Ken tästä käy saa kaikki nopat heittää. (Kuva: Jonas Mustonen)

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Suomen lautapeliseuran järjestämissä Lautapelaamaan-tapahtumissa. Tänä vuonna 14.–16.9. Helsingissä Kaapelitehtaalla järjestetty Lautapelaamaan 2018 oli siis ensimmäiseni.

Tapahtuma lautapeleille?

Lautapelien suosio on kasvanut vain vuosi vuodelta. Harrastajapiirit ovat hyvin järjestäytyneitä, joten oli odotettavissakin että lautapelaajat pistävät oman tapahtumansa pystyyn. Lautapelaamaan on siis kokonaan lautapelaamiselle pyhitetty kolmen päivän tapahtuma, joka on vieläpä täysin ilmainen. Sisään voi kävellä kuka vaan – mitään pelejä ei tarvitse osata tai omistaa. Tapahtuma tulee myös lautapelien suhteen todella hyvin vastaan.

Lautapelaajilta voikin odottaa sääntöjen noudattamista. (Kuva: Jonas Mustonen)

Itse löysin tapahtumaan melkeinpä puoliksi sattumalta. Karsin omaa lautapelikokoelmaani ja törmäsin Facebookissa mainintaan mahdollisuudesta kaupata pelejä Lautapeliseuran perinteisessä Lautapelaamaan-tapahtumaa edeltävässä huutokaupassa. Tulin siis tapahtumaan alkujaan vain myydäkseni vanhoja pelejäni pois, mutta jäinkin pelaamaan.

Pelikirjaston ympärillä kävi koko ajan kova kuhina. (Kuva: Jonas Mustonen)

Lautapeliseuralla on valtava kirjasto, joka oli tuotu tapahtumaan kenen tahansa lainattavaksi. Olen heidän mittavan kokoelmansa nähnyt myös muissa tapahtumissa, kuten Ropeconissa. Kaikki Lautapelaamaan-tapahtumassa pelaamani pelit olivat heidän kokoelmastaan lainattuja. Oli mukava tulla ikään kuin valmiiseen pöytään, eikä olla se ihminen joka raahaa pelejä paikalle peli-iltaa varten.

Tapahtuma kaikille

Tapahtumassa pelaaminen oli keskiössä. Lautapelaaminen on kuitenkin harrastamista tai yhdessä tekemistä, joka sopii kaikille ja kaiken ikäisille, joten myös tapahtuma oli suunniteltu sitä silmällä pitäen. Ei tarvinnut välttämättä olla piinkova lautapelifanaatikko, vaan seurapelit, ketteryyspelit ja koko perheen pelit olivat hyvin edustettuina. Järjestäjät olivat selvästi pyrkineet huomioimaan lapsiperheidenkin tarpeet.

Tulin itse paikalle paiskomaan noppia. Toiveisiini vastasi Nations: The Dice Game. (Kuva: Jonas Mustonen)

Tulisin toistekin

Tapahtumasta jäi todella hyvä mieli. Aion ehdottomasti osallistua myös ensi vuonna. Suomen lautapeliseuralle kiitos vaivannäöstä. Kaapelitehtaan koruttomaan ympäristöön toivat lämpöä ihmiset, joiden keskellä tunsin olevani omieni parissa. Hyviä pelejä!