Kun rupesimme Annan kanssa suunnittelemaan Nörttityttöjen rahaviikkoa hän vinkkasi minulle Vauras Nainen  -Facebook-ryhmästä. En ollut koskaan aiemmin asiasta kuullutkaan, mutta uteliaana blogijournalistina laitoin ryhmään liittymispyynnön ja seuraavana päivänä olin jo selaamassa keskusteluja.

Vauraan Naisen ajatuksena on tarjota naisille alusta, jolla voi keskustella oman talouden kysymyksistä, rahasta, sijoittamisesta ja kaikesta muusta, mikä vaurauteen liittyy. Mukana on kotiäitejä, uraa luoneita, opiskelijoita, useamman työn tekijöitä… Naisia laidasta laitaan, ja keskustelu on ryhmänsä näköinen. Joku kysyy neuvoa parhaan pankin valintaan asuntolaina-asioissa, toinen pohtii mikä olisi paras tapa aloittaa sijoittaminen ja kolmas vinkkaa hyvistä keinosta tehdä pientä lisätienestiä kotisohvalta käsin. Ryhmä on rauhoitettu ulkopuoliselta markkinoinnilta, mikä mielestäni sopii tuollaiseen ryhmään todella hyvin: ilman mainontaa keskustelu pysyy omalla tavallaan luotettavampana, sillä kokemukset tulevat ihmisiltä, jotka eivät kokemuksiensa jakamisesta taloudellisesti hyödy.

Vauras Nainen ei kuitenkaan ole pelkkä Facebook-ryhmä, vaan myös nettisivusto, jonka on perustanut Terhi Majasalmi. Sivuston kautta pääsee mukaan erilaisiin verkkovalmennuksiin ja Vauras Nainen -iltoihin, joiden kaikkien tarkoituksena on tarjota naisille parempia mahdollisuuksia oman vaurautensa kehittämiseen.

Halusin tietää lisää sekä Vauraasta Naisesta että etenkin Terhistä, sillä talouselämässä naismenestyjiä tuntuu olevan edelleen hyvin harvassa, ja talouselämä näyttäytyy muutenkin hyvin miesvoittoisena. Terhi ystävällisesti suostui haastatteluun, ja sai purtavakseen kinkkisiä kysymyksiä.

Terhi Majasalmi. Kuva: Niina Stolt / Ihana Elämys Oy

Aloitetaan sillä perinteisellä: kerro hieman itsestäsi? Millainen tausta sinulla on, oletko opiskellut esim. taloustieteitä tai muuta rahamaailmaan liittyvää alaa?

Olen valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta 2002. Halusin kaupallisen koulutuksen ja maisterin paperit, sillä äitini ei saanut koskaan johtajan paikkaa koulutuksen puutteen vuoksi, vaikka olikin asiantuntija. Minusta tuli kuitenkin yrittäjä ja urapolustani tuli hyvin erilainen kuin olin ajatellut. Taloudenhallintaa, sijoittamista ja yrittäjyyttä olen opiskellut monipuolisesti eri lähteistä kirjoista, koulutuksissa ja valmennuksissa valmistumisen jälkeen.

Rahamaailma ja talouselämä mielletään edelleen hyvin vahvasti miehiseksi alaksi. Ketä alan naisvaikuttajaa ihailet? Oletko törmännyt sukupuolestasi johtuviin ennakkokäsityksiin tai yleistyksiin puhuessasi rahasta ja vaurastumisesta?

Olen ensimmäisiä naisia, joka on puhunut suomalaisten naisten vaurastumisen puolesta ja varallisuusvalmennuksessa ensimmäinen. Vuosien aikana moni nainen on alkanut puhua asian puolesta julkisesti, mikä on upea asia. Ihmiset tarvitset esimerkkejä, jotka inspiroivat ja innostavat ja joiden tarinoihin voi samaistua. Julkisuus tuo mukanaan aina lieveilmiöitä ja jotkut ihmiset eivät vaan osaa käyttäytyä, mutta yleisesti ottaen naiseus on positiivinen poikkeus ja asia on saanut myös siksi huomiota.

Rahaviikolla Nörttitytöt ovat antaneet vinkkejä oman talouden hoitoon mm. budjetoinnin muodossa. Mikä on paras neuvo, jonka itse olet rahaan liittyen saanut?

Äitini sanoi minulle lapsena, että teot puhuvat puolestaan. Maailmaan mahtuu niin paljon puhetta, mutta vain teoilla voi todistaa sanansa. Olen pyrkinyt tätä toteuttamaan myös omassa taloudessani sekä liiketoiminnoissani. Voin puhua säästämisestä ja sijoittamisesta, mutta ei olisi uskottavaa, jos en niin myös toimisi omassa taloudessani.

Mistä Vauraan Naisen tarina lähti? Nettisivuilla mainitset kyllästyneesi pikavippimainoksiin, mutta oliko Vauraan Naisen tyylisen verkkoyhteisön luominen ajatuksissasi jo aiemmin?

