naisvetoinen musiikki Elastican, Garbagen ja No Doubtin kera (bonuksena rakas R.E.M.). Hienovarainen vitsi videovuokraamossa, jossa pahvisen Schwarzeneggerin pää ammutaan irti mutta jonka huomaaminen vaatii True Lies -elokuvan tunnistamista Jamie Lee Curtisin hahmon perusteella. Ihana ja hauska Goose-kissa. Naisten välinen ystävyys. Päälleliimatun romanssin puuttuminen elokuvasta. Sanoma siitä minkälaista on kasvaa tyttönä yhteiskunnassa joka lannistaa, etenkin jos kiinnostuksenkohteet ovat niin sanotusti poikamaisia. Bonuksena aivan mahtava kemia (tosin ystävien) Captain Marvelin ja Furyn välillä. Ja tietenkin Brie Larson. Ah.

Näistä asioista kumpuavat tuntemukset hämmensivät niin paljon, että mietin elokuvan aikana, onkohan tämä nyt kuitenkin jo liikaa. Ovatko nämä nyt aivan tosissaan? Onko tämä nyt jo liiallista miellyttämistä? Kunnes ymmärsin, että tästä pitää nyt nauttia. Kerrankin. Ja se, se oli HAUSKAA. Toivottavasti tämä ei jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun koen tällaista isolta kankaalta.

– Riikka

 

Harvoin on ollut niin voimaantunut olo”

En ollut etukäteen kovin innoissani Captain Marvel -elokuvasta. En tunne Marvelin sarjakuvia, joten minulla oli vain hämärä käsitys hahmosta, joka vaikutti lähinnä Captain American naispuoliselta kopiolta. Naissankarin ympärille rakennetun elokuvan tekeminen juuri nyt tuntui jollain lailla pakotetulta ratkaisulta ja ilmestymisajankohta naistenpäivän tienoilla yleisön kalastelulta.

Lisäksi ajattelin, että elokuvan tehtävä olisi lähinnä promota noin kuukautta myöhemmin ilmestyvää Avengers-saagan päätösosaa eli Endgamea. Osin olin ehkä oikeassa, mutta samalla niin väärässä.

Marvel Studios’ CAPTAIN MARVEL. Goose. Kuva: Film Frame. © Marvel Studios 2019.

En ole kovasti miettinyt sukupuolen merkitystä ainakaan Marvel-elokuvien yhteydessä. Olen tyytyväisenä seurannut Thorin tai Iron Manin seikkailuja, vaikka vahvat naishahmot ovat niissä jääneet sivuosaan. Tärkein oivallus Captain Marvelia katsoessa olikin se, että hittolainen, tältäkö tuntuu, kun kerrankin on oikeasti supersankarielokuvan kohderyhmää.

Sukupuolen lisäksi fiilistä lisäsi elokuvan sijoittuminen nostalgiselle 90-luvulle. Puhelinkopit ja hitaasti lataavat tietokoneet veivät lapsuuteen, ja elokuvan Top Gun -viittaukset saivat hykertelemään. Oli suorastaan riemastuttavaa, kun seikkailuun mukaan lähtevän kissan nimeksi oli annettu Goose.

Mikä erottaa Captain Marvelin minulle muista Marvel-sankareista on se, että päähahmo, Carol Danvers, on hyvin samaistuttava. Vaikka Danvers on kouluttautunut armeijan koelentäjäksi ja saa sittemmin supervoimat onnettomuuden seurauksena, on hän lähtökohtaisesti tavallinen naapurintyttö. Tässä suhteessa hän päihittää myös DC:n Wonder Womanin, joka jo valmiiksi on mytologian amatsoni ja lopulta jumalatar. Danversilla on jopa läheisiä naisystäviä.

Ehkä se hieman häiritsi, että Captain Marvel näyttää saaneen rajattomat voimat, kun aiemmista Marvelin sankareista kukaan ei ole ollut täysin haavoittumaton. Tähän saataneen vastauksia tulevissa elokuvissa.

