Milloin viimeksi katsoit laatikon ulkopuolelle?

Spefikirjallisuudella on vankat klassikkonsa, kuten vaikka Tolkienin Taru sormusten herrasta, C. S. Lewisin Narnian tarinat, J. K. Rowlingin Potterit tai LeGuinin Maameren tarinat. Länsimaisen spekulatiivisen fiktion kaanon on jo vakiintunut, ja sen seurauksena klassikoiksi kohonneiden kirjojen ja kirjasarjojen vaikutukset uudempiin teoksiin on helppo nähdä. Lisäksi näitä klassikkoja peilataan tulokkaisiin jatkuvasti: velhokouluja verrataan aina Tylypahkaan, örkkejä Tolkienin örkkeihin ja niin edelleen.

Mutta entä sitten maailma länsimaisen spefikentän ulkopuolella? Mitä siellä oikein tapahtuu? Milloin viimeksi luit sellaisen spefiteoksen, jonka kirjoittaja ei ollut länsimaalainen?

Tässä blogipostauksessa ja sarjan tulevissa osissa käsittelen enimmäkseen spefiä maantieteellisesti ja kirjailijoiden kansallisuuksien mukaan jaoteltuna. Vielä tärkeämpää olisi nostaa esiin erityisesti queer-kirjailijoita tai rodullistettuja kirjailijoita, mutta koska oma asiantuntemukseni on vielä suhteellisen rajoittunutta, lähden liikkeelle niistä kirjailijoista, jotka itse valmiiksi tunnen.

*

Kiina: Cixin Liu

Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema, kansikuva. (Lähde: kustantajan kuva.)

Kiinalaisen scifin suhteen tarjolla on ilouutisia. Aula & co julkaisi tänä syksynä Cixin Liun (kiinalaisittain Liu Cixin) teoksen Kolmen kappaleen probleema. Kirja on Muistoja planeetta Maasta -trilogian avausosa. Se kertoo tarinaansa usealla aikalinjalla, joissa sekoittuvat Kiinan kulttuurivallankumous, nanoteknologia, tiedemiesten sarjamurhat ja kaoottisten järjestelmien lainalaisuudet. Liun teos on tyylipuhdasta kovaa scifiä. Samaan aikaan sen kerrontatapa, henkilöhahmojen kuvailu ja kieli ovat Liun oman kiinalaisen taustan läpitunkemia. Kieli luo todellisuutta, ja vaikka luinkin kirjan käännettynä, monet ilmaukset ja tyyliseikat oli onnistuttu säilyttämään sellaisina, että ne välittivät ainakin osan alkuperäisestä tunnelmasta.

Liun teoksessa valokeilaan pääsevät myös naishahmot. Vaikka kirja ei pohjimmiltaan olekaan kovin henkilövetoinen, sen hahmot jäävät mieleen ja heidän kohtalonsa koukuttavat. Kulttuurivallankumouksen seuraukset ja elämä Kiinan mullistusten keskellä, sodan mielettömyys ja julmuus, tieteen arvaamattomuus ja ihmisen loputon kunnianhimo ovat niitä teemoja, joiden keskellä ja osana Kolmen kappaleen probleeman hahmot luovivat.

Kolmen kappaleen probleema on kunnianhimoista, virkistävää ja rohkean älyllistä tieteiskirjallisuutta, joka haastaa lukijansa.

 

Singapore: J. Y. Yang

J. Y. Yang: The Red Threads of Fortune, kansikuva. (Lähde: kustantajan myyntikuva.)

J. Y. Yang on singaporelainen queer-kirjailija. Yang edustaa postkoloniaalista intersektionaalista feminismiä, ja se välittyy myös hänen teoksistaan, joissa hahmokavalkadit ovat monipuolisia ja rikkovat perinteisiä rooleja. Ennen kirjailijan uraansa Yang on työskennellyt molekyylibiologian, sarjakuvien ja sanomalehtiartikkeleiden parissa.

Yangilta ei ole vielä käännetty suomeksi mitään, mutta se ei valitettavasti ole yllätys, sillä suomalaiset spefikäännökset keskittyvät edelleen enimmäkseen länsimaiseen spekulatiiviseen fiktioon. Hänen Tensorate-trilogiansa, The Red Threads of Fortune , The Black Tides of Heaven ja The Descent of Monsters, on kuitenkin julkaistu englanniksi. Tensorate-trilogia on niin kutsuttua ”silkkipunkia”, eli se ammentaa Itä-Aasian menneestä maailmasta ja perinteistä. Materiaaleina käytetään silkkiä ja bambua, jumalat ja ihmiset käyvät keskusteluita, perimätietona kulkenut viisaus on tärkeää ja perinteet määrittävät maailmaa niin hyvässä kuin pahassakin.

Yangin Tensorate-sarjassa on niin paljon säikeitä ja juonilankoja, että sitä on hyvin vaikea tiivistää tyhjentävästi. Pienoisromaanit käsittelevät sukupuolta (yhdessä niistä kuvataan maailmaa, jossa se valitaan itse aikuistumisen kynnyksellä), hierarkioita, tiedettä ja sen vapautta, perinteitä ja niiden kyseenalaistamista. Koska teokset eivät ole kovin pitkiä, niiden tiivistelmien lukemisen sijaan suosittelen kuitenkin teoksiin itseensä tarttumista, sillä tämän trilogian pitäisi olla jokaisen feministinörtin lukulistalla!

 

Japani: Banana Yoshimoto

Banana Yoshimoto: The Lake, kansakuva. (Lähde: kustantajan myyntikuva.)

Tätä artikkelia kirjoittaessani japanilainen spefikirjallisuus on minulle vielä valitettavan tutkimaton korpimaa (Haruki Murakamia lukuun ottamatta, mutta häntä nyt ei oikein voida millään mittarilla pitää feministisen kirjallisuuden edustajana). Siksi teenkin nyt poikkeuksen ja esittelen japanilaisen naiskirjailijan, joka ei kirjoita spekulatiivista fiktiota, mutta erinomaista feminististä kirjallisuutta kylläkin.

Banana Yoshimoton teokset ovat monipuolisia ja yllättävät kerta toisensa jälkeen. Toisinaan hän kirjoittaa synkistä mysteereistä ja kätketyistä traumoista (kuten teoksessa The Lake), toisinaan orpoudesta ja uuden perheen löytämisestä (Kitchen), joskus taas maagista realismia kirjailijan kuolemasta (N. P.). Yoshimoton vahvuus on siinä, että hänen teoksensa yllättävät kerta toisensa jälkeen. Niistä välittyy halu kertoa tarinoita ja intohimo kokeilla uutta. Teokset eivät toista itseään (kuten esimerkiksi Murakamilla tuppaavat tekemään, hänen naishahmoistaan puhumattakaan), vaan jokainen on erilainen – usein jopa tyylilajiltaankin.

Miksi spefilukijan sitten kannattaisi tarttua Yoshimoton teoksiin? Ennen kaikkea siksi, että vaikka ne eivät varsinaisesti lajityyppiä edustakaan, uuteen maailmaan ja Yoshimoton yllättäviin labyrintteihin astuminen saa usein aikaan hyvin samanlaisen kokemuksen. Kun ei tiedä, mitä on luvassa, voi aina valmistautua ottamaan vastaan seikkailun.

*

Seuraavassa aiheen blogipostauksessa esitellään intialaista, korealaista ja indonesialaista kirjallisuutta.