Niin siis mikä YA?

YA eli young adult fiction eli löyhästi suomennettuna nuortenkirjallisuus on noin 12-18-vuotiaille suunnattua kirjallisuutta, jossa käsitellään esimerkiksi ystävyyttä, ensirakkautta, ihmissuhteita ja identiteettiä. Ikähaarukka 12-18 on todella suuri, ja aihepiiriin voi kuulua lähestulkoon mitä vaan fantasiasta nykyajan arkeen, dystopiasta paranormaaliin romantiikkaan ja vanhempien erosta aina kuolemanvakavaan sairauteen. Yhteistä tälle laajalle ikä- ja aihepiiriskaalalle on kuitenkin se, että tapahtumia käsitellään vahvasti teini-ikäisen kokemusmaailman kautta: oli kyse sitten kuningaskunnan tulevaisuuden pelastamisesta tai ihastuksen huomion voittamisesta, tunteet koetaan aina yhtä ylitsevuotavan voimakkaina ja lopullisina. YA-kirjallisuudessa päähenkilö onkin yleensä samanikäinen kohdeikäryhmän kanssa, joten samaistumiskynnys on matala.

YA-kirjallisuutta eivät kuitenkaan lue pelkästään kohderyhmään kuuluvat. Tutkimuksen mukaan 55 % YA-kirjallisuuden ostajista on yli 18-vuotiaita. Vaikka moni vanhempi varmasti ostaa YA-kirjallisuutta lapsilleen, merkittävää on, että suurimmasta ostajaryhmästä, 30-44-vuotiaista, 78 % kertoo ostavansa kirjoja nimenomaan lukeakseen ne itse. YA-kirjallisuus on erityisesti 2000-luvulla ottanut tuulta alleen, ja syynä sen suosioon ovat ehdottomasti esimerkiksi bestseller-sarjat kuten Harry Potter, Nälkäpeli sekä Twilight, joiden lukuvoima on yltänyt voimakkaasti myös aikuisiin.

Jay Asherin kirjasta Kolmetoista syytä on ilmestynyt myös suosittu Netflix-tv-sarja. Teos käsittelee koulukiusaamista ja itsemurhaa. Kuva: Niina Tolonen

Nörttitytöt rakastavat YA-kirjallisuutta

Miksi niin monet aikuiset sitten tykkäävät lukea teini-ikäisten lukiodraamoista tai heittäytyä teinin mukaan tämän vängätessä uuden dystopia-maailman pahaa hallitusta vastaan? Nörttitytöt tarjoavat tähän kysymykseen omakohtaisen vastauksen.

Niina (32):

Olen kirjoittanut kirjablogia seitsemän vuoden ajan, ja luen paljon kaikenlaista kirjallisuutta. Yhtenä suurimpana ryhmänä kuitenkin nousee esiin YA-kirjallisuus: 93 postausta kyseisen tägin alla. Blogini muinaisina alkuaikoina ei Suomen blogiskenessä tunnettu vielä sanaa young adult, tai ainakaan se ei osunut minun silmiini. Jo ennen kuin kuulin kyseisestä ikäryhmämäärittelystä olivat monet siihen luokitellut teokset olleet suosikkejani.

 

Olen lukenut ahmien etenkin dystopiagenren YA:t, aluksi vain suomeksi ja sittemmin myös englanniksi (mm. Collins: Nälkäpeli, Aguirre: Enclave). Pidän edelleen suuresti dystopioista, vaikka osassa toistetaankin samoja kliseitä, kuten kolmiodraama päähenkilötytön ja kahden mahdollisen love interest -pojan kanssa, mutta viime aikoina olen löytänyt aivan loistavia nykyaikaan sijoittuvia nuortenkirjoja. Näistä suositeltavia esimerkkejä ovat Holly Bournen Normaali-trilogia, Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens ja Meredith Russon Tyttösi sun.

 

Saan YA-kirjallisuudesta usein enemmän irti kuin ns. aikuisten kirjallisuudesta. Ne käsittelevät isoja asioita, kuten mielenterveyttä, seksuaalista suuntautumista ja toiseutta, nerokkaasti, ajatuksia herättäen ja nykynuorten elämää valottaen. YA-kirjojen hahmojen kautta voi astua hyvin monenlaisiin saappaisiin, kokea (uudelleen) ensirakkauden alkuhuuman, itkeä suurta menetystä ja tavata tosi siistejä tyyppejä, jotka haluaisi kohdata oikeassakin maailmassa.

 

Yläasteella ja lukiossa luin pääosin fantasiaa ja klassikoita (mm. Tolkien, Adams, Le Guin), enkä ollut kiinnostunut suurimmasta osasta nuortenkirjoja. Vasta yliopistossa ollessani löysin tosissani YA:n, ja vaikka muutaman kerran mieleeni on noussut ajatus, onko noloa olla näin vanha ja silti lukea YA:ta, olen tullut siihen tulokseen, ettei näillä kirjoilla ole yleensä yläikärajaa. Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan YA-kirjoja, sillä uskon, että jokaiselle löytyy jotakin tästä Suomessakin entistä puhuttavammasta kirjallisuuden genrestä. Onhan Helsingissä viime vuonna pidetty Hel-YA-kirjallisuustapahtumakin saamassa lähiaikoina toisen osansa.

Oonko ihan normaali? aloittaa Holly Bournen Normaali-trilogian. Kirja käsittelee muun muassa mielenterveysongelmia ja feminismiä. Kuva: Niina Tolonen.