Oma vaurastumismatkani lähti liikkeelle nollista maaliskuun lopussa 1998, kun talletin ensimmäiset 1000 markkaa ASP-tilille. Vauraan Naisen tarina taas alkoi 10 vuotta myöhemmin, vuonna 2008, kun esikoiseni äitiyslomalla mietin, minkälaisen jäljen haluan jättää tähän maailmaan – mikä on se asia, johon haluan vaikuttaa. Siitä hetkestä syntyi Vauras Nainen, unelma naisten vaurastumisesta.

Vauraan Naisen tarina alkoi vuonna 2008, joka nyt sinänsä ei ole kovin kaukaista menneisyyttä. Maailma on kuitenkin ehtinyt muuttua kymmenessä vuodessa. Onko jotain yksittäistä tekijää, tilannetta tai henkilöä, jonka koet näiden vuosien aikana vaikuttaneen omaan ajatusmaailmaasi rahan ja vaurauden suhteen?

Ensimmäiset 10 vuotta omasta vaurastumistarinastani olivat pohjan rakentamista ja näin jälkikäteen katsottuna melko tasaista menoa. Toiselle 10 vuoden jaksolle osuivat molempien tyttärien syntyminen, finanssikriisi, pääliiketoiminnan alasajo, isoimmat sijoitustappiot ja Yhdysvaltojen markkinoille siirtyminen. Kaikesta on lopulta selvitty, mutta ei ilman kyyneleitä ja ajoittaista uupumista. Taloudellisen turvan ja tasapainon rakentaminen jokaiselle tuntuu entistä tärkeämmältä, sillä oma elämä on opettanut, että sillä on merkitystä, onko sitä vai ei.

Vauras Nainen -Facebook-ryhmä kasvaa vauhdilla, ja sinne löytävät tiensä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevat naiset. Kuinka paljon ehdit seurata ryhmässä käytäviä keskusteluja? Oletko vuosien aikana huomannut keskusteluissa tiettyjä trendejä tai esimerkiksi vuodenaikavaihteluja? Mikä ryhmässä on parasta?

Ryhmässä parasta on, kuinka paljon naiset auttavat ja tukevat toisiaan. Keskustelu on monipuolista, inspiroivaa, kannustavaa ja energisoivaa. Ihmiset haluavat toisilleen hyvää. Keskusteluja käydään hyvinkin laaja-alaisesti, onhan kyseessä iso ryhmä. Ajankohtaiset aiheet kyllä näkyvät kuten verovähennyskeskustelut keväällä ennen veroehdotusten määräaikoja. Ihmiset nostavat keskusteluun asioita, joita heidän mielessään liikkuu juuri nyt ja mihin kaipaa apua. Se tekee ryhmästä myös mielenkiintoisen ja monipuolisen.

Miten haluaisit kehittää Vauras Nainen -konseptia? Vauras Nainen -iltoja eri kaupungeissa on tulossa, mutta oletko ajatellut esimerkiksi kirjan kirjoittamista tai podcastien tekemistä?

Syksyn ensimmäinen Vauras Nainen –ilta järjestettiin Helsingissä 29.8.2018. Tampere, Jyväskylä, Oulu ja Turku ovat tulossa. Syksyn aikana järjestetään myös useita valmennuspäiviä. Olen kirjoittanut kirjat Totuus taloudestasi (Talentum, 2012), Koululaisen rahakirja (Readme.fi, 2016) ja nyt syyskuussa ilmestyvän Rikastamon (Otava) yhdessä Unna Lehtipuun kanssa. Lisäksi Suplassa voi kuunnella jälleen Rikastamon podcastejä lokakuun alusta alkaen. Vauraille Naisille on tulossa syksyn aikana uusia huikeita palveluja ja kannattaakin liittyä vaikka heti Vauras Nainen -Facebook-ryhmään kuullakseen näistä ensimmäisten joukossa.

Mitä Vauras Nainen on antanut sinulle?

Vauras Nainen on antanut minulle rohkeutta olla se ihminen, joka syvimmiltäni olen. Olin väärällä tavalla ”kiltti tyttö”. Matkani on antanut itsevarmuutta ja itsetuntemusta. Olen ollut kova jännittämään esiintymistä ja kärsinyt paniikkikohtauksista, mutta vuosien varrella olen jopa alkanut nauttia esiintymisestä. Olen tavannut upeita ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä ja kollegoita, joiden kanssa yhdessä elämä on parempaa.

Missä näet itsesi ja Vauraan Naisen viiden vuoden kuluttua?

Unelmani on, että jokaisella suomalaisella naisella on täydet taloudelliset edellytykset toteuttaa unelmiaan. Minä ja muut varallisuusvalmentajat tehdään joka päivä töitä sen eteen, että jokaiselle naisella olisi tarvittavat tiedot ja taidot tavoitteidensa toteuttamiseen. Kuinka laajalle saamme sanomaamme levitettyä viidessä vuodessa, jää nähtäväksi.

Nörttitytöt-blogin lukijoissa on paljon nuoria, jotka opettelevat itsenäistymistä ja kaipaavat tukea ja neuvoja. Jos tapaisit nyt 18-vuotiaan itsesi, minkä neuvon antaisit itsellesi?

Kun sinusta tuntuu hyvältä, sano se ääneen. Kun sinusta tuntuu pahalta, sano se myös ääneen. Vain sanomalla ääneen asiat voivat muuttua.

Iso kiitos Terhille haastattelusta!