Visuaalisesti elokuva toimi, ja 90-luvun musiikki siivitti tunnelmaa. Brie Larson näytteli pääroolin vakuuttavan vähäeleisesti. Näyttelijävalinnoista minut yllätti Jude Law. Vaikka Law hiljattain nähtiin Ihmeotusten Dumbledorena, on hän minulle tuttu lähinnä takavuosien romanttisista komedioista. Siksi loikka MCU:hun krii-armeijan komentaja Yon-Roggiksi tuntuu melkoiselta. Tosin ei Law minusta vieläkään näytä hassummalta… Tässäkin on varmaan ajateltu kohderyhmää.

Elokuvana Captain Marvel sopii myös niille, jotka eivät MCU:sta mitään ymmärrä.  Pohjimmiltaan kyseessä on kasvutarina. Juoni on ehjä, ja tarina pelaa omillaan, vaikka petaakin toki lopussa Endgamea.

Ymmärrän täysin, miksi osa etenkin nuoremmista miespuolisista Marvel-faneista ei koe leffaa samalla lailla omakseen kuin esimerkiksi Iron Maneja tai Spider-Maneja. Heille vinkiksi, että tämä on kuitenkin se elokuva, jonka kautta voi yrittää tutustuttaa aiheeseen perehtymättömiä (tyttö)kavereita MCU:hun.

Minulla on harvoin ollut niin voimaantunut olo kuin silloin, kun kävelin ulos elokuvateatterista. Tämä on elokuva, jonka haluaisin tyttärenikin näkevän. Sekä myös naispuoleisten ystävieni, äitini ja anoppini.

– Liisa

 

”Loistava supersankarileffa!”

Mikä loistava supersankarielokuva Captain Marvel onkaan! Muistinmenetysjuoni, huippu päähenkilö, moniulotteisia pahiksia, äkkikäänteitä, hauskaa kumppanusten dynamiikkaa ja dialogia sekä suuria teemoja, jotka koskettavat katsojaa vielä syvemmällä tasolla: itsevalittu perhe, oman elämän takaisinvaltaaminen ja ulkopuolelta asetettujen rajoitusten rikkominen.

Marvel Studios’ CAPTAIN MARVEL. Vasemmalta oikealle: Captain Marvel (Brie Larson) ja Nick Fury (Samuel L. Jackson) Kuva: Film Frame. © Marvel Studios 2019.

Brie Larson on upea päähenkilö, tyylikäs ja viileä. Samuel L. Jacksonin näyttelijäntyön fani olen ollut jo Long Kiss Goodnightista lähtien. Näiden kahden kemiat toimivat hyvin yhteen. Alussa näytetty Versin voimakkuus ja päättäväisyys kovistelevan mentorin alaisuudessa saavat kuivasta huumorista lisäsäröä.

Marvel Studios’ CAPTAIN MARVEL. Vasemmalta oikealle: Maria Rambeau (Lashana Lynch) ja Captain Marvel (Brie Larson). Kuva: Film Frame. © Marvel Studios 2019.

Lashana Lynchin Maria Rambeau yllätti minut iloisesti. En tiennyt mitään Captain Marvelista etukäteen, joten oli hienoa ja ilahduttavaa, että päähenkilöllä oli menneisyydessään kumppani, jonka lapsen kanssa he olivat olleet perhe. Elokuvassa tarina oli tietysti lähinnä muutamassa ohitsekiitävässä takaumassa, mutta silti se avasi päähenkilöä hahmona ja kosketti. Lynch ja Larson toivat hahmojen välisen yhteyden uskottavasti esiin. Akira Akbarin Monica Rambeau on myös mainio tyyppi.

Yksityiskohdista pidin eniten päähenkilön nimilaatasta, jossa kiteytyivät hänen uusi ja vanha elämänsä. Kaiken kaikkiaan muistinmenetysjuoni oli kivasti rakennettu, pala palalta selviävä arvoitus, jossa katsoja voi olla hiukan päähenkilöä edellä.

Elokuvan loppuvaihe yhdistyy siististi aloitukseen ja kommentoi, miten kannattaa suhtautua muiden mielivaltaisesti asettamiin sääntöihin. Kyllä sitä kelpaa katsella.

– Soile