Do you wonder where poetry comes from? Where we get the songs we sing and the tales we tell? Do you ever ask yourself how it is that some people can dream great, wise, beautiful dreams and pass those dreams on as poetry to the world, to be sun and retold as long as the sun rises and sets, as long as the moon will wax and wane? Have you ever wondered why some people make beautiful songs and poems and tales, and some of us do not?
Norse Mythology, s. 127

Yllä oleva pätkä on osoitus siitä, miksi pidän Neil Gaimanin kirjoituksista niin paljon. Hän osaa kehrätä sanoillaan tunnelman hyvin taianomaiseksi niin, että tunnen olevani kirjan tapahtumissa läsnä ja hengittäväni sitä samaa latautunutta ilmaa, jota kirjan hahmotkin vetävät keuhkoihinsa.

Neil Gaimanin Norse Mythology on kunnianosoitus norjalaiselle mytologialle. Gaiman on ollut jo kauan kiinnostunut mytologioiden maailmasta, ja kertoo nyt norjalaisia kansantaruja omin sanoin. Tarut on punottu helppolukuiseen proosa-muotoon, jossa pääosaa esittävät yleisimmin Thor ja Loki, joista ensimmäinen on jumalten kuninkaana pidetyn Odinin poika, ja jälkimmäinen (Marvelin tulkinnasta poiketen) Odinin ystävä. Sekä Thor että Loki ovat varmasti monelle tuttuja Marvelin The Avengers -sarjakuvista ja elokuvista, jotka perustuvat nimenomaan norjalaiseen mytologiaan.

Minulle Marvelin sarjat eivät ole ollenkaan tuttuja, mutta olen ollut aina kiinnostunut mytologiasta. Teos on ollut pitkään lukulistallani, koska olen halunnut oppia lisää nimenomaan norjalaisesta mytologiasta, mutta sain sen vasta nyt kirjastosta käsiini. Kirja oli juuri sellainen kuin odotinkin: Gaiman kertoo jumalten tarinoita elävästi niin, että tarinoita on helppo seurata. Teos koostuu ikään kuin novelleista, joissa yleensä on jonkinlaisia löyhiä yhtymäkohtia toisiinsa. Pääosa tarinoista kertoo joko Thorista, Lokista tai molemmista, ja tämä kaksikko on yleensä vähintään jollain tapaa mukana tarinassa kuin tarinassa. Olisin ehkä toivonut enemmän tarinoita myös naisjumalista, mutta on ymmärrettävää, ettei sellaisia stereotyyppisesti miesvaltaisessa viikinki-mytologiassa niin kauheasti ole. Se on plussaa, että sekä nais- että miesjättiläisiä taas tulee vastaan tuon tuosta.

Teoksen loppupuolella kohtaan saman ongelman kuin mitä yleensäkin Gaimanin teoksissa: koska kieli on niin runsasta ja eläväistä, puudun sille jossain vaiheessa, ja lukeminen muuttuu raskaammaksi ja työläämmäksi. Teos olisikin voinut olla ehkä puolet lyhyempi, tai sitten vain kyllästyin liian miehiseen maailmaan. Olisin ehkä pitänyt enemmän tiiviimmistä, lyhyemmistä “novelleista”: teos alkaa sellaisilla, mutta loppua kohden tarinat pitenevät. Olisiko oma lukukokemukseni ollut parempi, jos pidemmät tarinat olisivat olleet ensin ja lyhyemmät lopuksi? Ehkä.

Teoksen kiinnostavimmaksi hahmoksi nousee luonnollisesti Loki. Tyyppi on todella ristiriitainen: Loki yleensä saa sotkun kuin sotkun aikaan, mutta hän on yleensä myös se, joka sotkut korjaa. Mitä olisikaan elämä Asgårdissa ilman Lokia? Toinen kiinnostava “hahmo” on Thorin kuuluisa vasara. En tiennyt norjalaisesta mytologiasta etukäteen juuri mitään, mutta Thorin vasara oli minullekin tuttu. Siispä olikin erittäin kivaa, että jo teoksen alkupäässä kerrottiin tarina siitä, kuinka Thor sai vasaransa. Se oli yksi lempitarinoitani tässä teoksessa.

Suosittelen teosta yleisesti mytologiasta kiinnostuneille, sillä minusta se antaa hyvän kuvan siitä, millaisia tarinoita norjalaisessa mytologiassa kerrontaan. Voisin myös kuvitella Marvel-fanien löytävän teoksesta itselleen kiinnostavaa luettavaa, sillä itselläni ainakin heräsi nyt mielenkiinto siihen, millä tavoin Marvel on hyödyntänyt alkuperäistä mytologiaa sarjojaan luodessaan.

Loppukaneettina lisättäköön, että Neil Gaiman on yksi suosikkikirjailijoistani ja samalla yksi kirjoittaja-esikuvistani. Lempisitaattejani on hänen lausumansa “Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters.” Niin totta.

Neil Gaiman: Norse Mythology
W. W. Norton & Company 2017, 304 s.