Tämä on totuus ja kaukana kaikesta valheellisuudesta. Se mikä on ylhäällä, muistuttaa sitä, mikä on alhaalla.” Alku tekstille eurooppalaisesta alkemiasta. Noituus, magia ja okkultismi, s. 195

Kirja toljotti minua kirjaston uutuus-hyllystä. Aivan kuin se olisi huutanut minua katsomaan ja hipelöimään. Stereotyyppisen maaginen kansi veti puoleensa, ja kävikin niin, että vetäisin Christopher Dellin teoksen Noituus, magia ja okkultismi – kuvitettu historia sisääni yhdessä illassa.

Teos on 400 sivuun tiivistetty katsaus magian historiaan ja kehitykseen. Kappaleet on jaettu aukeaman tai kahden napakkoihin pätkiin, joita siivittävät erilaiset kuvituskuvat niin magiasta taiteessa kuin alkemistisista piirroskaavioista. Otsikoita ovat esimerkiksi ”Magia Vanhassa testamentissa”,

”Lemmenloitsut”, ”Skandinaavinen ja germaaninen magia”, ”Magia renessanssin kirjallisuudessa” sekä ”Magia nykykulttuurissa”. Kirja etenee kronologisesti muinaisesta Mesopotamiasta aina 2010-luvulle saakka ja antaa erittäin kattavan katsauksen siitä, miten noituus, magia ja okkultismi ovat eri vuosituhansina ja -satoina ilmenneet missäkin osassa maapalloa.

Vaikka kirja vaikuttaa ensikatsomalta valtavalta järkäleeltä, jota ei koskaan saa kahlattua loppuun, se on todella nopealukuinen. Vähintään puolet teoksesta koostuu kuvituskuvista, jotka omasta kokemuksestani poiketen antavat teokselle erittäin paljon lisäarvoa ja mielenkiintoa. Erityisesti nykyaikaa lähestyttäessä kuvituskuvissa on paljon myös oikeita valokuvia, jotka tuotavat ilmiön käsinkosketeltavan lähelle. Tekstit on myös kirjoitettu hyvin tiiviisti ja selkokielisesti, eikä turhaan polveiluun ole sorruttu. Jokaisen lyhyen kappaleen jälkeen mieli tahtoo lukea vain lisää lisää lisää! Se ei onnistu ihan jokaiselta tietokirjalta, varsinkaan historialliselta.

Kirja on täynnä kauniita kuvia. Tässä sivulta 143 löytyvässä kuvassa kuningas Arthurin ja Merlinin tarinoista tuttu velhotar Morgan tekee rituaalia.

Nopealukuisuuden lisäksi kirjassa viehättävät lukuisat yksityiskohdat, joita magiasta kiinnostunut imee sisäänsä. Opin, että englannin sana grammar tulee sanasta grimoire, jolla tarkoitetaan loitsukirjaa. Myös Raamatun ja magian yhteyksistä oli paljon asiaa: esimerkiksi Jeesusta ja hänen seuraajiaan on aikanaan syytetty noituudesta. En ollut aiemmin tiennyt, että Harry Potterista tuttu mandrake – suomeksi alruuna tai lemmenmarja – on oikea kasvi, jolla on uskottu olevan taikaominaisuuksia sen ihmistä muistuttavan muodon vuoksi (Harry Potter muuten mainitaan kirjassa varsin monta kertaa, pisteet siitä). Henkilökohtaisesti minua lämmittivät myös laaja kuvaus noitavainoista sekä nykyisen uuspakanallisuuden kiitettävä esittely. Plussaa tulee myös siitä, että kirjaa lukiessa tulee olo, että teokseen voisi tutustua myös pala palalta: vaikka kerronta etenee kronologisessa järjestyksessä, lukuja ei tunnu olevan pakko lukea suoraviivaisesti, vaan joukosta voisi poimia itseään eniten kiinnostavat pätkät.

Vaikka pidänkin todella paljon varsin pinnallisesta ja kuvailevasta kerrontaotteesta, olisin kuitenkin kaivannut vielä muutamia syvempiä, omasta mielestäni olennaisia asioita teokseen. Kirjassa käsiteltiin useaan otteeseen sitä, kuinka magia ja noituus on kielletty milloin missäkin (ensimmäistä kertaa jo Hammurabin laissa 2 000 – 1 000 eaa.), mutta olisin halunnut myös jotain mainintaa siitä, miksi magia jatkuvasti kiellettiin ja koettiin uhkaavaksi. Lisäksi olisi ollut erittäin kiinnostavaa lukea siitä, kuinka aikansa maagit ja noidat suhtautuivat omiin riitteihinsä ja rituaaleihinsa: kuinka he havaitsivat yliluonnollisen läsnäolon vaikkapa demonia manatessaan. Nykyisen tieteellisen aikakauden vallitessa kuulostaa vaikealta uskoa monikymmenpäisiin demonilaumoihin, jos niistä ei saa mitään konkreettista todistetta.

Magia ja noituus ovat olleet osa ihmisten elämää jo tuhansien vuosien ajan, eivätkä ne vaikuta hälvenevän, vaikka tieteen aikakausi kukoistaakin. Moni nörttityttö samaistunee fantasiakirjallisuuden fanittamiseen, ja nykyään esimerkiksi horoskooppien lukeminen tai tarot-korteista ennustaminen on varsin yleistä. Minusta Noituus, magia ja okkultismi sopii erityisesti magiasta ja muusta yliluonnollisesti kiinnostuneille, mutta veikkaisin, että esimerkiksi kirjan kuvitus voisi herättää mielenkiintoa myös aiheen ulkopuolisille lukijoille.

Christopher Dell: Noituus, magia ja okkultismi – kuvitettu historia (suom. Lauri Sallamo & Heidi Tihveräinen)
Tammi 2017, 400 s.

Todellinen nörttityttö