Miltä tuntuisi viettää viikonloppu puolalaisessa linnassa opiskellen taistelemaan hirviöitä vastaan? Tähän tarjoaa mahdollisuuden Witcher School -larppikampanja, joka pohjautuu Andrzej Sapkowskin suosittuun Witcher-kirjasarjaan (suom. Noituri) sekä siihen perustuviin videopeleihin. Alkuperäiset päähenkilöt Geralt ja Ciri kuitenkin loistavat poissaolollaan, sillä larpit sijoittuvat aikaan 200 vuotta ennen heitä – aikaan, jolloin noitureita koulutettiin sadoittain ja kouluja oli vielä jäljellä useampia. Larppikampanja on tavallaan prologi kirjoille ja peleille, sillä se kertoo tarinaa siitä, miten tilanne vähitellen lähtee luhistumaan kohti koulujen tuhoa ja noiturien sukupuuttoa.

Witcher School alkoi puolalaisena pelinä vuonna 2015, ja ensimmäinen kansainvälinen pelautus järjestettiin vuotta myöhemmin. Yksi kampanja (“kausi”) sisältää kuusi osaa (“jaksoa”), ja tällä hetkellä käynnissä on kolme puolalaista ja kolme kansainvälistä kautta, joista jokainen on hieman eri kohdassa tarinaa. Larppien takana on puolalainen tapahtumatoimisto 5 Żywiołów (5 Elements), joka järjestää myös yli 600 pelaajan Battle Quest -taistelularppia sekä monenlaisia muita tapahtumia myös ei-larppaajille. Tekijänoikeuksistakaan ei tarvitse huolehtia, sillä heillä on pelien järjestämiseen lupa Witcher-videopelien julkaisijalta, CD Projekt REDiltä.

Oppitunneilla aloittelevat noiturit opettelevat hallitsemaan uusia voimiaan. Kuva: Kamil Nowakowski

Witcher Schoolissa pelaajat aloittavat kouluun vasta saapuvina noiturikokelaina, jotka ensimmäisinä päivinään opiskelevat muun muassa miekkailua, jousiammuntaa, alkemiaa ja hirviötietoutta. Heidän on myös tehtävä elämänsä suurin päätös: ovatko he todella valmiita jättämään kaiken entisen taakseen? Oppituntien lomaan mahtuu draamaa, politiikkaa ja yöllisiä metsästysretkiä, ja peli huipentuu viimeisiin koetuksiin ja hengenvaarallisiin mutaatioihin, jotka onnistuessaan tekevät kokelaista noitureita. Kampanjan edetessä pelaajien käsiin annetaan koko koulujen tulevaisuus, ja heidän valintansa vaikuttavat jokaisessa osassa vahvasti siihen, mihin suuntaan tarina etenee. Uudet pelaajat voivat kuitenkin liittyä mukaan myös myöhemmissä osissa, ja kaikki pääsevät yhtä lailla kokemaan valinnat ja koetukset, joita noituriksi ryhtymiseen liittyy.

Oppiaineisiin kuuluu myös muun muassa jousiammuntaa. Kuva: Piotr Müller

Vaikka ensimmäisen larppikokemuksen hakeminen ulkomailta saattaa kuulostaa pelottavalta, moni itse asiassa tekee juuri niin. Ensikertalaiset on otettu Witcher Schoolin suunnittelussa ihan erityisesti huomioon, ja todella suuri osa pelaajista on Witcher-faneja, jotka eivät ole koskaan larpanneet. Mahdollisimman uskottavan skenografian lisäksi Witcher-faneja hemmotellaan tietoisesti tapahtumilla ja hahmoilla, joita he odottavat kohtaavansa: vaikka larpit sijoittuvat aikaan kauan ennen kirjoja ja pelejä, niiden hahmoina voi silti olla esimerkiksi tuttuja ikivanhoja velhottaria. Myöskään asusta pelaajien ei tarvitse huolehtia itse, vaan pelimaksuun kuuluu noiturioppilaan paita, housut ja gambeson, jotka saa halutessaan myös ostaa itselleen pelin jälkeen. Asua saa toki muokata tai vaikka tuoda kokonaan omansa, ja jotkut pidempään kampanjassa pelanneet tuovat mukanaan omat miekkansakin. Hahmotkin ovat lyhyitä ja helposti sulatettavia, ja peliin on siis mahdollista lähteä ilman minkäänlaisia valmisteluja tai jopa tietämättä siitä lainkaan: eräs ensimmäisen pelini osallistujista oli ostanut liput yllätyslahjana kihlatulleen, eikä tällä ennen lentokoneen laskeutumista ollut aavistustakaan, mihin oli joutumassa. (Pari pelaa kampanjassa edelleen ja on nyt naimisissa, joten lahja taisi olla onnistunut.)

