DC:n uusi supersankarielokuva kertoo sarjakuvista tutun Aquamanin eli suomalaisittain Vesimiehen taustatarinan, jossa majakanvartijan rempseästä pojasta kasvaa koko valtameren kuningas ja kahden maailman sankari. Leffassa riittää näyttävää toimintaa ja komeaa estetiikkaa, mutta juoni jää kuitenkin keskinkertaiseksi.

Aquamania näyttelee Jason Momoa. © Warner Bros 2018.

Aquamanin tarina alkaa, kun Atlantiksen valtakunnan prinsessa Atlanna (Nicole Kidman) huuhtoutuu rantaan ja rakastuu hänet pelastaneeseen majakanvartijaan. Kaksikolle syntyy poikalapsi, Arthur (Jason Momoa), mutta Atlanna joutuu palaamaan Atlantikseen pojan ollessa vielä pieni. Ihmisisänsä (Temuera Morrison) kasvattama Arthur huomaa jo nuorena erikoislaatuiset kykynsä: hän on yliluonnollisen vahva ja kestävä, pystyy hengittämään veden alla ja osaa kommunikoida merielävien kanssa. Aikuiseksi vartuttuaan Arthur käyttää kykyjään merihätään joutuneiden ihmisten pelastamiseen.

Mera ja Arthur yrittävät yhdessä pelastaa Atlantiksen ja ihmiskunnan. © Warner Bros 2018.

Rauhallinen elo majakalla ja pelastustehtävissä kuitenkin muuttuu, kun salaperäinen Atlantiksen asukki Mera (Amber Heard) saapuu hakemaan Arthurin kanssaan Atlantikseen. Arthurin velipuoli Orm (Patrick Wilson) on perinyt valtaistuimen ja on nyt aloittamassa sodan maanpäällistä kansaa vastaan, ja vain Arthur voi estää sen vaatimalla valtaistuimen itselleen. Alkaa hurja seikkailu, jossa Arthuria vastassa eivät ole vain Atlantiksen sotajoukot vaan myös Arthurille kaunaa kantava Black Manta, kostonhimoinen palkkamurhaaja (Yahya Abdul-Mateen II).

Aquaman on nopeatempoinen, visuaalisesti näyttävä seikkailukertomus, jota jaksaa kyllä seurata sen pari tuntia. Mieleenpainuvaksi elokuvaa ei voi kuitenkaan kutsua. Elokuvan suurin ongelma on ennalta-arvattava ja liian täyteen ängetty juoni, sillä tarina etenee suorastaan hätäistä tahtia eikä mikään juonenkäänne oikeastaan yllätä. Kyseessä on lopulta aika perinteinen fantasiatyylinen tarina kuningaskunnan valtataisteluista ja sankaruuteen kasvamisesta. Myös teemat, henkilöhahmot ja ihmissuhteet jäävät ohuiksi, sillä niiden kehittelyyn ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi aikaa. Esimerkiksi alkuun tarinaan on liitetty hitunen luonnonsuojeluteemaa, sillä Atlantiksen asukit haluavat hyökätä mantereen asukkien kimppun valtamerien saastuttamisen vuoksi. Ympäristöhuolet kuitenkin putoavat nopeasti pois toiminnan ja näyttävien taistelukohtausten tieltä, ja onnellisen lopun koittaessa kaikki näyttävät jo unohtaneen muovipusseihin tukehtuvat hylkeenpoikaset.

Atlantiksen merenalaisessa valtakunnassa on maagisen kaunis tunnelma. © Warner Bros 2018.

Atlantiksen kauniin merenalaisen estetiikan lisäksi elokuvan suurinta antia on ehkä Arthurin hahmo. Jason Momoa on kiinnostava valinta rooliin, sillä pitkän tukkansa ja pahan pojan lookinsa kera hän on ulkoisesti varsin erinäköinen kuin alkuperäisten sarjakuvien Arthur. Momoa näyttelee rempseän suoraviivaista ja ronskia kaveria, jolla ei näytä olevan tavanomaista sankarikompleksia. Ikävä kyllä hahmo saa aivan liian vähän tilaa tuoda persoonaansa esiin, sillä vaikuttaa siltä, että elokuvantekijät pitävät Momoan tatuoidun rintakehän ja vaikuttavien lihasten esittelyä kunnollista hahmokehitystä tärkeämpänä. Olisi myös ollut mielenkiintoista nähdä vähän enemmän Arthurin kasvua, sitä miten hän oikein päätyi Aquamaniksi: muutama lyhyt takauma ei oikein kata sitä, kuinka Arthurista tuli vapaa-ajallaan sukellusveneitä pelastava sankari, joka toisaalta osaa kuitenkin olla myös ajattelematon ja itsekäskin.

Leffassa mieltä jäi vaivaamaan myös yksi pieni mutta ärsyttävä yksityiskohta: elokuvassa näytetään, kuinka Atlantiksen kuninkaan legendaarinen kolmikärki valmistetaan valamalla, ja valumuottikin löytyy asetta etsittäessä. Mutta valaminenhan on nimenomaan massatuotannon työmuoto, jolla voidaan valmistaa nopeasti lukuisia tismalleen samanlaisia esineitä – eihän uniikkeja, mestarillisia aseita valamalla valmisteta! Valamiseen sopivat metallit ovat ylipäänsä vähän turhan pehmeitä aseiden valmistukseen, ja siksi aidosti hyvä miekka (tai tässä tapauksessa kolmikärki) valmistuu takomalla, ei valamalla. Sepän tyttärenä minua ärsyttää tämä fantasialeffoille tyypillinen moka ihan joka kerta.

Kaiken kaikkiaan Aquaman on keskinkertainen seikkailuelokuva, jossa olisi kuitenkin ollut potentiaalia paljon parempaankin. Suorastaan harmittaa, ettei sitä potentiaalia käytetty, sillä paremmalla käsikirjoituksella kiehtovasta merenalaisesta Atlantiksesta ja Aquamanin päivitetystä hahmosta olisi varmasti saanut irti paljon. Marvelin ja erityisesti Jason Momoan faneille leffasta kuitenkin riittänee viihdettä ainakin yhdeksi illaksi.

Taistelussa Atlantin valtaistuimesta Arthur kohtaa velipuolensa Ormin. © Warner Bros 2018.