Kuolema korjasi ensimmäisen hahmoni mukanaan ennen kuin ehdin edes pistää minkäänlaista salaseuraa pystyyn. Seuraava vajosi pelon syövereihin ja kolmas kohtasi loppunsa tyytymättömänä toimistotyöläisenä, kuolemattomuuden kalpea varjo vain hurmeisena muistona mielen perukoilla. Helppoa ei ole kultistin elämä.
 

Kuva: cultistsimulator.gamepedia.com

 
Cultist Simulator on Fallen Londonista ja Sunless Seasta tunnetun Alexis Kennedyn uuden pelifirman, Weather Factoryn, maailmanlopunhuuruinen tarinapeli, jossa pelaaja joko nostaa kulttinsa kunniaan tai kuolee yrityksessä. Taukonappula taittaa ehkä pahimman terän niskaan vyöryviltä ongelmilta, mutta todellisuuden murentuessa alta voi olla jo liian myöhäistä…
 
Perusmekaniikoiltaan peli on hyvinkin yksinkertainen, sillä se koostuu käytännössä kahdenlaisista komponenteista: korteista, joiden sisältö vaihtelee luonteenpiirteistä okkultisiin roskaromaaneihin, sekä toimintolaatoista, joiden avulla peli pyörii. Pelin alussa hallinnoitavaa on vielä maltillisesti, vain työpaikka ja pari hassua kolikkoa, jotka jatkuvasti eteenpäin tikittävä kello syö. Varomaton kulttijohtaja päätyykin pian mieron tielle, jollei maallinen uurastus saa kaipaamaansa huomiota. Työ ei tekemällä lopu ja pian pelaaja huomaakin kokopäivätyön ohessa pyörittävänsä jatkuvaa värväystoimistoa, paria kirjakerhoa sekä arkelogista ryöstöretk… tai siis kaivausta, samalla vältellen kaikin voimin kannoilla kärkkyviä metsästäjiä, jotka odottavat kieli pitkällä pienintäkään viitettä toismaailmallisista aktiviteeteista.
 

Korttia on siinä monenlaista, monenlaista.//Kuva: cultistsimulator.gamepedia.com

 
Kuten monen muunkin suosikkipelini kohdalla, tämäkin tuntuu jakavan pelaajien mielipiteitä turhauttavuuden suhteen. Iso osa pelin viehätyksestä piileekin siinä, ettei se juuri pitele pelaajaa kädestä. Kennedylle tuttuun tyyliin tutoriaalia on turha etsiä ja varovainenkin pelaaja tulee hyvin todennäköisesti astumaan pelin alkupuolella yhteen tai kahteen maamiinaan. Palasten loksahtaessa paikoilleen saatu mielihyvä on sitten sitäkin suurempaa.
 
Ulkoasultaan peli on melkoisen spartalainen. On pöytä ja pöydällä lajitelma kuvioituja kortteja, hyvällä tuurilla niissä on jopa käytetty useampaa kuin yhtä väriä. Ei siis kilpaile vuoden kalliimmista grafiikoista, vaikka ihan herttainen onkin kaikessa mystisyydessään. Onhan se sentään symbolista ja meinaa juttuja. Ulkoasun näennäinen tylsyys unohtuu kuitenkin pelin varsinaisen annin tieltä, kun tarinan polveileva omituisuus avautuu kaikessa kosmisessa kauneudessaan pelaajan silmien edessä.
 

Kuolema tulee suksilla. // Kuva: cultistsimulator.gamepedia.com

 
Cultist Simulator ei ehdottomasti ole kaikkien makuun sopiva tuttavuus, sillä visuaalisesti se on jokseenkin kankea ja vaatii pelaajaltaan kärsivällisyyttä ennen kuin antautuu kunnolla. Jos taas pidät siitä että peli ensin viekoittelee kauniilla sanoilla ja lyö seuraavan mutkan takana turpaan, on Cultist Simulator ehdottomasti sinulle sopiva peli. Asteikolla korppi ja kirjoituspöytä antaisinkin tälle koiperhosen, sillä minuun tämä peli tenhosi tuhannen auringon voimalla.