Minna (36):

Luen paljon ja monenlaisia kirjoja. Huomaan kuitenkin lukevani paljon YA-genren sisälle osuvia teoksia, enkä ole koskaan ajatellut sen olevan mitenkään outoa tai häpeiltävää. Tällä hetkellä kahlaan Shadowhunters-sarjaa läpi, ja viihdyn sen parissa mainiosti.

 

YA-kirjoissa viehättää niiden lähestyttävyys. Jokainen meistä on joskus ollut nuori, ja monet muistavat nuoruutensa kohtalaisen hyvin. Harva tosin on ollut demoninmetsästäjä… YA-kirjoissa läpikäytävät kasvukokemukset, tunteiden vuoristoradat ja muut tuntuvat kuitenkin aina vähän tutuilta, ja henkilöhahmojen elämään on helppo päästä sisälle. Kuten Niina kirjoitti, YA:sta saa monellakin tavalla enemmän irti kuin siitä niin sanotusta aikuisten kirjallisuudesta.

 

Itselläni ei ole YA-maailmasta mitään suosikkigenreä. Dystopiaa on tullut luettua paljon lähinnä siksi, että sitä on viime vuosina julkaistu paljon. Toisaalta lukioikäisten maailmaan sijoittuvat kirjat (Gossip Girl, I’m looking at you) vievät helposti mukanaan, vaikka omista lukioajoista on tovi. Se, kuinka läheltä kirjan ja oman elämän tapahtumat liippaavat, ei ole tärkeää. Tärkeämpää on se, että kirja on viihdyttävä, koskettava tai ajatuksia herättävä. YA-maailmasta tuollaisia kirjoja löytyy lukemattomia. Kannattaa tutustua!

Vehka, 28: 

Luen YA-kirjallisuutta suhteellisen paljon. Yksi sen vetävistä puolista on eittämättä tietty keveys: kirjat on yleensä kirjoitettu sujuvasti ja vetävästi, ja vaikka niissä toisinaan käsitellään vaikeitakin teemoja, useimmiten ei ihan mahdottoman raskaalla tavalla. Lisäksi vahvoja naispäähenkilöitä riittää!

 

YA-kirjoissa minulle tärkeintä on niiden keskeinen idea. Nälkäpeleissä dystopia oli kiinnostavasti rakennettu, ja erityisesti plussaa sarja saa toki Katnissista päähenkilönä (ja olin minä ilmestymisaikaan aika ihastunut Peetaankin). The Paper Magicianissa päähenkilö osaa paperitaikuutta, ja on aluksi pettynyt, koska haluaisi ennemmin opiskella teräs- tai lasitaikuutta. Tuli ja myrkkykatko (ikisuosikkini!) taas sekoittaa keskenään Thomas the Rhymerin ja Tam Linin legendoja ja sotkee keitokseen paljon muutakin tarustoa.

 

Vaadin kuitenkin lukemiltani YA-kirjoilta aika paljon, ja saatan hyvin jättää sarjan kesken, jos se mielestäni selvästi heikkenee. Näin kävi esimerkiksi The Paper Magicianin kanssa. Minulle tärkeitä ovat juonen toimivuus, hahmokehitys ja idean käsitteleminen kunnialla loppuun saakka. Jos nämä palaset ovat kunnossa, YA tarjoaa juuri sellaista luettavaa kuin vaikkapa syksyisenä aamuna bussissa kaipaa.

Becky Albertallin kirjassa Minä, Simon, Homo sapiens päähenkilö Simon ei halua homoutensa paljastuvan. Kirjasta on tehty myös elokuva. Kuva: Niina Tolonen

Stina (41):

En halua ikinä kasvaa ohi YA-iän! Kirjoissa tarina etenee usein reipasta tahtia, ja harvemmin niissä jäädään kuvailemaan sivutolkulla jotakin yksityiskohtaa, kuten aikuisten kirjoissa saattaa käydä. Lähikirjastossani nuorten osastolla kirjat ovat jotenkin houkuttelevammin esillä, joten on paljon luontevampaa käydä siellä etsimässä luettavaa kuin aikuisten puolen kilometrin mittaisilla hyllyillä.

 

Pidän kasvutarinoista, joita YA:t monesti ovat. Niissä eletään kuohuvia vuosia, joita muistan myös omasta elämästäni. Toisaalta haluan äitinä pysyä kiinni myös nuorten elämässä. Jotenkin tuntuu, että teemat ovat raa’istuneet tai rankentuneet vuosien saatossa. Meredith Russon transnuoresta kertova Tyttösi sun on jäänyt mieleen viimeaikaisista luetuista. Ally Condien Tarkoitettu-trilogia kosketti ilmestyessään (2011-2013) niin, että muistan sen vieläkin.

 

Luen kuitenkin muutakin, ihan niitä alakoululaisille suunnattuja isotekstisiäkin, jos vaan aihe nappaa, ja toki myös aikuisten kirjoja. Aina välillä koko YA-genreä kritisoidaan. Minä näen vaan hyvänä, että tällainenkin kategoria on. Jos vähän nuoremmille suunnatut kirjat ovat liian “helppoja”, voi etsiä lukemista YA:sta. Vastaavasti aikuisten kirjoista voi käydä kääntymässä YA-puolella. Monipuolinen tarjonta on vain plussaa, jos multa kysytään.