Maailmantuska: tietoisuus maailman suuresta epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimyksestä sekä omasta osallisuudesta siihen. Ilmastonmuutos, rasismi, ihmisten sorto taloudellisen edun nimissä, eläinten oikeudet tai toisin sanoen niiden puute…

Luin Iida Rauman teoksen Seksistä ja matematiikasta pari vuotta sitten. Kirjassa on hahmo, jota ahdistaa suuresti luonnon tila, mutta lukiessani en oikein saanut tarttumapintaa häneen. Hahmo tuntui osoittelevalta, ehkä ärsyttävän stereotyyppiseltä, mahdollisesti epäuskottavaltakin. Saattoi kuitenkin olla, että juuri tämä hahmo sai minut näkemään ympärilläni enemmän juuri tällaista maailman tilaa koskevaa tuskaa, ja olenkin törmännyt siihen nyt paljon sarjakuvablogeissa, Facebook-päivityksissä, Tumblrissa ja lehtijutuissa nuorista, jotka haluavat vetäytyä pahasta maailmasta.

Halusin perehtyä asiaan tarkemmin kysymällä maailmantuskaa potevalta ihmiseltä, mitä tälle tunteelle ja tilanteelle voi tehdä. Miten maailmantuskan kanssa oikein pärjää?

 

Ahdistus maailman pahuudesta

Haastalteltavakseni valikoitui oululainen Satu Lapinlampi, joka sanoo potevansa maailmantuskaa päivittäin.

“Kirjoitin jo 11- tai 12-vuotiaana lehtiartikkelin mukaelman, jonka otsikoin ‘Ei sotaa’. Olin tosi ahdistunut maailman sodista jo silloin.”

Lapinlampi seuraa tiiviisti uutisia. Rentoutuakseen hän tarvitsee kevyttä viihdettä. “En tiedä, miten ihmiset voivat lukea maailman hirveyksistä ja sitten olla ajattelematta niitä.”

Olen pohtinut, ovatko toiset ihmiset herkempiä tällaisille asioille kuin toiset. Joku lukee lehdestä artikkelin ja unohtaa sen seuraavassa hetkessä keskittyessään omaan elämäänsä, toinen taas jää miettimään samaa artikkelia koko viikoksi.

Kokeeko Lapinlampi olevansa empaattinen?

“Olen miettinyt empatiaa todella paljon! On vaikeaa sanoa, osaako asettua toisen ihmisen asemaan. Olen ainakin lukenut aina paljon,” hän pohdiskelee viitaten kirjallisuuden empatiaa kehittävään vaikutukseen (linkki tutkimukseen).

Ahdistuksen seurauksena Lapinlampi on myös tarttunut toimintaan ja löytänyt siihen useamman väylän.

 

Vaikuttamista yksin ja yhdessä

Lapinlampi on tunnettu ainakin #lääppijä-kampanjasta, jonka hän käynnisti Twitterissä kaksi vuotta sitten. Kampanja oli #metoo-liikkeen edeltäjä Suomessa: hashtagilla jaettiin kokemuksia lääppimisestä ja seksuaalisesta häirinnästä, ja sillä tuotiin esille, että lääppimistä on tapahtunut Suomessa niin kauan kuin ihmiset muistavat.

Satu Lapinlampi.

“Kampanjasta tuli iso ilmiö ja asiasta alettiin puhua”, Lapinlampi toteaa.

“Se oli hienoa. Halusin tuoda seksuaalista ahdistelua esille ja tehdä asialle jotain, ja Twitter oli helppo tapa. Halusin, että ihmiset tulisivat kuulluiksi. Siksi yritin tykätä jokaisesta tviitistä, jossa kerrottiin ahdistelukokemuksista, mutta silloin Twitter sulki tilini joksikin aikaa spambot-epäilyn vuoksi.”

Twitter-kampanja on suoraa vaikuttamista, mutta Lapinlampi on ollut mukana myös yhdistystoiminnassa, jolla pyritään auttamaan ihmisiä.

“Kun Naisten Pankki tuli vuonna 2009 Ouluun, olin hyvin aktiivisesti mukana. Nykyään osallistun harvemmin. Naisten Pankki on siitä hieno, että se auttaa laajasti ihmisiä, eikä lahjoittaja voi valita, mihin rahat menevät. Se on minusta hyvä.”

Naisten Pankki on vapaaehtoisyhteisö, joka nettisivunsa mukaan “tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein”. Tarkoituksena on auttaa naisten kautta koko kyläyhteisöä eri maanosissa. Naisten Pankki käyttää toiminnan kanavoimiseen Kirkon Ulkomaanapua, mutta se ei tee lähetystyötä ja auttaa ihmisiä heidän taustastaan riippumatta.

Nykyään Lapinlampi on mukana pienemmissä yhdistyksissä.

