Tie käy pelikellariin. (Kuva: Tero Mäkelä)

Kansalliskirjastossa Helsingissä aukesi 8.2.2019 Nopista bitteihin -näyttely, joka esittelee pelaamisen historiaa Suomessa kolmelta vuosisadalta. Näyttelyssä on esillä historiaa satavuotiaista lautapeleistä nostalgiseen Commodore 64:een, tasavallan tietokoneeseen.

Olin sen verran onnekas että pääsin tutustumaan Nopista Bitteihin näyttelyyn heti avajaispäivänä. Avajaisissa puheiden lisäksi pääsi mm. nauttimaan Helsingin nörteimmän naiskuoron Another Castlen konsertista, mukillisesta karkkia ja taiteilijanimellä Tero esiintyneen artistin Commodore 64:lla soitetusta bilemusasta. Näyttely itsessään oli kohtuullisen kokoinen, mutta avajaisten tungoksessa ei päässyt tutustumaan aivan riittävän tarkkaan näyttelyesineisiin ja muuhun esillä olleeseen materiaaliin.

Muusikko Tero Mäyränen soittamassa Commodore 64:lla avajaisissa. (Kuva: Tero Mäkelä)

Järjestimme erillisen Nörttityttöjen yhteisen tutustumisretken 6.3., jotta voisimme perehtyä näyttelyyn yhdessä ajan kanssa. Oppaana meillä tällä retkellä oli yksi näyttelyn tekijöistä, Sanna Haukkala. Erityiset kiitokset hänelle opastetusta kierroksesta.

Näyttelyssä ei selvästikään yritetty rakentaa mahdollisimman kaikenkattavaa ja yhtenäistä kuvaa pelaamisen historiasta, vaan tuoda esille ikään kuin välähdyksiä pitkältä ajalta.

Voi olla että luulen omiani, mutta vaikutti siltä, että ajatuksena olisi ollut havainnollistaa, ettei pelaaminen ole mitenkään uusi ilmiö, vaan sillä on pitkä jatkumonsä läpi historian. Videopelejä ei pitäisi aina tarkastella irrallisena tuoreena ilmiönä, vaan ymmärtää, että taustalla on paljon kulttuurihistoriaa. Kotitietokoneiden ajan alku ja analogisen pelaamisen satoja vuosia vanha historia kertovat siitä, että välineet ovat muuttuneet, mutta jopa pelien aihepiirit ovat häkellyttävän samankaltaisia. Esimerkiksi Venäjän-Japanin sodan ollessa käynnissä, Suomessa myytiin lautapelejä aiheesta, aivan samoin kuin nykyään voi kotikonsolilla pelata videopelejä viimeaikaisista konflikteista.

Commodore 64, tasavallan tietokone. (Kuva: Tero Mäkelä)

Koin itse vahvoja nostalgiatrippejä 80-luvun fantasia-aiheisten lautapelien vitriinin äärellä. Muun muassa monen rakastama Heroquest oli näytteillä. Voin uskoa, että vitriinissä lepäävä massiivinen Commodore 64 soittaa monen tuolla ajalla eläneen sielun kieliä. Itseltäni jäi kotitietokoneiden maihinnousu väliin, vaikka elin niitä aikoja kun se tapahtui. Arvostin kuitenkin sitä, että museossa oli pistetty nurkkaan emulaattori, jolla pystyi tutustumaan muun muassa suomalaisen pelisuunnittelun legendan, Stavros Fasoulaksen, tuotantoon.

Tämä kokemuksellisen elementin tuominen olikin näyttelyn parhaita puolia. On eri asia lukea tai kuulla peleistä kuin pelata niitä, kohdata ne siinä muodossa kuin ne on tarkoitettu. Pelattavana oli myös Amersoftin legendaarinen Uuno Turhapuro muuttaa maalle.

Legendaarisen vaikea Uuno ei ollut läsnä vain vitriiniin suljettuna näyttelyesineenä  vaan sen pääsi jopa itse kokemaan. (Kuva: Tero Mäkelä)

Nostalgian sijaan suurin anti on ehkä siinä, että näyttely esittelee nykyiselle peliharrastamiselle – oli se missä muodossa tahansa – vuosisataisen taustan, sen oman historian ja juuret.