Itse lähdin alun perin Witcher Schooliin aivan “väärästä” lähtökohdasta: takanani oli monta vuotta larppausta muttei lainkaan Witcheriä. Paniikissa ehdin lukea pari ensimmäistä kirjaa peliä edeltävinä viikkoina, jotta en olisi aivan pihalla. Se auttoi hieman, lähinnä paikannimien tunnistamisessa sekä selventämään sitä, millaisia olentoja noiturit oikeastaan ovat. Mitään erillistä tietopakettia pelimaailmasta ei ollut järjestäjien puolesta tarjolla, ja oletusarvo tuntui olevan, että kaikilla osallistujilla oli vyön alla vähintään The Witcher 3: Wild Hunt eli se Witcher-peleistä uusin ja suosituin. Monesti esimerkiksi taikajuomien ja hirviöiden kanssa mentiin suoraan asiaan sen kummemmin selittelemättä. Toki olisin voinut pelata hahmoni niin, ettei hänkään tiennyt, mutta nopeasti alkoi ärsyttää olla ainoa, jolle tarvitsi selittää melkein kaikki, joten pysyin hiljaa. Kovin suureksi ongelmaksi se ei onneksi muodostunut, sillä Witcher-tietämystä tarvittiin oppitunneista vain parilla.

Noiturioppilaat joutuvat kohtaamaan monenlaisia hirviöitä. Kuva: Piotr Müller

Pelipaikkoina käytetään kahta upeaa linnaa Puolan eteläosissa: näistä Grodziec on pienempi ja karumpi susikoulu, Moszna taas suurempi ja prameampi kissakoulu. Kampanja alkaa pelautuksesta riippuen jommassakummassa kouluista, mutta siirtyy yleensä parin osan jälkeen toiseen, joten kaikki pelaajat pääsevät halutessaan näkemään molemmat. Linnat tukevat loistavasti Witcher Schoolin tavoitetta täydellisestä 360 asteen immersiosta: pelin ajaksi kaikki sähkövalot sammutetaan, ja yöretket ja erilaiset koetukset tehdään palavien soihtujen valossa. Monet oppiaineista opettavat oikeita, konkreettisia taitoja, ja niiden opettajat usein harrastavat tai opettavat niitä myös oikeassa elämässään, joten he tietävät mistä puhuvat. Uskottavuuteen panostaminen näkyy myös puvustuksen laadussa, ja jokaiseen hirviöön ja muuhun ei-pelaajahahmoon (non-player-character, NPC) on nähty valtavasti vaivaa. Peliä edeltävissä työpajoissa muistutetaan monesti, että jokaisen hirviöpuvun sisällä on ihminen: kun sellaisen kohtaa taistelussa keskellä yötä, asia unohtuu yllättävän helposti.

Vaikka Witcher School näyttäytyy etukäteen hyvin fyysisesti raskaana pelinä, kunnon puute ei ole este lähtemiselle. Punnerruksia on kyllä tarjolla opettajahahmojen mielialasta riippuen lämmittelynä, rangaistuksena ja ihan muuten vain, mutta useimmiten kukaan ei oikeasti tarkista liikkeiden oikeellisuutta tai laske niiden määrää. Ajatus on tärkein. Turvallisuustyöpajassa kerrotaan, että pelaajat halutaan ajaa äärirajoilleen, muttei niiden yli. Aina siis saa ottaa kevyemmin jos siltä tuntuu tai jäädä vaikka oppitunnilta kokonaan pois. Toisaalta myös erittäin fyysisesti raskasta peliä haluaville sitä ehdottomasti on tarjolla, ja usein jaettu tuska voi olla myös ryhmähenkeä nostattava tekijä. Muistelen lämmöllä erään pelin lähitaistelutuntia, jonka virheistä rangaistuksena oli kyykkyjä – seuraavana päivänä kukaan ei halunnut kävellä portaita.

Aamulämmittelyt linnanpihalla. Kuva: Piotr Müller

Voin myös ilokseni kertoa, että vaikka alkuperäinen Witcher-maailma on hyvin miesvaltainen, Witcher Schoolissa kenestä tahansa voi tulla noituri sukupuolesta riippumatta. Kaiken kaikkiaan peli on onnistuttu rakentamaan melko sukupuolineutraaliksi, ja vaikka suurin osa pelaajista on miehiä, en yleensä ole kokenut tulleeni kohdelluksi mitenkään eri tavalla. Naispuolisiin noitureihin ei kohdistu mitään erityisiä oletuksia tai ennakko-odotuksia, ja myös monet auktoriteettiasemissa olevista NPC-hahmoista ovat naisia. NPC:iden kanssa on myös mahdollista muodostaa romanttisia suhteita videopelien tapaan, ja vaihtoehtoja on tarjolla kaikille suuntautumisille.

Witcher School on immersiivinen, voimakkaita tunteita herättävä seikkailu niin ensikertalaisille kuin kokeneillekin larppaajille. Näyttävyys ja aidot kokemukset ovat suuressa osassa, mutta niiden välistä löytyy tilaa myös juonittelulle, salaisuuksille ja henkilökohtaisille suhteille. Koskaan ei ole varmaa, kuka selviää hengissä, ja ihmisen ja hirviön raja on usein hämärä. Witcher Schoolin pelaajista on myös muodostunut vahva, vastaanottavainen yhteisö, jonka kanssa voi jakaa kokemuksensa ja innostuksensa. Monet kansainväliset pelaajat ovat myös alkaneet siirtyä oman alkuperäisen kautensa lisäksi muille kausille päästäkseen näkemään useampia versioita tarinasta. Se kertonee jotain onnistuneesta pelikonseptista.

Lisätietoa pelistä Witcher Schoolin nettisivuilta.