“Nykyiset yhdistykseni ovat konkreettisempia ja tuntuvat tehokkaammilta, koska tuki menee tietyille ihmisille, joiden elämää voin seurata. Tietysti mittakaava on myös pienempi.”

 

Konkreettinen tuki

Lapinlampi tukee intialaista lastenkotia Kaisu Educational Society ry:n kautta sekä afrikkalaisia pakolaisia Furaha ry:n kautta. Intian lastenkotia tuetaan jo yli sukupolvien: “Puolisoni isotäti oli innokas lähettämään rahaa Intiaan tietyille lapsille, jotka hän sitten kouluttikin kaikki. Mutta hänen siskonsa oli vihainen – he asuivat yhdessä, eikä tädille jäänyt ollenkaan rahaa elämiseen! Joten hän lainasi sitten loppukuusta siskolta.”

Yhdistystoiminnassa pääsee mukaan monenlaiseen: “Olen ollut mukana järjestämässä tapahtumia ja pop-up-ravintoloita rahan keräämiseksi. On helppoa olla mukana porukassa, jossa on osaavia ihmisiä järjestämässä. Itselle tulee maltillinen vastuu ja joku muu tietää, miten homma tehdään. Olen ollut muun muassa myymässä arpoja, auttanut ravintolapäivää edeltävänä päivänä keittiössä ja tuonut pihakirppikselle raparperejä myyntiin.”

Lisäksi Lapinlampi on tehnyt nettisivuja, mikä sopii myös hänen eetokseensa tehdä vapaaehtoistöitä matalalla kynnyksellä.

“Voin tehdä niitä kotisohvalla!”

Vapaaehtoistyö vähentää maailmantuskaa, kun voi lohduttaa itseään, että tekee edes jotain maailman kärsimyksen vähentämiseksi. Erityisesti tulosten konkreettinen näkeminen helpottaa.

“Kun on nähnyt kuvia ensin pakolaisleiriltä ja sitten myöhemmin, tuntuu hyvältä nähdä, miten lapsilla on nyt puhtaat vaatteet päällä.”

“Lisäksi tuttujen ihmisten piiri on laajentunut”, Lapinlampi huomauttaa. “Vapaaehtoistyössä tutustuu ihmisiin, joita ei muuten olisi tavannut.”

 

Huoli maailman tilasta

Mainitsemissaan yhdistyksissä Lapinlampi pyrkii auttamaan nimenomaan ihmisiä, joiden asema on huonompi kuin hänellä itsellään, mutta hän on kiinnostunut maailman tilasta myös yleisesti ja eritoten ilmastonmuutoksesta.

“Hankin aina Reilun kaupan kahvia ja kaakaota, ja kun on mahdollista vaikuttaa hankintoihin esimerkiksi työpaikalla, huolehdin että sielläkin ostetaan reilua. Olen vienyt ruokavaliotani kasvispainotteisempaan suuntaan ja ostanut luomulihaa silloin, kun tarvitsee. Vaatteet ostan kirppiksiltä – vältän muodikasta, kun se menee myös pois muodista. Ajattomampi tyyli on pitkäikäisempää.”

Lapinlampi esittelee vaatteitaan: mekko on ostettu kirpparilta kahdella eurolla. Laukku on myös kirppislöytö.

Erityisesti Lapinlampi innostuu muovittomuudesta. “Pidin muovittoman helmikuun, mikä vaikutti erityisesti pakkausmuovien välttelyyn. Meret hukkuvat muoviin, joten muovittomuudella voitaisiin saada aikaan pysyviä vaikutuksia. Hedelmät voi ostaa kestopussiin, voi käyttää paperipusseja, ostoskasseina kestokasseja…”

Kysyn mieltäni aina askarruttaneen asian muovipussien vähentämisestä: millä roskapussit voi korvata? Lapinlampi näyttää ensin hämmentyneeltä ja toteaa sitten, että heillä on aiemmasta elämäntavasta jäljelle jääneitä pusseja laatikot täynnä, niin kuin varmasti monella suomalaisella.

Myöhemmin selviää, että häneltä kysytään usein roskapusseista. Kysymykseen on vaikeaa vastata siksi, että se tulee niin eri maailmasta kuin Lapinlammen elämäntyyli: kun välttää muoveja ja kierrättää kaikki mahdolliset jätteet, roskapusseja ei yksinkertaisesti tarvitse samalla tavalla. Haastattelun jälkeen alan kiinnittää huomiota omaan kotitalousjätteeseeni, ja kyllähän siitä suurin osa on nimenomaan muovia.

Pienetkin muutokset elämäntavassa voivat siis muuttaa yllättävän isoja asioita omassa arjessa ja laajemminkin.

“Elämänkatsomukseni on, että haluan aiheuttaa mahdollisimman vähän harmia tai haittaa maailmalle ja läheisilleni”, Lapinlampi toteaa. “Ahdistukseen maailman tilasta auttaa, kun näkee konkreettisesti tekevänsä itse jotain.”