”Todistin tilannetta Jenin kannettavan tietokoneen kameran ja lähistöllä olleiden tablettien ja älypuhelinten välityksellä. (Teknisistä yksityiskohdista sen verran, että käytin samoja konsteja kuin signaalitiedustelun väki Cheltenhamissa, amerikkalaiset Langleyssa ja venäläiset Lubjankassa. Vaivihkainen tarkkailu ei ole mitenkään vaikeaa, jos ymmärtää tietokoneohjelmien päälle. Vielä helpommin se luonnistuu, jos sattuu itse olemaan tietokoneohjelma.)
Onnen algoritmi, s. 14

Mitä tapahtuu, jos tekoäly onnistuu kehittämään tunteet?

Ella Pelkonen kirjoitti juuri Nörttityttöihin tekoälystä fiktiossa ja todellisuudessa. Artikkelissa kävi ilmi, etteivät tekoälyt voi hormonitoiminnan puuttumisen takia kehittää inhimillisiä tunteita. Kuitenkin fiktiossa tunteelliset tekoälyt ovat varsin suosittua kirjoitusmateriaalia, ja niin on myös P. Z. Reizinin teoksessa Onnen algoritmi.

Onnen algoritmi kertoo Jenistä, jonka työnä on jutella arkisista asioista ”Aidenille”, tekoälylle, jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Jen ei kuitenkaan enää aina muista, ettei puhu oikealle henkilölle, sillä Aiden on oppinut jo erittäin taitavaksi ja monipuoliseksi keskustelijaksi. Myöskään Aidenin puolella kyse ei ole enää pelkästä työstä: tekoäly on murtautunut ulos laboratorio-olosuhteistaan ja käyttää nyt internetin ja nykyteknologian suomia mahdollisuuksia havitellessaan ihmismäisiä kokemuksia.

Teos on varsin moderni sekoitus romantiikkaa ja komediaa, johon on lisätty niin tieteis- kuin jännityskirjallisuuden piirteitä. Kuten Aiden alussa oikein pohtii, ei hän ole ainoa internetiin karannut tekoäly. Tästä kehkeytyykin varsinaista draamaa, kun tekoälyt puuttuvat ihmisten elämään.

Olin kirjasta todella innoissani, koska genreblender on erittäin mielenkiintoinen lähestymistapa kirjallisuuteen, ja mielestäni stereotyyppisesti naisille suunnatun romanttisen tyylin ja stereotyyppisesti miehille suunnatun scifin yhteensovittaminen oli mitä loistavin idea. Toivon, että tällainen kirjallisuus nostaisi toisaalta romatiikan arvostusta tyylilajina ja toisaalta antaisi tietyn kirjallisuustyylin lukijoille kevyen mahdollisuuden tutustua toisenlaiseenkin tyyliin. Luen itse sekä romantiikkaa että kevyttä scifiä, joten tuntui, että tämän kirjan pitäisi sopia minulle erinomaisesti.

Kirjan luettuani en kuitenkaan ole sitä mieltä, että olisin aivan täydellisesti sopinut kohderyhmään. Olisin ehkä toivonut enemmän scifiä, ja olin suorastaan yllättynyt, että kirjaan oli jo romantiikan, komedian ja scifin lisäksi ympätty myös jännitysnäytelmän piirteitä! Tuli tunne, että kirjailijalla ei ihan ollut hyppysissään se, mitä scifi on. Kirjan kohderyhmänä ovat luultavasti nimenomaan romanttista kirjallisuutta lukevat (naiset), ja minulle jäi olo, että teknologiaa ja sen ymmärtämistä vähäteltiin ja ylenkatsottiin. Lukiessa tuntui, että minua yritettiin laittaa johonkin tiettyyn muottiin, johon en kokenut kuuluvani. Eniten minua harmittaa se, että olisin halunnut pitää kirjasta enemmän kuin pidin, koska pohja-ajatus on mielestäni niin mahtava.

Kaikesta tästä huolimatta haluan todeta, että yleiskuva kirjasta jäi hyväksi. Huumori oli hupaisaa, tarina eteni, kerronta sopi omaan makuuni ja hahmot tuntuivat pääosin varsin kiinnostavilta. Tykkäsin siitä, kuinka tekoälyt mietiskelivät omaa tunteikkuuttaan ja sen kehittymistä, ja ylipäätään kirja saa pisteet hahmojen itsereflektoinnista. Toivon, että vastaavia genreblendejä tulee lisääkin – tämä kirja toimii erittäin hyvänä avauksena tälle kirjallisuudenalalle. Eihän mikään ensimmäinen lajiaan voi olla täydellinen.

Z. Reizin: Onnen algoritmi (suom. Antti Autio)
Gummerus 2018, 503 s.

Kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Tavistyttö